Suhteen kehittyminen

Alkuhuuma kesti vajaat puoli vuotta sen jälkeen, kun ihastus lähti kunnolla käyntiin. Eli alussa mies pörräsi mun ympärillä, itse olin laimeammin ihastunut. Sitten parin kuukauden tapailun jälkeen omat tunteet heräilivät kunnolla, vaikka yritinkin kovasti taistella niitä vastaan (ex-ikisinkku).

Olen analysoinut ihan liikaakin omia tunteitani ja tuntemuksia suhteemme aikana. Hiljalleen miehen tunteet on asettuneet, vaikka hän ilmiselvästi minua rakastaakin. Haluaa mennä enemmän kavereittensa kanssa yms. Mulla taas on päinvastoin, eli haluaisin viettää melkein kaiken aikani hänen kanssaan toisin kuin alussa, jolloin kaverit ja meneminen kiinnostivat enemmän.

Tällä hetkellä mun tunteet tuntuu ailahtevan ääripäästä toiseen. Välillä on ihanaa, välillä taas olen ihan hirmuisen surullinen, lähinnä miehen juomisen ja tiettyjen muiden ikävien tapojen vuoksi. Kysyn itseltäni, että tätäkö halusin ja tätäkö se nyt on.

Seurustelua on takana 1,5 v.

Olemme olleet yhdessä nyt neljä vuotta. Ihaninta alkuhuumaa, ihastumista, kesti pari kuukautta, sen jälkeen tuli ongelmia..Pääsimme kuitenkin niiden yli, kun emme suostuneet luovuttamaan. Sen jälkeen kaikki on ollut hyvin. Onhan meillä riitoja tai enemmänkin väittelemme. Mutta rakastan kultaani päivä päivältä enemmän ja enemmän.

"Arki" on jo astunut suhteeseemme. Mutta se arki on ihanaa, kun siihen osaa suhtautua oikein. En minä kaipaakaan mitään suurta glamouria ja uusia ja hienoja asioita, yllätyksiä joka päivä. Tuo ihana mörökölli, joka sohvalla taaskin murisee ja katselee telkkaa on minulle täysin riittävä. Parhaat hetket tulee tallettaa mieleen huonoja hetkiä varten.

"..huonoja hetkiä vähän, jotta hyvät huomattaisiin.."

Tähän aiheeseen 30 vuoden hyvillä kokemuksilla omaa ja lisäksi lukemattomien ystävien suhteita seuranneena: Parisuhde muuttuu ja kehittyy koko ajan, ei vain alkuhuumassa, ja sitä kehitystä pitää ohjailla ja hoitaa, että se kukoistaisi.

On selvää, että tutustumisvaiheen jännitys ja kiinnostavuus muuttuu tuntemisvaiheen turvallisuudeksi ja kiintymykseksi. Alkuvaiheen sito(utu)mishalun jälkeen seuraa myös myöhemmän vaiheen itsenäisyydentarve, ja niin pitääkin olla. Ensin riittää kun saa olla yhdessä ja tutustua, sitten jo tarvitaan aikaa myös itselle ja kun yhteinen elämä on asettunut urilleen, on aika saada tilaa myös omalle elämälle. Vaikeus tulee siitä kun nämä vaiheet eivät tule molemmille samaan tahtiin, ja silloin ei pidä olla vain itsekäs vaan on HUOMIOITAVA toisen tarpeet, molemmin puolin (ja silloinhan kumpikin saa jotakin, tarvitsematta vaatia)

Aika ajoin joudutaan tarkistamaan, mitä toisiltaan halutaan ja mikä pitäisi olla toisin ja mikä parasta on, sitten nähdään kumppani taas uusin silmin ja rakastutaan uudestaan - ihan totta, niitä onnenhuumakausia voi olla vielä 30 yhteisen vuoden jälkeenkin!

Suhdetta on myös hoidettava niin että järjestetään kohokohtia, yhdessäolosta TEHDÄÄN kivaa ja mukavaa ja romanttista. Rakkaus on tahdosta ja yrittämisestä kiinni, ja tärkein askel on PÄÄTÖS rakastaa, pysyä yhdessä ja korjata ongelmakohdat. On sitäpaitsi mielenkiintoinen projekti kehitellä rakasta ihmissuhdetta läpi elämän päätöksellä että tätä en vaihda ja yhdessä mennään ylä- ja alamäet. Silloin syntyy itsestään halu huomioida toisiaan ja vastata toistensa toiveita.

Alkuhuuma kesti sen... puolisen vuotta? Sitten arki astui kuvaa, mutta harmaaksi se ei ole vielä käynyt :D siis se ihana arki, joka silloin tällöin aina muuttuu taas huumaksi. Lasten tulo mukaan kuvioihin totta aki vaikutti, mutta rakkaus tuntuu vain kovenevan. Se yhteenkuuluvuus ja lämmin tunne joka iskee aina kun toisen näkee... totta kai on hetkiä, stressaantuneena ja väsyneenä, kun se lämpö jää vähän taka-alalle mutta pian se sieltä taas palaa.

Kuusi vuotta aviossa nyt.

***