vai onko sukupuussasi sukulaisia jotka ovat menneet uskonnon ulkopuolella naimisiin?
Mummoni äiti meni ei-juutalaisen kanssa naimisiin. Suku ei siihen aikaan kuitenkaan häntä hylännyt. Se jäi lopulta pieneksi koska suuri osa muutti Kanadaan.
Mummoni äiti meni ei-juutalaisen kanssa naimisiin. Suku ei siihen aikaan kuitenkaan häntä hylännyt. Se jäi lopulta pieneksi koska suuri osa muutti Kanadaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
hejsitten
hejsitten ja hyvää yötä
Näyttää siltä että on vain puhdasrotuisia juutalaisia.
Hämmästyttävää sekin. Seka-avioliitot eivät koskaan ole olleet harvinaisuus.
Tunnen yhden ulkomailla asuvan ortodoksiksi kääntyneen juutalaisen. Lapset käyvät uskonto koulua, ruoka on kashrut jne. Aina välillä ajattelen että häpeävätko lapset sitä että ovat kääntyneen lapsia.
Näyttää olevan aivan yhtä iso asia oli kyse sitten mummosta tai vaarista 5 polvea sitten.
muille kuin juutalaisille.
Ortoille merkitsee lähinnä kääntymyksen laatu kuin kääntyjän kansallisuus,muille ei merkitse sekään.
rotu yhtä vähän kuin suomalaisuus tai ruotsalaisuus. Valtaosalla juutalaisista on silti yhtä yhteinen etninen alkuperä mutta tämäkin asia on muuttumassa koska suuri tai ehkä jo suurin osa, diasporan juutalaisista nykyään valitsee ei-juutalaisen puolison.
Kukaan ei käänny ortodoksiksi vaan kääntyvät kääntyvät juutalaisiksi ja noudattavat sitten juutalaista uskoaan kukin tavallaan.Kääntymistä ei tarvitse hävetä sehän on hyvä asia, mm monet muinaisen Israelin suurimmista oppineista (rabbeista) ovat olleet kääntyneitä tai heidän jälkeläisiään.
Miksi sitten seka-avioliittoja pidetään pahana?
Siis jopa silloinkin kun ei-juutalainen on valmis kääntymään?
kiinnostavaa
Hassua miten hiljaista on.
Ehkä uskontoon/klaaniin kuuluminen riippuu liikaa sukujuurista.
Vai minkätakia ette sano mitään?
Vaikka seitsemännessä polvessa isänpuolelta löytyykin yksi inuiitti, niin taas isäni vaimon äiti oli vankka vatussi.