tavattiin täälä sokkotreffeillä, juteltii mesessä, nähtiin livenä ja nyt ollaan onnellisesti yhdessä, =) mutta emme kerro kuitenkaan kellekkään että missä alunperin ollaan tavattu, on se silti hiukka noloa kertoa että ollaan niin epätoivoisia että netin kautta käy kaikki.
mies netistä
jees =)
61585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Netin kautta tutustuminen on nykyaikaa ja minä kyllä ilmoittelen, että mitä kautta kultani löysin. Onnea vaan teillekin!
Niin mekin olemme tavanneet aikoinaan 24:ssä emmekä yhtään häpeile sitä kaikille kertoa, vaikka olemmekin jo melkein 50siä. Ilman tätä, emme olisi koskaan tavanneet. Välimatkaa kun meillä oli 250km/suunta. Kihlauduimme viime kesänä ja onni on kukoistanut :)Nyt olemme juuri ostaneet oman yhteisen talon, puolivälistä molempien ent, koteja ja aloittamassa aivan puhtaalta pöydältä. Naimisiin menemme ensi viikon Lauantaina ;) Nolompaa on keksiä tarinoita, missä muka olisi tavannut. Olkaa rehellisiä itsellenne ja muillekkin :) Onnea teillekkin!
Olen minä parille ihmiselle sanonut että netistä löydettiin toisemme mutta emme paikkaa ole kertoneet =)
onko muka parempi versio rakastumiseen, että nähtiin baaritiskillä, oltiin kännissä ja mentiin meille tai teille paneskelemaan aamulla krapulassa rakastuttiin sitten ihan oikkeesti jne. ???
Mitä hemmetin häpeemistä nettitapaamisessa oikein on??? haloo?
Itse olen netissä ihan tosimielellä etsimässä miestä. No kokemukset eivät ole vielä kauhean positiiviset olleet mutta en ole luovuttanut. Voihan se olla että tapaankin sitten jonkun jotain toista kautta, sama se missä ja miten. Mutta ei se ainakaan minua mitenkään nolota, eikä myöskään se että aika monet tuttuni tietävät että minulla on netissä haku päällä ja nettitreffeillä käyn. Ystäväpiirissäni samoin on useita myös ketkä samaa tekevät - joillakin jopa onni löytänyt eivätkä he sitä salaile. Nykyaikaa.
löysin nykyisen mieheni, niinhän ne nykyään kaikki:-). Ei siinä sen kummempaa, eikä kauheasti tarvi selitellä, kun ollaan kihloissa, asutaan yhdessä ja rakennetaan taloa uusperheelle:-).