oikea valinta - ja mitä nyt?

Tarina on kaiketi tavallinen ja selkeyden vuoksi siihen kommenttia kaipaan, erityisesti naisihmisiltä.

Nuoren miehen innolla monia suhteita elin, toisia pidempään ja toisia lyhyemmin. Perhe-elämä ei oikein kutsunut vaikka siihen suuntaan ehdotuksia sainkin. Monasti sanoivat haluavansa lastensa isäksi ym. toki olin ja kai vieläkin komea, urheilullinen, rento ja reipas.

Lopulta yksi vei pään ja sydämen. Hän oli kaunis, fiksu ja luulin ainakin, että kaikkea mitä halusin tai olin etsinyt. Tehtiin lapset, hankittiin asunto jne...

Nyt 35 jää taakse, rakastan lapsiani yli kaiken ja kaikki on ok, paitsi ihana puolisoni tuntuu enään ystävältä joka tervehtii kohteliaasti muttei edes suukota muusta puhumattakaan. Keskustelu aiheesta suorastaan lamaa hänet ja vähitellen alkaa mieli murtua minultakin vaikka yltiöpositiivinen useimmiten jaksan olla.

Siispä, mikä kumma teihin naisiin menee? Miksei voida olla onnellisia ja huomaavaisia (melkein kuten raamattu neuvoo :))
Ja mitä kummaa minun pitäisi tehdä? eroako tässä täytyy suunnitella, haluaisin minäkin olla onnellinen.
2461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä nyt viitsi naisia syyttää siitä, että vaimosi on kyllästynyt sinuun. Pilasit asiallisen alun tuolla hölmöllä möläytykselläsi ja hukkasit varmasti aika monta asiallista vastaajaakin siinä samalla.

Vuosikausien asuinkumppanuus saattaa hyvinkin alkaa kyllästyttää. Puoliso rupeaa tuntumaan yhdentekevältä seuralta siinä missä selli- tai opiskelijakämppäkaverikin, mutta puolison kanssa tietysti lähdetään niin korkeista hurmion sfääreistä, että kyllästymiseen menee pitempi aika. Kivaankin kämppikseen voi leipääntyä, eikä "rakkaus" ole sen kummempi asia kuin tykkääminen keskivertoa enemmän. Mitään pyhää teiltä siis ei ole lipsumassa ohi, vaimosi vain sattui olemaan se ensimmäinen tympääntyjä.

Se, että vaimosi ei halua puhua sanaakaan koko asiasta, on aika selvä juttu: jos siitä ruvetaan puhumaan, se muuttuu todelliseksi. Häntä pelottaa. Jos toiveenne tulevaisuudesta ovat niin erilaiset, ettei kompromisseja löydy, on edessä raaka aika, kun eroa pitää ruveta toteuttamaan, eikä sanottua saa takaisin.

Se, että fyysinen läheisyys ei vaimollesi kelpaa, on aikamoinen merkki siitä, että olette kliseisesti kasvaneet erillenne, tai hän ainakin on. Kun seksi ei onnistu edes kohteliaisuuden vuoksi, käymistila on jo pitkällä. Jos vaimosi on ihastunut toiseen mieheen, pienikin halaamisyritys sinulta on vastenmielinen.

Sivumennen sanoen, Raamattu käskee myös kivittämään tottelemattomat lapset ja pitää muutenkin lahtaamista ja kidutusta kunniassa sen lisäksi, että sen henkilöhahmoissa on puhuvia aaseja ja käärmeitä, joten se, että se käskee olemaan onnellinen, ei paljon elämänohjeeksi kelpaa.

Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko otat asian tosissasi puheeksi tai et ota. Kummassakin tapauksessa tuntuu pahalta, sitä ei voi välttää.

Etkä sitten nillitä muista naisista, kun ongelma on ihan sinun ja oman eukkosi välillä.

Äänestä

tollasikshan ne ajan myötä muuttuu. Nuorena vaatii hyvää ulkonäköä, isoa moloa ja kunnollisuutta (luen naisten foorumeita, mm. cosmon sivuilta löytyy tälläsiä paljastuksia...pinnallisia mitä pinnallisia).
Sitten ne vaatimukset muuttuu kun ikää tulee; miehen pitää olla rahakone, hyvä isä ja seksiä ei saa pyytää, koska naiselle tärkeimmäksi ovat tulleet lapset. Heihin panostetaan ja heitä rakastetaan. Mies on siirtynyt kakkossijallle yks kaks. juuri tuon takia ei kannata hankkia lapsia, tai perustaa perhettä.

Poikkeuksiakin on, ja ne naiset ovat todellakin omaa luokkaansa ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sellaista se on kirjoitti:

Tarina on kaiketi tavallinen ja selkeyden vuoksi siihen kommenttia kaipaan, erityisesti naisihmisiltä.

Nuoren miehen innolla monia suhteita elin, toisia pidempään ja toisia lyhyemmin. Perhe-elämä ei oikein kutsunut vaikka siihen suuntaan ehdotuksia sainkin. Monasti sanoivat haluavansa lastensa isäksi ym. toki olin ja kai vieläkin komea, urheilullinen, rento ja reipas.

Lopulta yksi vei pään ja sydämen. Hän oli kaunis, fiksu ja luulin ainakin, että kaikkea mitä halusin tai olin etsinyt. Tehtiin lapset, hankittiin asunto jne...

Nyt 35 jää taakse, rakastan lapsiani yli kaiken ja kaikki on ok, paitsi ihana puolisoni tuntuu enään ystävältä joka tervehtii kohteliaasti muttei edes suukota muusta puhumattakaan. Keskustelu aiheesta suorastaan lamaa hänet ja vähitellen alkaa mieli murtua minultakin vaikka yltiöpositiivinen useimmiten jaksan olla.

Siispä, mikä kumma teihin naisiin menee? Miksei voida olla onnellisia ja huomaavaisia (melkein kuten raamattu neuvoo :))
Ja mitä kummaa minun pitäisi tehdä? eroako tässä täytyy suunnitella, haluaisin minäkin olla onnellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu