ÁinaMökillä

Ottaa päähän tämä mökkeily. Mieheni isä lohkaisi palan maata oman mökkinsä lähistöltä ja yhtäkkiä mies, appi ja anoppi olivat suunnittelemassa MEILLE mökkiä. Nyt meillä on hirveän työläs piha (= iso nurmikko rinteessä ja laattoja). Kaikista pahinta on, että anoppi ja appi ovat lähellä ja siellä pitää pyöriä kun olemme mökillä. Anoppi ja appi on yleensä kaljoissa ja siksi viihtyvät hyvin mökillä (eli eivät ole ajokunnossa vasta kuin sunnuntai-iltana). Appivanhempien kanssa ei voi seurustella: appi ärisee ja anoppi kehuu kokoajan itseään. Mitään normaalia keskustelua ei saa aikaiseksi - anoppi ärisee takaisin yms. Ärsyttää kun ukko on tuollainen lapatossu, että ei uskaltanut kieltäytyä mökkitontista. Miehen vielä pitää tunkeutua anopin ja apen mökille - itse en mene kun en kestä näitä juoppoja. Itse en välittäisi koko mökkeilystä ja itselläni ei ollut sanansijaa rakennushankkeessa kun suhteemme oli silloin niin tuore.
3636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voisitko tehdä niin, että kävisit siellä mökillä vain harvoin? Onko teillä lapsia? Jos ei ole, niin on helpompi ottaa ns. omaa aikaa, ja olla menemättä vapaa-ajalla joka paikkaan käsi kädessä. Jos kävisit siellä mökillä harvemmin, niin tulisi luultavasti sanomista appivanhempien suunnalta, mutta mitäs sitten? Ei kaljahuuruisten örinöitä tarvitse muutenkaan ottaa itseensä.

Ja joku päivä niistä appivanhemmistakin aika jättää, ja silloin voit nauttia mökistänne aivan rauhassa juuri niin paljon tai vähän kuin haluat, ja antaa vaikka pihan villiintyä samaan aikaan kun loikoilet riippumatossa ja seuraat pilvien kulkua kesätaivaalla.

Äänestä

"Ärsyttää kun ukko on tuollainen lapatossu, että ei uskaltanut kieltäytyä mökkitontista. Miehen vielä pitää tunkeutua anopin ja apen mökille..."

Kuulostaa ihan siltä, että miehesi halusi sen tontin ja tontille mökin. Ja tuntuu viihtyvän hyvin vanhempiensa kanssa. Kaljoitteleeko miehesi heidän kanssaan? "Saako" kaljoitella kotona niin kuin lystää? Enemmän taitaa ongelma olla sinun ja miehesi kuin sinun ja appivanhempiesi välillä.

Äänestä

Ei siellä mökillä ole pakko aina seurustella appivanhempien kans. Käydessäs varaa niille niin paljon viinaa kuin jaksavat juoda, menee muutama vuosi ja ongelma on tiessään! Sitten saatte nauttia ihan ikioman mökin rauhallisesta kesätunnelmasta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VoiEiTaas kirjoitti:

Ottaa päähän tämä mökkeily. Mieheni isä lohkaisi palan maata oman mökkinsä lähistöltä ja yhtäkkiä mies, appi ja anoppi olivat suunnittelemassa MEILLE mökkiä. Nyt meillä on hirveän työläs piha (= iso nurmikko rinteessä ja laattoja). Kaikista pahinta on, että anoppi ja appi ovat lähellä ja siellä pitää pyöriä kun olemme mökillä. Anoppi ja appi on yleensä kaljoissa ja siksi viihtyvät hyvin mökillä (eli eivät ole ajokunnossa vasta kuin sunnuntai-iltana). Appivanhempien kanssa ei voi seurustella: appi ärisee ja anoppi kehuu kokoajan itseään. Mitään normaalia keskustelua ei saa aikaiseksi - anoppi ärisee takaisin yms. Ärsyttää kun ukko on tuollainen lapatossu, että ei uskaltanut kieltäytyä mökkitontista. Miehen vielä pitää tunkeutua anopin ja apen mökille - itse en mene kun en kestä näitä juoppoja. Itse en välittäisi koko mökkeilystä ja itselläni ei ollut sanansijaa rakennushankkeessa kun suhteemme oli silloin niin tuore.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu