Miten iskeä varattu nainen.
Varattu.
Koijari.
124586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ole tarkoitus luoda paineita, mutta sun pitää olla parempi kuin se, jonka kanssa hän styylailee.
tapata aviomies
Jos parisuhde on ok. Et mitenkään. MUTTA jos seuraat vähän aikaa, niin huomaat missä se naisen (joka isket kohta) heikko kohta on.
Ei tarvitse kun kuunnella mitä nainen on vailla. Esim. voivoivoi kun meidän pena ei koskaan tee sitä tai tätä. Ja pam. sinähän alat sitä tekemään. Tiivistettynä: Ole huomattavasti parempi kun tämän hetkinen ukko.
Selvitä ensin naisen heikot kohdat. Selvittäminen tapahtuu hitaasti ja havainnoimalla.
Sitten myyt hänelle taitavasti sen, mistä hän unelmoi.
Pelimiehen käsikirjan mukaan nainen ei petä, mikäli menettämisen pelko on liian suuri taikka ihastumisen tunne voimakas.
Toisin sanoen tyydyttävässä suhteessa elävää, onnellista ja miestään haluavaa naista et pysty pokaamaan oikeastaan mitenkään.
oliko sulla siis joku varattu jo kiikarissa. seuraa tilannetta ja tunnustele, kyl tärppää, jos mimmi on kypsä nykysuhteeseen.
jos taas ei, niin kehottaisin vaan reilusti sanomaan muijille, että haluat panosuhteen, et parisuhdetta
Tasokasta ja parisuhteeseensa suht tyytyväistä naista ei iske perusjamppa millään konstilla. Vain joku ulkomaalainen superjulkkis (muusikko, urheilija) pystyy siihen.
Lihavan ja vähemmän viehättävän pystyy iskemään, mutta siinähän ei ole taas mitään järkeä.
Onnettoman naisen pystyy iskemään kohdistamalla iskunsa naisen heikkoihin kohtiin.
"Onnettoman naisen pystyy iskemään kohdistamalla iskunsa naisen heikkoihin kohtiin."
Päivän varoitus. Voi olla niin, että varattu nainen on tyytymätön joltain osin mieheensä, mutta haluaa pitää kulissit kunnossa. Hän kuitenkin tarvitsee jotain, mitä hän ei saa mieheltään (olkoon se sitten seksiä, älykkäitä keskusteluja, hellyyttä tms.).
Tämä nainen saattaa kokea hyvin monetkin miehet puoleensavetävinä - nimenomaan fyysisesti. Nainen saattaa haluta vähän vaihtelua ja pientä seikkailua. Tähän hän tarvitsee tietysti jonkun niistä miehistä joita pitää vetävinä.
Jos nämä miehet ovat varattuja, heidät täytyy tietysti saada jotenkin tietoisiksi siitä, että on itse myös valmis salasuhteeseen. Usein varatut - niin miehet kuin naisetkin - ovat kuitenkin varovaisempia mielitekojensa ilmaisemisessa kuin vapaat.
No, eräs keino viestittää varattuna näille miehille - jotka myös mahdollisesti ovat varttuja - että on kiinnostunut suhteesta heidän kanssaan, on sanoa heille joitakin negatiivisia asioita omasta parisuhteestaan tai miehestään.
Tällaisten asioiden sanominen ei siis välttämättä ole osoitus siitä, että nainen tulee suurten tunteidensa vallassa paljastaneeksi heikkouksiaan. Tämä saattaa olla osoitus myös siitä, että nainen on sosiaalinen peluri.
Tällainen peluri ei luultavasti ole ollenkaan kiinnostunut romuttamaan kulisseja - eli eroamaan miehestään. Sen sijaan hän voi haluta vain pientä seikkailua. Tällaisen naisen kanssa kannattaa siis alusta lähtien tehdä selväksi, mitä kumpakin osapuoli haluaa.
Eli on paljon miehiä, joilla ei suinkaan ole aikomustakaan jättää vaimoaan ja lapsiaan, mutta kaipaavat silti pientä seikkailua joskus jonkun vieraan naisen kanssa. Netti on muuten pullollaan noita miehiä.
Varattua naista, joka on tyytyväinen parisuhteeseensa ja elämäänsä muutenkin, on äärimmäisen vaikea iskeä. Täysin mahdotonta. Joku mainitsi rokkarit ja julkkikset ym. Ehei, edes ne ei pysty iskemään naista, jolle elämä hymyilee.
Mitäs teen kun olen ihastunut kaverin muijjaan hän tietää sen kai
Koska päästää minut lähemmäksi kuin hänen poikaystävän viimeksi
Olimme kaverin luona yötä minä,ihastus ja kaveri (ei poika ystävä)
Hän katsoo minua silmiin koko ajan ja voimme pitää silmä kontaktin 10 sec.
Hän istuu ihan vieressäni sohvalla niin että koskemmetoisiin vaikka olisi tilaa mennä istumaan silleen että emme koskisi ja jos istun hän tulee viereen niin että koskemme toisiin hän puhuu minulle enemmän kuin poika ystävälleen
Hän antaa minun koske reisiin jaloilla ja käsillä tykkään hänestä mutta en tiedä tykkääkkö minusta niin paljon olen aika huono oma tuntonen ja haluaisin olla gänen kaa niin paljon
Olen miettinyt että hän on 16 minä 14 ja hänen poika ystävä 19
Että onko hän hänen kanssaan vain hakemisen takia ja tykkääkkö hän minusta oikeesti olisi noloa kertoa tai näyttää jotenkin se jos hän ei tykkääkkään :(
Musta tuntuu että kyllä tuo jätkä on jo saanut oman naisen 4 vuoden aikana..