Missä vaiheessa on jo parempi luovuttaa? Meillä tätä erotakko vaiko ei pohdiskelua ollut jo melkein vuoden ajan. Tällä hetkellä asumme erillään, minä lasten kanssa. Miehellä on ilmeisesti voimakas ikäkriisi, kun pohtii elämäänsä ja tulevaisuutta, sitä mitä haluaa jne.. Omat ajatukset hänellä sekaisin ja niitä haluaa selvitellä. Välillä eron haluaa aivan varmasti, ei ole tunteita jne.. Välillä taasen haluaa olla meidän kanssa ja sanoo puheitansa kiihdyksissä sanotuksi.
Valat on vannottu ja luvattu rakastaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ja näin teenkin, minä rakastan vielä miestäni syvästi. Mutta onko tämä vain itseni pettämistä ja rikkomista, että annan miehelle nyt tilaa ja aikaa selvittää omia tunteita ja ajatuksia. Entä jos käykin huonosti? Kannataako tämä enää?
Valat on vannottu ja luvattu rakastaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ja näin teenkin, minä rakastan vielä miestäni syvästi. Mutta onko tämä vain itseni pettämistä ja rikkomista, että annan miehelle nyt tilaa ja aikaa selvittää omia tunteita ja ajatuksia. Entä jos käykin huonosti? Kannataako tämä enää?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Valat vannottu?? Eikö tuo ole hieman vanhanaikaienen käsite. Elämä toisen kanssa ei ole mikään itsestäänselvyys oli valat tai ei. Jos suhde ajautuu erilleen voi myös asian aivan yksinkertaisesti hyväksyä, harva asia on ikuista.
että suurimalla osalla tässä vaiheessa on jo toinen jollakin lailla kuvioissa.olkoon kyseessä sitten mies tai nainen.yleensä se uusi laittaakin miettimään elämän arvoja ja unohtuu että se arki tulee kuitenkin taas.eli ohi on luovutit taikka et.
Itselläni (mies) on kokemusta tuollaisesta. 7 vuoden yhteiselon jälkeen tuntui että kuristun suhteeseeni ja halusin siitä pois, edes vähäksi aikaa, tuulettumaan. Minulla oli toinen nainen hetken mutta se yksin asuminen sai minut ymmärtämään kenet minä oikeasti haluan. Se oli vaimoni. Uusin nainen sai lähtöpassit ja meillä alkoi pitkä taival vielä sen jälkeen. Vaikeaa se oli, minun pettämisten anteeksiantaminen mutta mielestäni koko homma kannatti. Kadun vain pettämistäni.
Itselläni oli viisi vuotta sitten samanlainen tilanne. Mietin erotako vai eikö.
Päätin yrittää pelastaa suhteen - siinä onnistuinkin kolme vuotta.
Totuus oli se, että tein kaikkeni pelastaakseni avioliittoni ja niin näytti miehenikin tekevän.
Mutta karu totuus oli, että pinnan alla oli kuitenkin kytenyt koko ajan.
Toukokuisena päivänä mies sitten ilmoitti, että hänellä on uusi nainen. Tämän uuden naisen löydettyään hän aloitti kylmän käytöksen ja henkisen väkivallan minua kohtaan. Hän laittoi myös avioeron vireille, mutta en vastustanut niin raakaa tuo henkinen väkivalta oli.
Eron jälkeen vaihdoin myös paikkakuntaa, koska halusin aloittaa uuden vaiheen elämässäni.
Uudelta paikkakunnalta sitten löytyi uusi kumppanikin.
Niin vajaat kolme vuotta onnistuin pidentämään avioliittoamme, mutta en pelastamaan eli olisi kannattanut erota silloin heti, kun se tuli ajankohtaiseksi olisin säästynyt monelta murheelta.
"Mutta onko tämä vain itseni pettämistä ja rikkomista, että annan miehelle nyt tilaa ja aikaa selvittää omia tunteita ja ajatuksia."
Pelottaa lukea tällaista, mutta ehkäpä se oli vain kirjoitus/tarkoitusvirhe. Toiselle pitää AINA antaa tilaa hänen omille tunteilleen ja ajatuksilleen, eikä vain kriiseissä...jotka nousevat usein juuri samasta syystä. Paradoksi miltei.