Ongelmani on luultavasti naurettava ja huonon itsetunnon syytä, mutta silti se on minulle suuri ongelma. Elän hyvässä parisuhteessa. Olemme olleen yhdessä reilu kolme vuotta. Asumme yhdessä, meillä on yhteinen koira ja olemme suunnitelleet naimisiin menoa seuraavan parin vuoden sisällä. Ongelma on avomieheni entinen tyttöystävä. He eivät keskenään pidä mitään yhteyttä eikä avomiehelläni ole mitään tarvetta puhua heidän yhteisitä hetkistä, mutta tämä nainen on tiiviisti yhteydessä mieheni siskon ja hänen perheen kanssa. Lisäksi nainen on myös mediassa jonkin verran esillä. Siispä hänestä kuulee ja häntä näkeekin jonkin verran.
Mieheni on ollut kihloissa tämän naisen kanssa ja rakastanut häntä paljon. Nainen on tehnyt eropäätöksen ja jättänyt miehen. Ja siihen onglelmaani:
Minusta tuntuu, että jään aina toiseksi tälle ihmiselle. Hän on hyvännäköinen, hyvin toimeentuleva, hyvissä väleissä avomieheni perheen kanssa yms. Tuntuu siltä, että mieheni tietää, mitä on menettänyt ja joutuu nyt Tyytymään minuun. Pitäiskö minun unohtaa tämä ihminen vaan kokonaan niin kuin mieheni on omien sanojen mukaansa tehnyt?
Mieheni on ollut kihloissa tämän naisen kanssa ja rakastanut häntä paljon. Nainen on tehnyt eropäätöksen ja jättänyt miehen. Ja siihen onglelmaani:
Minusta tuntuu, että jään aina toiseksi tälle ihmiselle. Hän on hyvännäköinen, hyvin toimeentuleva, hyvissä väleissä avomieheni perheen kanssa yms. Tuntuu siltä, että mieheni tietää, mitä on menettänyt ja joutuu nyt Tyytymään minuun. Pitäiskö minun unohtaa tämä ihminen vaan kokonaan niin kuin mieheni on omien sanojen mukaansa tehnyt?
Vastaukset 6
Vanhimmat
oma mörkösi, todennäköisesti kuitenkin juuri se miehesi exä jota sinun tarvitsee vähiten pelätä. Hän vastaa sinun kauneusihannettasi eniten ja olet luonut hänestä peikon suhteellenne.
todennäköisesti miehesi ei häntä edes mieti.
Puhun kokemuksesta, pelkäämme sitä kumppanin exää eniten joka on OMASTA mielestämme kaunein, tai kiinnostavin, mutta kumppanin mielestä välttämättä edes ei ole.
On totta, että mieheni ex on minun kauneusihanteeni mukaan kaunis, mutta niin hän on ihan yleisestikkin vallitsevan ihanteen mukaan. On nimittäin malli. Enkä usko, että pelkästään tämä kauneus saa minut levottomaksi..eniten minua vaivaa se, että hän on niin hyvä ystävä mieheni siskon kanssa, jonka kanssa minä en ole kovin läheinen. Olen ehkä niin perfektionisti, että haluaisin olla paras..kaikessa suhteessa. Ja tiedän...aina löytyy minua kauniimpia, sosiaalisempia, fiksumpia yms. mutta haluaisin kokea olevani tässä parisuhteessa jotenkin erityinen. Ja se on vaikeaa, koska entinen tyttöystävä oli jo niin täydellinen:(
ole siitä näöstä kiinni. Itselläni ulkonäkö on ainakin ihan sivuseikka. Tärkeintä on hauska ihminen jonka kanssa voi viettää loppuelämänsä. Siinä ei mallititteli auta.
Luin tuon viestisi ja tosiaan, minusta sinun pelkosi on turhaa. Voit huoletta heittää miehesi exän mielesi syvimpiin sopukoihin.
Ensinnäkin: miehesi ei tunnu sanojesi mukaan olevan tekemisissä naisen kanssa. Hän vaikuttaa itse asiassa varsin välinpitämättömältä, mitä tähän exään tulee. Eli luultavasti hänen tunteensa tätä naista kohtaan ovat kadonneet. Aika todellakin parantaa haavat. Voi hän tietenkin tuntea pientä mielenkiintoa, mitä exälle kuuluu, mutta se ei tarkoita ihastumista uudelleen entiseensä tai sinun vetailemistasi häneen. Ja tuskin tämä nainen haluaa miestäsi takaisin, eli turha pelko.
Toiseksi: se, että tämä nainen on ystävä miehesi perheen kanssa, ei merkitse mitään. Miksi naisen pitäisi katkaista välit ihmisiin, joihin hän on tutustunut parisuhteensa aikana. Varsinkin, jos ystävyys on vahva. Ei ole ollenkaan tavatonta, että ystävystyy jonkun perheenjäsenen kanssa, ties vaikka eliniäksi. Eli, kun parisuhde päättyy, voi siitä jäädä jotain käteenkin; hyvä ystävä. Etkä siitä voi syyttää miestäsi tai hänen siskoaan.
Se, että tämä ex on kaunis, sosiaalinen ja hyvin toimeentuleva ei pitäisi kauhistaa sinua, sen pitäisi kannustaa ja nostaa sinun itsetuntoasi. Voisit ottaa mallia hänestä, ainakin mitä hyviin ominaisuuksiin tulee; ole sosiaalinen, menesty elämässäsi jne. Tutustu miehesi perheeseen.
Mutta et voi verrata itseäsi tähän naiseen. Et ole hän ja ilmeisesti miehesi ei edes halua sinun olevan hän. Varsinkin, jos nainen särki hänen sydämensä. Ole oma itsesi, sillä siihen sinun miehesi sinussa selvästi ihastui. Äläkä pelkää tätä toista naista, ethän edes tunne häntä. Tutustu ennen tuomitsemista. Ties, vaikka itse ystävystyisit hänen kanssaan.
Olen mintunlehdun kanssa samaa mieltä.
Sitäpaitsi, tunnen ja olen tuntenut näitä hyvännäköisiä puolijulkkis-menestyjä-malleja sekä lähemmin että että kauempaa. Ihan taviksia he ovat. Mutta jos yhtäkään "sellaista" ihmistä ei tunne, tulee varmaan helposti mielikuva, että he olisivat jotenkin täydellisiä, ihania ja kadehdittavia. No eivät kyllä ole. Joukkoon mahtuu ihan joka sortin tallaajaa samalla tavalla kuin meihin muihinkin, jotka emme koskaan ole julkisuudessa tai omaa mallin ulkonäköä. Eli ihan taviksia ovat. Niin tämä miehesi exäkin, josta olet kasvattanut mielessäsi mörön.
Oman mieheni exä ei ole mikään kukkanen (olen nähnyt valokuvia), ja olen miehen tutuilta kuullut, että hän oli aikamoinen pirttihirmu ja tiukkapipo. SILTI vertailin häntä aluksi itseeni (vaikken siis koko ihmistä edes tuntenut!), koska nainen jätti mieheni, ja siksi pelkäsin mieheni yhä haikailevan hänen peräänsä. Nyt muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen olen onneksi päässyt niistä ajatuksista, ja olen rauhallisin mielin mieheni kanssa.
Olen ajatellut, että miehen putkiaivoista on tällaisissa kohdissa hyötyä; kun suhed loppuu, niin se sitten loppuu eikä sitä jäädä haikailemaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun uusi suhde alkaa, niin ajatukset keskittyvät sen hetkiseen naiseen ja tilanteeseen. Historia olkoon historiaa.
Reippain mielin eteen päin! :)
Miten fiksuja ajatuksia saankaan lukea. Silti vaikka ulkopuoliset ihmiset sanovat minun olevan vainoharhainen, se mörkö on edelleen ja varmaan pysyykin. Kovasti yritän tätä asiaa työstää ja mieheni kanssa olen myös tästä ahdistuksesta puhunut. Hän ei oikein ymmärrä minua..ehkä se on merkki siitä, että pelot ovat turhia.