Rintani ovat kokoa D/E ja vartaloni kapein kohta on rintojen alla. Minkä malliset paidat, topit ja mekot voisivat sopia minulle? Ilmeisesti vaatteideni täytyisi olla rintojen alta tyköistuvia, muuten näyttää äitiyslomalaiselta. Usein muuten sopiviin vaatteisiin (koko 44) rinnat eivät edes mahdu.
Isot rinnat
Pieni pyöreä
71931
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on myös kapein kohta heti rintojen alla. Omasta mielestäni minulle sopiikin parhaiten juuri sellaiset paidat ja topit, joissa on sauma rintojen alla. Lisäksi V-kaula-aukkoiset sopivat mielestäni minulle paremmin kuin O-aukkoiset. Mutta ei passaa olla liian avonainen V, muuten näyttää halvalta. :D
Harmi vaan, että oikeastaan mitkään valmiit paidat ei passaa, koska niissä rinnoille on ihan liian vähän tilaa ja rintojen alle tarkoitettu nauha tai sauma jää sitten nännien kohdalle. Olenkin tehnyt melko paljon itse paitoja ja toppeja ahkeralla sovituksella löytänyt muutaman hyvän mallin.
Samalla linjalla kuin vastaaja mallien suhteen.
Paras kesäpaita oli Kappahlin alennuksesta joustavaa ainetta (modaalia) ja malli sellainen laajempi pyöreä kaula-aukko sekä kiristys rintojen alla (tarpeeksi tilaa rinnoille).
Huomasin että www.bravissimo.com sivulta löytyy mitoitus kurvikkaille naisille ja joitakin vaatteita ko. mitoituksen mukaan. Tyyli vaan on aika -öh- brittiläistä, mutta kannattaa katsoa jo ihan puseromallien takia.
Mulla ongelma on se, että lantiokin on leveä ja lisäksi olen lyhyt, joten vaatteita on vaikea löytää,,,
Mielestäni oli hyviä paitamalleja. Mistähän saisi arvion postikulujen suuruudesta, ja miten nettikauppojen palautusoikeudet?
ja palauttaa voi, mutta homma ei toimi, kuten suomalaisesta kaupasta tilatessa, eli palautusmaksut on maksettava itse eikä niitä palauteta.
Olen tilannut aluvaatteita Bravissimosta ja Figleavesista. Kaikki sujunut hyvin. Palautus toimii, mutta tietenkään toimituskuluja ei palauteta, joten ne häviää. Tuotteen hinnan saa takaisin.
Olen huomannut että yleisesti brittiläisillä nettikaupoilla on halvempi toimitusmaksu kuin esim. Ranskassa ja Italiassa. Bravissimossa se on noin 7 euroa riippumatta siitä kuinka monta vaatetta tilaa (joten fiksu tilaa useamman kerralla tai samaa vaatetta kahta kokoa, josta palauttaa huonommin sopivan).
Kun palauttaa tuotetta kannattaa Suomessa postista kysyä onko ko. liikkeessä postin kanssa sopimus - jos on, silloin palautus on ilmainen.
Nettikaupassa lienee tärkeintä katsoa että sivusto josta tilaa on 1) suojattu ja 2) joko Verified by Visa-merkitty tai PayPalin yhteistyökumppani. Silloin ei tule ongelmia.
Laita piukka t-paita valkoinen ja rintoja kohottavat rintaliivit ei tule kustannuksia ja valkoista päälle olet varmaan kaunis.
Laita piukka t-paita valkoinen ja rintoja kohottavat rintaliivit ei tule kustannuksia ja valkoista päälle olet varmaan kaunis.