avoero

minua aina.Olen ollut lähes 20-vuotta avoliitossa
ja aina silloin tällöin me riidellän typeristä
asioista.Mut nyt viimeeksi kun olisin halunut
että hän minä ja naapurin emäntä lähtisimme
ravintolaan tanssimaan ja kuuntelemaan tunnettua
hyvää laulajaa hän kieltäytyi siitä,minä
taasen suutuin siitä ja sanoin jotakin sellaista
mitä ei ehkä olisi pitänyt ja lähdin naapurin
emänän kaa tanssimaan.Kun seuraava aamu koitti
hän ei puhunut mitään minulle,vasta kolmantena
päivänä.Mut ei tässä kaikki hän lähti tänään
kaverin luo toiseen kaupunkiin melkein kuin
varkain.Mutta nyt itse asiaan te kaikki naiset!
Miksi te lakkaatte puhumasta jos mies töpeksii?
Minusta se on julminta mitä nainen voi tehdä
miehelle henkisesti.
Itse kärsin siitä kovasti syylisyy painaa on
paha olla ja kaikee sellaista.
Olen teoin koettanut hyvitellä tekoni en ole
uskaltanut ottaa asiaa esille etten pahentaisi
enempää koko asiaa.
Voihan olla ettei kaikki ymmärrä tätä juttuu
oon ainakin yrittänyt kirjoittaa jotakin
keskustelu kasvotusten olisi paljon helpompaa.
0446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pelottaa kirjoitti:

minua aina.Olen ollut lähes 20-vuotta avoliitossa
ja aina silloin tällöin me riidellän typeristä
asioista.Mut nyt viimeeksi kun olisin halunut
että hän minä ja naapurin emäntä lähtisimme
ravintolaan tanssimaan ja kuuntelemaan tunnettua
hyvää laulajaa hän kieltäytyi siitä,minä
taasen suutuin siitä ja sanoin jotakin sellaista
mitä ei ehkä olisi pitänyt ja lähdin naapurin
emänän kaa tanssimaan.Kun seuraava aamu koitti
hän ei puhunut mitään minulle,vasta kolmantena
päivänä.Mut ei tässä kaikki hän lähti tänään
kaverin luo toiseen kaupunkiin melkein kuin
varkain.Mutta nyt itse asiaan te kaikki naiset!
Miksi te lakkaatte puhumasta jos mies töpeksii?
Minusta se on julminta mitä nainen voi tehdä
miehelle henkisesti.
Itse kärsin siitä kovasti syylisyy painaa on
paha olla ja kaikee sellaista.
Olen teoin koettanut hyvitellä tekoni en ole
uskaltanut ottaa asiaa esille etten pahentaisi
enempää koko asiaa.
Voihan olla ettei kaikki ymmärrä tätä juttuu
oon ainakin yrittänyt kirjoittaa jotakin
keskustelu kasvotusten olisi paljon helpompaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu