Olen nyt asunut omissa oloissani 4 kuukautta. Ennen sitä oli 12 vuotta kestänyt suhde, josta 7 naimisissa, kun nyt ikää on 28 niin on helppo laskea missävaiheessa suhde alkoi :-) Lähdin niiden "tavallisten" syiden takia, itseasiassa en enää edes muista miksi... Olihan siinä ollut molemminpuolista uskottomuutta, rakkauden puuttumista jne. Jotenkin olen niin pihalla etten edes selkeästi kykene ajattelemaan syitä ja seurauksia. Minulla oli jo ennen avioeroon päätymistä suhde toisen kanssa ja se jatkuu edelleen, eikä ole helppoa sekään. Jätin vaimon asumaan lasten kanssa yhteiseen kotiimme tähän syksyyn asti ja nyt on edessä käytännön tasolla asioiden loppuunsaattaminen. Talo pistetään myyntiin ja avioeron 2.vaihe on edessä. Käyn tapaamassa lapsia usein ja siinä samalla näen tulevaa ex-vaimoakin. Muutama asia ihemtyttää kuitenkin:
1.Miksi naisen pitää alkaa osottamaan rakkautta ja välittämistä siinävaiheessa kun peli alkaa olemaan selvä? En ole ikinä ollut hänen kanssaan niin hyvissä väleissä kuin nykyään. Toisaalta tiedän että parhaan ystävän saatan hänestä vieläkin saada, mutta perhe-elämästä ei tulisi enää mitään.
2. Miksi minä miehenä menen siihen valtavaan syyllisyyden ansaan? En jaksa nähdä itseni lisäksi mitään muuta syytä erollemme
3. Miten saan jätettyä _KAIKEN_ , sekä vanhan että uuden suhteen ? Tarvitsen omaa rauhaa, mutta voimavarat eivät oikein tahdo riittää.
1.Miksi naisen pitää alkaa osottamaan rakkautta ja välittämistä siinävaiheessa kun peli alkaa olemaan selvä? En ole ikinä ollut hänen kanssaan niin hyvissä väleissä kuin nykyään. Toisaalta tiedän että parhaan ystävän saatan hänestä vieläkin saada, mutta perhe-elämästä ei tulisi enää mitään.
2. Miksi minä miehenä menen siihen valtavaan syyllisyyden ansaan? En jaksa nähdä itseni lisäksi mitään muuta syytä erollemme
3. Miten saan jätettyä _KAIKEN_ , sekä vanhan että uuden suhteen ? Tarvitsen omaa rauhaa, mutta voimavarat eivät oikein tahdo riittää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nuorena itsekin tein liian suuren päätöksen..ja menin naimisiin.Lapsi alkoi leikkiä kotia..näin kärjistettynä.Meillä se ei kestänyt kuin viisi vuotta..kunnes lähdin lapsen kanssa..Tuosta toisen osapuolen välittämisestä..itse kutsun sitä roikkumiseksi. ex-mieheni nyt julistaa rakkauttaan ja vannoo tyylin muuttuvan jos palaan..Eli ei ne aina ole ne naiset jotka "roikkuu". Meillä ystävä-väleistä on kuitenkin turha puhua..liian paljon kaikkea takana..
Tuosta syyllisydestä..samaa minäkin käyn läpi.Ex painostaa koko ajan..puhuu välillä kauniisti..Välillä itselle tulee epäluulo että onko asiat oikeasti niin pahasti kuin luulen..Kunnes luen päiväkirjani ja kirjeeni..ne antaa minulle sen varmuuden mistä oikeasti on kyse..mitä olen taakse jättämässä. Ei siinä voi mitään muuta kuin luottaa itseensä.Luottaa että tuntee itsensä..ja tietää mitä parisuhteessa tapahtui..oliko siinä onnellinen..oliko siinä hyvä olla..oliko se sitä mitä halusi elämältään.. ja ennen kaikkea..rakastatko yhä..
Jos rakkautta on..ei mikään ole myöhäistä.
Sen voimin mennään yli melkein kaikesta.. Mutta ilman sitä..on turha alkaa väkisin kehittämään jotain mitä ei oikeasti edes ole olemassa. Ja jos rakkautta ei ole..sen kyllä tietää.Väleissä pitäisi tietenkin lasten takia pysyä..mutta kuinka läheinen voi expuolison kanssa olla?! Silloin kun parisuhde päättyy..ollaan kaksi ihmistä joilla on osa historiaa yhteisien kansien välissä..kunnes viimeinen sivukin on luettu..Silloin on aika aloittaa uusi kirja alusta..tokihan exällä aina on oma roolinsa uudessakin elämässä lapsien myötä..lasten äitinä/isänä.
Toiseen suhteeseen..hmm..
oli ero millainen tahansa, en usko että välittömästi uuteen suhteeseen ryntääminen auttaa ketään.Pitkä parisuhde ja sen epäonnistuminen jättää jälkensä sisälle..ja niitä pitää hoitaa. Joskus uusi ihminen voi auttaa uuden alkuun..mutta harvemmin siinä vaiheessa on itsekään valmis satsaamaan suhteeseen niin paljon kuin "oikea" suhde vaatii. Parempi olisi vain sekä vanhalle että uudelle selittää suoraan tarvitsevasi omaa aikaa..aikaa saada oma elämä YKSIN jaloilleen. Sitten voi vaan toivoa että kumpikin sen osaa ottaa niinkuin aikuisen ihmisen kuuluukin..asiallisesti..jäämättä roikkumaan.Elät omaa elämääsi..teet omat ratkaisusi ja valintasi. Näin se homma etenee=))
Tsemppiä sinulle, ja uusia tuulia =)
Minun tilanne on jokseenkin sama. Toisaalta pahempikin: ex haluaisi jatkaa.
Varmasti olisi hyvä jos voisit olla erossa molemmista naisista jonkin aikaa. Niin minäkin aioin tehdä, vaan en onnistunut. Tapailen siis uutta suhdetta.
Nämä asiat vaatii hirveästi selkärankaa ja itsekuria. Toisaalta ei kukaan voi sanoa, että on jokin yksi ja oikea tapa toimia eroasioissa. Päätös on kuitenkin sinun. Sinä olet elämäsi paras asiantuntija ja sinä joudut kantamaan tekosi seuraukset. Eivät kaverit, sukulaiset saati sitten nämä nettitädit! Heidän neuvojaan voi kuunnella, mutta ei saa totella jos itse olet vakaasti toista mieltä. Päätökset elämästäsi ja vastuu niistä on vain sinun.
Varmasti tälläkin palstalla saat sitä moraalisaarnaa mitä muutenkin olet joutunu kuuntelemaan ja mitä itsekin oman pääsi sisällä itsellesi saarnaat. Saarnat sikseen, sanoisin. Kukaan ei ole viaton.
Kuulosti siltä, että haluaisit aikaa vain itsellesi. No, ota se! Sinun ei tarvitse miellyttää uutta suhdetta itsesi kustannuksella.
On se meilläkin niin että vaimo haluaisi jatkaa ja tekee kaikkensa sen eteen. Itse olen vaan mielestäni kämmännyt asiat niin totaalisesti että pienetkin mahdollisuuden ovat menneet, enkä varmasti tiedä haluanko edes... Tää syyllisyys on pahinta jokatapauksessa...
Se miksi olette ex-vaimon kanssa paremmissa väleissä kuin avioliiton aikana ei ole mikään ihme. Kaikenlainen "jännitys", velvoitteet ja pakko toimia normien mukaisesti on poistunut väliltänne. Hyvä, jos jäätte pysyvästi ystäviksi. Siitä voit olla tyytyväinen jo lastenkin vuoksi.
Sitten olet pulassa, jos hänen kiintymyksensä tähtää perhe-elämän jatkamiseen,johon sinulla ei näytä olevan halua. Tässä tapauksessa voi olla, että kehiin astuu katkeruus ja kauna, jota voi jatkua vaikka kuinka kauan. Selvitä tuokin asia, ennekuin on myöhäistä...
Ehkei sinun olisi kannattanut solmia uutta suhdetta heti entisen kariuduttua. Täytyy opetella tulemaan ensin itsensä kanssa yksinään toimeen, ennenkuin voi tulla toimeen kenenkään toisen kanssa. Erokin vaatii surutyötä ja uuden elämän opettelua - eikä se onnistu ihan hetkessä, eikä "suoraan toiseen sänkyyn hyppäämällä". Se suhteesta suhteeseen vaeltaminen eron jälkeen vaikuttaa hiukan miehiseltä ongelmalta - minä olin hyvin varovainen oman eroni jälkeen solmimaan minkäänlaisia suhteita. Kyllä se sitten itsessä tuntuu, milloin on valmis aloittamaan uuden elämän jonkun kanssa, ei se väkisin onnistu.
Neuvoisin sinua nyt vain elämään omaa elämääsi ja järjestelemään sitä siihen malliin, ettet ota siinä huomioon muita kuin itsesi ja lapsesi - unohda naiset vähäksi aikaa.
Kyllä! Pahin moka on ollut se että lähdin temppuilemaan sinänsä aivan ihanan muijan kanssa samaanaikaan kun vanha juttu oli kiehumispisteessä. Se on virhe jota en enää tekisi jos saisin jotakin muuttaa. Olen siinäsuhteessa vähän pahassa jamassa. KYLLÄ, exäni kiintymys tähtää perhe-elämän jatkamiseen, se on ihan totta ja pelkään mihin asiat menevät kun se talo todellakin myydään ja homma menee käytännösn tasolla loppuun asti.
Mulla on takana 18 vuoden avosuhde, mikä loppui omaan mahdottomuuteensa 1 1/2 vuotta sitten. Tapasin ex-mieheni 18-vuotiaana ja hän oli käytännössä ensimmäinen oikea poikakaverini. Tapailin kuten sinäkin uutta jo avoliittoni loppuaikoina. Nyt ollaan oltu hänen kanssaan naimisissa jo jonkin aikaa ja olen mielestäni kohdannut sen miehen jonka kanssa haluan elää elämäni loppuun asti. Olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa, että itse päätät elämästäsi ja missä vaiheessa haluat ratkaisusi tehdä. Ei ole olemassa mitään tiettyä aikaa eron jälkeen mikä parantaa haavat. Jos sinusta tuntuu, että tarvitset aikaa itsellesi, ota se. Älä ajaudu suhteeseen toista kertaa. Toistat näin vain virheitäsi.
Ex-vaimosi todennäköisesti (huom. pelkkä oma käsitykseni pohjautuen omiin kokemuksiini) haluaa takertua sinuun ja siksi osoittaa tunteitaan. Hän ei ilmeisesti haluaisi luopua sinusta joko tunteidensa puolesta tai siksi, että tulevaisuus yksin tuntuu liian pelottavalta.
Syyllisyys on normaalin tuntevan ihmisen reaktio. Itse eroprosessin aikana kyselin itseltäni, että onko minulla oikeutta tuottaa toiselle niin valtavaa tuskaa ja vastaus oli joka kerta että on. Siinä suhteessa jatkaminen olisi tarkoittanut oman elämäni uhraamista ja siten tuottanut epätyydyttävän suhteen molemmille. Olisin myös tuhlannut exäni elämää pystymättä sitoutumaan liittoon niinkun kuuluisi.
Saat voimia tehdä päätöksesi, kun olet ihan varma mitä haluat. Jos tarvitset lisää aikaa miettiä avioliittosi jatkamista voittehan jatkaa asumiseroa ja laittaa eron 2. vaihe vireille vasta myöhemmin. Älä pelkää tulevaisuutta yksin ilman suhdetta. Lähde vaikka pitkälle matkalle yksin tai miespuolisen kaverisi kanssa. Kolmeksi kuukaudeksi Afrikkaan. Kuulostaa mielikuvitukselliselta, muttei sitä kuitenkaan ole. Asiasi asettuisivat taatusti oikeaan mittasuhteeseen.
Minä alan uskomaan siihen, että elämä etenee sykleittäin. Myös ihmissuhteiden osalta. Jokaisella suhteella on oma aikansa ja funtionsa ihmisen elämässä.
Kerrot nyt löytäneesi ihmisen, jonka kanssa haluat elää loppuelämäsi. Etkö sitten tuntenut samoin edellisen parisuhteesi alussa ? ;-)
Vastauksena kysymykseesi on rehellinen: en tuntenut kohdanneeni elämäni miehestä kun ex-avomiehen kohtasin. Olin 18-v. ja mulla oli kauhea hinku saada poikaystävä kun kaikilla muillakin oli. Ajauduin suhteeseen kypsymättömyyttäni ja kilttinä tyttönä en osannut tehdä bänksiä kun pelkäsin satuttavani toista. Anteeksiantamatonta - tiedän. Monet vuodet ajattelin rakkaudentunteen olevan puppua. Sitä hömppää mistä puhutaan kirjoissa ja myydään levyjä. Kunnes sitten tapahtui jotain (ennen nykyistä miestäni) jolloin tajusin ettei sen tarvitse olla hömppää ollenkaan.
Nykyinen suhteeni on kypsien, jo elämää nähneiden aikuisten avioliitto. Tuore tosin, mutta tässä suhteessa olen täysillä ja valmis painamaan töitä niska limassa sen onnistumiseksi. Mitään takuitahan avioliittoni onnistumiseen ei ole annettu. Luulen kuitenkin, että meillä on nyt paremmat kortit kuin aikaisemmissa suhteissamme. Ja olen hirveän onnellinen, että olen saanut sen rakkaudentäytteisen parisuhteen kokea, vaikka sen sitten jostain syystä menettäisinkin.
eli jos olette vasta laittamassa taloa myyntiin, missä sinä asut nyt? Olen itse harkitsemassa eroa, 12vuoden suhteen jälkeen, mutten ymmärrä kuinka se käytännössä toimii. Asutaan keskellä metsää, ei kulkuyhteyksiä, ja ainoastaan yksi (miehen)auto. Tiedän että kun on aika kertoa eroaikeista, hän häipyy sen siliän tien ja jättää minut yksin hoitamaan asiat, siis itseni töihin ja lapset tarhaan..julkisia ei täällä ole. Enhän voi mitenkään hankkia asuntoa, kun vanha on myymättä. Eikä mulla tosiaan ole varaa maksaa sekä vuokraa että lyhennyksiä..
En valitettavasti osaa sinua neuvoa, mutta kirjoitustasi oli erittäin mielenkiintoista lukea. Itse olen todella solmussa, ja tuntuu ettei ulospääsyä ole
Vaikeaa se on ! Itse olen vuokrannut asunnon toisaalta siksi aikaa että saadaan nykyisen asunnon hommat selväksi. Taloudellisesti on aika vaikeaa maksaa kahta asuntoa ja omat elämiset siihen päälle.
sama tilanne kuin sinulla..mutta mieheni on kylmä minua kohtaan..eroa ei ole vielä vireillä..mutta tiedän etten jaks tässä enää kauaa..yksin olisi parempi.
ehkä vaimosi heräsi vasta sitten
tajuamaan miten suhteenne laita oli..
ikävää mutta monasti niin totta.
toinen ihminen otetaan itsestään selvyytenä eikä suhteen eteen tehdä töitä.
voimia sinulle,kyllä se elämä siitä kirkastuu.
katso tulevaisuuteen,siellä paistaa aurinko ja rakkaus.:)
Syyllisyys on täysin normaali tunne, itse tunnen suurta syyllisyyttä vaikka minä en ollut se joka tilanteen aiheutti, minä tein päätöksen että näin ei voi jatkua.
Meillä on vain se yksi elämä ja se on elettävä niin hyvin kuin osaa. Tärkeintä on mielestäni opetella rakastamaan jälleen itseään jotta voi rakastaa muita, vaikeaa se on mutta ehkä joskus osaan sen vielä.
Luulen että tarvitset apua selvittämään ajatuksiasi. Tämä keskustelupalsta on hyvä mutta kun me kaikki tarjotaan omia kokemuksia jotka on niin yksilöllisiä ettei niitä useinkaan voi käyttää. Ehdotan keskustelu apua esim. kriisikeskuksissa joissa voit olla anonyymi. Sieltä sain voimaa ja rauhaa edetä (kaikesta on vasta kolme viikkoa ja nyt aurinko pilkistelee välillä).
Toinen mielestäni erittäin hyvä on homeopatia (siitä jo edellisissä keskusteluissa joku mainitsi saaneensa apua). Alan opiskelijana tiedän että se toimii niin mielen kuin kehon tasolla, auttaa löytämään tasapainon niiden välillä. Jos haluat lisätietoa, laita tänne viestiä.
Kuulostaa osittain tutulta.Kyllä kaikilla eronneilla ja eroamassa olevilla on ihan samat tuntemukset kaikkine variaatioineen.
Näin jälkeenpäin kun erosta 1,5 v.,koen että yksinään oleminen ja kaiken itselleen selvittäminen oli parasta.Ei tullut mielenikään aloittaa uutta suhdetta kehenkään.En olisi silloin ollut rehellinen toiselle enkä itselleni.Nyt ikäänkuin löysin itseni uudelleen.Tiedän nyt mitä todella haluan,vaikka syyllisyys ilman oikeaa syytäkään vaivasi pitkään.Kyllä kaikki vaihtoehdot tuli käytyä läpi.Mutta kun on ne todella yksinäisyydessä pähkäillyt,niin tietää että ne nyt sitten mietitty.Ajattelin kyllä jotain keskusteluryhmää,mutta kiireisenä työssäkäyvänä monen koululaisen äitinä,en kertakaikkiaan löytänyt aikaa sellaiseen.Mutta esim nämä sivut netissä,voivat osaltaan auttaa ja antaa näkökulmaa asioille.Huomma että samoja ongelmia on monilla.Koitahan tsempata,vaikka se nyt tuntuukin mahdottomalta niin kyllä sieltä vielä nouset.Löydä itsesi.
Kun lukee noita "neuvoja" niin pakko on miettiä mikä ihmeen vimma joillakin on yrittää päteä toisten asioilla. On kuitenkin niin että ihmissuhteissa ihmisten, niin miesten kuin naistenkin pitää ryssiä riittävästi niin sitten siihen väliin sattuu jokunen fiksukin ratkaisu.Mutta mistään parisuhdeoppaista tai yleispätevistä viisauksista ei ole apua kun eletään tätä amatöörielämää.! Mitä iloa ihmissuhteissa elämisessä ylipäänsä olisi jos ne suunniteltais tarkkaan etukäteen siten että osattais aina toimia OIKEIN! sehän se vasta tappaiskin kaikki suhteet. Meidän ihmissuhteet on luvallinen "amatöörien hölmöilykenttä" ja välillä valitettavasti siinä satutetaan toista ja itseä aika kovaakin.
Samassa veneessä ollaan.. täältä vaan naisnäkökulmasta.
kymmenen yhteistä vuotta takana, uusi omakotitalo ja kaksi lasta. Muutin pois yhteisestä kodistamme lasten kanssa puolisen vuotta sitten ja vielä olisi edessä asioiden lopullinen selvittely. Virallista eroa ei ole saatu aikaiseksi hakea, katsotaan nyt miten kaikki sopeutuu uuteen tilanteeseen ja miten käytännön asiat saadaan sujumaan.
Noihin väleihin.. olen myös huomannut että entisestä miehestä olen saanut sen tärkeimmän ystävän. Ihmisen jonka kanssa tulee ystävänä todella hyvin toimeen, mutta yhdessä asuminen ei onnistunut, liekö se ollut sitä että toista piti itsestään selvyytenä eikä kotitöitä osattu oiken jakaa vaan kaikki kaatui minun niskaan ja mies harrasti. ei arvostettu tarpeeksi toisia ja kunnioitettu toiselle tärkeitä asioita. en kokenut olevani nainen ja vaimo vaan tiskikone, pyykkikone ja huonepalvelu. Haluan olla miehelle ylpeyden aihe, hoitaa kotia ja laittaa ruuan kun mies tulee töistä, mutta haluan myös että toinen arvostaisi näitä pieniä välittämisen eleitä. Ottaisi vain kainaloon eikä kääntäisi joka ilta selkää minulle. Ottaisi minut mukaan kaveripariskuntien yhteisiin illanisujaisiin, joihin menee yksin ja on siellä sinkkunaisten seuralaisena sitten. Miksi se seura en voi olla minä..?
Nyt minulla on uusi suhde menossa jossa mies arvostaa tekemiäni asioita, tuo ruusuja, ottaa kainaloon ja rakastaa.. mutta enpä vaan taida jaksaa vielä uutta täysipäiväistä suhdetta ja paljon olen miettinytkin että paraaneko ne ongelmakohdat miestä vaihtamalla.. taitavatpa muuttua vaan ongelmat silloin. Olen huomannut myös sen suuren oman tilan tarpeen, pitää saada olla yksin. kai ehkä siksi kun sisältä on niin rikki,silloin pitää saada niistä itselle tärkeistä asoista nauttia. Tiedä tuota sitten. Paljon olen miettinyt että miten meille oikein kävi näin ja miten ne tunteet haihtui johonkin.. Kannattaisiko vielä yrittää vai kääntää purjeet kohti uusia tuulia? Molempien.