Keppiä, keppiä

Maanantain Metro-lehdessä Arno Kotro kirjoittaa mm.:

Ministeri Liisa Hyssälä (kesk) ehdottaa, että nuorten työttömien päivärahaa leikataan lyhentämällä ansiosidonnaisen aikaa. (Oma huomautus: taitaa ministerillä olla tiedon tasossa puutteita, sillä kuinkahan monella nuorella tänä pätkätyön aikana on ansiosidonnainen?)

Kotro jatkaa:

On se nähty ennenkin, että kun vähäosaisia motivoidaan, keinoksi keksitään uhkailut sosiaaliturvan heikennyksestä. Juuri nyt ehdotus kuulostaa erityisen irvokkaalta, sillä onhan hallitus päättänyt kannustaa metsänomistajia. Heille luvattiin massiiviset verohuojennukset, jotta rupeaisivat rahakkaisiin puunmyyntitalkoisiin - talvisodan hengessä, kuten pääministeri (kesk) maalaili.

Rikkaille porkkanaa, köyhille keppiä on vitsi, joka ei ainakaan minua enää naurata, toteaa Kotro.

Kotron mukaan varmasti tarjotaan reippaita toimia kotimaisen puuntarjonnan lisäämiseksi. Silti luulisi, että lahjonnan lisäksi ja sijasta voisi soveltaa varattomille tuttua keppikannustustakin. Olisi vaikka mahdollisuus verottaa metsää, josta ei myydä puuta, ja näin herätellä myyntihaluja ilman tulonsiirtoa omistavalle luokalle, jälleen kerran.
8508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hallituksen huoli skutsinmyynnin vähäisyydestä on tässäkin annetun tilannekatsauksen valossa aiheellinen.

Vanhat köyhien ja vaivaisten kepityksessä käytetyt skebat alkavat jo olla ahkerasta käytöstä kuluneita.

Mistäpä uusia, jos metsänomistajat pihtaavat puutavaraa?

Äänestä

Eipä taas oikein meinata erottaa sosiaalituen, työmarkkinatuen ja ansiosidonnaisen työttömyyskorvuksen alkuperäistä tarkoitusta? Taidat nyt "kepitykseksi" mieltää kun työttömiä kannustetaan työmarkkinoille ja työttömyystuen lisäksi vielä ylläpitokorvataten verottomasti aktiivipäivältä työllisyystoimenpiteissä. Nykyinen työttömyysturvalaki ei tosiaankaan estä kieltäytymästä tarjotusta työpaikasta tai työllisyystoimenpiteestä ja vaikka hankkimasta jokin toisen työpaikan tai elinkeinon.


Täsmennän nyt; ansiosidonnainen työttömyysturva, työttömän peruspäiväraha ja työmarkkinatuki on tarkoitettu työnhakijoille, jotka ovat työhön tai työllistämistoimiin käytettävissä. Yhteiskunta on siis suorittanut lain laatijoiden vaatiman tehtävänsä saadakseen työttömän takaisin työelämään. Kieltäytyminen on siten verrattavissa sopimusrikkomukseen, ei ollakaan työmarkkinoiden käytettävissä, ja siihen on laissa kirjattu se sanktio (karenssi). Laki ei mihinkään pakota, vaan valintahan on kokonaan itsellä.


Toiseksi; yhteiskunta voi, jos poliittista tahtoa löytyy, nostaa sosiaaliturvaa esimerkiksi korottamalla toimeentulotuen alarajaa tai vaikka aloittaa ns. kansanpalkan maksamisen, mutta olisiko se paras ratkaisu? Kaikkihan me mieluusti otamme vastaan rahaa, mutta ei tule unohtaa mistä se tulee työstä palkkana tai tukena veronmaksajilta, työntekijöiltä ja työnantajilta perityistä työttömyysvakutusmaksuista.


Kolmanneksi; yhteiskunta ei rajoita ketään harjoittamasta kykyjään vastaavaa ammattia, perustamasta omaa yritystä tai elämään vaikka "vapaa-herrana". Jotkin ammatit ovat tosin luvan varaisia ja tarvitsevat erikoiskoulutuksen, mutta yhteiskunta kouluttaa niihinkin ammatteihin.


Neljänneksi; missä on se työttömän oma vastuu? Jos hän on itse päättänyt, ettei yhteiskunnan aputarjous ole tyydyttänyt, ja on tarjotusta työ- tai työllisyystoimen mahdollisuudesta kieltäytynyt, niin eikö vastuu päätöksestä ja sen seurauksista kuulu selkeästi avusta kieltäytyjälle?


Olen sitä mieltä, että ehdotus ansiosidonnaisten korvausten porrastaminen, kokemuksen ja työsuhteen pituuden mukaan, olisi kohtuullinen ja hyvä ratkaisu koko yhteiskunnankin kannalta. Järkevää olisi myös keskittää kaikki tukijärjestelmät hoitoineen ja yhteen paikkaan eli hallintoineen Kelaan.

Äänestä
  • Joo, joo. Mutta lopputulemana on edelleenkin se, että ihmiset joutuvat tekemään työtä ilman palkkaa, tavalla, jonka ILO määrittelee pakkotyöksi.

    Tämä ei muutu, vaikka kirjoittaisit seuraavaksi novellin.

    Äänestä

  • Minä jäin, olematta edes pitkäaikaistyötön, mutta puolisoni tulojeni vuoksi ilman korvausta jäätyäni työttömäksi, oli vähäisiä satunnaiskeikkoja enkä kuulunut kassaan vähäisten keikkojen vuoksi. Työkkäri katsoi yrittäjäksi ja näin en ollut oikeutettu edes peruspäivärahaan.

    Ei se korvausten poistaminen mitenkään lisännyt työnsaantimahdollisuuksia, vaan päinvastoin, ei ollut rahaa muuta kuin kysellä sähköpostilla tai lähialueen paikoista kävelymatkan päästä. Lapsilta kun ei ruuasta oteta pois. Jopa niin, että eräs työnantaja tarjosi etätyötä ja kun tajusi, että olen työtön, perui tarjouksen, eikä siihen tarvittu pitkäaikaistyöttömyyttä, siis ainakaan kokoaikaista. Kyllä se on palkka mikä motivoi, eikä sen palkan tarvitse olla edes suuri. Jo korvausten suuruisesta palkasta jää enemmän käteen kuin korvauksista, sen tietää jokainen joka aidosti työttömäksi on joutunut.

    Äänestä

  • poistaminen kirjoitti:

    Minä jäin, olematta edes pitkäaikaistyötön, mutta puolisoni tulojeni vuoksi ilman korvausta jäätyäni työttömäksi, oli vähäisiä satunnaiskeikkoja enkä kuulunut kassaan vähäisten keikkojen vuoksi. Työkkäri katsoi yrittäjäksi ja näin en ollut oikeutettu edes peruspäivärahaan.

    Ei se korvausten poistaminen mitenkään lisännyt työnsaantimahdollisuuksia, vaan päinvastoin, ei ollut rahaa muuta kuin kysellä sähköpostilla tai lähialueen paikoista kävelymatkan päästä. Lapsilta kun ei ruuasta oteta pois. Jopa niin, että eräs työnantaja tarjosi etätyötä ja kun tajusi, että olen työtön, perui tarjouksen, eikä siihen tarvittu pitkäaikaistyöttömyyttä, siis ainakaan kokoaikaista. Kyllä se on palkka mikä motivoi, eikä sen palkan tarvitse olla edes suuri. Jo korvausten suuruisesta palkasta jää enemmän käteen kuin korvauksista, sen tietää jokainen joka aidosti työttömäksi on joutunut.

    Kyllähän se niin on, että työttömyystasoon korreloi vain palkkatyön saatavuus. Jos palkkatyötä ei ole tai sitä ei tahdota työttömälle antaa, niin se on ihan sama, kuinka alas työttömyystuet vedetään, ei se työttömyys siitä mihinkään katoa, päin vastoin. Kun työttömiä riittävästi kurjistetaan, niin seurauksena on rikollisuuden kasvu. http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/10/kyhimpien-ostovoima-alentunut-vuodesta.html

    1980-luvun lopulla työttömyys oli olematonta, vaikka työttömyyskorvaukset ja sosiaalituet olivat rajusti nykyistä paremmalla tasolla. Miksiköhän?

    Äänestä

  • työttömyyttä että pääset tätä mainostamaasi tukikokeilua kokeilemaan oikein konkreettisesti ja pitkään. 8 tuntia pvä.
    Liitän tämän pyynnön seuraavaan esirukoukseenikin.

    Äänestä

suurin osa viljelijäporukkaa vieläkin ja omistavat siinä sivussa suuria palstoja metsää. hyvähän sitä rahaa on vetää kotiapäin naamioimalla se päätös joksikin muuksi mitä se oikeasti on, elikä tulonsiirto rikkaalle maanomistajalle jolla on isot tulot jo ennestään. Näinhän se pelaa nykyisin, Hyssälälläkin on iso maatila Liedonperällä. Taitaa monella päättäjällä ollakin tässä se kuuluisa "oma lehmä siellä ojassa".

Äänestä

"Olisi vaikka mahdollisuus verottaa metsää, josta ei myydä puuta, ja näin herätellä myyntihaluja ilman tulonsiirtoa omistavalle luokalle, jälleen kerran." Hyvä oivallus Kontrolta.

Ne joilla on annetaan lisää-politiikka on jatkunut monen hallituksen aikana. Filatovin ollessa työministerinä kehiteltiin tukityöt, jossa työnantajalle annetaan rahaa työntekijän palkkaamisesta, miksi?, mutta työn suorittaja saa minimipalkan ja ns. työpajatöissä ei mitään palkkaa ainoastaan Kelan päivärahan, miksi??.

Tämä keppi ei vielä riitä, veroprosenttikin on työttömällä 10% suurempi kuin työssäkäyvillä.

Pikkuhiljaa voitaisiin lopettaa puheet Suomen hyvinvointiyhteiskunnasta. Suomi on luokkayhteiskunta akselilla rikkaat - köyhät - leipäjonoväki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulossa? kirjoitti:

Maanantain Metro-lehdessä Arno Kotro kirjoittaa mm.:

Ministeri Liisa Hyssälä (kesk) ehdottaa, että nuorten työttömien päivärahaa leikataan lyhentämällä ansiosidonnaisen aikaa. (Oma huomautus: taitaa ministerillä olla tiedon tasossa puutteita, sillä kuinkahan monella nuorella tänä pätkätyön aikana on ansiosidonnainen?)

Kotro jatkaa:

On se nähty ennenkin, että kun vähäosaisia motivoidaan, keinoksi keksitään uhkailut sosiaaliturvan heikennyksestä. Juuri nyt ehdotus kuulostaa erityisen irvokkaalta, sillä onhan hallitus päättänyt kannustaa metsänomistajia. Heille luvattiin massiiviset verohuojennukset, jotta rupeaisivat rahakkaisiin puunmyyntitalkoisiin - talvisodan hengessä, kuten pääministeri (kesk) maalaili.

Rikkaille porkkanaa, köyhille keppiä on vitsi, joka ei ainakaan minua enää naurata, toteaa Kotro.

Kotron mukaan varmasti tarjotaan reippaita toimia kotimaisen puuntarjonnan lisäämiseksi. Silti luulisi, että lahjonnan lisäksi ja sijasta voisi soveltaa varattomille tuttua keppikannustustakin. Olisi vaikka mahdollisuus verottaa metsää, josta ei myydä puuta, ja näin herätellä myyntihaluja ilman tulonsiirtoa omistavalle luokalle, jälleen kerran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu