Juomisesta puhuminen

Meillä oltiin viime syksynä tilanteessa, jossa vihdon tajusin, että juon itseni hengiltä, (hitaasti) ja tuhoan parisuhteeni.

Pari vuotta kestänyt juopottelu kärjistyi siihen, että eräänä aamuna, oisko ollut tiistai, mieheni oli lähdössä töihin. Tulin samaan pöytään juomaan aamukahvit ja olin edelleen ihan vitun kännissä. Siinä sitten mieheni sanoi minulle aivan rauhallisesti, että hänen on pakko jättää minut jos en lopeta juomista.

Tajusin, ja sitten itkettiin molemmat ja hän lupasi auttaa minua pääsemään viinasta eroon.

Juominen on loppu. Voi mennä jopa viikko etten juo ollenkaan. Ennen join joka päivä, kuitenkin ollaan
nuoria töissä käyviä ihmisiä.

Rakkaallani oli kestämistä minussa. Uskoin vasta kun hän ihan vakavasti uhkasi jättää minut.

Aikaisempi nalkuttaminen ei vaikuttanut mihinkään. Oli vain helppo paeta baariin, aina ymmärtävien ystävien joukkoon.

Juoppojen sisäpiirivitsi "lähetään yhelle"

Toivottavasti miehesi ymmärtää. Mutta tiedämmehän myös, että juominen on niin kovin suuri ongelma monille ja jotenkin hyväksyttyä, varsinkin kesä aikaan.

Joo o... Samanlainen tilanne on myös täällä päin enkä tosiaan tiedä mitä tekisin. Mies oli just kesälomalla eikä ollut siitä kun yhden päivän selvinpäin..... ja tietty putki jäi päälle ja on ottanut nyt alkuviikonkin. Alkaa tuntua että me ollaan suhteessa ainoastaan kun ollaan humalassa,selvänä menee tosi vaikeeks...hyvä että edes puhutaan. Hoh hoi,luulisi että lähes 30 mies osaa olla parisuhteessa ihan selvänäkin. Meillä on myös tuo että kun mies on humalassa niin ihmetellään mikä on hätänä kun olen niin hiljaisena... Pitäisikö lähteä ihan sille linjalle että jos tämmöinen peli ei lopu niin sitten loppuu suhde? Tämä alkaa mielestäni olla sietämätöntä. Meidän suhde ei ole kestänyt vielä kovinkaan kauaa,mutta ystäviä ehdimme olla kauan ennen suhdetta. Aina oli kovin mustasukkainen kaikista muista miehistä. Sitten hän huomasikin että haluaa enemmän. Mutta tämä käytös saa minut epäilemään että hän haluaa olla suhteessa kanssani jottei hänen tarvitse nähdä minua muiden miesten kanssa. Voisikohan olla näin?

"Miten muut saman asian kanssa painivat, ootteko saaneet puhuttua puolisollenne järkeä päähän?"

Yhdessä ollaan oltu neljä vuotta. Noin kerran vuodessa miehen dokaaminen yltyy niin pahaksi, että mietin tosissani, jaksanko jatkaa hänen kanssaan. Munkin mies on humalassa hyväntuulinen ja leppoisa. Mutta kun toinen on humalassa, hän on kuin paksuun vilttiin kiedottu, ihan omissa maailmoissaan, eikä todellakaan läsnä. Kerran vuodessa olen runsaamman juomisen jälkeen saanut itkuraivarit, ja uhkaan jättää miehen, jos juominen ei lopu/rutkasti vähene. Mies on joka kerta ollut pahoillaan, ja tsemppaa pitkään.

Niissä tsemppaus-vaiheissakin kuitenkin ärsyttää se, että näen miehen ilmeestä (esim. kun ollaan kavereiden kanssa baarissa), että hänen tekisi mieli ottaa lisää ja lisää, muttei ota minun mielikseni. Niin kovasti toivoisin, että hän ihan itse tuntisi, tietäisi ja haluaisi juoda kohtuudella.

"Samalla mulla on huono omatunto, kun mies humalapäissään ihmettelee miksi olen vaisu ja alakuloinen. Tuntuu, että kaikki onkin mun syytä."

Tämäkin on tuttu tunne. Mutta ei se ole sun syytä. On ihan normaalia olla allapäin, kun toinen kännää ja irtaannuttaa itseään maailmasta. Itse olen sanonut miehelleni, että on ihan pirun loukkaavaa ja itsekästä häneltä juoda sillä tavoin, ja vaarantaa koko suhteemme, koska minähän en juopon kanssa suostu elämääni jakamaan. Vaikka tällä hetkellä ilmeisen tuurijuopon kanssa sen jaankin.

Ikävää on, että ns. täydellinen luottamus toiseen on kärsinyt. Olen siinä iässä, että esim. lapsia pitäisi nyt joko yrittää, tai unohtaa koko homma. En ole koskaan omia lapsia kovasti hinkunutkaan, joten sen päätöksen tekeminen, että tämän miehen kanssa en lapsia uskalla tehdä, ei ole ollut kovin vaikea. Toisaalta, kun ajattelen, että olisinko voinut tavata yhtä ihanan ihmisen (=itselleni sopivan) ilman tuota juomista, niin saattaisin "päästä" vielä naimisiin ja äidiksikin. Nämä asiat ovat nyt hyvin kaukaisia. Ellei mies nyt ole esim. kahta vuotta ns. kunnolla. Siinä ajassa luottamus saattaisi parantuakin. Vai ajaisinkohan sitten vain itseni umpikujaan ja siihen tyypilliseen, surulliseen tarinaan; eronneeksi yksinhuoltajaksi, kun se kerran juoppo mies ei sitten pysynytkään raittiina.

Mulla kesti edellinen suhde vähä vajaa 4 vuotta.Tässä suhteessa oli ongelmana pääosin juominen.

Alussa en ees ajatellu asiaa,eikä se häirinnytkään pahasti minua,mutta suhteen edetessä siitä paisui vaan suurempi ongelma koko ajan.

Meillä juotiin pitkin viikkoa,joka päivä oli saatava.Viikonloppusin sitten kunnon kännit päälle,eikä välttämättä riittäny vaan se toinen päivä.

No tuo alakulo ja tylsyyden tunne on ihan samalla tavalla koskettanu itseäni.Aina tuli syyllinen olo ja syyllistettiin.Eipä siinä paljonkaan itsellä huvittanut ottaa mitään ku mies oli ympäripäissään.

No koitinhan mä sanoa että alkoholiongelma on,mutta mieski on nuori,eipä hän sitä ottanut tosissaan vaikka kuin siitä sanoin.Kaikki asiat purettiin vaan alkoholin kautta.

No niinhän siinä sitten kävi,että kun monien uhkailujen ja sanomisien jälkeen ku mikään ei parantunu alko omat tunteet viilentyä miestä kohtaan ja alko miettimään että onko tämä se elämä mitä oon halunnu?
No tulin tulokseen ettei oo ja siihenpä se suhde sitten päättyikin.

Nykyään olen onnellisessa parisuhteessa miehen kanssa joka ei käyttää alkoholia tosi vähän ja tietää omat rajansa :)

Potkikaa pihalle ne retkut ja etsikää tyyppi joka ei juo. Miksi tuollaisessa pitää roikkua?

Jokaisessa ihmisessä on hyviä puolia, mutta kaikkien huono puoli ei ole ryyppääminen..