Nopeat

Aika kypsymättömältä vaikuttaa henkilö, jos treffit kestävät pari minuuttia.

Eihän siinä ajassa ehdi edes kuin katsoa ulkonäköä. Mutta, jos ulkonäkö onkin pääasia, niin en ihmettele, jos ei löydä seuraa treffien kautta.

Omasta mielestäni olen tavallisen näköinen, en kaunis mutta en niin rumakaan. Ehkäpä se oli sitten paino, joka vaikutti; hieman liikaa, mutta en omasta mielestäni mikään norsukaan ole.

Kukin taaplaa tyylillään, onnea parinhakuun. Ehkäpä ne hyvät tyypit kuitenkin tapaa livenä jossakin muualla.
151793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Oliko hän nähnyt naamakuvasi ettei sitä pelästynyt? Paras olisia inakin ne naamakuvat vaihtaa ettei tule luotua omia mielikuvia liikaa. Itse ainakin hyväksyn miehessä ylipainonkin kunhan ei mahdottomuuksiin mene. Ei se siitä miehestä tee yhtään vähemmän mielenkiintoista jos muuten tullaan juttuun. Painoa voi tiputtaa mutta naamaa ei kamalasti voi muutella jos se ei miellytäkään. Kyllä se pärstä vaan vaikuttaa, joku vaan on mieleinen ja joku ei uppoa millääm, ei sitä voi kieltääkään. Eikä tarvitse olla "ruma" niin voi silti saada pakit. Älä masennu tuosta vaan uusia treffejä ja itsekin alkanut kallistumaan tuohon livetutustumiseen, olisi se kai luonnollisempaa kuin täällä tutkia tuhansia ehdokkaita ja miettiä kuka vois livessä olla mukava.

Äänestä
  • olin todella nätti, josta sainkin aina hyvää palautetta.

    Kumppaneista ei silloin ollut pulaa, samalla tyylillä tuli mentyä, rumempia sai potkia pois jaloista. Siloin tuli myös itse katsottua ulkonäköä, vaan eipä tuo komea ulkonäkö sitä onnea tuonut..

    Äänestä

  • nuorempana kirjoitti:

    olin todella nätti, josta sainkin aina hyvää palautetta.

    Kumppaneista ei silloin ollut pulaa, samalla tyylillä tuli mentyä, rumempia sai potkia pois jaloista. Siloin tuli myös itse katsottua ulkonäköä, vaan eipä tuo komea ulkonäkö sitä onnea tuonut..

    pudottaa hieman painoa.

    Jos pyrkii juttusille myöhemmin, se on sitten NO WAY..

    Jos en tällaisena kelvannut, on turha kysellä perään kun olen hieman kevyemmissä mitoissa...

    Äänestä

  • koska en olisi arvannut, että voin olla niin epämiellyttävän ruma, ( ??? ) etteikö toinen olisi voinut edes jutella vähää aikaa.

    Jos olisin ollut epäsiisti, sata kiloinen, hiukset rasvaisina, naama kiiltävänä, ym. niin olisin ymmärtänyt tuon äkkipaon.

    Aikaisempia keskusteluja kun lueskelin, niin joku kirjoitti, että jos on pienikin epäilys, että ei ole oikeaa seuraa, kannattaa luottaa vaistoon. Olisinpa näin tehnyt. Ehkäpä ei ottaisi niin paljoa päähän.

    Onneksi on mukavia ja uskomattomia seikkailuja ja tapaamisia takana, että luulen, ettei tuosta olisi voinut samalaisia kokemuksia edes saada.. :)

    Äänestä

  • kaivelemaan, kirjoitti:

    koska en olisi arvannut, että voin olla niin epämiellyttävän ruma, ( ??? ) etteikö toinen olisi voinut edes jutella vähää aikaa.

    Jos olisin ollut epäsiisti, sata kiloinen, hiukset rasvaisina, naama kiiltävänä, ym. niin olisin ymmärtänyt tuon äkkipaon.

    Aikaisempia keskusteluja kun lueskelin, niin joku kirjoitti, että jos on pienikin epäilys, että ei ole oikeaa seuraa, kannattaa luottaa vaistoon. Olisinpa näin tehnyt. Ehkäpä ei ottaisi niin paljoa päähän.

    Onneksi on mukavia ja uskomattomia seikkailuja ja tapaamisia takana, että luulen, ettei tuosta olisi voinut samalaisia kokemuksia edes saada.. :)

    Sillä se pikatreffaajahan ei selvästikään ole sinut itsensä kanssa. Jokainen normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen hoitaa treffit kunnialla loppuun, edes sen 10-20 minuuttia. Missäs päin vaikutat? jos vaikuttaisit mansen suunnassa niin olis kiva vaikka lenkkeillä yhdessä ja naureskella noita ukkoja..edellyttäen että olet nainen =)

    Äänestä

  • tuosta todellakaan masentua kirjoitti:

    Sillä se pikatreffaajahan ei selvästikään ole sinut itsensä kanssa. Jokainen normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen hoitaa treffit kunnialla loppuun, edes sen 10-20 minuuttia. Missäs päin vaikutat? jos vaikuttaisit mansen suunnassa niin olis kiva vaikka lenkkeillä yhdessä ja naureskella noita ukkoja..edellyttäen että olet nainen =)

    En asu sillä suunnalla, ja juu, nainen olen.

    7 vuotta nuorempi mieshenkilö oli kyseessä, joten kait se ikäero tais olla liikaa, vaikka oletin, ettei enään tässä vaiheessa vaikuttais noin paljoa..

    Noh, en minäkään tosin pidä kaljuuntuvista miehistä, enkä vanhalla saksalaisvalmisteisella autolla kehumisesta, kun itsellä uudempi, ei smaa merkkiä, mutta kuiteskin... ( pieneksi ivaksi tuolle pika-deittaajalle laitankin :) )

    Äänestä

  • taida olla.. kirjoitti:

    vähän voi takasin laittaakin jos noin moukkamainen oli ;)

    Äänestä

toisin sanoen sut dumpattiin!

Äänestä
  • nythää sää sen vasta hokasit..?

    Eiköhän aika monelle ole käynyt samoin, jättänyt jonkun tai tullut jätetyksi.

    Summasummarum, äly hoi, älä jätä ... :)

    Äänestä

Jos sun treffit kestää aina kaksi minuuttia, niin siinä on vastapuolelle tullut paha pettymys. Ehkä jatkossa kannattaisi sanoa heti alkumetreillä, että on tuhdimpi tapaus. Siinä säästää itseään. Karsiutuu pois ne tyypit, joille paino- ja ulkonäköasiat ovat tärkeämpiä. Kahden minuutin treffit eivät hivele kenenkään itsetuntoa. Alkaa vain inhota itseään ja miettiä mikä on vialla.

Kannattaa siis olla itselleen rehellinen. Se näkyy siinä, että ei salaile ulkomuotoaan ensimmäisille treffeille.

Virhe on siinä, että alkaa luokittelemaan toista ihmistä vastaavalla tavalla. Niin kuin sinä sanoit tuntemattomia kypsymättömiksi. Meillä on kaikilla omat kasvukohtamme, myös sinulla.

Äänestä
  • tiedossa tämä asia.

    Pyysin suhtutumaan varauksella, liikoja odottamatta. Hän vastasi ettei mitään missiä odotakaan.

    Hänen mukaansa en kuulemma ollut niin lihava, mitä nyt ehdin muutaman sanan vaihtaa. Vai eikö sitten kehdannut suoraan sanoa.

    Ekat tälläiset treffit, joissa toinen yhtä-äkkiä muutta suunnitelmiaan ja kertoo lähtevänsä muualle.

    Itse olen pettynyt niin monien treffien jälkeen, että omat odotukseni eivät ollet pilvissä.

    Ne henkilöt, jotka olen suomi24 treffien kautta tavanneet, ovat poikkeuksetta olleet käveleviä katastrofeja; Järkyttävät vaatteet, hiukset likaisina, typerät jutut jne..

    Itse olin kuitenkin meikannut, puhtaat hiukset jne.. Kaikki kultakorut jätin laittamatta, omaan kotiin en halunnut häntä vielä laskea, koska en tuntenut ennestään, enkä tiennyt juuri mitään hänestä. Kovin olisi halunnut tulla kylään, mutta pieni varovaisuus on mielestäni hyväksi, ainakin aikaisempien kokemusten perusteella..

    No, onneksi ei ainakaan päässyt näkemään kauniisti sisustettua kotiani, jossa paljon arvotaidetta ja tavaraa... :)

    Äänestä

  • tuli treffeille ILMAN PAITAA, lihaksiaan esitellen.. Ei tainnut ymmärtää, että näkyy ne lihakset paidankin alta, jos niin haluaa..

    Ehkäpä en mitään menettänytkään.. :)

    Lieneekö hormoonihoidot vähentänyt ajattelukykyä...? ;)

    Äänestä

  • hänellä kirjoitti:

    tiedossa tämä asia.

    Pyysin suhtutumaan varauksella, liikoja odottamatta. Hän vastasi ettei mitään missiä odotakaan.

    Hänen mukaansa en kuulemma ollut niin lihava, mitä nyt ehdin muutaman sanan vaihtaa. Vai eikö sitten kehdannut suoraan sanoa.

    Ekat tälläiset treffit, joissa toinen yhtä-äkkiä muutta suunnitelmiaan ja kertoo lähtevänsä muualle.

    Itse olen pettynyt niin monien treffien jälkeen, että omat odotukseni eivät ollet pilvissä.

    Ne henkilöt, jotka olen suomi24 treffien kautta tavanneet, ovat poikkeuksetta olleet käveleviä katastrofeja; Järkyttävät vaatteet, hiukset likaisina, typerät jutut jne..

    Itse olin kuitenkin meikannut, puhtaat hiukset jne.. Kaikki kultakorut jätin laittamatta, omaan kotiin en halunnut häntä vielä laskea, koska en tuntenut ennestään, enkä tiennyt juuri mitään hänestä. Kovin olisi halunnut tulla kylään, mutta pieni varovaisuus on mielestäni hyväksi, ainakin aikaisempien kokemusten perusteella..

    No, onneksi ei ainakaan päässyt näkemään kauniisti sisustettua kotiani, jossa paljon arvotaidetta ja tavaraa... :)

    Harmi, että sulle on osunut noin monta huonoa tyyppiä. Ehkä kannattaisi vaihtaa treffipalvelua tai olla vähän aikaa ilman treffejä.

    Pointsit sulle siitä, että kerroit ulkomuodostasi heti alkumetreillä. Ehkä hän oli tosiaan typerys, kun pariminuuttisen jälkeen nostelemaan. Ei ollut miestä viheltää peliä poikki heti alkuunsa.

    Kannattaa kuitenkin vartioida painoaan. Sanon sen siksi, että monet paino-ongelmaiset jämähtävät siihen syöpöttelykoukkuun. Eli ruoka alkaa korvata tunne-elämää. Ja sitten aletaan inhota itseään ja haetaan noita tilanteita, joissa saa torjuntaa.

    Varmasti kaunis koti on ihana paikka elää ja asua, mutta halunnet sinne jonkun muunkin jakamaan sen kanssasi? Ihmisen ainoa turvapaikka on hyvä minäkuva ja kohtuullinen itsetunto. Kotona voi kulta kimmeltää ja kristalli sädehtiä, mutta jos sydämessä on yksinäistä, eivät ne auta.

    Äänestä

  • kannattaa vartoida kirjoitti:

    pudonnut, tai sitten saanut ylimääräsiä nesteitä liikkeelle..

    Tästä on hyvä jatkaa :)

    Kävin shoppailemassa uusia vaatteitta ja illalla lenkille, jotta paino laskee varmemmin..

    Ja tää likka nousee taas tuhkasta kuin Feenix-lintu; siinä on sitten taas monelle yllätystä kun näkee hoikemman lyylin kylillä... :)

    Sitten ei auta itku markkinoilla, saapi tuo ääliö nenilleen, jos juttusille yrittää..

    Äänestä

  • vähän jo kirjoitti:

    Olen lisännyt liikuntaa ja keventänyt ruokavaliota..

    Tästä on hyvä jatkaa, vielä on matkaa ihannepainoon, mutta enköhän tuon saavuta, kun niin olen päättänyt!

    Illalla taas lenkille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

treffit... kirjoitti:

Aika kypsymättömältä vaikuttaa henkilö, jos treffit kestävät pari minuuttia.

Eihän siinä ajassa ehdi edes kuin katsoa ulkonäköä. Mutta, jos ulkonäkö onkin pääasia, niin en ihmettele, jos ei löydä seuraa treffien kautta.

Omasta mielestäni olen tavallisen näköinen, en kaunis mutta en niin rumakaan. Ehkäpä se oli sitten paino, joka vaikutti; hieman liikaa, mutta en omasta mielestäni mikään norsukaan ole.

Kukin taaplaa tyylillään, onnea parinhakuun. Ehkäpä ne hyvät tyypit kuitenkin tapaa livenä jossakin muualla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu