Toipuminen exästä

Kysyisin, että kuinka kauan yleensä toipuminen exästä kestää naisella. Tilanteeni on sellainen että olen nyt jo hyvän aikaa viestitellyt, soitellut ja pari kertaa tavannutkin toisella paikkakunnalla asuvaa potentiaalista naista. Tiedän että hän arvostaa minua miehenä paljon ja näkee meissä nimenomaan pitkän aikavälin potentiaalia PALJON. Aviomiesainesta siis. Minä samoin ja olen totta puhuen jo aika koukussa häneen.

Hänellä on kuitenkin vasta muutama kuukausi sitten päättynyt edellinen seurustelusuhde jossa hän oli se jätetty osapuoli. Hän itse sanoaa että minussa potentiaalia löytyy ja tykkää tosi paljon seurasta ja ajatuksista, mutta että hän on vielä kovin kiinni entisessä ja siksi ei vielä valmis uuteen suhteeseen. Tämän hän sanoo kertovansa siksi että haluaa olla ehdottoman reilu minua kohtaan.

Onko homma siis tuhoontuomittu ja kuihtuu ennen pitkää vai onko tämä kuinka tyypillistä naisille? Eli onko näköpiirissä sitä että entinen poistuu pikku hiljaa mielestä ja seurustelu minun kanssa alkaisi kiinnostaa? Miten menetellä tällä välin? Yhteydenpito meillä on ollut lähes päivittäistä puhelinmaratonia. Ai niin, ja olemme molemmat tasan samanikäisiä ja tasan 30-vuotiaita.
471944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

ja miehillä toipuminen exästä on yksilökohtaista ja mitään kaikenselittävää aikaa ei voida sanoa. Juuri tuo että on jätetty osapuoli tekee asiasta kipeän ja vaikean ja ihan siitä riippuu, kuinka pitkään edellinen suhde kesti ja kuinka rakastunut ja kiintynyt ja suhteessaan viihtyvä nainen tai sitten mies on ollut. Etenkin jos on oltu jo pitkällä ja elämää rakennettu sen varaan ja suunnitelmia ja unelmia on ollut, jotka kaikki on romahtanut ja hajonnut käteen, niin vaikeaa on ja aikaa palaa selvitä. Jätetyksitulo tapakin vaikuttaa asiaan.

Kuitenkin on olemassa erittäin hyvä kaava erosta selviämiseen, joka ainakin minulla on pitänyt hyvin kutinsa jätetyksi tullessani pariin otteeseen elämäni aikana. Se on yhdessäoloaika jaettuna kahdella. Eli jos on oltu yhdessä vuosi, toipumnen pitäisi onnistua puolessa vuodessa ja 10 vuoden liitosta täysi toipuminen vie sitten sen 5 vuotta... minulla on takana 8 vuoden liiton päättyminen ja kyllä voin sanoa että täysin yli siitä mentiin n 3 vuodessa ja sinä aikana kohdalle osuneet olivat sitten laastareita, joista ei tule mitään. Itse välttelin suhteisiin menoa ja ilmoitin tilanteeni ja etten ole valmis reilusti ja jos seura oli miellyttävää, niin juttelukumppania ja sen sellaista oli kiva saada. Ainut vain että kohdalle sattui sitten minuun ihastunut tyttö, joka hyväksyi tilani ja puhui kaveruudesta, mutta oli ihastunut ja hän rikkoi itsensä kaikista varoituksistani huolimatta, vaikka olin sanonut haluavani vain ystävyyttä ja jutteluseuraa.

Kokemuksistani huolimatta itse ihastuin vielä sitten eronneeseen naiseen tässä taannoin ja hänellä oli 10 vuoden suhteen loppumisesta jätetynä kulunut vajaa vuosi, kun tapasin hänet ja hän oli tosi rikki vielä silloinkin. Ihastuin ja rakastuin vuoden mittaan ja halusi olla vain kaveri, mutta minkäs sitä tunteilleen voi ja rikoin itseni totaalisesti. Siitätoipuminen vei minulla lähes vuoden, koska tuollaisessa tilanteessa olo laastarina on vaikeaa ja rankkaa ja jos rakastuu kaikesta huolimatta niin tuhot on suuria sydämessä tuolaisen jäljiltä, jossa on lähisyyttä, seksiä, yhteisiä retkiä ja viikonloppuja ja vaikka mitä.

Siinä nyt jotakin ja neuvomaan en ala sinua! Tiedän mitä se on ja et osaa luovuttaa vaikka järki huutaa juoksemaan ja lujaa, mutta sydän sanoo ihan muuta ja mieli tekee yrittää. Eikä ole kirjoitettu että juuri sinä et olisi hänen seuraavansa sitten kun hän on valmis, mutta ei mitenkään varmaakaan. Epävarmempaa, kuin ehjän kohdatessa... todella paljon epävarmempaa.

Seuraa sydäntäsi ja kuuntele järkeäsi, mutta jos tilanne pitkittyy ja toinen ei ole valmis, niin suosittelen lämpimästi itsesi suojelua ennen suurta sydänsurua... Mikään ei riko välittävää ja rakastavaa pahemmin kuin tuo sinun tilanteesi pidemmän päälle jos sen sinne lasket menemään.

Äänestä
  • pari vuotta yli olin minäkin tämän eronneen tavatessani... toinen myös saman ikäinen.

    Äänestä

joten eipä hätää. Tarvitaan vain hiukan kärsivällisyyttä.

Voinet helposti odotella elämäsi naista vuoden ja kahdeksan kuukautta.

Äänestä

Minun naisellani toipuminen kesti päivän.
Vaikka olin kaikkea sitä mitä hän tarvitsi, jätti ja otti uuden

Äänestä
  • osapuolella on luonnollisesti lyhyt toipumisaika, koska ei ole ollut tyytyväinen ja onnellinen ja itseään tyydyttävässä suhteessa riippumatta siitä, mitä itse katsot hänelle antaneesi. Jos kaikki on hyvin, kukaan ei lähde toisen matkaan... ethän sinäkään lähtenyt, koska sinun puolellasi kaikki oli hyvin ja olit tyytyväinen, eikö?

    Jätetyn osapuolen toipuminen on sitten se pitkä prosessi, jossa sinäkin selvästi vielä olet matkalla. Kun aikanaan suhtaudut exääsi, kuin kehen tahansa vastaantulijaan kadulla ilman mitään tunnekuohuja, olet parantunut ja valmis löytämään uuden rakkauden.

    Äänestä

Näihin ei ole mitään muuta vastausta kuin se että sinun pitää katsoa tilanne. Kukaan muu kuin te kaksi ei voi tietää mihin teidän tie vie. :-)

Äänestä

ulkopuolinen.

Tokihan se riippuu paljon siitä, miten ero on tullut ja miksi. Jos pahasti loukattu, kestää tietysti kauaemmin kun jos ...vaikka vain "kasvettu erilleen" ja yhteisestä sopimuksesta lopetettu.

Äänestä

Siitä se homma lähtee käyntiin! Sen jälkeen saunaan ja parvekkeelle nauttimaan parit huurteiset, suloisen ihanan söpö yö yhdessä, aamunainti ja kaupungille katukahvilaan.

Näytä sille naiselle että tässä on mies josta kannattaa pitää kiinni. Go for it! Sulla ei ole mitään hävittävää, naisellasi taas on tuoreehkot muistot siitä kuinka ihana on käpertyä oman kullan kainaloon. Se hakeee susta samaa, usko pois.

Naisilla on tapana yrittää pitää kiinnostavia miehiä "vain ystävinä" mutta ei miehen kannata tähän peliin lähteä mukaan. Muutoin kuin yrittämällä sillä verukkeella päästä tekemään lähempää tuttavuutta. Yritä tehdä lähempää tuttavuutta - yritä päästä pukille!

Äänestä
  • ei pystykään olemaan vain hyväksikäyttäjä, ja meneekin rakastumaan? Minkäs neuvon sitten annat? (Nainen kun ei ole vielä toipunut edellisestä, niin mies tulee olemaan hänelle vain laastari.)

    Äänestä

tunteet kolmen vuoden suureen rakkauteen kuoli päivässä(okei, olen 15!) ja hänen seuraajan suremiseen meni noin seitsemän vuotta, vaikka itse jätin hänet.

Frendeissä joskus sanottiin mun mielestä aika osuvasti: nainen tarvitsee miehestä yli päästäkseen aikaa ja puhetta ja suremista. Mies tarvitsee suihkun. :D

Äänestä
  • olIn 15 (ei olen)

    Äänestä

sinuna vain ottaisin jonkun muun. Ja voi että mua ärsyttää, kun miehet puhuu rakkaudesta! Naiset rakastaa, naisilla on tunteita, miehellä vain tarpeita!

Äänestä
  • jauhaa sontaa! Vai muka ei miehillä rakkautta ja vain tarpeita? Kuules nyt sinä aina väärät paskamiehet valinnut katkeroitunut "kipinän" ja "jalat lähti alta" juttujen etsijä... Minä miehenä olen käynyt läpi kolmen vuoden helvetin jätetyksi tultuani pitkästä suhteesta. Helvetti ja paranemisen ja ylipääsemisen läpikäynti johtui juuri rakkaudesta, välittämisestä, yhtenkuuluvuuden tunteesta ja kaikesta tuollaisesta, ei mistään helvetin seksuaalisista tarpeista. En edes harrastanut pariin vuoteen seksiä tuolloin, kun en ollut valmis mihinkään ja kaikki oli niin päin helvettiä.

    Älä kuule yleistä vain sillä perusteella että miesmakusi on perseestäkin perseemmästä! Kokeile joskus tosimiehiä, eikä vain panon perässä juoksijoita. Oikeastaan tuo kommenttisi ihastuneen miehen tilanteeseen kertoo sinusta ja miestuntemuksestasi jotakin... "ottaisin jonkun muun"... Kaupassako tässä jumankauta ollaan naisia hyllystä ostamassa??? Aloittajan tilanne on syvältä ja siinä ei vain oteta jotain muuta, kun aletaan ihastumaan, tykkäämään ja välittämään. Tilane on toki paha ja vaihtoehdot nekin kaikki ihan perseestä.

    Voimia aloittajalle!

    Äänestä

  • viitsi kirjoitti:

    jauhaa sontaa! Vai muka ei miehillä rakkautta ja vain tarpeita? Kuules nyt sinä aina väärät paskamiehet valinnut katkeroitunut "kipinän" ja "jalat lähti alta" juttujen etsijä... Minä miehenä olen käynyt läpi kolmen vuoden helvetin jätetyksi tultuani pitkästä suhteesta. Helvetti ja paranemisen ja ylipääsemisen läpikäynti johtui juuri rakkaudesta, välittämisestä, yhtenkuuluvuuden tunteesta ja kaikesta tuollaisesta, ei mistään helvetin seksuaalisista tarpeista. En edes harrastanut pariin vuoteen seksiä tuolloin, kun en ollut valmis mihinkään ja kaikki oli niin päin helvettiä.

    Älä kuule yleistä vain sillä perusteella että miesmakusi on perseestäkin perseemmästä! Kokeile joskus tosimiehiä, eikä vain panon perässä juoksijoita. Oikeastaan tuo kommenttisi ihastuneen miehen tilanteeseen kertoo sinusta ja miestuntemuksestasi jotakin... "ottaisin jonkun muun"... Kaupassako tässä jumankauta ollaan naisia hyllystä ostamassa??? Aloittajan tilanne on syvältä ja siinä ei vain oteta jotain muuta, kun aletaan ihastumaan, tykkäämään ja välittämään. Tilane on toki paha ja vaihtoehdot nekin kaikki ihan perseestä.

    Voimia aloittajalle!

    Just joo... Mies ei tunne mitään ketään muuta kuin itseään kohtaan ja suurin osa miehistä valitsee naisen pelkän ulkonäön perusteella. Sama kai se miehelle on kuka se nainen on, kunhan sillä on pillu ja se osaa tehdä kotityöt.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    olevan miesmaun lisäksi vakavaa luetun ymmärtämisen puutetta. Uskon ihan kyllä että olet onnistunut valitsemaan kaikista miehistä huonoimmat, mutta se ei tee kaikista miehistä tuollaisia!

    Sinun jutusi oikea muoto kuuluu:

    "Just joo... Hieman heikohko miesmakuni saa minut valitsemaan vain ja ainoastaan sellaisia miehiä, jotka ei tunne mitään ketään muuta kuin itseään kohtaan ja siksi kuvittelen että suurin osa miehistä valitsee naisen pelkän ulkonäön perusteella ja 100% niistä miehistä, jotka läpäisevät seulani! Sama kai se minua kiinnostavalle miestyypille on kuka se nainen on, kunhan sillä on pillu ja se osaa tehdä kotityöt."

    Minä olen ollut pitkässä suhteessa ja löytänyt viimein taas minua sytyttävän naisen, joka on valittu monin eri perustein, ei todellakaan vain ulkonäön perusteella, koska minua sytyttävän naisen päästä pitää löytyä paljon sisältöä ja on kykenevä elämään ihan toisenlaista elämää, mihin sinä niinsanottujen miehiesi kanssa olet tottunut. Kotityöt hallitsen itsekin, joten naiseni ei ole koskaan joutunut minua passaaman, saati olemaan pelkkänä pilluna! Meillä hommat hoituvat sulassa sovussa yhteistyönä ja meidän elämässä on paljon enemmän kaikenlaista sisältöä, kuin pelkkää seksiä, jota tietty myös on kumpaakin tyydyttävissä määrin.

    Olet menettänyt todella paljon miesmakusi myötä... sääli sinua, mutta toisaalta ihan sama, mitä sinä kuvittelet miehistä, koska olet tuomittu olemaan niiden samantyyppisten yksinkertaisten örvelöiden kanssa lopunikääsi, joten periaatteessa ajatuksesi sopii sinun maailmaan täydellisesti! Lycka till!!!

    Äänestä

  • "voi että mua ärsyttää, kun miehet puhuu rakkaudesta! Naiset rakastaa, naisilla on tunteita, miehellä vain tarpeita!"

    Mies on keskimäärin naista lojaalimpi pysyvässä parisuhteessa. Mies tuskin koskaan jättää naista jonkun työpaikkaihastuksen vuoksi. Mies tuskin koskaan jättää naista alkuhuuman katoamisen vuoksi. Jos luet noista parisuhdehuolista näillä palstoilla, niin miehet ovat eron partaalla vain äärimmäisistä syistä (joita on kestänyt kauan), kun taas joka viikko moni nainen harkitsee eroa jonkin satunnaisen ihastuksen vuoksi.

    Sinun lausahdustasi karrikoiden voisi sanoa, että naiset haihattelee, miehet rakastaa, ja naisella on vain epärealistisia käsityksiä tunteista.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Just joo... Mies ei tunne mitään ketään muuta kuin itseään kohtaan ja suurin osa miehistä valitsee naisen pelkän ulkonäön perusteella. Sama kai se miehelle on kuka se nainen on, kunhan sillä on pillu ja se osaa tehdä kotityöt.

    tuon sinun miesmakusi edustajat tuolla huorakeskustelussa puolustella huorissakäyntiä ja vielä ovat vakaasti sitä mieltä että kaikki miehet käyvät huorissa. Syyttävät vielä kaksinaismoralistiksi, jos ei käy, vaikka minulle on yhdentekevää huoraako joku suttura ja kuinka paljon sillä riittää nussijaa. Niiden mielestä ei kait ole mieskään, jos ei huoraa käy viilaamassa aina työmatkoillaan. Itse ajattelet samoin ja ei tarvitse olla kovinkaan roisi nero tajutakseen, että itse valitset ne miehet, jotka kaikkein agressiivisimmin kärttävät ja vonkaavat pillua kohtaamistilanteessa ja tämä saa sinun sukat pyörimään jaloissa ja tuntemaan itsesi haluttavaksi. Korrekti käytös, kohteliaisuus ja huomaavaisuus ei sinua sytytä, joten ei kait ole kovinkaan suuri ihme että pillua vonkaava mies, jonka valitset, pitääkin sinua pelkkänä pilluna ja kotiorjana! Itseppä olet pilluksi jollekin näennäisreteelle naistennaurattajalle ryhtynyt etkä osaa vaatia tai etsiä muuta...

    Äänestä

  • mies mieki kirjoitti:

    "voi että mua ärsyttää, kun miehet puhuu rakkaudesta! Naiset rakastaa, naisilla on tunteita, miehellä vain tarpeita!"

    Mies on keskimäärin naista lojaalimpi pysyvässä parisuhteessa. Mies tuskin koskaan jättää naista jonkun työpaikkaihastuksen vuoksi. Mies tuskin koskaan jättää naista alkuhuuman katoamisen vuoksi. Jos luet noista parisuhdehuolista näillä palstoilla, niin miehet ovat eron partaalla vain äärimmäisistä syistä (joita on kestänyt kauan), kun taas joka viikko moni nainen harkitsee eroa jonkin satunnaisen ihastuksen vuoksi.

    Sinun lausahdustasi karrikoiden voisi sanoa, että naiset haihattelee, miehet rakastaa, ja naisella on vain epärealistisia käsityksiä tunteista.

    "Mies tuskin koskaan jättää naista jonkun työpaikkaihastuksen vuoksi. Mies tuskin koskaan jättää naista alkuhuuman katoamisen vuoksi."

    Joo ei tosiaan. Mies vaan nai muita naisia aina kun saa tilaisuuden ja sitten kun jää kiinni, niin väittää että oma nainen vain on hullu, mustasukkainen ja sairaalloisen epäluuloinen. Mä annan paljon enemmän arvoa rehelliselle ihmiselle, kuin pettäjälle. Pettäjä ei rakasta ketään muuta kuin itseään.

    Äänestä

  • perseestä kirjoitti:

    olevan miesmaun lisäksi vakavaa luetun ymmärtämisen puutetta. Uskon ihan kyllä että olet onnistunut valitsemaan kaikista miehistä huonoimmat, mutta se ei tee kaikista miehistä tuollaisia!

    Sinun jutusi oikea muoto kuuluu:

    "Just joo... Hieman heikohko miesmakuni saa minut valitsemaan vain ja ainoastaan sellaisia miehiä, jotka ei tunne mitään ketään muuta kuin itseään kohtaan ja siksi kuvittelen että suurin osa miehistä valitsee naisen pelkän ulkonäön perusteella ja 100% niistä miehistä, jotka läpäisevät seulani! Sama kai se minua kiinnostavalle miestyypille on kuka se nainen on, kunhan sillä on pillu ja se osaa tehdä kotityöt."

    Minä olen ollut pitkässä suhteessa ja löytänyt viimein taas minua sytyttävän naisen, joka on valittu monin eri perustein, ei todellakaan vain ulkonäön perusteella, koska minua sytyttävän naisen päästä pitää löytyä paljon sisältöä ja on kykenevä elämään ihan toisenlaista elämää, mihin sinä niinsanottujen miehiesi kanssa olet tottunut. Kotityöt hallitsen itsekin, joten naiseni ei ole koskaan joutunut minua passaaman, saati olemaan pelkkänä pilluna! Meillä hommat hoituvat sulassa sovussa yhteistyönä ja meidän elämässä on paljon enemmän kaikenlaista sisältöä, kuin pelkkää seksiä, jota tietty myös on kumpaakin tyydyttävissä määrin.

    Olet menettänyt todella paljon miesmakusi myötä... sääli sinua, mutta toisaalta ihan sama, mitä sinä kuvittelet miehistä, koska olet tuomittu olemaan niiden samantyyppisten yksinkertaisten örvelöiden kanssa lopunikääsi, joten periaatteessa ajatuksesi sopii sinun maailmaan täydellisesti! Lycka till!!!

    samanlaisia te kaikki olette. Ja tottakai se on aina naisen vika, että miehet on kusipäitä... Niin varmaan.

    Äänestä

  • muutes kirjoitti:

    tuon sinun miesmakusi edustajat tuolla huorakeskustelussa puolustella huorissakäyntiä ja vielä ovat vakaasti sitä mieltä että kaikki miehet käyvät huorissa. Syyttävät vielä kaksinaismoralistiksi, jos ei käy, vaikka minulle on yhdentekevää huoraako joku suttura ja kuinka paljon sillä riittää nussijaa. Niiden mielestä ei kait ole mieskään, jos ei huoraa käy viilaamassa aina työmatkoillaan. Itse ajattelet samoin ja ei tarvitse olla kovinkaan roisi nero tajutakseen, että itse valitset ne miehet, jotka kaikkein agressiivisimmin kärttävät ja vonkaavat pillua kohtaamistilanteessa ja tämä saa sinun sukat pyörimään jaloissa ja tuntemaan itsesi haluttavaksi. Korrekti käytös, kohteliaisuus ja huomaavaisuus ei sinua sytytä, joten ei kait ole kovinkaan suuri ihme että pillua vonkaava mies, jonka valitset, pitääkin sinua pelkkänä pilluna ja kotiorjana! Itseppä olet pilluksi jollekin näennäisreteelle naistennaurattajalle ryhtynyt etkä osaa vaatia tai etsiä muuta...

    mulla ei ole pienintäkään aikomusta ryhtyä pilluksi kenellekään. Ja toiseksi, kyllähän suurin osa miehistä käykin huorissa. Kaikkihan sen tietää.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    "Mies tuskin koskaan jättää naista jonkun työpaikkaihastuksen vuoksi. Mies tuskin koskaan jättää naista alkuhuuman katoamisen vuoksi."

    Joo ei tosiaan. Mies vaan nai muita naisia aina kun saa tilaisuuden ja sitten kun jää kiinni, niin väittää että oma nainen vain on hullu, mustasukkainen ja sairaalloisen epäluuloinen. Mä annan paljon enemmän arvoa rehelliselle ihmiselle, kuin pettäjälle. Pettäjä ei rakasta ketään muuta kuin itseään.

    pieneen päähäsi että kaikki miehet on tuollaisia??? En hemmetti hyväksy tuollaista saatanan yleistämistä, koska itse en ole, enkä koskaan ole ollut, enkä jumankauta tule olemaan tuollainen tyhjäpää nussija ja valehtelija ja tunteeton möliskö!!!

    Olenko siis mies mielestäsi, vai mikä, jos kaikki on tuollaisia???

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    samanlaisia te kaikki olette. Ja tottakai se on aina naisen vika, että miehet on kusipäitä... Niin varmaan.

    jos jotkin miehet on kusipäitä. Se on kylläkin naisen oma vika, jos valitsee vain ja toistuvasti vain niitä kumppanikseen, kuten sinä olet aina onnistunut tekemään ja siitä voit syyttää itseäsi ja paskaa miestuntemustasi ja -makuasi.

    Jos väität että minä olen muka kusipää valehtelija ja pelkkä nussija ja hyväksikäyttäjä, niin otan sen henkilökohtaisena vittuiluna.

    Ihme miesvihaaja olet kyllä. Olen minäkin kelvottomia muijia kohdannut, mutta koskaan en ole sanonut tai ajatellut että KAIKKI naiset on luottokelvottomia, tunteettomia ja epäempaatisia, julmia huoraajia!!! Minä katsos opin virheistäni, enkä rassaa ja tuhlaa elämääni pohjamudan kanssa. Suosittelen samaa sinulle, jos kykenet avarampaan ajatteluun ja näkökantaan.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    mulla ei ole pienintäkään aikomusta ryhtyä pilluksi kenellekään. Ja toiseksi, kyllähän suurin osa miehistä käykin huorissa. Kaikkihan sen tietää.

    jos et enää aijo alkaa kenellekkään pilluksi. Sellaiseksihan sinä olet useampaankin kertaan aiemmin sortunut, koska tuollaista yleistystä ja mieskuvaa ei muuten kukaan saa aikaiseksi itselleen!!! Ilman omaa kokemusta ei kukaan ala koko mieskuntaa vihaamaan ja pitämään tuollaisena kuin sinä.

    Edistystä tuossakin lauseessa että suurin osa miehistä käy huorissa... se sentään jättää minut ulkopuolelle... Sekin kokemus on jäänyt pois minulta, kun en harrasta mekaanista panemista kenenkään kanssa. Ainoastaan silloin seksi kuuluu minulle, kun minulla on tunteita rakastelukumppaniini.

    Saat rajata minut kaikista yleistyksistäsi ulos ja kokeileppa joskus löytää joku minunlaiseni vastapainoksi mieskokemuksillesi, ennenkuin katkeroidut aivan kokonaan!

    Äänestä

  • naisen vika kirjoitti:

    jos jotkin miehet on kusipäitä. Se on kylläkin naisen oma vika, jos valitsee vain ja toistuvasti vain niitä kumppanikseen, kuten sinä olet aina onnistunut tekemään ja siitä voit syyttää itseäsi ja paskaa miestuntemustasi ja -makuasi.

    Jos väität että minä olen muka kusipää valehtelija ja pelkkä nussija ja hyväksikäyttäjä, niin otan sen henkilökohtaisena vittuiluna.

    Ihme miesvihaaja olet kyllä. Olen minäkin kelvottomia muijia kohdannut, mutta koskaan en ole sanonut tai ajatellut että KAIKKI naiset on luottokelvottomia, tunteettomia ja epäempaatisia, julmia huoraajia!!! Minä katsos opin virheistäni, enkä rassaa ja tuhlaa elämääni pohjamudan kanssa. Suosittelen samaa sinulle, jos kykenet avarampaan ajatteluun ja näkökantaan.

    minä olen sinkku, eikä ole ollut kuin yksi mies elämässäni, joten en ole toistuvasti valinnut yhtään mitään. Miten sitä paitsi edes voi valita, jos on vain yhtä ja samaa tarjolla.

    No et kai voikaan sanoa, kun kaikki naiset ei ole samanlaisia. Miehet taas on. Jotkut käyttäytyy paremmin, jotkut huonommin, mutta pohjimmiltaan samaa paskaa. Mun mielestä ainoa ihme on se, ettei kaikki naiset vihaa miehiä.

    Äänestä

  • edistystä kirjoitti:

    jos et enää aijo alkaa kenellekkään pilluksi. Sellaiseksihan sinä olet useampaankin kertaan aiemmin sortunut, koska tuollaista yleistystä ja mieskuvaa ei muuten kukaan saa aikaiseksi itselleen!!! Ilman omaa kokemusta ei kukaan ala koko mieskuntaa vihaamaan ja pitämään tuollaisena kuin sinä.

    Edistystä tuossakin lauseessa että suurin osa miehistä käy huorissa... se sentään jättää minut ulkopuolelle... Sekin kokemus on jäänyt pois minulta, kun en harrasta mekaanista panemista kenenkään kanssa. Ainoastaan silloin seksi kuuluu minulle, kun minulla on tunteita rakastelukumppaniini.

    Saat rajata minut kaikista yleistyksistäsi ulos ja kokeileppa joskus löytää joku minunlaiseni vastapainoksi mieskokemuksillesi, ennenkuin katkeroidut aivan kokonaan!

    ...vain yksi mies on ollut. Yritä nyt ymmärtää, että miesten luonteeseen vain kuuluu tietyt asiat, kuten tunteettomuus ja itsekkyys ja itserakkaus. Ei se minun vikani ole. Se, ettei kaikki miehet ole käyneet huorissa johtunee siitä, että jossain peräkylillä niitä ei ole tarjolla.

    Miksi ihmeessä minä enää koskaan ottaisin minkäänlaista miestä vaivoikseni? Samanlaisia te olette kaikki. Ja kyllä, olen siitä katkera.

    Äänestä

  • olet saanut kirjoitti:

    pieneen päähäsi että kaikki miehet on tuollaisia??? En hemmetti hyväksy tuollaista saatanan yleistämistä, koska itse en ole, enkä koskaan ole ollut, enkä jumankauta tule olemaan tuollainen tyhjäpää nussija ja valehtelija ja tunteeton möliskö!!!

    Olenko siis mies mielestäsi, vai mikä, jos kaikki on tuollaisia???

    mies jolla ei ole tilaisuutta eikä resursseja pettää, niin se ei muuta kokonaiskuvaa eikä miehen luonnetta.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    minä olen sinkku, eikä ole ollut kuin yksi mies elämässäni, joten en ole toistuvasti valinnut yhtään mitään. Miten sitä paitsi edes voi valita, jos on vain yhtä ja samaa tarjolla.

    No et kai voikaan sanoa, kun kaikki naiset ei ole samanlaisia. Miehet taas on. Jotkut käyttäytyy paremmin, jotkut huonommin, mutta pohjimmiltaan samaa paskaa. Mun mielestä ainoa ihme on se, ettei kaikki naiset vihaa miehiä.

    sitten TIEDÄT että kaikki miehet on tuolaisia? Olet parista miljardista ollut yhden kanssa ja väität tuollaista skeidaa... Vai onko kaikilla kavereillasi paska miesmaku ja niiden katkeraa tilitystä kuunnellessasi tullut moiseen päätelmään?

    Ei sinussa ainakaan tutkijan vikaa ole, jos teet pitkälle meneviä johtopäätöksiä kvantitatiivisessa tutkimuksessa ainoastaan yhdestä havainnosta...

    No tietosi on päin persettä, koska minä en ole mitään tuota, mitä puhut kaikista miehistä ja en todellakaan ole ainoa...

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    mies jolla ei ole tilaisuutta eikä resursseja pettää, niin se ei muuta kokonaiskuvaa eikä miehen luonnetta.

    kuva miehistä. Minulla on ollut ns tilaisuuksia, mutta ei halua pettää rakastamaani naista. Silloin kun on sormus sormessa niin vienti naisten keskuudessa vain kiihtyy... se taas kertoo naisista aika paljon, mutta en sorru yleistämään sinun tavallasi.

    Kertaakaan en ole pettänyt enkä tule petämään ja se ei johdu tilaisuuksien tai resurssien puutteesta, vaan kunnioituksesta kumppaniani kohtaan, välittämisestä ja rakastamisesta. Siitä että minulla ei ole tarvetta eikä halua tehdä niin.

    Eli siis kaikki miehet ei ole tuollaisia, koska esim minun perusluonteseen kuuluu uskollisuus ja kunnioitus naistani kohtaan ja saan sitä takaisin vastalahjaksi sitten.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    ...vain yksi mies on ollut. Yritä nyt ymmärtää, että miesten luonteeseen vain kuuluu tietyt asiat, kuten tunteettomuus ja itsekkyys ja itserakkaus. Ei se minun vikani ole. Se, ettei kaikki miehet ole käyneet huorissa johtunee siitä, että jossain peräkylillä niitä ei ole tarjolla.

    Miksi ihmeessä minä enää koskaan ottaisin minkäänlaista miestä vaivoikseni? Samanlaisia te olette kaikki. Ja kyllä, olen siitä katkera.

    että olen ollut työhommissa sellaisissa persereijissä ulkomailla että huoraa pyörii kimpussa siihen malliin kuin olisi joku nimikirjoitusta ruinaavien fanien piirittämä stara. Ja en ole käynyt huorissa siltikään. Ei ole halua eikä tarvetta. Miksi hemmetissä minun pitäisi käydä huorissa? Siksikö että olen mies ja tilaisuus ja kaikki. Eli jokin pakko mennä panemaan, kun tilaisuus on kohdalla? Tuotan pettymyksen ja totean että mitään pakkoa ei ole koskaan ollut eikä halua... ei edes silloin kun olin sinkku. Minä näet en pane panemisen vuoksi, vaan rakastelen ja se ei onnaa huorien kanssa luonnollisesti. Se puuha onnistuu vain suhteessa tai tapailuvaiheessa spesiaalin tyttöystävän kanssa.

    Tietosi on edelleen päin persettä koskien KAIKKIA miehiä.

    Äänestä

  • perhanasta kirjoitti:

    sitten TIEDÄT että kaikki miehet on tuolaisia? Olet parista miljardista ollut yhden kanssa ja väität tuollaista skeidaa... Vai onko kaikilla kavereillasi paska miesmaku ja niiden katkeraa tilitystä kuunnellessasi tullut moiseen päätelmään?

    Ei sinussa ainakaan tutkijan vikaa ole, jos teet pitkälle meneviä johtopäätöksiä kvantitatiivisessa tutkimuksessa ainoastaan yhdestä havainnosta...

    No tietosi on päin persettä, koska minä en ole mitään tuota, mitä puhut kaikista miehistä ja en todellakaan ole ainoa...

    lukemalla tätä palstaa, missä miehet kertoo mielipiteitään naisista. Nainen ei ole miehelle mitään muuta kuin piika ja pillu ja vielä tyhmä ja täysin arvoton olento, jota sopii kohdella miten huvittaa. Ja noiden mielipiteiden mukaisesti miehet myös käyttäytyy oikeassa maailmassa, joskin hiukan pitää valehdella, että saa pillua.

    Ja kyllä sitten ilmeisesti kaikilla tuntemillani naisilla on paska miesmaku.

    "Ei sinussa ainakaan tutkijan vikaa ole" no sitten ei auta kuin odotella potkuja. :D

    Äänestä

  • on väärä kirjoitti:

    kuva miehistä. Minulla on ollut ns tilaisuuksia, mutta ei halua pettää rakastamaani naista. Silloin kun on sormus sormessa niin vienti naisten keskuudessa vain kiihtyy... se taas kertoo naisista aika paljon, mutta en sorru yleistämään sinun tavallasi.

    Kertaakaan en ole pettänyt enkä tule petämään ja se ei johdu tilaisuuksien tai resurssien puutteesta, vaan kunnioituksesta kumppaniani kohtaan, välittämisestä ja rakastamisesta. Siitä että minulla ei ole tarvetta eikä halua tehdä niin.

    Eli siis kaikki miehet ei ole tuollaisia, koska esim minun perusluonteseen kuuluu uskollisuus ja kunnioitus naistani kohtaan ja saan sitä takaisin vastalahjaksi sitten.

    turha sun on minulle valehdella, paremman tuloksen saat, kun vaan keskityt valehtelemaan sille omalle naisellesi. Ja tuohon ylempään viestiin: mies ei rakastele. Ainoastaan nainen, joka tuntee rakkautta, rakastelee.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    lukemalla tätä palstaa, missä miehet kertoo mielipiteitään naisista. Nainen ei ole miehelle mitään muuta kuin piika ja pillu ja vielä tyhmä ja täysin arvoton olento, jota sopii kohdella miten huvittaa. Ja noiden mielipiteiden mukaisesti miehet myös käyttäytyy oikeassa maailmassa, joskin hiukan pitää valehdella, että saa pillua.

    Ja kyllä sitten ilmeisesti kaikilla tuntemillani naisilla on paska miesmaku.

    "Ei sinussa ainakaan tutkijan vikaa ole" no sitten ei auta kuin odotella potkuja. :D

    nimimerkin miehenajatus kirjoituksia. Tuollaisia vastenmielisiä iljetyksiä miehet on.

    anna kattavaa kuvaa kaikista miehistä, se sinun tutkijana tulisi ymmärtää ja tietää tai et ole kummoinen tutkija todellakaan.

    Ketä ja millaisia ovat suurimmaksi osaksi Suomi24 käyttäjät? Ei kaikki, mutta suurin osa on jotain muuta kuin esim minä olen. Minähän olen täällä altavastaajana ihmisten seassa, jotka pettää toisiaan, ei arvosta toisia, yleistää ja omaa hirveän suppean maailmankuvan pitkälti siksi että ovat viettäneet koko elämänsä jossain suomalaisessa pikkukaupungissa. Maailmaa ei ole kierrelty eikä siellä asuttu ja näkemykset ja elämänarvot on sitten sitä kuin ovat ja piirit pienet pyörii.

    Jotain kuvaa antaa sellainen esimerkki, kun kyselin hyvää ravintolaa Turusta ennen sinne suuntautunutta reissuani Turku-keskustelupalstalla... Vastauksia tuli kyllä kiitettävä määrä, mutta kaikki oli kebab-ravintoloita ne suositukset ja pari Rossoa kruunasi hyvän otoksen. Ei ollut minulle paskan hyötyä niistä tiedoista, koska hyvä ravintola ei ole synonyymi mielestäni kebabkioskille. En vedä kuitenkaan turkulaisista junttia ja dorkaa kuvaa tämän saitin perusteella, vaan ainoastaan mielikuvan tämän palstan keskustelijasisällöstä ja mitä he edustavat pääsääntöisesti.

    Kaikissa keskusteluissa tunkee armoton junttius vastaan ja et voi tämän saitin perusteella sanoa juuta tai jaata maailman kaikista miehistä. Oletan että olet käynyt lukemassa ja nimmarista ja sisällöstä päätellen myös vastaamassa yhdelle kondyloomajuipille, joka omaan junttimaiseen sävyyn puhuu puolet paskaa ja puolet totta 100 naisesta ja nussimisesta sun muusta hyvin ylevästä ja etenkin nussimiskumppanin täydellisestä arvostamattomuudesta... tarkoittaako tuo kirjoitus että minä olen samanlainen? Hassua jos todella olet tutkija, niin hiot mieskuvaasi tällaisen sivuston pohjalta, heh.

    Harmi että ystäväsikään ei sitten ole löytänyt parempaa... Kaikesta huolimatta väitän vaikka maailman loppuun asti vastaan täähän sinun yleistykseen kaikista miehistä, koska mitään niistä määreistä en tunnista itsessäni tai miespuolisissa ystävissäni. Tiedän toki niitäkin olevan mistä puhut ja niitä todellakin on olemassa. Baareissakin valtaosa kyllä, MUTTA EI KAIKKI!!! Minä en ole mitään tuota ja jo se riittää tuhoamaan teoriasi KAIKISTA miehistä ja niiden luonteesta.

    Jos muuten sattuisit kohtaamaan jonkun minunlaiseni, niin sekin taitaisi mennä tutustumatta sivusuun, kun olet tuominnut hänet jo valmiiksi kusipäksi... harmi...

    Äänestä

  • palsta ei kirjoitti:

    etteikö näillä palstoilla näkyisi kattava otos miehistä. Oikeat ihmisethän täällä kertoo mielipiteitään ja vielä niitä oikeita mielipiteitään, kun ei tarvitse valehdella saadakseen pillua.

    Mulle ei tulisi mieleenkään enää tutustua yhteenkään mieheen nyt kun tiedän mitä miehet oikeasti ajattelee.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    nimimerkin miehenajatus kirjoituksia. Tuollaisia vastenmielisiä iljetyksiä miehet on.

    iljetyksiä olisi enemmän kuin tarpeeksi näillä sivuilla, mutta onhan täällä muitakin.

    Särkyneet sydämet palstalla on miehiä, joihin sattuu ja koskee ja on surtu jo vuosiakin jotain kipeää rakkautta... mitä ne sitten on ja mistä kertoo... Tuskin pelkästä pillun ja tiskaajan kaipuusta herran jestas sentään, koska sellaiset on helppoakin helpompi korvata niin halutessaan.

    Toista on selvitä sydänsuruista ja kolhuista, joista tullaan taas alkuun eli miehetkin osaa rakastaa, kiintyä, välittää, unelmoida, haaveilla, suunnitella tulevaa ja sen kaiken romahtaessa tuntea kipua, pahaa oloa, surua ja kaipuuta...

    Kaikki miehet eivät ole paskaa, epäluotettavuutta ja itsekkyyttä... näin se vaan on.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    etteikö näillä palstoilla näkyisi kattava otos miehistä. Oikeat ihmisethän täällä kertoo mielipiteitään ja vielä niitä oikeita mielipiteitään, kun ei tarvitse valehdella saadakseen pillua.

    Mulle ei tulisi mieleenkään enää tutustua yhteenkään mieheen nyt kun tiedän mitä miehet oikeasti ajattelee.

    mieltä minun ajatuksistani ja perusarvoistani suhteessa naiseen? Olenko iljettävä kusipää minäkin ajatuksineni? Eli onko Turussa vain kebabia ja Roissoa? Itse löysin sieltä kyllä myös hyvän ravintolan muita kautta tiedusteltuani, joten ei tullut tarvetta ajatella että Turussa on vain kebabia tämän sivuston tuoman tiedon mukaan.

    Kirjoitinhan minäkin tänne ja toin toisenlaista miesajattelua kehiin. Vai olenko vain paska kusipää pelkästään siksi että olen mies ja voit edelleen väittää että KAIKKI miehet on kusipäitä naisten suhteen?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    turha sun on minulle valehdella, paremman tuloksen saat, kun vaan keskityt valehtelemaan sille omalle naisellesi. Ja tuohon ylempään viestiin: mies ei rakastele. Ainoastaan nainen, joka tuntee rakkautta, rakastelee.

    jollekin tuntemattomalle kirjoittajalle ominaispiirteistäni? Ei ole aikomustakaan tavata tai muuta vastaavaa, joten mitään omaa hyötyä tästä minulle ei koidu.

    Mutta olet jo päätöksesi tehnyt ja siis kaikki miehet on paskaa ja jos on jotain muuta, niin valehtelee vaikka sitten ilman mitään helvetin hyötyä pekästä valehtelun innosta. Kiva asenne ja ajatus sinulla miehistä ja minusta.

    Itse asiassa sinä olet syy, miksi ei tee enää mieli lueskella näitä juttuja ja sivuja... tulee vaan paha mieli ja pirunko hyötyä sitä on mieltänsä pahoittaa jonkin yyberkyynisen katkeran kirjoittelijan kanssa joka haukkuu valehtelijaksi.

    Hyvää loppuelämää sinulle ja muillekin "mielenkiintoisille" ihmisille tällä palstalla. Ainakin se paskakonsentraatio taas lisääntyy kun poistun täältä juttuineni ja voit keskittyä kettuuntumaan esim nimim miesajattelijan sepustuksiin.

    Äänestä

  • olet sitten kirjoitti:

    mieltä minun ajatuksistani ja perusarvoistani suhteessa naiseen? Olenko iljettävä kusipää minäkin ajatuksineni? Eli onko Turussa vain kebabia ja Roissoa? Itse löysin sieltä kyllä myös hyvän ravintolan muita kautta tiedusteltuani, joten ei tullut tarvetta ajatella että Turussa on vain kebabia tämän sivuston tuoman tiedon mukaan.

    Kirjoitinhan minäkin tänne ja toin toisenlaista miesajattelua kehiin. Vai olenko vain paska kusipää pelkästään siksi että olen mies ja voit edelleen väittää että KAIKKI miehet on kusipäitä naisten suhteen?

    olet joko nainen tai mies, joka huvikseen yrittää uskotella olevansa muuta kuin on. Todennäköisesti olet pelimies, joka on oppinut sanomaan asiat, jotka naiset haluaa kuulla tai vielä todennäköisemmin nainen, joka yrittää toiveikkaana todistella itselleen, ettei kaikki miehet ole samanlaisia.

    Äänestä

  • etteikö kirjoitti:

    iljetyksiä olisi enemmän kuin tarpeeksi näillä sivuilla, mutta onhan täällä muitakin.

    Särkyneet sydämet palstalla on miehiä, joihin sattuu ja koskee ja on surtu jo vuosiakin jotain kipeää rakkautta... mitä ne sitten on ja mistä kertoo... Tuskin pelkästä pillun ja tiskaajan kaipuusta herran jestas sentään, koska sellaiset on helppoakin helpompi korvata niin halutessaan.

    Toista on selvitä sydänsuruista ja kolhuista, joista tullaan taas alkuun eli miehetkin osaa rakastaa, kiintyä, välittää, unelmoida, haaveilla, suunnitella tulevaa ja sen kaiken romahtaessa tuntea kipua, pahaa oloa, surua ja kaipuuta...

    Kaikki miehet eivät ole paskaa, epäluotettavuutta ja itsekkyyttä... näin se vaan on.

    Olen nainen, ja jaan tuon sinun mielipiteesi.
    Näitä "logiikkapalstoja" kumpaakin lukiessa, miehistä valitettavasti saa sellaisen käsityksen kuin keskustelukumppanillasi on. Mutta minä TIEDÄN ettei se ole totuus.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    olet joko nainen tai mies, joka huvikseen yrittää uskotella olevansa muuta kuin on. Todennäköisesti olet pelimies, joka on oppinut sanomaan asiat, jotka naiset haluaa kuulla tai vielä todennäköisemmin nainen, joka yrittää toiveikkaana todistella itselleen, ettei kaikki miehet ole samanlaisia.

    ettei Suomeen sada Nobeleita, jos tutkijat ovat sinun tasoa! Roisimpaa nollatutkimusta ei voisikaan tehdä, kuin vetää johtopäätöksensä koko mieskunnasta kaverien huonon miesmaun, oman yhden kokemuksen samaisen huonon maun tuoloksena ja sitten Suomi24-palstan perusteella :D Ja sitten jos näkee muuta, niin päättää omassa päässään sen olevan ei tietenkään poikkeus, vaan valetta ja keksii itse selityksen sille... Voi ziisös, minkälainen ihminen olet ja vielä muka tutkija, jonka pitäisi olla avoin mieleltään... Toisaalta olet suomalaisen koulujärjestelmän tulos ja juttusi kertoo kaiken tarvittavan sen hienoudesta ja erinomaisuudesta...

    Äänestä

nainen löytää miehen, johon hänellä on suurempia tunteita kuin exäänsä. Sinä voit olla se mies, mutta se vaatii toimintaa. Jos annat ajan ratkaista tämän asian, on nainen ehtinyt jo löytää jonkun muun. Vaikka monet naiset selittävät, että he vaativat aikaa tunteidensa läpikäymiseen, haluavat he todellisuudessa tavata uuden miehen, joka vie jalat alta. Se on yksinkertaisesti paras lääke ikävään.

Eli kuten tuossa jo aikaisemmin mainittiin, niin yritä päästä lähelle. Nainen kyllä huomaa onko hänellä tunteita sinua kohtaan. Jos jäät odottamaan, päädyt kaverikastiin.

Äänestä

Tuosta suhteesta ei tule mitään. Siinäkään tapauksessa, vaikka päätyisitte yhteen. Tuollainen suhde ei tule kestämään. Ongelmat ilmenisivät luultavasti heti alkuvaiheessa eikä toinen osapuoli olisi missään vaiheessa täysin sydämin mukana. Olisit vain onnistunut houkuttelemaan hänet suhteeseen. Ihminen voi ryhtyä moneen asiaan järkeilemällä. Myös tuo nainen voi järkeillä itsensä suhteeseen sinun kanssasi, mutta haluaako kukaan sellaisia armopaloja?

Ihastunut mies tietysti uskottelee itselleen hurmaavansa naisen ja niin nainen yhtäkkiä pääsee yli exästä ja niin mies ja nainen elävät elämänsä onnellisina loppuun asti... Todellisuudessa se ei mene niin. Merkit on niin selvät. Hajota itsesi ripustautumalla ko. naiseen tai ole järkevä. Kumpikin vaihtoehto on tietenkin omalla laillaan kipeä. Fiksu tunnistaa realiteetit.

Äänestä

Eihän tässä sinkkuna pyörisi jos toipuisi nopeasti erosta. Minulla kesti 4 vuotta ennen kuin olin valmis uuteen suhteeseen. Siihen lähdin mukaan täysillä ja tunteella. Tämä toinen ei ollutkaan valmis eli olin hänelle vain laastarisuhde ja se särki mun sydämen taas kerran. Vieläkin häntä ajattelen vaikka suhde päättyi helmikuussa ja kesti vain 6kk.

Äänestä

Voi myös todeta sen, että tuskin kukaan joka ei olisi kiinnostunut miehestä tuskin antautuisi päivittäielle yhteydenpidollekaan. Positiivinen asia siis. Ehkä tuon nainen haluaa vain selvittää oman päänsä täysin ennen kuin antautuu uudelle, lupaavalle tapaukselle. Pidä liekkiä yllä, kyllä se siitä!!

Äänestä

No eihän tuohon ole mitään kaavamaista sääntöä. Riippuu tilanteesta, ihmisestä ja siitä mimmoinen oli ent. suhde. Jotkut potee lopun ikänsä, jotkut toipuu heti. Jotkut aloittaa uuden suhteen jo entisen aikana...

Sulta tarvitaan nyt sekä yritystä että kärsivällisyyttä, kun tutustut enemmän niin näet mikä on tämä tilanne

Äänestä

Sehän riippuu ihan ihmisestä kuinka kauan se toipumisprosessi kestää. Jollain pidempään, jollain vähemmän.

Kerron oman kokemukseni. Tapailin eronnutta naista, hän oli exästään eronnut jokunen kuukausi takaperin. Kovasti väitti päässeensä siitä yli ja aika-ajoittain näyttikin, että kyllä onhan hän päässyt. Tässä naisessa oli kyllä potentiaalinen vaimoehdokas ja nainen ihan pitempäänkin juoksuun. Upea luonne ja ulkoisetkin edut astetta upeammat (vaikkei sillä ulkonäöllä loppujen lopuksi mitata sen henkisempiä juttuja). Kuitenkin.. No meillähän meni oikein loistavasti ja sitä rataa, mutta yht'äkkiä nainen pudotti pommin ja palasikin yhteen exänsä kanssa. Ei ollut toipunut hänestä sittenkään, vaikka taitavasti sen peittikin. Vihlaisihan se ihan tuntuvasti ja usko meni hetkeksi tohon vastakkaiseen sukupuoleen..

Eli tällainen kokemus. Joskus nuo femakot osaa pudottaa sitten kerta heitolla tuntuvan pommin syliin :-)

Se, mitä yritin tässä sanoa on se, että jotkut naiset peittävät toipumisensa hyvin, vaikka totuus on eri mitä he tuovat esille. Tämä esimerkki on varmaan sitä toipumisen ja ei-toipumisen sekoitusta.. Kuitenkin. Heidän erostaan oli jokunen kuukausi.. Tällä hetkellä kuitenkin yhdessä.

No, eipä siinä kai mitään. Onhan niitä naisia pilvin pimein.

Äänestä

Mulla meni ehkä noin kolme vuotta ennenkuin saatoin ajatellakkaan ketään uutta. Piti henkisesti kasvattaa itsensä siitä yli. Ainakin jos kovin voimakkaasti rakastuu, ei siitä noin vain toivu.
Välillä ajattelin, ettei kukaan eikä koskaan voi saada mua uudelleen rakastumaan. Mutta niin vain taisi käydä. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-kuinka kauan? kirjoitti:

Kysyisin, että kuinka kauan yleensä toipuminen exästä kestää naisella. Tilanteeni on sellainen että olen nyt jo hyvän aikaa viestitellyt, soitellut ja pari kertaa tavannutkin toisella paikkakunnalla asuvaa potentiaalista naista. Tiedän että hän arvostaa minua miehenä paljon ja näkee meissä nimenomaan pitkän aikavälin potentiaalia PALJON. Aviomiesainesta siis. Minä samoin ja olen totta puhuen jo aika koukussa häneen.

Hänellä on kuitenkin vasta muutama kuukausi sitten päättynyt edellinen seurustelusuhde jossa hän oli se jätetty osapuoli. Hän itse sanoaa että minussa potentiaalia löytyy ja tykkää tosi paljon seurasta ja ajatuksista, mutta että hän on vielä kovin kiinni entisessä ja siksi ei vielä valmis uuteen suhteeseen. Tämän hän sanoo kertovansa siksi että haluaa olla ehdottoman reilu minua kohtaan.

Onko homma siis tuhoontuomittu ja kuihtuu ennen pitkää vai onko tämä kuinka tyypillistä naisille? Eli onko näköpiirissä sitä että entinen poistuu pikku hiljaa mielestä ja seurustelu minun kanssa alkaisi kiinnostaa? Miten menetellä tällä välin? Yhteydenpito meillä on ollut lähes päivittäistä puhelinmaratonia. Ai niin, ja olemme molemmat tasan samanikäisiä ja tasan 30-vuotiaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu