Maikkimiinalle

Olen seurannut keskusteluasi Anteron kanssa. Ihailen näkökykyäsi ja taitoasi jäsentää hänen tilannettaan.
Jos olisin Antero, olisin saanut sinulta napakkaa apua. Vaikka en ole Antero, vaan eronnut nainen, olen saanut tekstistäsi eväitä käsitellä omaa paradoksaalista elämäntilannettani. Kirjoitin siitä tänne muutama päivä sitten, "Asuminen ex-puolison kanssa". Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan ajatuksiasi ko.tilanteesta
Kiitos, jos vastaat!
4519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuopa oli kauniisti sanottu, en ollut tullut ajatelleeksi ihan noin pitkälle "neuvojeni" terävyyttä. Anteron kohtalo vain vei mukanaan.

Luin elämäntarinasi. Mieleeni nousi, että virallistettu eronne on ollut valheellinen keino paeta poteroon, kun tilanne oli käynyt liian tuskalliseksi avioliiton ristiriitojen myötä.

Vaikka ero on virallisettu, vaikka ei ole ollut sukupuolielämää, vaikka tuttavat tietävät eronne, vaikka elätte kumpikin omaa elämää riidattomasti, sivistyneesti, modernisti,
niin, silloin tulee suuri
NIIN
olette jättäneet eronne puolitiehen. Ja avioliittonne symbolina toimii TALO.

Olette eläneet välirauhan aikaa. Nyt sitten jatkosota kolkuttelee ovella, koska niitä selvittämättömiä asioita on jätetty muhimaan kaikesta kaveruudesta huolimatta.

Koska avioliittonne ja eroprosessinne on aikanaan ollut niin raastavaa, olette suojelleet lapsianne, omaisianne ja itseänne ja olette luoneet tämän välirauhan tilan. Olette tarvinneet sen.

Toisin sanoen, istutte kahdella tuolilla yhtäaikaa.
Nimittäin, jos muutetaan erilleen, ei tehdä ehtoja, että toinen ei voisi ilman toisen lupaa tuoda uusia tuttavuuksia. Te teitte sopimuksen ja siihen sopimukseen tarvitsette tarkoituksellisesti TALON.
Siksi talo perintösyiden lisäksi on ollut tärkeä suhteelle. Tämä mitä kerron, saattaa nostaa niskakarvasi pystyyn. Koet ehkä voimakkaan torjunnan: ei se NOIN ole.
Minä taas koen voimakkaasti, että on.
Vaan en väitä, jos et halua nähdä noin, ei ole pakko.

Ilman TALOA olisitte molemmat hukassa, koska talo symbolisoi avioliittoa ja turvaa ja kaikkea hyvää, mitä menneisyydessä on ollut.
Ei ole kysymys oman naisellisuuden epävarmuudesta vaan kysymys on tyhjyydestä. Eksistentiaalista tyhjyydestä. Se on kauhistuttavaa.
Miten sen kanssa eletään, jos joutuu lähtemään talosta. Se joka jää taloon, jää turvasatamaan ja hänellä on kaikki. Voi, se olisi katkeraa lähtijälle.

En tiedä, miten te käytännössä olette järjestäneet arkielämänne.
Nyt kuitenkin alitajuntasi huutaa vastaan valheellista elämänmuotoa.

Kahdella tuolilla ei voi istua samanaikaisesti. Alussa onnistuu, mutta kyllä hiljalleen jännittäminen tuntuu lihaksissa (ja tunteissa). Sinulla "hermo" jo pettää ja olet kohta tipahtamassa.
Tilanne vaatii lopullista selvittelyä. Oli tulos mikä oli, joudutte kai sittenkin vielä kerran puimaan avioliittoanne uudelta kantilta täydessä totuudessa.

Tällaisia ajatuksia minulla heräsi tilanteestasi.

Äänestä
  • nousseet pystyyn - päinvastoin!

    Tunnistan ajatuksissasi tuttua: juuri noin tässä mennään. Se, mitä puhut TALOSTA, niin hahmotan nyt sen edustavan turvallisuuden lisäksi myös koko ITSEÄ. Kummallakin sekä henkinen että fyysinen kädenjälki näkyy ja tuntuu tässä; sanalla sanoen koti (mihkäpä ihminen kotoaan lähtis?)!

    Huomaan, että kauheinta mitä voisin kuvitella olisi tilanne, jossa ex-mies jollain lailla keplottelisi minut tästä ulos ja toisi TALOON uuden naisen!

    Entä optimaalisen hyvä näkymä?
    Ex-mies lähtisi elämään mahd.uuden kumppanin kanssa muualle?
    Minuun kolahtaisi joku juttu niin isosti, että se lennättäisi minut uusiin asetelmiin (voisi mahd. jatkosotakin jäädä väliin)?

    En tiedä.
    Se, mihin tietoisesti pyrin, on olla feikkaamatta itseään ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
    Mutta kun ei kaikkia asioita edes tunnista, lymyävät jossain siellä TALON kellarissa, vintissä, ties missä tuntemattomissa sokkeloissa...

    Kiitos Maikkimiina, raikkaasta intuitiostasi! Kuulisin mielelläni lisää.

    Äänestä

  • eivät ollenkaan kirjoitti:

    nousseet pystyyn - päinvastoin!

    Entäpä tällainen visio:

    Mies, löytäisi uuden ja sinulle kolahtaisi tuore juttu, joka lennättäisi sinut muille maille.
    Talo myytäisiin lapsille tai sukulaisille?
    Heräsi ajatus, millainen sinun tuleva kumppanisi saisi olla luonteeltaan ja taustaltaan, ja millaiseen naiseen oletat miehesi hurahtavan?
    Minkälaiseen miljööseen haluaisit asettua? Toivotko uutta TALOA? Vai riittääkö kerrostalon huoneisto?

    Paljon on pelissä, kun molemmat tarvitsisitte nuin "taivaalliset" kuviot ennen kuin talosta luovuttaisiin.
    Ja niin se on, sitä lähinnä tarkoitin, TALO tarkoittaa sekä itseä, että yhteisen avioliiton hyviä hetkiä ja turvallisuutta.

    Olette fiksoituneet taloon, josta molemmille on tullut elämää suurempi rakkaus.
    Oikein, vaikka puhuu asioista oikeilla nimillä, lymyilee kellarin sokkeloissa pieniä nimeämättömiä peikkoja. Aikanaan ne kyllä ilmaantuvat esiin, jolloin toivottavasti saavat kunnon häädön.

    Äänestä

  • maikkimiina kirjoitti:

    ... Maikkimiina!
    Jos molemmat hurahtaisimme tahoillamme, niin ehkäpä silloin TALOSTA luopuminen voisi tulla kysymykseen(sattuu..!)? Sellaisessa tilanteessa TALO ehkä muuttuisikin vain taloksi muiden talojen joukossa.
    En ole koskaan haaveilut omasta talosta, oli aikoinaan sattumaa, että tähän aikoinaan asetuimme.
    Kerrostaloasunto vai mikä? Rajan veto ei oikeastaan kulje siinä, vaan siinä että tuntuuko se "mun jutulta". Olen pikkasen kuikuillut asuntoja, ja kyllä ovat kaikki hirvittäneet.

    Millaisen kumppanin soisin kohtaavani? Vaikea määritellä - kemioiden, huumorin kohtaaminen ainakin.
    Entä ex-mieheni kohdalla? Olen sanonut hänelle, että toivottavasti hänen uusi on rumempi, tyhmempi, vanhempi ja miel. lihavampi kuin minä, hehheh.
    Että jollain lailla siis näköjään nakertavaa oikeasti hyväksyä hälle ketään (paitsi,joo, em. kriteerein)

    Kasvun ja tilanteen hyväksymisen paikkaa siis kaikenkaikkiaan.

    Suuria ja pieniä peikkoja odotellessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiitos!! kirjoitti:

Olen seurannut keskusteluasi Anteron kanssa. Ihailen näkökykyäsi ja taitoasi jäsentää hänen tilannettaan.
Jos olisin Antero, olisin saanut sinulta napakkaa apua. Vaikka en ole Antero, vaan eronnut nainen, olen saanut tekstistäsi eväitä käsitellä omaa paradoksaalista elämäntilannettani. Kirjoitin siitä tänne muutama päivä sitten, "Asuminen ex-puolison kanssa". Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan ajatuksiasi ko.tilanteesta
Kiitos, jos vastaat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu