Jokaisen yksinäisyyttään tuskailevan kannattaa aika ajoin käydä läpi, mitä annettavaa hänellä on vastakkaiselle sukupuolelle - ja jotta tästä olisi mitään hyötyä, se kannattaa tehdä rehellisesti. Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, ettei minussa ole yhtään mitään sellaista, minkä vuoksi olisin jollekin naiselle kelpo "saalis".
Huolimatta siitä, että monikulttuurinen nykymaailma sallii jonkin verran perinteisistä miesrooleista poikkeamista, oletusarvona on kuitenkin, että mies olisi perheen pää. Töihin - tai edes työhaastatteluihin - kelpaamattomana en pysty huolehtimaan taloudellisesti edes itsestäni, kenestäkään muusta puhumattakaan. Eikä pidä suinkaan ajatella, että tämä olisi automaattisesti miehen velvollisuus; mutta kuten tullaan näkemään, minulla ei vain ole mitään vastavuoroista annettavaa, jolla nainen voisi perustella minun ottamisen elätettäväkseen.
Normaalisti ihmisen kanssa parisuhteeseen heittäytyessä saa tilaajalahjana kumppanin ystävät, joista usein löytyy kiehtovia persoonallisuuksia - kun kerran on kumppaninsa kanssa samalla aaltopituudella, todennäköisesti pystyy ymmärtämään myös tämän ystäviä. No, sanomattakin selvää, että kaltaiseni erakon kanssa yhteen lyöttäytymällä ystäväpiiri ei laajenisi lainkaan. Muistaakseni tälläkin palstalla on joskus nainen valittanut sitä, että miehellä ei ole ystäviä; vaikka väite tuntuukin naurettavalta, sillä paljon yleisempää toki on valittaa miehen keilailu- ja kortti-illoista (tai mikä näiden jenkkiläisten buddy-juttujen suomalaisvastine sitten onkaan), on tässä vinha perä. Puhumattakaan siitä, että hälytyskellot soivat - aiheellisesti - jo suhteen muodostumisvaiheessa, kun käy ilmi, ettei toisella ole ystäviä. Sosiaalinen vammaisuus ystävyyssuhteissa korreloi varsin todennäköisesti myös parisuhdekyvyttömyyden kanssa. Minulla ei vain ole sellaista tunneälyä, jota ihmissuhteiden muodostamiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan. Tai ehkä koko tunneälyn mukaan tuominen on liioittelua; tuskin suoriutuisin kunnialla edes siitä arkijutustelusta, joka pitää keskustelukanavan auki.
Näiden seikkojen jälkeen lienee turha jatkaa itsereflektiota, sillä peli on jo selvä, mutta katsotaan nyt silti. Sosiaalisesta kyvyttömyydestä on lyhyt matka lähelle liippaavaan seksuaaliseen kokemattomuuteen ja kauttaaltaan aseksuaaliseen olemukseen. Jo ulkomuotoni - lyhyt ruma nelisilmä, jonka suupielet ovat luonnostaan alaspäin - todennäköisesti muuttaa naisten genitaalialueet hetkessä Gobin autiomaiksi, mutta kun tähän lisätään vielä mielikuva siitä, että kaikki läheisyyteen liittyvät seikat pitäisi minulla kirjaimellisesti kädestä pitäen opettaa... Katolinen kirkko voisi harkita kloonaamistani nunnaluostareiden suosion jatkuuvuden varmistamiseksi.
Jos nyt joitakin hyviä puolia voi mainita, niin toki sellaisia löytyy. Vaikka en tätä voikaan varmaksi tietää, niin uskoisin voivani rakastaa vilpittömästi, luotettavasti ja kunnioittavasti. Kuitenkin rakkauteni todennäköisesti olisi kömpelöä, takertuvaa ja kaikin puolin epäeroottista, joten kaiken sen, minkä voisin tuolla sektorilla antaa, nainen saa koiranpennun hankkimalla tuhatkertaisesti. Ja lisäksi koiranpentua ilkeäisi näyttää kavereillekin.
Kukin tehköön omalla kohdallaan saman itsensä tarkastelun ja päätelköön parisuhdekelpoisuutensa. Mikäli saa palveluksesta vapauttavat punaiset paperit, kannattaa suosiolla unohtaa turha haaveilu.
Huolimatta siitä, että monikulttuurinen nykymaailma sallii jonkin verran perinteisistä miesrooleista poikkeamista, oletusarvona on kuitenkin, että mies olisi perheen pää. Töihin - tai edes työhaastatteluihin - kelpaamattomana en pysty huolehtimaan taloudellisesti edes itsestäni, kenestäkään muusta puhumattakaan. Eikä pidä suinkaan ajatella, että tämä olisi automaattisesti miehen velvollisuus; mutta kuten tullaan näkemään, minulla ei vain ole mitään vastavuoroista annettavaa, jolla nainen voisi perustella minun ottamisen elätettäväkseen.
Normaalisti ihmisen kanssa parisuhteeseen heittäytyessä saa tilaajalahjana kumppanin ystävät, joista usein löytyy kiehtovia persoonallisuuksia - kun kerran on kumppaninsa kanssa samalla aaltopituudella, todennäköisesti pystyy ymmärtämään myös tämän ystäviä. No, sanomattakin selvää, että kaltaiseni erakon kanssa yhteen lyöttäytymällä ystäväpiiri ei laajenisi lainkaan. Muistaakseni tälläkin palstalla on joskus nainen valittanut sitä, että miehellä ei ole ystäviä; vaikka väite tuntuukin naurettavalta, sillä paljon yleisempää toki on valittaa miehen keilailu- ja kortti-illoista (tai mikä näiden jenkkiläisten buddy-juttujen suomalaisvastine sitten onkaan), on tässä vinha perä. Puhumattakaan siitä, että hälytyskellot soivat - aiheellisesti - jo suhteen muodostumisvaiheessa, kun käy ilmi, ettei toisella ole ystäviä. Sosiaalinen vammaisuus ystävyyssuhteissa korreloi varsin todennäköisesti myös parisuhdekyvyttömyyden kanssa. Minulla ei vain ole sellaista tunneälyä, jota ihmissuhteiden muodostamiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan. Tai ehkä koko tunneälyn mukaan tuominen on liioittelua; tuskin suoriutuisin kunnialla edes siitä arkijutustelusta, joka pitää keskustelukanavan auki.
Näiden seikkojen jälkeen lienee turha jatkaa itsereflektiota, sillä peli on jo selvä, mutta katsotaan nyt silti. Sosiaalisesta kyvyttömyydestä on lyhyt matka lähelle liippaavaan seksuaaliseen kokemattomuuteen ja kauttaaltaan aseksuaaliseen olemukseen. Jo ulkomuotoni - lyhyt ruma nelisilmä, jonka suupielet ovat luonnostaan alaspäin - todennäköisesti muuttaa naisten genitaalialueet hetkessä Gobin autiomaiksi, mutta kun tähän lisätään vielä mielikuva siitä, että kaikki läheisyyteen liittyvät seikat pitäisi minulla kirjaimellisesti kädestä pitäen opettaa... Katolinen kirkko voisi harkita kloonaamistani nunnaluostareiden suosion jatkuuvuden varmistamiseksi.
Jos nyt joitakin hyviä puolia voi mainita, niin toki sellaisia löytyy. Vaikka en tätä voikaan varmaksi tietää, niin uskoisin voivani rakastaa vilpittömästi, luotettavasti ja kunnioittavasti. Kuitenkin rakkauteni todennäköisesti olisi kömpelöä, takertuvaa ja kaikin puolin epäeroottista, joten kaiken sen, minkä voisin tuolla sektorilla antaa, nainen saa koiranpennun hankkimalla tuhatkertaisesti. Ja lisäksi koiranpentua ilkeäisi näyttää kavereillekin.
Kukin tehköön omalla kohdallaan saman itsensä tarkastelun ja päätelköön parisuhdekelpoisuutensa. Mikäli saa palveluksesta vapauttavat punaiset paperit, kannattaa suosiolla unohtaa turha haaveilu.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mutta olenkin jo pitkään tiennyt, että minulla ei ole mitään annettavaa kenellekään.
Eikä tilanteeni tule tästä muuttumaan.
Mutta silti silloin tällöin haaveilen parisuhteesta...
Toivottavasti pääsen tästä turhasta haaveilusta pian eroon.
Erakkoihminen minäkin olen, ystäviä on vain muutamia ja minua huolestuttaisi joutua miehen laajan kaveripiirin ja suvun eteen. Varsinkin sukulaisten mittailtavaksi. Omiin sukulaisiini äitiä ja siskoa lukuunottamatta ei ole mitään yhteyksiä. Olisit ihannemies ainakin tässä asiassa.
Työttömyys on nykyaikana valitettavan yleistä, pitäisi ymmärtää että niin voi käydä kenelle hyvänsä. Olen itsekin saanut huomata, että jos kertoo olevansa työtön, meileihin ei tule enää vastauksia. Naisesta aina luullaan että se on elättäjää etsimässä. Eihän kuitenkaan heti yhteen muuteta ja siirrytä yhteisen pankkitilin käyttöön. Kumpikin pärjätköön omillaan. Tilanne voi kääntyä toisin päin milloin vaan, toinen voi jäädä työttömäksi ja toinen saada paikan, mitäs sitten?
Itse olen kohdannut ihmisen, joka minut kyllä kelpuuttaisi kaikkine vikoineni, joita voisin luetteloida kuten sinäkin. Valitettavasti hän on naimisissa enkä usko, että hän tekisi hyvän kaupan ottamalla minut vaimonsa tilalle. Tästä olen kuitenkin saanut uskoa, että minullekin vielä joku löytyy. Ehkä siihen menee vielä kauan, mutta en vajoa itsesääliin siksi ettei vielä ole tärpännyt.
Kysymys on hyvä, ja ansaitsisi vastauksen, jos siis olisi olemassa niitä mainittuja syitä. No, ehkä se, että olen työelämässä, ja pystyisin siis periaatteessa rahoittamaan jonkin verran toisen baari-iltoja, kun tämä on metsästämässä oikeaa miestä, ja jos sellaista ei jostain kumman syystä löydy, niin minun rahoillani voi ostaa jonkin verran kai päihteitä - ehkä peräti huumeita - että toinen pystyisi hallusinoimaan tylsän ja mitäänsanomattoman seurani juuri ja juuri mielenkiintoiseksi tripiksi. Olisin varmaan vielä niin typerä ja naiivi, etten ymmärtäisi toisen käyttävän minua hyväkseen kaikin tavoin, paitsi tietenkin seksuaalisesti.
Vakavoituakseni olen kyllä sitä mieltä, että harvalla lienee oikeasti mitään erityistä annettavaa - kuinka moni normaalissa iässä, eli alle kakskymppisenä sinkkusekoiluvaiheen jälkeen vakavaan suhteeseen ajautunut on kertaakaan miettinyt, mitä hänellä on tarjottavana suhteeseen? (Paitsi "itsensä", mutta jos nyt jätetään nämä triviaalit vaihtoehdot pois laskuista?).
No eipä niillä naisillakaan äkkiseltään ajateltuna mitään maailmaa mullistavaa ole tarjottavanaan, joten tämä passiivisen vihan tunne lienee molemminpuolinen?
Niin, naisillahan on vain se yksi massiivinen asia mikä tekee koko naissukupuolesta menestyksellisemmän parisuhderintamalla. Se pillu jota suurin osa miehistä hamuaa. Jos asia ei olisi näin, niin siinä tapauksessa täällä olisi huomattavasti enemmän samoista asioista itkeviä naisia kuin nyt miehiä. Mutta ei ole, koska naiset ovat joko parisuhteessa tai sitten omavalintaisesti sinkkuja. Ja ne muutamat ei muuten vaan kehtaa avautua.
Monopolit on tehty rikottaviksi. Vaikka sitten mies kerrallaan, mutta kun olet vapautunut sokean pillunhimon pauloista, aukeaa elämä sinulle kokonaan uudella tavalla.
Yhteiskunta vaan kovin kärkkäästi pönkittää pillumonopolia aivan kuten mainokset kehottavat ostamaan kaikkea paljon ja velaksi, mutta mieti, tekeekö pillu ja velkavuori oikeasti onnelliseksi? Ei tee. Kierrä molemmat kaukaa. Viisaasti käytettynä toki molemmat ok, mutta elämän peruspilareina ei tule kuin tappiota.
eihän minua kukaan kelpuutakaan, sen on tämä eletty elämä näyttänyt.
Kovasti on sinulla murheita. Taidat vaatia itseltäsi jotain, mihin suurin osa ihmisistä ei pysty. Ei kaikki naiset ole kovin vaativia, kyllä monelle kelpaa työtön taviskin ihan omana itsenään. Tuskin olet sosiaalisesti kyvytön, näet itsesi turhan huonossa valossa. Analysointikykysi on hyvä ja olet realisti. Se on hyvä. Monikaan nainen ei ole loppujen lopuksi kiinnostunut itseään kehuvista pintaliitäjistä, joilta saa vain katteettomia lupauksia. Kulunut sanonta: moni on kakku päältä kaunis. Kuitenkin hyvin kuvaava.
Olet hyvä kirjoittaja. Onneksi olkoon!
... miksi joku tietty kelpuuttaisi juuri mut. Mutta mä luotan siihen, että aina silloin tällöin joku näkee mussakin jotain hienoa.
Sama tietysti toiseen suuntaan: en minä etukäteen ole koskaan tiennyt, onko jossakin naisessa mitään erityistä. Jonkun kerran vain on ollut.
Siinähän se ihme onkin: sitä on vaikea tajuta, miksi tuo ihana olento näkee minussa mitään muuta kuin armottoman tavallisuuteni ja tuskallisen vajavaisuuteni. Mutta niin käy aika ajoin, kun siihen luottaa.
Mutta jos siihen ihmeeseen ei tahdo luottaa, elämä saattaa tosiaan mennä tuollaiseksi loogiseksi päättelyksi parsisuhteen mahdottomuudesta.
Eihän se multa ole mitenkään pois. Mutta musta tuntuu, että tän palstan porukat on enemmän tykästyneet kurjuuteensa ja sen erittelyyn, kun se on loogista ja turvallista. Sen sijaan, että hymyilisivät jollekin tytölle vaikka löysät housuissa.
itsenäinen mies on kiinnostava, sellainen joka ajattelee omilla aivoillaan eikä vouhota ja ole huomion keskipisteenä. Iso kaverilauma on vain miinus.
Usein täysin yksinäiset aikuiset miehet ovat vaan jotenkin vinksahtaneita päästään: raiskaajia, murhaajia tai katkeria juoppoja.