Jotkut firmat kouluttavat porukkaa itselleen tvpkoulutuksena ja sanovat että kaikki työllistämiskelpoiset työllistetään. Sitten käy niin, että koeajan jälkeen tai jos tukea ei tule, henkilö ei ole työllistämiskelpoinen. Näillä firmoilla on kovat vaatimukset, sillä tiedän useankin ei-kelvanneen kelvanneen myöhemmin muualle, jopa samoihin tehtäviin.
Pitäisi tehdä niin, että rahat maksetaan vasta jälkikäteen ja sen mukaan, miten firma todella on työllistänyt väkeä. Sen lisäksi rahan käyttöä pitäisi seurata tarkkaan, Te-keskuksella pitäisi olla joku tilintarkastaja, että koulutukseen annetut rahat menisivät vain siihen. Nythän se maksetaan könttänä eikä paljonkaan seurata miten sitä käytetään - tämä lipsahti yhdeltä kouluttajalta kun rahankäyttöä arvosteltiin. Sanoi, että he saavat tietyn summan tekivät mitä tekivät, ei varmaan ollut tarkoitus. Esimerkiksi koulutukseen käytettävästä rahasta maksettaisiin osa vasta sitten, kun porukkaa on ollut töissä kaksi vuotta, näin firma joutuisi pistämään omiaankin ja huuhaafirmat karsiutuisivat. No nyt tietty joku tulee sanomaan, että kun työkelpoisia ei ole - siihen on ratkaisu: Koulutusta ei järjestetä ollenkaan, turha kai sitä on kouluttaa jos löytyy vain koulutuskelpoisia muttei työkelpoisia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suosittelisn, ettälähetät tuonmyös tkesiin,työminesterille ja useammalle kansanedustajalle. Vaikka eipä tuommoisesta taia olla apu, koska täällä vain kytätään hyvä osaisten etuja. Joita sitten firmat kuppaavat verovaroista minkä kerkeävät.
Aidosti hyviä ehdotuksia olen lukenut moniaitakin eri palstoilta.
Niiden läpimenon mahdollisuudet vielä nykyisin vallitsevassa työelämän ja -politiikan genressä ovat valitettavasti erittäin pienet.
Miksikö? Koska ne ovat aidosti hyviä ehdotuksia.
yhtä sun toista ... viimeksi kelalle sen että kelan maksamat työttömyyskorvaukset maksettaisiin koko kuukauden ajalta ilman mitään hakemuksia, asumistuen tapaan kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Se helpottaisi esim. vuokran maksua, koska silloin tilillä olisi rahaa koko vuokran maksuun. Itse maksan nyt vuokran kahdessa erässä, koska TMT ei riitä koko vuokran maksuun.
Jos vaikkapa hyppäisin pituutta 10 metriä tosta vaan ja korkeutta kolme metriä ja en osallistusi olympilaisiin (en ehkä pääsiskään, koska en osaa/halua nuolla urheilupomojen persettä) niin ketäpä enää kiinnostaisi koko kisat ?
Mihin kallispalkkaisia byrokraatteja tarvitaan jos kukatahansa (melkein) keksii paremmat "käytännöt".
"Käytäntö" sana on aivan kuvottava samaan tapaan kuin esimerkiksi "kannustavuus" tai "tuloloukku" ja "työvoimapula".