Sata sanaa

Yhä lisääntyviin avioeroihin olen miettinyt ratkaisua. Liitossa olevana olen tullut sellaiseen päätelmään että mielestäni lisääntyville eroille voitaisiin kyllä tehdä jotain. Pitäisi olla niinsanotun SATA SANAA kysely. Tässä sadan kysymyksen avulla selvitettäisiin jo ennakolta sellaise asiat joista voisi tulla avioliittoa uhkaava konflikti. Jo ennakkoon kyselemällä asioita voitaisiin yksinkertaisella toimenpiteellä todeta onko liitolle olemassa riittävän vahvat perustukset. Vai halutaanko päätäpahkaa syöksyä tilastoihin. Jos teet omakotitalon niin vakuutustarkastaja jo ennakkoon tekee riskianalyysi ja siihen vakuutus. Jos menet ulkomaille niin otata ennakolta vaikka rokotukset. Avioliitto en sellainen asia että alkuhuuman jälkeen alkaa se arki. Tällöin saatetaan huomata kuinka erilaisia ollaan. Kuinka erilaiset käsitykset ovat. Kuinka erilaiset arvot ovat ja näin.Myöskään kovin erilainen käsitys politiikasta ei ole yhdentekevää.Tuo sata sanaa kysely jonka voisi vaikka seurakunnan työntekijä tehdä olisi mielestäni hyvä ennakoimaan tulevia ongelmia. Kyselyssä verrattaisiin osapuolten käsityksiä ja vastauksia sataan kysymykseen . Kysymykset voisivat olla vaikka sellaisia jossa kysytään käsitystä vaikka uskonnosta,politiikasta,rahankäytöstä,syrjähypyistä,uskottomuudesta,anopista appiukosta.kotitöiden jaosta, harrastuksistä,yhteisestä ajasta,sukulaisten tapaamisista,kyläilyistä,uskomuksista,alkoholinkäytöstä.rahojen käytöstä,jne,jne,jne. Näin kyselemällä voitaisiin jo ennakolta päätellä onko avioliitolle edellytyksiä.Kyllä monelta ongelmalta voitaisiin jo ennakolta välttyä. Kyselylomakkeita voitaisiin sitten luotettavan henkilön kanssa vertailla. Uskoisin että tällä menettelyllä voitaisiin alentaa avioerojen määrää.
29737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Listan pitäisi huomioida kaikki molempien sukupuolten perustarpeet, seksi, yhteiset harrastukset, työrytmi, matkustelutarve, luonteenpiirteet..

Lista pitäisi täyttää mielellään jo ennen seurustelukumppanin tapaamista. Esimerkiksi rakastuneena sitä mielellään kertoo haluavnsa antaa naiselle huomiota joka päivä, vaan arki tuo toisen todellisuuden. Mielellään täyttää listan arkivittuuntuneena yksin tai seurustelusuhteen päällä ollessa. Ongelmana yksin täyttämisessäkin on se, että silloinkin mielellään vastaa siten, mikä on markkinoilla eduksi.

Äänestä
  • Juuri näin. Sen takia vastaamistilanteeseen tulisi kiinnittää paljon huomiota. Eikä se saisi olla kiinni siitä tilanteestakaan... Tilanteet ja fiilingit muuttuvat. Voihan joku ääritapaus olla kuin tuuliviiri: yhtenä päivänä sitä toisena tätä. Mutta hyvä lomake eliminoi nekin. Vastaamiseen tulisi käyttää aikaa ja rutkasti vilpittömyyttä. Tarkistuskysymyksiä...olennaisia asioita, joita ensimmäinen kirjoittaja mainitsit. Siihen pitäisi voida palata viel ennen palauttamista. Miten sitten huomioida ihmisten erilaiset valmiudet vastata ton tyyppisii papereihin? Vaikka on hyvin erilaisia vastaajia, niin tollainen Sata kohtaa on kumminkin hyvin varteenotettava haarukka oikein käytettynä.

    On niin monta tekijää, mitä tulisi huomioida. Itse listassa olevat ja sitten vielä listaan vaikuttavat muuttujat. Erilaiset elämäntilanteet, ikä, kypsyys...

    Varmasti siten tulisi joku ero vähemmän.

    Olen samaa mieltä tosta lopusta: Sitähän voi valita vaikka väärän ammatin sillä periaatteella, kun vastaa niin kuin ajatteele esim, ihanteellisen palomiehen vastaavan.

    Äänestä

Eiköhän nuo mainitsemasi asiat ole sellaisia, jotka tulevat keskivertoparilla ilmi seurusteluaikana, ihan seurustelemalla.

Hyvät kysymykset voisivat toimiakin, mutta hyviä kysymyksiä on harvassa. Ja vastauksia ei voi varmentaa.

En tiedä tietenkään muiden kuin omista eroistani, mutta mun mielestä se menee niin, että eron syyt ovat kyllä nähtävissä jo suhteen alussa: mikä oma ja / tai kumppanin ominaisuus tulee hiertämään liittoa alusta loppuun.
Sitä ominaisutta ei vain rakastuneena halua tunnistaa toisessa vaan antaa sille positiivisen sisällön: läheisriippuvainen = ihanan lämmin ja tunteellinen; tunnekylmä egoisti = ihanan tempperamenttinen ja määrätietoinen jne. Kärjistettyjä esimerkkejä, jossa on vastakkain suhteen lopun ja suhteen alun tulkinta samalle luonteenpiirteelle, mutta tuo on mielestäni se logiikka.

Noihin kysymyksiin jos osaisi itse vastata oikein ja lukea kumppanin vastauksia oikein, niin sitten se kysely alkais toimia.

Äänestä
  • Ensin kyllä järkevästi toteat, että seurustelussa selvitetään yhteensopivuus mutta perään toteat luottavasi naisten lehdestä napattuun karikatyyrimäiseen kärjistettyjen esimerkkien luonneanalyysiin. Logiikkasi on ykköstä ja nollaa mutta parisuhteessa se ei menekään niin yksinkertaisesti.

    Lomakkeen tarkoitus olisi selvittää mahdolliset ylitsepääsemättömät asiat. Kaikissa liitoissa on kyllä ongelmia, jotka voivat olla eron syy jos kumppanit ovat lapsellisia eivätkä halua niitä selvittää, mutta sitten on ihan oikeasti asioita joita ei välttämättä voida selvittää, joiden kanssa voisi elää mutta elo voi olla turhan raskasta.

    Rakastuneena, kuten sanoit, ei haluta huomata ongelmia. Olen kannallasi siinä että seurustelussa voidaan selvittää asioita mutta valitettavasti kaikki eivät ole yhtä fiksuja kuin me - varsinkaan ne keskivertoparit. Oikeasti suurin osa ihmisistä seurustelee kuin päättömät kanat. Ei mitään käsitystä edes esim sukupuolieroista ja tarpeista saati luonteenpiirteistä! Maalaisjärki ei näissä asioissa yleensä riitä. Sata kysymystä proggis auttaisi myös näkemään sen, jos ongelmat ovatkin semmoisia pieniä joista pääsee eteenpäin.

    Vastauksia ei voi varmentaa mutta on se parempi kuin ei mitään.

    Äänestä

  • Ol Playa kirjoitti:

    Ensin kyllä järkevästi toteat, että seurustelussa selvitetään yhteensopivuus mutta perään toteat luottavasi naisten lehdestä napattuun karikatyyrimäiseen kärjistettyjen esimerkkien luonneanalyysiin. Logiikkasi on ykköstä ja nollaa mutta parisuhteessa se ei menekään niin yksinkertaisesti.

    Lomakkeen tarkoitus olisi selvittää mahdolliset ylitsepääsemättömät asiat. Kaikissa liitoissa on kyllä ongelmia, jotka voivat olla eron syy jos kumppanit ovat lapsellisia eivätkä halua niitä selvittää, mutta sitten on ihan oikeasti asioita joita ei välttämättä voida selvittää, joiden kanssa voisi elää mutta elo voi olla turhan raskasta.

    Rakastuneena, kuten sanoit, ei haluta huomata ongelmia. Olen kannallasi siinä että seurustelussa voidaan selvittää asioita mutta valitettavasti kaikki eivät ole yhtä fiksuja kuin me - varsinkaan ne keskivertoparit. Oikeasti suurin osa ihmisistä seurustelee kuin päättömät kanat. Ei mitään käsitystä edes esim sukupuolieroista ja tarpeista saati luonteenpiirteistä! Maalaisjärki ei näissä asioissa yleensä riitä. Sata kysymystä proggis auttaisi myös näkemään sen, jos ongelmat ovatkin semmoisia pieniä joista pääsee eteenpäin.

    Vastauksia ei voi varmentaa mutta on se parempi kuin ei mitään.

    En minä niitä esimerkkejä naistenlehdestä napannut. Olen kaksi kertaa ollut naimisissa ja nuo esimerkit koskivat itseäni: miten koin exieni vaikeimmat luonteenpiirteet suhteen lopussa ja alussa. Toki myönnän, että esitin ne kärjistyksinä.
    Miolemmissa tapauksissa kuitenkin kyseinen exä näki kyseisen piirteensä aivan muuna, jonakin myönteisenä keskeisenä voimana itsessään. Enkä väitä että he olisivat pelkästään väärässä, kyse on tulkinnoista.
    Itselläkin on sellaisia piirteitä, joista exät ovat kyllä antaneet vastaavia tulkintoja "ennen ja jälkeen".

    Se ongelmahan on se, että kun ihmiset eivät itse näe persoonallisuuttaan realistisesti, he eivät tunnista myöskään toimintansa motiiveja realistisesti. Joillakin aikuistuminen ja kypsyminen tuo parannusta asiaan, vaan ei kaikilla.
    Parisuhteiden monet ristiriidat juontuvat mielestäni siitä, että reagoidaan puolisoon "tunteella", mutta sen tunteen pohjimmaiset syyt, miksi joku negatiivinen reaktio herää, ovat itsellekin tuntemattomat. Siis projisoidaan muita tunteita puolisoon tiedostamatta. Ja toinen vastaa sitten samalla logiikalla.
    Itsekin joskus istunut exän kanssa riidan jälkeen pohtimassa: "meillä on kaikki periaatteessa hyvin - miksi ei tulla toimeen pienissä asioissa"? Mielestäni juuri siksi, että kumpikaan ei oo tiennyt, mistä oikeesti suuttuu ja loukkaantuu.

    Eli se kysely pitäisi suunnata itseen, oman mielen ja tunne-elämän kartoitukseen, silloin siitä olisi hyötyä.
    Mutta mehän ollaan kaikki mestareita antamaan omalle käytökselle ja omille tunteille hyväksyttäviä ja järkeviä selityksiä?

    Äänestä

  • -ukko- kirjoitti:

    Monessa kulttuurissa on ihan julkisesti tai salaisesti ns. sisäänrakennettuna käytäntönä, että perhe tai suku valitsee tai ainakin antaa "lausuntonsa" tulevasta puolisosta.

    Monesti olen ajatellut, ettei ihan pähkähullu ajatus. Samankaltaiset lapset kumminkin leikkivät parhaiten yhdessä. Samanlaiset taustat helpottavat kriiseissä, joita aina tulee. Ja suku on aikamoinen turvaverkko.

    Perusajatus kai näissä perheen hyväksymissä liitoissa on, että rakkaus kasvaa vähitellen arjessa.

    Ainakin meistä jokainen on varmaan huomannut, että mitä nopeammin hurmoksen vallassa solmitaan liitto, sen katkerampi riita ja ero on nopeasti edessä.

    Äänestä

  • mutta miettikääpäs kirjoitti:

    Suku voisi tuoda sen ulkopuolisen näkökulman, jota meidän kulttuurissa usein haetaan kriisitilanteessa avioliittoneuvonnasta ja muualta.

    Mutta se on vain ongelman siirtämistä toiseen paikkaan: sukulaiset on ihan yhtä tietämättömiä omista motiiveistaan, silloinkin kun ajattelevat toimivansa parin parhaaksi.
    Sen lisäksi saataisiin vielä sukulaisten omat motiivit sotkemaan asiaa. Eli se kauhukuva, mikä meillä on järjestetyistä avioliitoista: avioliitoilla aletaan ajaa sukujen etuja.

    Kannatan vieläkin sitä, että ihmisten itsetuntemusta pyrittäisiin lisäämään. Ei mulla tosin ole siihen mitään suoraa ehdotusta, miten se tapahtuisi.

    Äänestä

  • Noin se on: tulkinta on erilainen alussa ja lopussa. Ja mitkä asiat viehättää, voikin lopussa olla juuri niitä, mitkä raivaostuttaa. Ehkä siinä pitäis olla ammattilainen apuna, jos ajatellaan onnistumisen mahdollisuuksia. Eikä huomioida niitä vastaajan tunteita, jotka kumminkin vaihtelevat jatkuvasti. Läheisriippuvaisuuskin on ainakin kaltaiselleni maallikolle liian vaikea termi purettavaksi. Kai se jotain liiallista läheisyyden kaipuuta on, mitä on vaikea ennakolta arvioida kenestäkään. Ainakin jos ihmiset ovat nuoria eikä ole vielä elämänkokemusta eikä menneisyyttä niin paljon.

    Äänestä

  • -ukko- kirjoitti:

    En minä niitä esimerkkejä naistenlehdestä napannut. Olen kaksi kertaa ollut naimisissa ja nuo esimerkit koskivat itseäni: miten koin exieni vaikeimmat luonteenpiirteet suhteen lopussa ja alussa. Toki myönnän, että esitin ne kärjistyksinä.
    Miolemmissa tapauksissa kuitenkin kyseinen exä näki kyseisen piirteensä aivan muuna, jonakin myönteisenä keskeisenä voimana itsessään. Enkä väitä että he olisivat pelkästään väärässä, kyse on tulkinnoista.
    Itselläkin on sellaisia piirteitä, joista exät ovat kyllä antaneet vastaavia tulkintoja "ennen ja jälkeen".

    Se ongelmahan on se, että kun ihmiset eivät itse näe persoonallisuuttaan realistisesti, he eivät tunnista myöskään toimintansa motiiveja realistisesti. Joillakin aikuistuminen ja kypsyminen tuo parannusta asiaan, vaan ei kaikilla.
    Parisuhteiden monet ristiriidat juontuvat mielestäni siitä, että reagoidaan puolisoon "tunteella", mutta sen tunteen pohjimmaiset syyt, miksi joku negatiivinen reaktio herää, ovat itsellekin tuntemattomat. Siis projisoidaan muita tunteita puolisoon tiedostamatta. Ja toinen vastaa sitten samalla logiikalla.
    Itsekin joskus istunut exän kanssa riidan jälkeen pohtimassa: "meillä on kaikki periaatteessa hyvin - miksi ei tulla toimeen pienissä asioissa"? Mielestäni juuri siksi, että kumpikaan ei oo tiennyt, mistä oikeesti suuttuu ja loukkaantuu.

    Eli se kysely pitäisi suunnata itseen, oman mielen ja tunne-elämän kartoitukseen, silloin siitä olisi hyötyä.
    Mutta mehän ollaan kaikki mestareita antamaan omalle käytökselle ja omille tunteille hyväksyttäviä ja järkeviä selityksiä?

    En minä niitä esimerkkejä naistenlehdestä napannut. Olen kaksi kertaa ollut naimisissa ja nuo esimerkit koskivat itseäni: miten koin exieni vaikeimmat luonteenpiirteet suhteen lopussa ja alussa. Toki myönnän, että esitin ne kärjistyksinä.

    *Olen aivan samaa mieltä ja uskon, että se menee pääpiirteissään just noin.

    Moemmissa tapauksissa kuitenkin kyseinen exä näki kyseisen piirteensä aivan muuna, jonakin myönteisenä keskeisenä voimana itsessään. Enkä väitä että he olisivat pelkästään väärässä, kyse on tulkinnoista.

    *Siinäpä se onkin... Kun jokainen tulkitsee eri lailla. Mutta kai sekin auttaisi, jos vois analysoida ja kattoa vähän kauempaa niitä tulkintoja. Eikös kaiken maailman kursseilla tehdä just jotain tommosia harjoituksia. Voidaan kelata samaa tilannetta läpi ja antaa siihen erilaisia ratkaisuja. En nyt osaa nimetä ja eritellä sen tarkemmin, mutta muistan lukeneeni manoksia niistä.

    *Vaikuttaa siltä, että te olette käsitelleet asioita paljon perinpohjaisemmin kuin keskivertoeroajat yleensä. En tarkoita, että erot olisivat olleet turhia, mutta toiset käsittelee asioita niin paljon perusteellisemmin kuin toiset ja yrittävät ottaa niistä opiakseen.

    *Eri kypsyysvaiheessa olisi itse kukin varmaan eri tilanteissa osannut toimia eri lailla. Vertaa esim. 22 v ja 44v jonkun parisuhdeongelman kanssa painimassa avioliitoissaan.

    * siinäpä se onkin, kun on niitä tunteita. Ihanteellisessa tapauksessa on myös järkeä. Suurimmat katastrofit olisi ennaltaehkäistävissä, jos oltais vaan aina järkeviä eikä tunteiltais niin paljon.

    *Minusta (anteeksi jos vähättelen) teillä ei ole ollutkaan ongelmia, jos ette ole tulleet toimeen pienissä asioissa. Pienet asiat ovat vain pikkuaisioita kumminkin. Monet erot kyllä johtuvat juuri siitä, että isoissa asioissa tökkii ja sen myötä vielä pienissäkin. Tai niin luulisin.

    *Voihan olla että selitykset ovatkin hyviä. Sitä vaan kukaan toinen ei voi tietää, kun ei ole ollut samoissa housuissa. Jotain johdonmukaisuuksia samojen ihmisten käyttäytymisessä ja tyypillisissä käyttäytytymisissä varmasti kumminkin on. Eivätkä ihmiset ole keskenään enemän samalaisia kuin erilaisia? Noin yleensä.:.?

    Äänestä

  • mutta miettikääpäs kirjoitti:

    Monessa kulttuurissa on ihan julkisesti tai salaisesti ns. sisäänrakennettuna käytäntönä, että perhe tai suku valitsee tai ainakin antaa "lausuntonsa" tulevasta puolisosta.

    Monesti olen ajatellut, ettei ihan pähkähullu ajatus. Samankaltaiset lapset kumminkin leikkivät parhaiten yhdessä. Samanlaiset taustat helpottavat kriiseissä, joita aina tulee. Ja suku on aikamoinen turvaverkko.

    Perusajatus kai näissä perheen hyväksymissä liitoissa on, että rakkaus kasvaa vähitellen arjessa.

    Ainakin meistä jokainen on varmaan huomannut, että mitä nopeammin hurmoksen vallassa solmitaan liitto, sen katkerampi riita ja ero on nopeasti edessä.

    Kyllä näin vanhempana tuntuisi ihanteelliselta, jos saisi valita lapsilleen puolisot. Siitä vaan sitten lapset tahtomaan rakastaa toisianne kaikki muut hyvät elämän edellytykset heille vielä kans. Kumpa olisikin niin helppoa ja voisi sillä lailla silotella tien lapsilleen.

    Ainakin toivoisi, että saisi karkoittaa Huitsin Nevadaan mahdottomat kandidaatit. Ne joitten kanssa 100-varmasti ei ole onnistumisen mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • -ukko- kirjoitti:

    Suku voisi tuoda sen ulkopuolisen näkökulman, jota meidän kulttuurissa usein haetaan kriisitilanteessa avioliittoneuvonnasta ja muualta.

    Mutta se on vain ongelman siirtämistä toiseen paikkaan: sukulaiset on ihan yhtä tietämättömiä omista motiiveistaan, silloinkin kun ajattelevat toimivansa parin parhaaksi.
    Sen lisäksi saataisiin vielä sukulaisten omat motiivit sotkemaan asiaa. Eli se kauhukuva, mikä meillä on järjestetyistä avioliitoista: avioliitoilla aletaan ajaa sukujen etuja.

    Kannatan vieläkin sitä, että ihmisten itsetuntemusta pyrittäisiin lisäämään. Ei mulla tosin ole siihen mitään suoraa ehdotusta, miten se tapahtuisi.

    Voi olla että sukulaisilla ei olisi puhtaat jauhot pussissa, jos ne vielä saisivat laittaa lusikkaansa soppaan. Oman sukunsa etuja varmaankin ajaisivat. Omia sukulaisia en mielelläni valtuuttaisi niin tärkeään tehtävään. Kyllä pidän itse itseäni tai ystäviäni paljon pätevämpänä arvioijana. Anteeksi vaan... Astian makua toki on minunkin "objektiivisissa" arvioissani.

    Ehkä itsetuntemuksen lisääminen olisi järkevää. Se saisi olla jossain muodossa jo koulussa. Hyvin varovasti eri ikäisille sopivina versioina. Mutta kumminkin niin, etteivät mitkään tunariopet pääsis tyrimään hienoa asiaa. Siitä saisi myös lyömäaseen kaikkia puukkojakin tervämmän. Itsetuntemuksen lisäämiseen jokainen saisi jonkkinlaisia valmiuksia jo koulussa ja sitten voisi käyttää sitä oman elämänsä rakentamiseen. Itsetuntemus oppiaineena olisi sitä, mitä opittais: Miksi siihen pitäis motivoitua? Mitä olemme tavoittelemassa sillä? Mitä saavutatte? Miten se auttaa teitä riskienottamisissa, niitten välttämisissä Mitä tappioita tulette välttämään elämässänne jne. Ja niitä sovelluksia jokainen itse tykönänsä sitten hyödytäis. Joillekin opitut asiat aukenis vasta joskus paljon jälkeenpäin, mutta olennaista olisi, että sellainenkin näkökulma asioitten tarkasteluun olis otettu.

    Asia on kyllä riittävän tärkeä, jotta siihen pitäisi panostaa, mutta muuten en näe itsessäni niin paljon mielenkiintoista, että niin paljon ruutia kannattais tuhlata, mutta näissä merkeissä ongelmien välttämisissä kaikenlainen itsetutkiskelu olisi varmsasti itse kullakin paikallaan.

    Äänestä

  • hei hei kirjoitti:

    En minä niitä esimerkkejä naistenlehdestä napannut. Olen kaksi kertaa ollut naimisissa ja nuo esimerkit koskivat itseäni: miten koin exieni vaikeimmat luonteenpiirteet suhteen lopussa ja alussa. Toki myönnän, että esitin ne kärjistyksinä.

    *Olen aivan samaa mieltä ja uskon, että se menee pääpiirteissään just noin.

    Moemmissa tapauksissa kuitenkin kyseinen exä näki kyseisen piirteensä aivan muuna, jonakin myönteisenä keskeisenä voimana itsessään. Enkä väitä että he olisivat pelkästään väärässä, kyse on tulkinnoista.

    *Siinäpä se onkin... Kun jokainen tulkitsee eri lailla. Mutta kai sekin auttaisi, jos vois analysoida ja kattoa vähän kauempaa niitä tulkintoja. Eikös kaiken maailman kursseilla tehdä just jotain tommosia harjoituksia. Voidaan kelata samaa tilannetta läpi ja antaa siihen erilaisia ratkaisuja. En nyt osaa nimetä ja eritellä sen tarkemmin, mutta muistan lukeneeni manoksia niistä.

    Itselläkin on sellaisia piirteitä, joista exät ovat kyllä antaneet vastaavia tulkintoja "ennen ja jälkeen".

    *Vaikuttaa siltä, että te olette käsitelleet asioita paljon perinpohjaisemmin kuin keskivertoeroajat yleensä. En tarkoita, että erot olisivat olleet turhia, mutta toiset käsittelee asioita niin paljon perusteellisemmin kuin toiset ja yrittävät ottaa niistä opiakseen.

    Se ongelmahan on se, että kun ihmiset eivät itse näe persoonallisuuttaan realistisesti, he eivät tunnista myöskään toimintansa motiiveja realistisesti. Joillakin aikuistuminen ja kypsyminen tuo parannusta asiaan, vaan ei kaikilla.

    *Eri kypsyysvaiheessa olisi itse kukin varmaan eri tilanteissa osannut toimia eri lailla. Vertaa esim. 22 v ja 44v jonkun parisuhdeongelman kanssa painimassa avioliitoissaan.

    Parisuhteiden monet ristiriidat juontuvat mielestäni siitä, että reagoidaan puolisoon "tunteella", mutta sen tunteen pohjimmaiset syyt, miksi joku negatiivinen reaktio herää, ovat itsellekin tuntemattomat. Siis projisoidaan muita tunteita puolisoon tiedostamatta. Ja toinen vastaa sitten samalla logiikalla.
    * siinäpä se onkin, kun on niitä tunteita. Ihanteellisessa tapauksessa on myös järkeä. Suurimmat katastrofit olisi ennaltaehkäistävissä, jos oltais vaan aina järkeviä eikä tunteiltais niin paljon.

    Itsekin joskus istunut exän kanssa riidan jälkeen pohtimassa: "meillä on kaikki periaatteessa hyvin - miksi ei tulla toimeen pienissä asioissa"? Mielestäni juuri siksi, että kumpikaan ei oo tiennyt, mistä oikeesti suuttuu ja loukkaantuu.
    *Minusta (anteeksi jos vähättelen) teillä ei ole ollutkaan ongelmia, jos ette ole tulleet toimeen pienissä asioissa. Pienet asiat ovat vain pikkuaisioita kumminkin. Monet erot kyllä johtuvat juuri siitä, että isoissa asioissa tökkii ja sen myötä vielä pienissäkin. Tai niin luulisin.

    Eli se kysely pitäisi suunnata itseen, oman mielen ja tunne-elämän kartoitukseen, silloin siitä olisi hyötyä.
    Mutta mehän ollaan kaikki mestareita antamaan omalle käytökselle ja omille tunteille hyväksyttäviä ja järkeviä selityksiä?
    *Voihan olla että selitykset ovatkin hyviä. Sitä vaan kukaan toinen ei voi tietää, kun ei ole ollut samoissa housuissa. Jotain johdonmukaisuuksia samojen ihmisten käyttäytymisessä ja tyypillisissä käyttäytytymisissä varmasti kumminkin on. Eivätkä ihmiset ole keskenään enemän samalaisia kuin erilaisia? Noin yleensä.:.?

    mun viestin noin tarkasti. Kommentoit montaa ohtaa, enkä osaa kaikkin vastata takaisin. Pariin kuitenkin.

    Sanoit jotain sellaista että... teillä ei ongelmia ollutkaan, jos riitelitte vain pikkuasioista...
    Se on semmosta, että kun hommat lähtee menemään puihin, ihminen järkeistää. Pikkuasioista riideltiin, koska ne oli käsitettäviä: isot ongelmat meni yli hilseen, joten niistä ei niin riidelty, vaan se siirrettiin pieniin asioihin. Ja tosiaankin, se oli mun eka liitto, jossa olin hiton paljon nuorempi kuin nykyään...
    Tää on niitä, miksi epäilen tuollaista lomakehommaa. Mehän järkeistetään kaikki asiat, kunnes ne sopii meidän maailamankuvaan ja käsityskykyyn: itsemme, puolisomme, ongelmamme, pelkomme, heikkoutemme, muutamia mainitakseni.

    "Mutta kai sekin auttaisi, jos vois analysoida ja kattoa vähän kauempaa niitä tulkintoja. Eikös kaiken maailman kursseilla tehdä just jotain tommosia harjoituksia."
    Olen tietysti samaa mieltä, että olisi parempi ajatella asioita etu- kuin takakäteen. Voisihan se olla niinkin, että se rippikoulu - "naimalupa" kirkko voisi vaikka uudistaa sen vastaamaan paremmin nykyajan tarpeita. Tai jokin muu oikea ihmissuhdekoulutus. Ei sitä kuitenkaan yhteiskunnan vastuulle voi sysätä. Pariutuminen ja lasten tekeminen on semmosia perusoikeuksia, vähän kuin marjastaminen: kuka vaan kellä on kippo, saa sen täyttää...

    No kokonaisuutena, kun oon saanut ajatella, kannatan lämpimästi kaikenlaisia toimia, joilla parit saataisiin paremmin kohtaamaan toisensa ja parielämä. Eikä se koske pelkästään avioliittoja, ihan samat ongelmat on avoliitoissa. Ei ne mitään harjoitusliittoja ole.
    Tuo lomakepohjainen ehdotus kuulosti aluksi vaan vähän hassulta. Mutta ajatustahan voi - ja kannatta varmasti kehittää.

    Äänestä

  • -ukko- kirjoitti:

    En minä niitä esimerkkejä naistenlehdestä napannut. Olen kaksi kertaa ollut naimisissa ja nuo esimerkit koskivat itseäni: miten koin exieni vaikeimmat luonteenpiirteet suhteen lopussa ja alussa. Toki myönnän, että esitin ne kärjistyksinä.
    Miolemmissa tapauksissa kuitenkin kyseinen exä näki kyseisen piirteensä aivan muuna, jonakin myönteisenä keskeisenä voimana itsessään. Enkä väitä että he olisivat pelkästään väärässä, kyse on tulkinnoista.
    Itselläkin on sellaisia piirteitä, joista exät ovat kyllä antaneet vastaavia tulkintoja "ennen ja jälkeen".

    Se ongelmahan on se, että kun ihmiset eivät itse näe persoonallisuuttaan realistisesti, he eivät tunnista myöskään toimintansa motiiveja realistisesti. Joillakin aikuistuminen ja kypsyminen tuo parannusta asiaan, vaan ei kaikilla.
    Parisuhteiden monet ristiriidat juontuvat mielestäni siitä, että reagoidaan puolisoon "tunteella", mutta sen tunteen pohjimmaiset syyt, miksi joku negatiivinen reaktio herää, ovat itsellekin tuntemattomat. Siis projisoidaan muita tunteita puolisoon tiedostamatta. Ja toinen vastaa sitten samalla logiikalla.
    Itsekin joskus istunut exän kanssa riidan jälkeen pohtimassa: "meillä on kaikki periaatteessa hyvin - miksi ei tulla toimeen pienissä asioissa"? Mielestäni juuri siksi, että kumpikaan ei oo tiennyt, mistä oikeesti suuttuu ja loukkaantuu.

    Eli se kysely pitäisi suunnata itseen, oman mielen ja tunne-elämän kartoitukseen, silloin siitä olisi hyötyä.
    Mutta mehän ollaan kaikki mestareita antamaan omalle käytökselle ja omille tunteille hyväksyttäviä ja järkeviä selityksiä?

    ´"Se ongelmahan on se, että kun ihmiset eivät itse näe persoonallisuuttaan realistisesti, he eivät tunnista myöskään toimintansa motiiveja realistisesti."

    Tämä on kyllä totta! Joidenkin ihmisten kohdalla voisi huomata, että ei tuo ihminen ole ollenkaan sellainen mitä on kysymyksiin vastannut (vaikka olisi ehkä vastannutkin rehellisesti) ja millaiseksi itsensä analysoi!

    Äänestä

  • mutta miettikääpäs kirjoitti:

    Monessa kulttuurissa on ihan julkisesti tai salaisesti ns. sisäänrakennettuna käytäntönä, että perhe tai suku valitsee tai ainakin antaa "lausuntonsa" tulevasta puolisosta.

    Monesti olen ajatellut, ettei ihan pähkähullu ajatus. Samankaltaiset lapset kumminkin leikkivät parhaiten yhdessä. Samanlaiset taustat helpottavat kriiseissä, joita aina tulee. Ja suku on aikamoinen turvaverkko.

    Perusajatus kai näissä perheen hyväksymissä liitoissa on, että rakkaus kasvaa vähitellen arjessa.

    Ainakin meistä jokainen on varmaan huomannut, että mitä nopeammin hurmoksen vallassa solmitaan liitto, sen katkerampi riita ja ero on nopeasti edessä.

    Ehkä pitäisi kyllä olla iso määrä sukua antamassa "lausunnon", jotta siihen voisi luottaa (toinen voi sanoa ihan muuta kuin toinen). Ja ehkä jonkun pitäisi antaa suvustakin lausunto, että ovatko he itse millaisia ja voivatko antaa totuuden mukaisen lausunnon. Ja onko ihmiset ihan rehellisiä vaikka heidän lausumisensa ei koskaan paljastuisi asianomaiselle? Usein sitä kaunistellaan, kun ei haluta sanoa pahaa toisesta. Tai äidit (miksei isätkin) ei halua sanoa tai nähdä mitään huonoja puolia omassa kullanupussaan. Tai kaunistelee, että sais lapselleen puolison. Tai sitten jostain syystä halutaan sanoa jotain pahaa toisesta vaikka se ei pitäisi edes paikkaansa. Huonot välit, kateellisuus tms.

    Äänestä

Noi sata kysymystä on kyllä vanha ja tuttu juttu.Tosin eri versioita.

Kyllä meilläkin periaatteessa kriteerit/kysymykset oli ja alkutaipaleella molemmat voitiin yhtyä niihin.

Ongelmia voi kuitenkin tulla vuosien saatossa,kun ihmiset usein muuttuvat.Ne,mihin aikaisemmin vastasi kyllä,voi nyt tulla ei.Ja päin vastoin.Jos muutos on liian suuri eikä kompromisseihin suostu,niin tilanne voi kärjistyä vakavaksi.

Omalla kohdallakin on vakava paikka:näillä näkemyksillä emme olisi todennäköisesti päätyneet yhteen.
Puoliso on itselleen rakentanut sellaisen itseriitoisuuden muurin,että hänelle tuntuu olevan sama, tapahtuipa mitä hyvänsä.Hänellä on omat näkemyksensä ja se riittää hänelle.Piste.

Ahdistus on välillä kova ja puoliso taasen on hyvinkin kylmäkiskoinen muutamille asioille.Itkisin,jos voisin.Vaikka eipä se puolison sydäntä pehmittäisi.

Äänestä
  • Noi sata kysymystä on kyllä vanha ja tuttu juttu.Tosin eri versioita.

    Kyllä meilläkin periaatteessa kriteerit/kysymykset oli ja alkutaipaleella molemmat voitiin yhtyä niihin.

    Ongelmia voi kuitenkin tulla vuosien saatossa,kun ihmiset usein muuttuvat. Ne,mihin aikaisemmin vastasi kyllä,voi nyt tulla ei.Ja päin vastoin.Jos muutos on liian suuri eikä kompromisseihin suostu,niin tilanne voi kärjistyä vakavaksi.

    En usko enkä kyllä tiedä, muuttuvatko ihmiset niin paljon. Eikö se perusminä tai sinä ole aika pysyvä? Vanhemmiten vaan luonteenpiirteet kärjistyy, huonotkin vielä.

    Omalla kohdallakin on vakava paikka:näillä näkemyksillä emme olisi todennäköisesti päätyneet yhteen.

    Siispä 100 sanaa an kumminkin avuksi, siis hyädyllinen.
    Puoliso on itselleen rakentanut sellaisen itseriitoisuuden muurin,että hänelle tuntuu olevan sama, tapahtuipa mitä hyvänsä.Hänellä on omat näkemyksensä ja se riittää hänelle.Piste.

    Hyvä, jos sen huomaa riittävän ajoissa. Taas ennakkokysely on toimiva. Kuulostaa aika moiselta puolisosi. Otan osaa... Ehkä keksit jonkun tavan, millä voitte jutella asiasta vai ovatko hänen näkemyksensä niin painavat, että Piste? Sitten ette varmaan voi keskustella.

    Ahdistus on välillä kova ja puoliso taasen on hyvinkin kylmäkiskoinen muutamille asioille.Itkisin,jos voisin.Vaikka eipä se puolison sydäntä pehmittäisi.

    Mikset sitten voisi itkeä? Aina voi itkeä, jos vähän katsoo missä. Tiedän kyllä, että on ihmisiä, jotka eivät mitenkään ulospäin näytä reagoivan mihinkään. Voi olla silti, että ne jotenkin reagoivat jossain sielunsa syövereissä???

    Äänestä

Avioehto on asia jossa kaiken tuon voi määrittää. Onhan julkkiksillakin semmoisia missä määrätään seksinkin määrä. Miksi siis ei vaan kirjoittaisi ehtoa jossa luokitellaan ihan kaikki.
Jopa se miten erotaan jos erotaan.
Olisihan se aika vingeetä....ehto numero 11. et saa koskaan pestä värillisiä pyykkei valkoisten kanssa, vaikka näin oletkin ennen tottunut tekee. Siitä tulee sakkoa kolme kuukautta rahatta.

Äänestä
  • kommentti oli siis tarkoitettu keskustelun aloittaneelle kirjoittajalle...

    Äänestä

  • Kuulostaa aika epäromanttiselta, mutta kaukaa viisaalta nykyaikana. Epäromanttisia taitavat ne eroamisetkin olla.

    Äänestä

Oli aika mielenkiintoinen ajatus.
Tuli vaan väistämättä mieleen, että eikö jokainen joka avioliittoa suunnittelee niin ole jo joutunut selvittämään kyseiset asiat yhdessä elon varrella, siis esim. kotityöt, anopit, raha-asiat..yms..Eikö sitä saman katon alla asumista ole normaalisti jo takana sen verran, ettei ne asiat sitten avioliitossa tule yllätyksenä. En vaan ymmärrä miten se avioliitto mitenkään muuttaa sitä suhteen laatua..

Äänestä

Tunsimme mieheni kanssa 2 vuotta ennen kuin aloimme seurustelemaan. Seurustelimme 5 vuotta ennen avioitumista. Kyllä siinä vaiheessa on jo elämän peruskysymykset ja toisen kanta niihin puhuttu läpi. Suosittelen avoliitossa elämistä yhteensopivuuden varmistamiseksi. Jos tämä ei ole uskonnollisista syistä mahdollista, esim. järjestetty avioliitto, sitten vaikka sadan kysymyksen lomake.

Äänestä
  • Järjellä ajatellen kaikenlaiset koeavioliitot ovat tosi fiksuja ja ennalta ongelmia ehkäiseviä. Niin yleensä "viisaasti" ajatellaan.

    Olen kyllä aika vakuuttuunut siitä, että seurusteluaikana olisi voinut löytyä joku joka päihittää miehesi 6-0. et vain selvittänyt sitä. Mieti nyt. Sellainen asia on jäänyt sulla nyt selvittämättä. Voi olla, että olisi sopinut yhteen paljon paremmin jonkun toisen kanssa. Sekin on nyt jäänyt arvailujen varaan. Väitän, että jos tosissan etsii, niin aina voi löytyä joku jossain mielessä parempi tai sopivampi. Aina tulee jonkinlaisia ristiriitoja ja aina tunteet menee niin aja näin. Sen takia ideana avioliitto ja toiseen ihmiseen sitoutuminen ja takaoven sulkeminen ovat kaunis ihmisille hyväksi tarkoitettu hieno keksintö=tavoite=päämäärä. Mieti nyt, miten lastenkin on hyvä kasvaa ja kehittyä, kun vanhempien suhde on heidän paras ja kallein kotinsa. Voiko mitään turvallisempaa olla? Edellyttäen tietty, ettei isä nosta kytkintä heti kun joku hameenhelma jossain vilahtaa. Tai äiti lähde kokeilemaan viehättävyyttään putkimiehen kanssa. Koko perhe on mitä parhain tiimi. Lapsia syntyy tai sitten ei synny. Jos pari saa lapsia, ovat ne sellainen lahja kuin ovat - ilman palautusoikeutta, olivat millaisia tahansa. Miten turvallista lapsille on syntyä sellaiseen liittoon. Ei puhettakaan, että joku olisi ei-tovottu tai jotenkin epäkelpo. Jos ei lapsia kuuluisi, maailmalta löytyisi varmasti kodittomia lapsia.

    Ja jos vanhemmat riitelee, lapset voivat luottaa siihen, ettei siihen maailma kaadu. Riidellä voi (HUOM! ja vain niistä pienistä asioista, joita ei ollut listassa , vitsi, vitsi), mutta aina sovitaan. Eri mieltä ollaan eikä sekään mitään. Kukaan ei välttämättä ole aina oikeassa, sen takia että on oikeassa, mutta periaatteessa laivassa on vain yksi kapteeni, jonka kanssa voi keskustella.

    Ja jos silti tällaisetkin vanhemmat eroaisiat, ovat lapset(viimeistään vanhempina) ainakin siihen saakka saaneet oppia/nähdä, mitä on tavoiteltu.

    Miten avoliitoissa vastaavat?

    Viimeinen lause on järkevä, kun katsoo erotilastoja ja ajattelee asioista palkästään järjellä.

    Mutta minusta pitää myös erottaa uskonnollíset syyt ja uskosta johtuvat syyt, mutta taitaa tässä kohtaa mennä vähän niinkuin hiusten halkomiseksi.

    Äänestä

MAHTAVA IDEA!!!! Sitten vielä se, että ihmiset vastaavat rehellisesti ja paperi voidaan tarvittaessa ottaa uudelleen esiin keskusteltavaksi. Sitä voisi päivittää, jos yhdessä halutaan. En kyllä tarkoita, että kaikki sais mennä uusiksi, mutta pientä viilausta hyväksyisin. Sekin voisi olla asianan listalla ihan käytännön syistä. Kyllä on ihmeellisestä, ettei mitään vastaavaa käytäntöä ole aiemmin keksitty. Kaiken maailman muista asioista on mustaa valkoisella, mutta ei kaikkein olennaisimmista. Minusta tosta voisi antaa Nobelin rauhan palkinnon! Olen tosissani... Kyllä avioerot maailmanlaajuisesti ovat sen luokan ongelma... Onhan sekin ongelma, jos ei niitä saada tehdä, mutta ennakkoon ajattelu olisi niin paljon parempi jo lapsienkin takia.

Tietty sitten on niitä, jotka leimaavat tosikoksi, epäromanttiseksi tai miksi vaan, mutta silti idea on hieno ja eteenpäin kehittämisen arvoinen.

Äänestä

Asia laajenee ja syvenee. Kun se tarpeeksi syvenee, se alkaa muistuttaa sitä, miten parisuhteen sisällä olisi tarkoitus keskustella joka tapauksessa, ilman lomakkeitakin.

Mutta tuossa lomakehommassa olisi kyllä semmonen hyvä puoli, että pelkästään sen täyttäminen - osana avioitumisprosessia, se jo muuttaisi ihmisen suhtautumista ja asenteita. Ei sillä ehkä ole väliä, tulisko kaikkiin kohtiin oikeat ja /tai rehelliset vastaukset,. Pelkkä vastaaminen muuttaa ihmistä?

Äänestä
  • Voi olla, että jo jonkun asian puheeksi ottaminen vaikuttaa suuntaan tai toiseen ja mieluummin toivotusti. En kyllä kamalasti usko tohon ihmisen muuttamiseen. Kun on tahtoa, niin varmasti jotain pikku hiljaa tapahtuu. Kyse on varmaan myös pitkälle motivaatiosta. Kun on motivoitunut, löytyy halua/tahtomista. Mutta sitten tarvitaan myös kykyä, siihen tarvitaan jo paljon paukkuja... Kehitystä parempaan on toivottavasti odotettavissa, mutta suhtautumisen muuttaminen ja asenteisiin vaikuttaminen on harvinaisen pitkän linjan projekti, mutta sitähän se avioliittokin on - ikuisuusprojekti parhaimmillaan.

    Äänestä

  • Lahja-Anniina 28 kirjoitti:

    Voi olla, että jo jonkun asian puheeksi ottaminen vaikuttaa suuntaan tai toiseen ja mieluummin toivotusti. En kyllä kamalasti usko tohon ihmisen muuttamiseen. Kun on tahtoa, niin varmasti jotain pikku hiljaa tapahtuu. Kyse on varmaan myös pitkälle motivaatiosta. Kun on motivoitunut, löytyy halua/tahtomista. Mutta sitten tarvitaan myös kykyä, siihen tarvitaan jo paljon paukkuja... Kehitystä parempaan on toivottavasti odotettavissa, mutta suhtautumisen muuttaminen ja asenteisiin vaikuttaminen on harvinaisen pitkän linjan projekti, mutta sitähän se avioliittokin on - ikuisuusprojekti parhaimmillaan.

    jolla kartotettaisiin mahdollisia ristiriitoja. Minä epäilen, että sellaiset asiat, jotka voidaan lomakemuodossa esittää, ovat niitä, jotka selviävät seurustelun aikana muutenkin: ne todelliset syyt eroihin ovat syvemmissä kerroksissa, mihin lomakkeet ylettyvät.

    Jos olet lukenut tämän ketjun kokonaan, huomaat, että monet ovat vieneet ajatusta siihen suuntaan, että se "lomakkeentäyttö" olisi pidempi projekti: itsetuntemusta alettaisiin lisätä jo koulussa, otetaan ulkopuolisia tahoja arvioimaan parin sopivuutta, kyselyyn voisi palata uudestaan myöhemmässä vaiheessa jne.
    Mulle tuli tästä kaikesta mieleen se, että jos se lomakkeen täyttäminen olisi järjestetty oikein, se olisi tilanteena jo sellainen, että ihm inen ymmärtäisi kysyttä'vien asioiden merkityksen eri tavalla, siis juuri ulkopyolisen tahon kiinnittäessä huomiota asioiden tärkeyteen. Parisuhteessahan asioita sanotaan toiselle usein toisen ohi, toisen mieliksi, eli tilanne vaikuttaa siihen mitä sanotaan. Tuollainen lomaketilanne olis erilainen, siinä pari ei puhu toisilleen, vaan parhaassa tapauksessa itselleen. Se lisäisi vastausten rehellisyyttä ehkä. Jos niitä vastauksia sitten käsitellään myöhemmin yhdessä, jonkun ulkopuolisen johdolla, niin ihan väkisin sen liiton alku ainakin olisi erilainen, koska pari olisi johdatettu "oikeiden" kysymysten ääreen.

    Tommoseksi se lomake ideaalitilanteessa muuttui mun mielessä. Toinen juttu on, miten se käytännössä toteutuisi, mistä resurssit jne. Sehän alkaa muistuttaa etukäteen järjestettävää parisuhdekurssia eikä ole enää pelkkä lomake.

    Äänestä

  • Lahja-Anniina 28 kirjoitti:

    Voi olla, että jo jonkun asian puheeksi ottaminen vaikuttaa suuntaan tai toiseen ja mieluummin toivotusti. En kyllä kamalasti usko tohon ihmisen muuttamiseen. Kun on tahtoa, niin varmasti jotain pikku hiljaa tapahtuu. Kyse on varmaan myös pitkälle motivaatiosta. Kun on motivoitunut, löytyy halua/tahtomista. Mutta sitten tarvitaan myös kykyä, siihen tarvitaan jo paljon paukkuja... Kehitystä parempaan on toivottavasti odotettavissa, mutta suhtautumisen muuttaminen ja asenteisiin vaikuttaminen on harvinaisen pitkän linjan projekti, mutta sitähän se avioliittokin on - ikuisuusprojekti parhaimmillaan.

    Opettajana toimiessa olen huomannut, että usein se, mitä opetetaan - se mitä puhutaan, ei oo se, mikä muuttaa oppilasta. Itse opetustilanne on yhtä tärkeä, se että on saavuttu paikalle oppimaan. Sillä on usein suurempi vaikutus, että ylimalkaan puhun oppilaalle, kuin sillä, mitä varsinaisesti sanon. Opettaja kiinnittää huomiota johonkin asiaan, siihen käytetään aikaa. Se antaa asialle merkityksen.
    Lomakkeen täyttämisessä voisi toimia sama periaate. Ei se mitä kysytään ja mitä vastataan, vaan se, että joku pakottaa käyttämään asiaan aikaa: tämä on tärkeää.
    Kuulostaa ehkä sekavalta, mutta tuohon perustuu ajatukseni, että se lomakkeen täyttäminen itsessään aiheuttaa muutosta.

    Äänestä

sorry!

Äänestä

Keskustelun avaajana alustaisin vielä asiaa. Ehdottamani Sata Sanaa avioonmeneville kyselystä vielä lisää. Eihän ajokorttiakaan saa jokainen haluava vaan erilaisin kyselyin ja koetehtävin usein jopa harhaanjohtavin tarkoituksin kysellään ja kaarrellaan onko hakija varmasti liikennekelpoinen ja annetaanko hänelle ajolupa. Lisäksi täytyy varata tarkka kellonaika jolloin soveltuvuustestit voidaan suorittaa. Niin miksei ajokortin saa jokainen haluava joka antaisi juhlallisen vakuutuksen noudattaa liikenteessä sääntöjä, kunnes kuolema eroittaa. Tuo sata sanaa kyselylomake voisi olla vapaaehtoinen ja lisäksi Tilastokeskus voisi vuosittain raportoida toki eritellen sellaiset parit jotka eivät ole vastanneet kyselyihin ja sellaiset jotka ovat vastanneet. Olisi mielenkiintoista seurata vuosittain tilastokeskuksen vuosiraportteja. Tuon kyselyn ehdottaminen lähti tosiaankin ihan siitä syystä että kyllä noille avioerotilastoille täytyy jotain keksiä. Nimenomaan keksiä. Kun lukee nettipalstoilta ja lehtien yleisöpalstojen kirjoituksia ei voi kuin ihmetellä. Miksei kukaan tee asialle mitään. Erotilastoista yleensä puuttuu avoparien erot joita lienee jo enemmistö. Uskon että aloittamani keskustelu saisi edes kokeilumielessä jonkun ihan mielenkiinnosta kokeilemaan tätä. Minusta hullumpiakin asioita on esitetty. Hyvää kesän jatkoa kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

avioonko kirjoitti:

Yhä lisääntyviin avioeroihin olen miettinyt ratkaisua. Liitossa olevana olen tullut sellaiseen päätelmään että mielestäni lisääntyville eroille voitaisiin kyllä tehdä jotain. Pitäisi olla niinsanotun SATA SANAA kysely. Tässä sadan kysymyksen avulla selvitettäisiin jo ennakolta sellaise asiat joista voisi tulla avioliittoa uhkaava konflikti. Jo ennakkoon kyselemällä asioita voitaisiin yksinkertaisella toimenpiteellä todeta onko liitolle olemassa riittävän vahvat perustukset. Vai halutaanko päätäpahkaa syöksyä tilastoihin. Jos teet omakotitalon niin vakuutustarkastaja jo ennakkoon tekee riskianalyysi ja siihen vakuutus. Jos menet ulkomaille niin otata ennakolta vaikka rokotukset. Avioliitto en sellainen asia että alkuhuuman jälkeen alkaa se arki. Tällöin saatetaan huomata kuinka erilaisia ollaan. Kuinka erilaiset käsitykset ovat. Kuinka erilaiset arvot ovat ja näin.Myöskään kovin erilainen käsitys politiikasta ei ole yhdentekevää.Tuo sata sanaa kysely jonka voisi vaikka seurakunnan työntekijä tehdä olisi mielestäni hyvä ennakoimaan tulevia ongelmia. Kyselyssä verrattaisiin osapuolten käsityksiä ja vastauksia sataan kysymykseen . Kysymykset voisivat olla vaikka sellaisia jossa kysytään käsitystä vaikka uskonnosta,politiikasta,rahankäytöstä,syrjähypyistä,uskottomuudesta,anopista appiukosta.kotitöiden jaosta, harrastuksistä,yhteisestä ajasta,sukulaisten tapaamisista,kyläilyistä,uskomuksista,alkoholinkäytöstä.rahojen käytöstä,jne,jne,jne. Näin kyselemällä voitaisiin jo ennakolta päätellä onko avioliitolle edellytyksiä.Kyllä monelta ongelmalta voitaisiin jo ennakolta välttyä. Kyselylomakkeita voitaisiin sitten luotettavan henkilön kanssa vertailla. Uskoisin että tällä menettelyllä voitaisiin alentaa avioerojen määrää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu