Ihastuin ja taisinpa sitten rakastua eronneeseen, ja hänkin ihastui minuun. Hän kertoi kuitenkin -avoimesti- odottaneensa eronsa aikana niin kauan ja kovasti kesää ja vapautta tehdä mitä haluaa, että haluaisi minua tapaillessaankin säilyttää ko. vapauden. Hän on hyvin sosiaalinen ihminen. Minä en ollut muista kiinnostunut joten ajatus tuntui pahalta, ja pelkäsin että se tappaisi meiltä loistavan alun joka voisi johtaa ties mihin kauniiseen. Keskustelimme, mutta asia jäi aina "ilmaan": kumpikaan ei halunnut lopettaa tapailua. Meillä oli aina aivan ihanaa, emme nähdessämme malttaneet pysyä toisistamme irti.
Tätä oli kestänyt n. kuukauden; näimme muutaman päivän jaksoissa joiden välissä oli parista päivästä n. viikkoon. Tapasimme taas ja vietimme kivan päivän festareilla, ja kivan yön. Hän otti taas esille että haluaisi myös vapautta; asia jäi taas ilmaan. Seuraava päivä meni parin viinipullon kera jazz-festarien esiintyjiä nurmikolla kuunnellessa. Koin kaiketi jotain yksinäisyyttä vain hänen ystäviensä ympäröimänä, tai jääneeni huomiotta, ja soitin nousuhumalassa vanhalle ystävälle (nykyisin naimisissa jne) "mitä kuuluu"-puhelun, josta ihastukseni ärsyyntyi ja jota piti lapsellisena. Myöhemmin illalla parin viinipullon jälkeen menimme baariin ja yökerhoon, jossa ensin tanssimme ja oli kivaa; sitten tunsin taas n. tunnin verran jääneeni yksin ja huomiotta. Kerroin tunteistani, ja sain kylmäkiskoisen ja kai ärsyyntyneenkin vastauksen "enhän jutellut XXX:n (mies, seurusteleva ystävä, ei uhka) kanssa kuin 15 minuuttia" ja "eihän me edes seurustella".
Järkytyin ja petyin siinä humalassa kaiketi tästä kokemastani ihastukseni "ihastuneen päivätodellisuuden" ja "kylmäkiskoisen yö/humalatodellisuuden" erosta tms. niin paljon että aloin rypemään negatiivisissa ajatuksissa. Tämä syveni niin paljon että jatkoilla juttelimme jo eri huoneissa eri ihmisten kanssa, minun purkaessani pahaa oloani / kerätessäni sitä lisää. Jossain vaiheessa olin valittanut kun hän ei edes puhu asiasta kanssani.
Karmeaksi lopuksi marssin toiseen huoneeseen, otin ihastustani kaksin käsin päänsivuilta kiinni ja huusin "mitä sä musta oikein edes halusit". Ilmeisesti saatoin myös samalla hieman kääntää häntä pari kertaa, pienen ravistelun omaisesti. En muista näistä tapahtumista humalasta johtuen paljoakaan yksityiskohtia, vain asioiden summittaisen kulun.
Aamulla päätimme/hän päätti että emme enää tapailisi: Ihastukseni kertoi ettei tekemäni takia tuntenut minua kohtaan enää samoin. Hän halusi kuitenkin pysyä ystävinä ja pitää yhteyttä, ja että lähelläni on hyvä olla- ei vain enää samalla tavalla. Vietimme kuitenkin vielä päivän ja yön yhdessä "juopotteluyöstä" toipuen (maksettu huonevaraus), mutta tukalasti, vain ollen läsnä samassa tilassa, ja vain muutaman kerran epävarmasti sylikkäin vuoteessa ollen.
Pyysin polvillani itkien anteeksi kukkien kera.
Vietin päiviä itseäni inhoten: en missään nimessä hyväksy fyysistä aggressiota, enkä räyhäämistä ja raivoamista. En ole koskaan ennen tehnyt mitään vastaavaaa, en edes raivonnut tai räyhännyt naiselle. Aioin jo varata ajan ammattiauttajalle, ja olevani sairaalloisen mustasukkainen tms.
Myöhemmin juttelimme tunteja puhelimessa eri päivinä ja ihmettelin ettei ihastukseni tuntunut olevan minulle edes vihainen. Myöhemmin hän mainitsi ettei ole pitkävihainen, melkein ongelmaksi asti. Hän kertoi myös olevansa huono "antamaan huomiota" kumppanilleen ravintolassa / humalassa. Edelleen hän kertoi menevänsä riidellessä lukkoon ja pakenevansa tai käpertyvänsä hiljaa, mistä puhumattomuus öistä keskustelua halutessani.
Joitain päiviä myöhemmin hän kertoi että oli pari päivää aggressiivisuuttani ennen viettänytkin yön ravintolasta löytämänsä miehen kanssa. Tämä oli ollut samana päivänä kun olimme ensin päivällä tavanneet ja viettäneet molemmin puolin ihanaa aikaa yhdessä, ja jonka jälkeen hän vielä lähetti matkalta tunteita uhkuvan tekstiviestin.
Tunsin teon takia oloni niin petetyksi ja hyväksikäytetyksi että olin päiviä täysin lamaantunut. Tästä on nyt noin viikko.
Kysymys kuuluu (kiitos tänne asti lukeneille) pitäisikö minun hakea jotain apua humalaisen aggressioni takia? Olen saanut paljon ymmärrystäkin, ja jopa naisilta, teostani huolimatta. Inhoan edelleen itseäni, sekaisin surusta ja menetyksestä. Luulen että kaikesta huolimatta tulen haluamaan yrittää uudelleen. Siihen tarvitaan tietenkin ensin kaksi, mutta joka tapauksessa pelkään mitä tapahtuisi. Sama tarina uudestaan? Muutkin hyvät neuvot ovat kalliita. Onko ikinä mitään toivoa voittaa hänen luottamustaan takaisin niin että voisimme yrittää uudestaan? Tulikohan tämä edes oikeaan ryhmään...?
Tätä oli kestänyt n. kuukauden; näimme muutaman päivän jaksoissa joiden välissä oli parista päivästä n. viikkoon. Tapasimme taas ja vietimme kivan päivän festareilla, ja kivan yön. Hän otti taas esille että haluaisi myös vapautta; asia jäi taas ilmaan. Seuraava päivä meni parin viinipullon kera jazz-festarien esiintyjiä nurmikolla kuunnellessa. Koin kaiketi jotain yksinäisyyttä vain hänen ystäviensä ympäröimänä, tai jääneeni huomiotta, ja soitin nousuhumalassa vanhalle ystävälle (nykyisin naimisissa jne) "mitä kuuluu"-puhelun, josta ihastukseni ärsyyntyi ja jota piti lapsellisena. Myöhemmin illalla parin viinipullon jälkeen menimme baariin ja yökerhoon, jossa ensin tanssimme ja oli kivaa; sitten tunsin taas n. tunnin verran jääneeni yksin ja huomiotta. Kerroin tunteistani, ja sain kylmäkiskoisen ja kai ärsyyntyneenkin vastauksen "enhän jutellut XXX:n (mies, seurusteleva ystävä, ei uhka) kanssa kuin 15 minuuttia" ja "eihän me edes seurustella".
Järkytyin ja petyin siinä humalassa kaiketi tästä kokemastani ihastukseni "ihastuneen päivätodellisuuden" ja "kylmäkiskoisen yö/humalatodellisuuden" erosta tms. niin paljon että aloin rypemään negatiivisissa ajatuksissa. Tämä syveni niin paljon että jatkoilla juttelimme jo eri huoneissa eri ihmisten kanssa, minun purkaessani pahaa oloani / kerätessäni sitä lisää. Jossain vaiheessa olin valittanut kun hän ei edes puhu asiasta kanssani.
Karmeaksi lopuksi marssin toiseen huoneeseen, otin ihastustani kaksin käsin päänsivuilta kiinni ja huusin "mitä sä musta oikein edes halusit". Ilmeisesti saatoin myös samalla hieman kääntää häntä pari kertaa, pienen ravistelun omaisesti. En muista näistä tapahtumista humalasta johtuen paljoakaan yksityiskohtia, vain asioiden summittaisen kulun.
Aamulla päätimme/hän päätti että emme enää tapailisi: Ihastukseni kertoi ettei tekemäni takia tuntenut minua kohtaan enää samoin. Hän halusi kuitenkin pysyä ystävinä ja pitää yhteyttä, ja että lähelläni on hyvä olla- ei vain enää samalla tavalla. Vietimme kuitenkin vielä päivän ja yön yhdessä "juopotteluyöstä" toipuen (maksettu huonevaraus), mutta tukalasti, vain ollen läsnä samassa tilassa, ja vain muutaman kerran epävarmasti sylikkäin vuoteessa ollen.
Pyysin polvillani itkien anteeksi kukkien kera.
Vietin päiviä itseäni inhoten: en missään nimessä hyväksy fyysistä aggressiota, enkä räyhäämistä ja raivoamista. En ole koskaan ennen tehnyt mitään vastaavaaa, en edes raivonnut tai räyhännyt naiselle. Aioin jo varata ajan ammattiauttajalle, ja olevani sairaalloisen mustasukkainen tms.
Myöhemmin juttelimme tunteja puhelimessa eri päivinä ja ihmettelin ettei ihastukseni tuntunut olevan minulle edes vihainen. Myöhemmin hän mainitsi ettei ole pitkävihainen, melkein ongelmaksi asti. Hän kertoi myös olevansa huono "antamaan huomiota" kumppanilleen ravintolassa / humalassa. Edelleen hän kertoi menevänsä riidellessä lukkoon ja pakenevansa tai käpertyvänsä hiljaa, mistä puhumattomuus öistä keskustelua halutessani.
Joitain päiviä myöhemmin hän kertoi että oli pari päivää aggressiivisuuttani ennen viettänytkin yön ravintolasta löytämänsä miehen kanssa. Tämä oli ollut samana päivänä kun olimme ensin päivällä tavanneet ja viettäneet molemmin puolin ihanaa aikaa yhdessä, ja jonka jälkeen hän vielä lähetti matkalta tunteita uhkuvan tekstiviestin.
Tunsin teon takia oloni niin petetyksi ja hyväksikäytetyksi että olin päiviä täysin lamaantunut. Tästä on nyt noin viikko.
Kysymys kuuluu (kiitos tänne asti lukeneille) pitäisikö minun hakea jotain apua humalaisen aggressioni takia? Olen saanut paljon ymmärrystäkin, ja jopa naisilta, teostani huolimatta. Inhoan edelleen itseäni, sekaisin surusta ja menetyksestä. Luulen että kaikesta huolimatta tulen haluamaan yrittää uudelleen. Siihen tarvitaan tietenkin ensin kaksi, mutta joka tapauksessa pelkään mitä tapahtuisi. Sama tarina uudestaan? Muutkin hyvät neuvot ovat kalliita. Onko ikinä mitään toivoa voittaa hänen luottamustaan takaisin niin että voisimme yrittää uudestaan? Tulikohan tämä edes oikeaan ryhmään...?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ensinnäkin teillä kahdella on ollut erilaiset odotukset suhteelta. Siinä missä nainen on todellakin halunnut vain villiä ja vapaata, riippumatonta menoa, sinä ihastuit ja halusit kiinteämpää ja uskollisempaa suhdetta. Sinä omassa huumassasi unohdit toisen sitoutumisen välttämisen halun.
Toiseksi, noita tuollaisia festari/ baari-iltojen parisuhdetappeluita löytyy joka ikiseltä paikkakunnalta joka ikisenä viikonloppuna läjäpäin. Niissä ei ole mitään uutta. Siihen soppaan tarvitaan vain huono parisuhde sekä alkoholia.
Jos teidän suhteenne nyt jotenkuten jatkuisi, ei siihen mitään uutta tulisi. Tappeluja ja huutamista kännipäissään, loukkaantumisia (henkisesti) ja eroja, anteeksipyytelyitä ja uudelleen yhteen menemistä.
Omien ajatusten ja odotusten syvällinen mietiskely, parisuhteen odotusten vertailu keskustelemalla yms. voisi estää vastaavien kohtausten uusiutumisen tai sitten ei. En näe kyllä teidän "suhteellenne" tulevaisuutta, varsinkaan kun toinen ei halua sitoutua. Anna toisen mennä ja tuntea miesten ihailua. Jos on ollut pitkään ja nuoresta yhdessä ja tulee ero, osa naisista (ja miehistäkin) haluaa uudelleen ja uudelleen testata viehätysvoimansa toisen sukupuolen edustajien silmissä eikä siksi halua sitoutua. Olisi väärin, että vaatisit häntä sitoutumaan sinun kanssa seurusteluun, kun hän ei siihen ole valmis.
Anna hänen mennä omia latujaan. Aikansa heilasteltuaan teidän tienne saattavat kohdata uudestaan ja sitten voitte aloittaa uudelta pohjalta.
niin, oli ensin aika vaikeaa lukea ja hyväksyä kaikkia tuon vastauksen asioita. se kuitenkin auttoi eteenpäin. kiitos.
tapahtuu ja ihmiset muuttuu, asiat selkenee ja rakkaus ottaa vallan, yllättää välillä. Kyllä minä sinuna koittaisin kun sinulla on kuitenkin selvästi tuo ihminen vielä ajatuksissasi. Onnea eteenpäin.
Minusta sinä et ole tehnyt mitään kamalaa, mutta yksi asia sinun täytyy jo
tajuta: Teistä ei koskaan tule paria sanan varsinaisessa merkityksessä.
Olet naiselle lähinnä ajanvietettä ja hupia, ehkä "ystävä" ja "hyvä tyyppi",
mutta et mikään hänen elämänsä rakkaus.
Eikö se jo kerro kaiken, jos nainen on ensin viettänyt muka "ihanan"
päivän kanssasi, mutta oli heti sen jälkeen valmis panemaan toisen miehen kanssa?
Joko nainen on täysin tunteeton, tai hän ei halua sinusta mitään vakavempaa.
Myönnä jo totuus. Jos haluat vakavan parisuhteen, älä jää roikkumaan siihen naiseen.
Häneltä et tule koskaan saamaan haluamaasi.
Olinkin jo tuuminut että loppujen lopuksi vastaavassa tilanteessa samoista lähtökohdista lähtien ihan kuka tahansa olisi voinut helposti käyttäytyä samoin, ainakin alkoholin vaikutuksen alaisena. Selvin päinhän tai edes pienessä humalassa, tai aiempien tapahtumien mennessä edes hiukan toisin, mitään moista ei olisi ikinä tapahtunut. Kiitos tuosta "mitään kamalaa" - kommentista. Tuli olo että ehkä tässä ei nyt loppujen lopuksi ole sen kummempaan itseinhoon syytä, vaikka ikävä ja surullinen juttu ja ehdottoman väärin tehty, olivat siihen johtaneet asiat ja syyt mitä hyvänsä.
Sen verran tekee mieli lisätä kirjoitukseeni, että en minä mielestäni paljoa kuvitellut liikoja hänen tunteistaan, paitsi ehkä sen mainitun tekstiviestin jälkeen. Kuten kerroin, tiesin kyllä ettemme tunteneet yhtä paljon tai halunneet edetä yhtä nopeasti- asiasta keskusteltiin kyllä alusta alkaen juuri niin avoimesti niinkuin aikuisten, pitkälle yli kolmekymppisten eronneitten kesken voi kuvitella. Samasta syystä luulen tietäväni myös että kyse oli enemmästä kuin pelkästä ajanvietteestä ja huvista- tuo on myös niitä asioita jotka romahduksen jälkeen tuli erikseen uudelleen selvitettyä. Vaikka kaipa tässä ihastuminen voi yhteisten suunnitelmien ajattelemisesta ja tekemisestä jne. huolimattakin olla hänen puoleltaan ollut objektiivisesti katsoen paljolti "pelkkää" ajanvietettä ja hupia ja kaivattua ystävyyttä samoja kokeneen kivan ihmisen kanssa.. en tullut ajatelleeksi sitä ihan noin (omasta vinkkelistäni) inhorealistisesti.
Tietenkin se mitä hän teki kertoo paljon, ehkä tosiaan kaiken. Vaikken sanoisi että hän oli "heti valmis panemaan toista", ja vaikka alkoholia lieneekin ollut illalla mukana ja hän ainakin sanoo inhonneensa itseään yön jälkeen tai jotain sinnepäin, ja ettei oikein ymmärrä itsekään miksi moista teki. No, mistä minä sitä tiedän tai pystyn enää sanojensa todellisuutta vastaavuuteen uskomaan vaikka haluaisin.. missä määrin lie kyse asioiden siloittelunhalustaan ja/tai haluttomuudestaan loukata minua enempää.
Aika suurikin tunteettomus minua kohtaan etäällä ollessa ja/tai baarissa parin oluen jälkeen ja/tai hyvässä muussa seurassa tuntuu tosiaan olleen fakta. Sekin, että hän yllättyi kuinka raskaasti otin tapahtuneen, kertoo tietysti myös siitä, ettei hän joko kyennyt, halunnut, tai välittänyt minun tunteitani ajatella, tai tullut ajatelleeksi.. tai useampia tai kaikkia noista jossain määrin. Ja ehkä myös siitä, että ero hänen ja minun tunteideni välillä oli todellakin paljon suurempi kuin tajusin, hänestä puhumattakaan.
Kiitos vielä kerran. Aika hurjaa saada tuntemattomilta hienoa palautetta ja ajattelemisen aihetta.
naisissa ei ole yleensä hitusenkaan vikaa.....
Ensinnäkin tämä ketju on pysynyt kohtuullisen siistinä ilman rumaa loanheittoa. Siksikin alkuperäinen voi olla onnellinen asiallisista vastauksista.
Olen yksi niistä jotka aikaisemmin kommentoivat tapausta. Olen nainen, mutta en takertunut tuohon käsirysy/ravisteluun. Totta on, että sellainen on väärin, mutta jos olisin siihen takertunut ja miestä siitä sättinyt, olisi mielestäni jutun ydin hukkunut. Ja minusta jutun ydin oli juuri siinä, että toinen ei halua sitoutua ja toinen haluaa. Loput ovat sitten lieveilmiöitä tuon huonon suhteen ympärillä.
Kyllä, väkivalta on väärin. Kyllä, molemmissa osapuolissa oli syytä. Kyllä, menneistä virheistä voi ja pitääkin ottaa oppia. Mutta näihin asioihin päästään vasta, kun saadaan tämä case kansiin ja loppuun. Ensin täytyy työstää suhteen loppu ja sitten jälkikäteen voi analysoida omia virheitään ja ennenkaikkea pohtia sitä missä mentiin metsään, jotta ei tarvitsisi katsella uusintoja. Ja kun itsensä ruoskimisen sijaan todellakin analysoi, niin todennäköisesti kehittyy ihmisenä huomattavasti enemmän kuin yleisesti ruoskittuna tai itsesäälissä piehtaroiden. Toki suhteen loppumiseen asiallisesti kuuluu pyyttää anteeksi omaa käytöstään, vaikka toinen ei osaisi omasta puolestaan pahoillaan ollakaan.