haluja ois

olen ollut naimisissa 14 vuotta,kolme lastakin olen tahnyt.Olen suht nuori vielä,ainakin mieleltäni. Seksielämä ei vaan luista,voi olla yli kuukauden välejä rakastelusta. Minä olisin halukas useamminkin, mutta mies ei jostain kumman syystä ole yhtä kiinnostunut asiasta. Olen kysynyt asiasta ja vastauksia on tullut vaikka mitä, mm. työkiireet. Ja kuitenkin sillä on koko ajan pelko, että sen takia jätän hänet tai rupean käymään vieraissa. Siinähän se onkin. En halua erota, mutta haluaisin salaisen suhteen mieheen, joka ei odota suhteelta muuta kuin seksiä silloin tällöin. Olenko outo?
112508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

enpä tiedä oletko niin outo, tuntuu että joku muukin turvautuu samaan asiaan, mutta ootko koittanu kaikkes miten saisit miehes lämpenemään asialle. Onhan noita keinoja

Äänestä

Niin moni muukin tekee.. Minä itse mukaan lukien. Varatuista löytää samanhenkisimmän kumppanin.

Äänestä

Saattaa olla, että miehelläsi ei seiso, potenssiongelmia.

Äänestä

Yritäpä ensin selvittää ongelmat avioliitossasi. Salainen suhde tuntuu alussa mukavalta, mutta se suhteen salailu voi käydä ajan kanssa rasittavaksi. Kyllä aviomiehesi huomaa sen. Niin salaa sitä ei voi tehdä. Ne lisääntyneet menot kyllä huomataan.
Mistäkö tämän tiedän? Olen itse menneinä aikoina myös tämän kokeillut. Ei tuntunut pitkällä aikavälillä hyvältä. Ja lopulta johti eroon molemmista miehistä.

Äänestä
  • "Mistäkö tämän tiedän? Olen itse menneinä aikoina myös tämän kokeillut. Ei tuntunut pitkällä aikavälillä hyvältä. Ja lopulta johti eroon molemmista miehistä."

    Ei kai kukaan moista huoraamista viitsi katsella.

    Äänestä

oletko tamperelainen ja pidätkö suuseksistä?

Äänestä

Hei mikäli olet tamperelainen,niin kuinka olisi
jos ensi yö rakasteltaisiin voit soittaa
050-3515007/salainen rakastajasiko?

Äänestä

Pettäminen ei taas ratkaise yhtään mitään koska kiinni siinä jää ennemmin tai myöhemmin ja riippuen tapauksesta voi käydä todella huonosti.

Äänestä

käy jo itse vieraissa? Tai jos ei sitä tee, on hän yhtä harvinainen erotiikan suhteen kuin Matti Vanhanen viinan suhteen.

Minäkin haluaisin erityisen kovasti suhteen naiseen nykyisen suhteen rinnalleni. Nimenomaan seksi silloin tällöin sekä hieman hellimistä..

Äänestä

olla tekemättä aloitetta? Miehelläsi saattaa olla jo melkoisia paineita sun menettämisestä ja kierre on valmis.

Äänestä

sinulla ? Mulla 2 1;

Itse olen samassa tilanteessa, joskin joen toisella puolella, mutta jossain määrin rohkaisevaa tietää, että laisiasi naisiakin on olemassa. Outo et todellakaan ole, yllättävää että friikkien lisäksi et ole saanut erityisen kannustavaa kommenttia. No joko olet päätöksesi tehnyt jatkosta ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meetu kirjoitti:

olen ollut naimisissa 14 vuotta,kolme lastakin olen tahnyt.Olen suht nuori vielä,ainakin mieleltäni. Seksielämä ei vaan luista,voi olla yli kuukauden välejä rakastelusta. Minä olisin halukas useamminkin, mutta mies ei jostain kumman syystä ole yhtä kiinnostunut asiasta. Olen kysynyt asiasta ja vastauksia on tullut vaikka mitä, mm. työkiireet. Ja kuitenkin sillä on koko ajan pelko, että sen takia jätän hänet tai rupean käymään vieraissa. Siinähän se onkin. En halua erota, mutta haluaisin salaisen suhteen mieheen, joka ei odota suhteelta muuta kuin seksiä silloin tällöin. Olenko outo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu