Alkutalvesta kirjoittelin tälle samaiselle palstalle nimimerkillä onneton
Tilanteeni oli silloin se, että olin pettänyt miestäni hänen ystävänsä kanssa ja kyselin sitten täältä neuvoja. Muistan, kuinka jokaisen vastauksen luin samalla kun mielessäni takoi ajatus, ettei kukaan tiedä mitään, eikä kukaan pysty minua neuvomaan. Luulin hallitsevani tilannetta, vaikka tunsinkin olevani koko ajan pahenevassa pyörremyrskyssä.
No, tätä pettämistä jatkui kerta toisensa jälkeen muutaman kuukauden eteenpäin. Joka kerran jälkeen vannoin itselleni, että kerta oli viimeinen, mutta aina vain syvemmälle suohon piti sulloutua. Maaliskuun alussa omatuntoni hakkasi ohimoitani, kun jälleen kerran käperryin mieheni ystävän kainaloon. Tiesin, etten voisi jatkaa näin ja aamuntunteina kotiin kävellessäni tein päätökseni...
herätin nukkuvan mieheni ja kerroin kaiken juurta jaksain. Mitään selityksiä teolleni en osannut antaa, eikä mieheni niitä kysellytkään. Kuonooni meinasin ottaa, mutta mieheni sanoi ettei halua alistua samalle tasolle kanssani.
Aamulla alkoi sitten tilinteko...en osannut arvatakkaan miten se koski minuunkin, mieheni tuskaa en osannut edes kuvitella. Miksi? Miksi? Miksi? kysymykset kajahtelivat makuuhuoneemme seinille, selitystä minulla ei kuitenkaan ollut antaa. Tunsin itseni typeräksi ja halvaksi ja samalla ajatus yksinjäämisestä sai minut miettimään mihin olin ryhtynyt. Miksi olin heittänyt suhteemme ja perhe-elämämme kuin rukkasen nurkkaan ja vain hetken hurman takia. Samalla tajusin, ettei tunteeni tätä toista miestä kohtaan olleet minkäänarvoisia, luulin rakastavani häntä, mutta sitä se ei todellakaan ollut.
Viikonloppu puntaroitiin suhdettamme jokaisen kannalta, mietittiin mitä oli vielä tehtävissä vai oliko mitään. Itse olin varautunut pahimpaan, eli eroon, mutta mieheni ei halunnut siitä edes puhua. Hän halusi tehdä kaikkensa, että elämämme saataisiin taas oikeille raiteille. Se aukaisi silmäni lopullisesti, mistään muualta en voi saada niin syvää ja aitoa rakkautta kuin omalta mieheltäni. Syvällä sisimmässäni minäkin halusin pitää mieheni ja lapseni yhtenä kokonaisena perheenä.
Sinä sunnuntaina laitoin tälle toiselle miehelle viestiä, jossa kerroin päätökseni jäädä oman perheeni luokse ja toivoin hänen unohtavan minut, niinkuin minä päätin tehdä hänen kohdallaan.
Nyt tapauksesta on kulunut puolisen vuotta, ja olen enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuuni. Olisin tehnyt elämäni suurimman virheen jos olisin jatkanut suhdetta toiseen ja rikkonut suhteeni mieheeni. Tokihan töitä olemme saaneet tehdä rakentaessamme elämäämme raunioiden päälle, mutta hetkeäkään en ole katunut Nyt tiedän että rakastan miestäni, vaikka välillä arki ravisuttaakin suhdettamme rajusti. Mutta niin kai se kaikilla välillä tekee.
Syy miksi kirjoitin tänne on selvä. Haluaisin, että jokainen joka harkitsee pettävänsä puolisoaan tai tekee sitä parhaillaan pysähtyisi hetkeksi miettimään mihin elämä on menossa. Onko se hetken huuma oikeasti pitkäaikaisen suhteen menettämisen arvoista. Se tuska minkä toiminnallaan omalle kumppanille tuo ei ole ajatuksilla mitattavissa, eikä sitä korvata pelkällä anteeksipyynnöllä.
Itse olin niin tyhmä, että uskoin ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella ja kun huomasin ettei se niin olekaan tajusin olevani ansassa josta ei ollut kuin yksi ulospääsy, rehellisyys miestäni kohtaan. Ajatus, että olisin elänyt synkkä salaisuus sydämelläni seuraavat 50 vuotta ei olisi onnistunut minun kohdallani, en olisi kestänyt katsoa edes itseäni peilistä. Ja tiedän tehneeni oikean ratkaisun, vaikka kipeää se tekikin.
Voin vain toivoa, että viisastuin tästä kerrasta sen verran, etten enää tulevaisuudessa joudu edes harkitsemaan petänkö vai en.
Kaikkea hyvää ja lämmintä syksyä kaikille!!
T: Onnellinen avovaimo kahden lapsen äiti
Tilanteeni oli silloin se, että olin pettänyt miestäni hänen ystävänsä kanssa ja kyselin sitten täältä neuvoja. Muistan, kuinka jokaisen vastauksen luin samalla kun mielessäni takoi ajatus, ettei kukaan tiedä mitään, eikä kukaan pysty minua neuvomaan. Luulin hallitsevani tilannetta, vaikka tunsinkin olevani koko ajan pahenevassa pyörremyrskyssä.
No, tätä pettämistä jatkui kerta toisensa jälkeen muutaman kuukauden eteenpäin. Joka kerran jälkeen vannoin itselleni, että kerta oli viimeinen, mutta aina vain syvemmälle suohon piti sulloutua. Maaliskuun alussa omatuntoni hakkasi ohimoitani, kun jälleen kerran käperryin mieheni ystävän kainaloon. Tiesin, etten voisi jatkaa näin ja aamuntunteina kotiin kävellessäni tein päätökseni...
herätin nukkuvan mieheni ja kerroin kaiken juurta jaksain. Mitään selityksiä teolleni en osannut antaa, eikä mieheni niitä kysellytkään. Kuonooni meinasin ottaa, mutta mieheni sanoi ettei halua alistua samalle tasolle kanssani.
Aamulla alkoi sitten tilinteko...en osannut arvatakkaan miten se koski minuunkin, mieheni tuskaa en osannut edes kuvitella. Miksi? Miksi? Miksi? kysymykset kajahtelivat makuuhuoneemme seinille, selitystä minulla ei kuitenkaan ollut antaa. Tunsin itseni typeräksi ja halvaksi ja samalla ajatus yksinjäämisestä sai minut miettimään mihin olin ryhtynyt. Miksi olin heittänyt suhteemme ja perhe-elämämme kuin rukkasen nurkkaan ja vain hetken hurman takia. Samalla tajusin, ettei tunteeni tätä toista miestä kohtaan olleet minkäänarvoisia, luulin rakastavani häntä, mutta sitä se ei todellakaan ollut.
Viikonloppu puntaroitiin suhdettamme jokaisen kannalta, mietittiin mitä oli vielä tehtävissä vai oliko mitään. Itse olin varautunut pahimpaan, eli eroon, mutta mieheni ei halunnut siitä edes puhua. Hän halusi tehdä kaikkensa, että elämämme saataisiin taas oikeille raiteille. Se aukaisi silmäni lopullisesti, mistään muualta en voi saada niin syvää ja aitoa rakkautta kuin omalta mieheltäni. Syvällä sisimmässäni minäkin halusin pitää mieheni ja lapseni yhtenä kokonaisena perheenä.
Sinä sunnuntaina laitoin tälle toiselle miehelle viestiä, jossa kerroin päätökseni jäädä oman perheeni luokse ja toivoin hänen unohtavan minut, niinkuin minä päätin tehdä hänen kohdallaan.
Nyt tapauksesta on kulunut puolisen vuotta, ja olen enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuuni. Olisin tehnyt elämäni suurimman virheen jos olisin jatkanut suhdetta toiseen ja rikkonut suhteeni mieheeni. Tokihan töitä olemme saaneet tehdä rakentaessamme elämäämme raunioiden päälle, mutta hetkeäkään en ole katunut Nyt tiedän että rakastan miestäni, vaikka välillä arki ravisuttaakin suhdettamme rajusti. Mutta niin kai se kaikilla välillä tekee.
Syy miksi kirjoitin tänne on selvä. Haluaisin, että jokainen joka harkitsee pettävänsä puolisoaan tai tekee sitä parhaillaan pysähtyisi hetkeksi miettimään mihin elämä on menossa. Onko se hetken huuma oikeasti pitkäaikaisen suhteen menettämisen arvoista. Se tuska minkä toiminnallaan omalle kumppanille tuo ei ole ajatuksilla mitattavissa, eikä sitä korvata pelkällä anteeksipyynnöllä.
Itse olin niin tyhmä, että uskoin ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella ja kun huomasin ettei se niin olekaan tajusin olevani ansassa josta ei ollut kuin yksi ulospääsy, rehellisyys miestäni kohtaan. Ajatus, että olisin elänyt synkkä salaisuus sydämelläni seuraavat 50 vuotta ei olisi onnistunut minun kohdallani, en olisi kestänyt katsoa edes itseäni peilistä. Ja tiedän tehneeni oikean ratkaisun, vaikka kipeää se tekikin.
Voin vain toivoa, että viisastuin tästä kerrasta sen verran, etten enää tulevaisuudessa joudu edes harkitsemaan petänkö vai en.
Kaikkea hyvää ja lämmintä syksyä kaikille!!
T: Onnellinen avovaimo kahden lapsen äiti
Vastaukset 10
Vanhimmat
Upea tarina! Teit sen ainoan, mikä oli tilanteessa oikein... Tarinasi antaa minullekin toivoa. Kiitos!
Kerroppas sinä "EX-pettäjä" voiko sinusta tuossa edellisessä puheenvuorossa "Vaino harhainenko" olla todellisuus perää, löytyykö mitään yhteneväisyyksiä omiin toimiisi silloin aikoinaan ????
... päätös sinulta.
Olisiko tämä toinen mies ns. rakastajasi halunnut kanssasi enemmän?
Ja jos halusi, niin kuinka hän selviytyi tästä?
Toivottavasti häntä ei sattunut ja hänen unelmiaan et rikkonut ja toivottasti häntä ei jätetty yksin tämän asian kanssa.
Kuka hänen kanssaan kävi asian läpi , lohdutti ja jatkaa yhteistä elämää?
Minusta ihminen joka käyttää toista hyväkseen ja päätyykin jäämään avioliitton on velvollinen eroamaan, rakasti tai ei jos se rakastaja sitä häneltä odotti.
Nimimerkille Hyvä...
... Miten niin velvollinen eroamaan? Kyllä tässä tilanteessa vähiten kärsii se ns. rakastaja. Ei kukaan voi olla niin tyhmä, että haaveilee ja unelmoi yhteisestä onnesta varatun ihmisen kanssa. Ja kyllä siinä saakin kärsiä, jos sotkeutuu toisten suhteeseen ja päästää tilanteen niin pitkälle, että alkaa kuvittelemaan jostain yhteisestä niin kauan kun toisella on vielä aiempi suhde olemassa.
...pitää erota, koska sellaisen ihmisen joka on niin tunteeton että käyttää perhettään ja rakastajaa hyväkseen ei ole oikeutettu elämään enään kummassakaan parisuhteessa. Ei entisessä perheessä eikä rakastajan kanssa, hänhän on satuttanut heitä kaikkia. Miksi häntä pitäisi tukea, olkoon yksin kunnes oppii rakastamaan. Aina pitää miettiä ensin ennenkuin pettää ja kärsiä seuraukset, yksin. Eiköhön tämänkin naisen aviomiehellä, lapsilla ja ex-rakastajalla ole oikeus aitoon rakkauteen.
Vaimoni petti minua noin 7,5 kk. Aavistelin asiaa lähes alusta asti ja tivasin sitä häneltä. Ei tunnustanut. Sain kuunnella valheita ja ontuvia selityksiä aivan liian kauan. Vaimoni tunnusti juttunsa vasta kun minulla oli mustaa valkoisella hänen ja tämän toisen miehen jutuista.
Eniten tässä asiassa vituttaa vaimoni valehteleminen!
Parisudeterapiat käytiin läpi ja ollaan edeleen yhdessä, mukana myös 7 & 9 vuotiaat skidit. Olen ilmoittanut vaimolle että minulle hääpäivä ei merkka enää mitään. Viime vuonna tuli 10 v täyteen juuri samalla kun hänellä oli suhde kiihkeimmillään.
Epäilikö puolisosi sinua missään vaiheessa? Jouduitko keksimään hätävalheita?
epäilikö mieheni sen kummemmin touhujani, puheeksi hän ei niitä koskaan ottanut, eikä nyt jälkikäteenkään ole ainakaan kertonut epäilleensä. Ja paljastukseni oli hänelle niin suuri järkytys, joten uskon hänen olleen autuaan tietämätön mitä ympärillä tapahtui.
Ja koska hän ei sen kummemmin kysellyt menemisiäni, niin eipä hätävalheitakaan tarvinnut sylkeä suustaan. Hän oli koko ajan siinä uskossa, että illanviettoni tapahtuivat naisseurassa.
Olenkin tässä miettinyt, että mitenkähän olisi käynyt, jos suhteeni toiseen olisi jatkunut yhtään kauempaa. Olisinko ollut jo sitten niin paatunut, etten olisi pystynyt miehelleni mitään kertomaan, ja kaipa hänelläkin olisi ajan mittaan epäilykset heränneet.
Ja miten mieheni olisi reagoinut, jos olisi touhuni kuullut jostain muualta kuin omasta suustani.
Totuus on kuitenkin se, että tehtyä ei saa enää tekemättömäksi, ja sen kanssa on vaan yritettävä tulla toimeen, vaikka välillä iskeekin itseinho päälle. Näin jälkikäteen ajatellen, on itsenikin vaikea uskoa mitä menin tekemään...mutta jälkiviisastelu ei auta yhtään.
joo, täytyy kiittää sinua että kirjoitit tän jutun, se tosiaan pisti mut miettimään. oon itse tilanteessa jossa arvon miesten välillä, oman miehen kanssa 6 vuotta yhdessä ja onnellisia ollaan, mutta nyt pari kuukautta olen viettänyt aikaa toisen miehen kanssa, joka on kyllä ihana mutta nyt tosiaan tuli mieleen mitä voin olla tekemässä...tuhoamassa kaiken hyvän mitä suhteessa on? kiitos sinulle, on aika pistää elämänarvot uusiksi.
Tuttu tilanne. Oma vaimoni petti minua työkaverinsa kanssa.Yritti kiistää koko asiaa pitkään, mutta tunnusti lopulta. Se miksi olen mukamas " painanut koko asian villaisell" on se, että meilläkin on lapsia, joita rakastan niin valtavasti, etten voi aiheuttaa heille eron tuomaa tuskaa.Kun asia tuli julki, niin se kyllä pysäytti minut totisesti. Sitä raastavaa tuskaa on vaikea kuvailla. Tapahtumasta on jo kaksi vuotta aikaa ja suhteemme on päällisin puolin normaali (koska haluan lapsille hyvän elämän) ja vaimoni on siinä luulossa, että olen antanut sille anteeksi ja unohtanut moisen. Mutta totuus on toinen. Sisimmässäni inhoan tuota "vosua", joka on murhannut rakkautemme. Helppohan äideillä on isejä pettää, kun mies on yleensä se, joka pakkaa kimpsut ja muuttaa pois, jonka jälkeen hänellä on mahdollisuus viikonlopputapaamisiin lastensa kanssa. Niin, vaimoni todellakin luulee, että suhteemme on kunnossa, mutta näin ei ole. Olen siitä lähtien pettänyt häntä useasti kostaakseni ja nykyään siksi, että voisin tuntea todellista lämpöä ja rakkautta, ilman vihaa. Erittäin harva voi ihan oikeasti unohtaa sen, jos oma puolisi on iskenyt puukon selkään. Miettikää ihmiset kahdesti, kuinka hyvää elämää haluatte viettää.
Hurraa vaan kaikki huoraavat perheenäidit, joiden täytyy jakaa persettään kaupungilla ennen kuin huomaavat, että heillähän on perhekin. Mitä vittua tuollaista kirjoitusta kehumaan, jonka kirjoittaja on niin keskenkasvuinen, että kaikkea pitää kokeilla, eikä mitään voi ajoissa yläpäällään tajuta.
Miehesi olisi pitänyt heittää kaltaisesi lumppu ulos talosta, koska uskollisiakin naisia on olemassa.