Erosimme eilen, olimme tapailleet kaksi kuukautta. Se oli tarpeeksi, kerkesin jo miltei rakastua. Mutta pettymyksekseni huomasin tulkinneeni naista väärin. Hän ei vastannutkaan tunteisiin.. varmasti tuttua monelle.
Ihmettelen vain sitä, että hän oli erittäin ihastunut minuun alussa.. muutaman viikon. Sitten hänelle tuli omia henkilökohtaisia kriisejä.. samalla hänen tunteensa vain laimenivat tuosta vain. Kun juttelimme suhteestamme, hän sanoi, että on aivan tyhjä, ei tunne yhtään mitään. ´Se satutti, satuttaa edelleen...
Onko muilla kokemusta siitä, että on ollut alussa erittäin ihastunut, mutta sitten se on vain lopahtanut puolin tai toisin? Mitkä syyt saivat ensihuuman lopahtamaan niin alussa?
Ihmettelen vain sitä, että hän oli erittäin ihastunut minuun alussa.. muutaman viikon. Sitten hänelle tuli omia henkilökohtaisia kriisejä.. samalla hänen tunteensa vain laimenivat tuosta vain. Kun juttelimme suhteestamme, hän sanoi, että on aivan tyhjä, ei tunne yhtään mitään. ´Se satutti, satuttaa edelleen...
Onko muilla kokemusta siitä, että on ollut alussa erittäin ihastunut, mutta sitten se on vain lopahtanut puolin tai toisin? Mitkä syyt saivat ensihuuman lopahtamaan niin alussa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä, noita kokemuksia valitettavasti on. On myös erittäin totta, että ne satuttavat.
Silti kannattaisi ajatella niin, että se, miksi jokin tuollainen lopahtaa alkuunsa ei niinkään johdu sinusta kuin tuosta henkilöstä itsestään. Kirjoitit itsekin, että hänellä on omia ongelmia - joskus mennyt ei vain ole hellittänyt otettaan tai ei itse pysty hellittämään jostain, mikä on jo mennyttä. Silloin ihastuminen ei kanna loppuun, rakkauteen asti.
Ehkä siis myös väärää ajankohtaa kannattaisi miettiä. Joskus vaikka itse on valmis, toinen ei sitä olekaan. Olemme vain erilaisissa vaiheissa tässä elämän aaltoliikkeessä.
Ja voihan se olla vain niinkin, ettei riittävää "kemiaa" vain sitten olekaan, kun alkaa pohtia, onko muutakin yhteistä kuin fyysinen viehtymys toiseen.
Joskus joku toinen on ehtinyt ennen sinua rikkomaan rakastamasi ihmisen, eikä tällä ole kykyä luottaa tai tuntea joskus pidempäänkään aikaan mitään syviä tunteita - hän on sisältä tyhjä ja syväjäässä. Itse asiassa kannattaa ajatella, että hänellä se pahempi tilanne loppujen lopuksi on - sinä sentään tunnet jotain. Oli se sitten kipua, surua tai kaipausta - se on silti tuntemista. Tosin sekin saa minut surulliseksi, että ihminen, jolla on (ollut) kyky empatiaan, hyvä sydän ja halu ja uskallus rakastaa ilman suojamuureja, on sen menettänyt ainakin toistaiseksi jonkun toisen toimien takia. Toivoisin, että hän löytää sen kaiken takaisin, minä vain olin paikalla ilmeisesti väärään aikaan.
Itse painin siis juuri samankaltaisten pohdintojen vuoksi - minulle kävi noin about puoli vuotta sitten enkä voi vieläkään väittää, ettei se tekisi minusta haavoittuvaa. Tämä tunne taas aiheuttaa sen, etten itse usko, että jos tässä hetkessä johonkin ihastuisin, että siitä mitään pidempää tulisi. Tämä ihan vain siksi, että painin vielä menneen kanssa, kun en ole saanut asioita päätökseen ja yleensäkään mitenkään selvitettyä. Vähitellen tuska on helpottamaan päin, mutta haavoittuva olen tältä osin edelleen.
Viime ajat olen yrittänyt ajatella niin, että parempi se oli niin, että loppui suht lyhyeen, jos on loppuakseen ts. olen vapaa löytämään jonkun jonka kanssa voin saada aikaan jotain pysyvämpää. Pahempi tuollaisia olisi kuulla pidemmän suhteen jälkeen tai jos toinen olisi väkisin yrittänyt olla jossain, missä ei halua olla. Parempi on, että tuollaiset sanotaan ajoissa...
Kiitos todella viestistäsi. Koko kirjoittamasi kertoi tästä "exästäni". Nämä ongelmat, joista mainitsin, liittyivät mm. lemmikin kuolemaan. Hän oli siitä hyvin järkyttynyt. Hän sanoi, että se teki niin kipeää, ettei hän lopulta tuntenut enää mitään. Ei edes minua kohtaan.
En usko, että tämä johti eroomme. Vaan entinen tyttäystävä. Hän oli pettänyt "exääni" toisen naisen kanssa ja jättänyt hänet puoli vuotta sitten. PUOLI VUOTTA, se on loppujen lopuksi lyhyt aika toipumiseen. Tämä exäni, sanotaan vaikka "Sirpa", puhui exästään jo ekoilla treffeillämme. Ja jatkossa Sirpa puhui exästään hyvin katkeralla sävyllä, miten häntä oli loukattu jne. Ja väitti vielä päässeensä exästää yli! "Ei hän voisi enää vähempää kiinnostaa".. Loppujen lopuksi minua rupesi häiritsemään se, että Sirpa puhui loppusuhteemme aikana vielä enemmän exästään. Viimeisellä tapaamisellamme puhuimme pitkistä avioliitoista, ja siitä, että kuinka ne voivat kestää. Sitten Sirpa tokaisi, että hän olisi kyllä jatkanut exänsä kanssa. Oli tosi "kiva" kuulla tuo. Ja pahin oli seuraava. Tää tapahtui aika alussa. Suudeltiin Sirpan kanssa ja heti sen jälkeen hän tokaisi exästää tyyliin, "missäköhän exäni oli silloin, kun väitti olevansa?" Hei haloo, nyt vasta todella tajuan, että me suutelimme (josta nautin) ja samalla Sirpa mietti EXÄÄNSÄ. Ja todella, nyt kun muistelen, hän pohti aika usein jo suhteemme alussa, että miksi exä toimi miten toimi. Kyllä mulla soi hälytyskellot, mutta en tahtonut tajuta, koska exähöpinöistä huolimatta meillä oli aika kiihkeää alussa.
Heti sen päivän jälkeen, kun Sirpan kissa kuoli, kuoli myös kiihkeämpi fyysisyys suhteestamme. Ajattelin, että se johtunee surusta, joka ajan myötä helpottaa. Eihän surun keskellä tee mieli pusutella ja pitää toista hyvänä........ Ihmettelin, että hän ei tahtonut pussailla ja olla niin lähellä enää muillakaan tapaamisillamme (olimme kyllä lähekkäin, mutta sain tyytä vain muutamaan pusuun).. Mutta luulin hänen välittävän minusta, koska hän soitteli ja kirjoitteli joka päivä minulle. Ihmettelen sitä edelleenkin... ?
Samana päivänä, kun meillä meni poikki, kirjoitin hänelle aamulla viestin, jossa ehdotin hänelle leffaa, jotta hän piristyisi. Tähän hän vstasi tyyliin, "leffa kuulostaa ihan kivalta. tosin hänellä on tällä hetkellä tyhjä olo, mikään ei tunnu yhtään miltään. anna anteeksi että olen tällainen.." Sit rupesi herätyskellot soimaan. Sirpa ei runne yhtään mitään... Eli hän ei tunne minuakaan kohtaan mitään.. Pistin hänelle viestiä, että meidän pitää puhua. Kun soitin hänelle ja ehdotin pientä taukoa, hän sanoi heti pirteällä äänellä, "hyvä että ehdotit sitä, se oli ollut hänenkin mielessä..."
Ja arvaat varmaan, että ahdisti. Surettaa vieläkin niin pirusti. Emme ole enää tauolla, koska pistin viestiä eilen, että tämä on tällä selvä.
Onneksi en jäänyt odottamaan hänen yhteydenottoaan, tulisin varmaan höperöksi. Ja arvaa mikä on hassua, vaikka suhteemme on ohi, niin odotan vaistomaisesti hänen soittoaan tai viestiään. Hassua, samalla tiedän, että hän on historiaa, Sirpa ei ajattele enää minua, hän ei tuntenut samaa kuin minä. Ja sen tajuaminen tekee niiiin kipeää. Ihmettelen myös sitä, että miksi hän oli niin ihastunut alussa ja hän todella nautti seksistä kanssani..ja tämä kaikki vaan lopahti hänen puoleltaan. ??
Tulipa pitkä vuodatus, mutta helpottaa avautua ihmisille, jotka tuntee samoin.
Sanoit "Joskus joku toinen on ehtinyt ennen sinua rikkomaan rakastamasi ihmisen, eikä tällä ole kykyä luottaa tai tuntea joskus pidempäänkään aikaan mitään syviä tunteita - hän on sisältä tyhjä ja syväjäässä" Tämä taitaa päteä minun tapauksessani.
Kiitos todella lohduttavista sanoistaisi. Mietin monesti, että miksi kävi näin.. nyt taidan ymmärtää paremmin.
Silti en voi unohtaa häntä vielä...