Kritiikki

Itsekritiikin puute auttaa kummasti naisasioissa.
Tuosta tilasta kärsii 95% pelimiehistä. Olen myös henkilökohtaisesti tutustunut useampaan nörttiin, ja ne keillä oli naiset, olivat niin daijuja etteivät edes tajunneet kun heille piilovittuiltiin. Suhtautuivat myös itseensä sillä tavalla kun joku olisi voinut olla kiinnostunutkin heidän tylsistä jutuistaan (mistä kukaan ei oikeasti ollut).
ATM:n kannattaa siis olla hölmö.
3316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olihan tuo vähän jyrkästi ilmaistu, mutta on tuossa totuuden siemen. Älä usko muiden tarjoamaa arviota itsestäsi.

Äänestä

auttaa joka alalla elämässä menestymään. Suurin osa hyvin tai keskinkertaisesti menestyneistä ovat enimmäkseen tyhmiä, hölmöjä ja pääosin täysin lahjattomia. He menestyvät siksi, että ovat täysin itsekritiikittömiä tai liian tymiä tajutakseen, kuinka huonoja ovat.

Tässäkin törmäämme vanhaan totuuteen: itsevarmuus on ainoa tie "onneen". Sillä ei ole mitään väliä, onko varmuudelle perusteita, kunhan itsevarmuutta ja uskoa omaan erinomaisuuteensa ym. löytyy tarpeeksi.

Jos on sen verran älyä päässä, että tajuaa olla itsekriittinen, on se taatusti ainakin hidaste, jollei este - menestymiselle.

Äänestä

siitä nauttii...

;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmmmm kirjoitti:

Itsekritiikin puute auttaa kummasti naisasioissa.
Tuosta tilasta kärsii 95% pelimiehistä. Olen myös henkilökohtaisesti tutustunut useampaan nörttiin, ja ne keillä oli naiset, olivat niin daijuja etteivät edes tajunneet kun heille piilovittuiltiin. Suhtautuivat myös itseensä sillä tavalla kun joku olisi voinut olla kiinnostunutkin heidän tylsistä jutuistaan (mistä kukaan ei oikeasti ollut).
ATM:n kannattaa siis olla hölmö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu