Olen 25-vuotias mies ja minulla on ollut täällä profiili muutaman kuukauden ajan. Voisin sanoa olevani tälläinen kunnon mies kaikella tapaa. Opiskelut ovat loppusuoralla, elämäntavat ja arvot kunnossa, eikä ulkonäössäkään ole valittamista.
Kuten varmasti useimmille miehille täällä, on homma ollut hyvinkin turhauttavaa. Naiset nyt eivät tunnetusti ole paljon aloitteita tehneet. Omiin viesteihin ei useinkaan saa mitään vastausta, ja jos sattuu saamaan, viestittely katkeaa usein muutaman viestin jälkeen ilman mitään selkeää syytä. Kaksille treffeille olen kuitenkin jotenkin onnistunut pääsemään, mutta nämä kummatkaan naiset eivät vastanneet lähellekkään sitä, mitä profiileista tai viestitteleystä olisi voinut päätellä. Toisella oli arviolta 30 kiloa ilmoittamaansa painoon, kun taas toinen oli joku ihme skitsoilija, vaikka kertoi olevansa iloinen, empaattinen ja rauhallinen luonne.
Tähän kaikkeen turhautuneena päätin kokeilla millaista tämä homma olisi naisena. Tein kaksi lähes identtistä naisen profiilia, joissa kummassakin urheilullinen 25-vuotias ns. kunnon nainen etsi seuraa tositarkoituksella. Toisen profiilin pistin kuvattomana, toiseen pistin hiukan muunnellun netistä kaivamani kuvan.
Ja tulos. Kuvattomaan tuli vajaassa vuorokaudessa viisi viestiä, yhtä vaille ihan asiallisia aloituksia. Kävin sitten vierailemassa noin 200 miehen profiilissa. Vuorokautta myöhemmin viestejä oli kertynyt n. 30 lisää ja päivää myöhemmin vielä kymmenen lisää. Näistä 3/4 oli asiallisia.
Entäs kuvallinen. 12 tunnissa viestejä oli tullut n. 40 ja pari päivää tästä jo lähemmäs 200. Kaikkia en jaksanut käydä edes läpi, mutta noin puolet lukemistani oli seksi ym. ehdotuksia.
Näiden kokeilujen jälkeen en enää yhtään ihmettele omia kokemuksiani täältä. Naisille riittää valinnanvaraa, kun taas miesten on helppo hukkua massaan.
Kuten varmasti useimmille miehille täällä, on homma ollut hyvinkin turhauttavaa. Naiset nyt eivät tunnetusti ole paljon aloitteita tehneet. Omiin viesteihin ei useinkaan saa mitään vastausta, ja jos sattuu saamaan, viestittely katkeaa usein muutaman viestin jälkeen ilman mitään selkeää syytä. Kaksille treffeille olen kuitenkin jotenkin onnistunut pääsemään, mutta nämä kummatkaan naiset eivät vastanneet lähellekkään sitä, mitä profiileista tai viestitteleystä olisi voinut päätellä. Toisella oli arviolta 30 kiloa ilmoittamaansa painoon, kun taas toinen oli joku ihme skitsoilija, vaikka kertoi olevansa iloinen, empaattinen ja rauhallinen luonne.
Tähän kaikkeen turhautuneena päätin kokeilla millaista tämä homma olisi naisena. Tein kaksi lähes identtistä naisen profiilia, joissa kummassakin urheilullinen 25-vuotias ns. kunnon nainen etsi seuraa tositarkoituksella. Toisen profiilin pistin kuvattomana, toiseen pistin hiukan muunnellun netistä kaivamani kuvan.
Ja tulos. Kuvattomaan tuli vajaassa vuorokaudessa viisi viestiä, yhtä vaille ihan asiallisia aloituksia. Kävin sitten vierailemassa noin 200 miehen profiilissa. Vuorokautta myöhemmin viestejä oli kertynyt n. 30 lisää ja päivää myöhemmin vielä kymmenen lisää. Näistä 3/4 oli asiallisia.
Entäs kuvallinen. 12 tunnissa viestejä oli tullut n. 40 ja pari päivää tästä jo lähemmäs 200. Kaikkia en jaksanut käydä edes läpi, mutta noin puolet lukemistani oli seksi ym. ehdotuksia.
Näiden kokeilujen jälkeen en enää yhtään ihmettele omia kokemuksiani täältä. Naisille riittää valinnanvaraa, kun taas miesten on helppo hukkua massaan.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Täällä on jo moneen kertaan ehdotettu, että miehille (ja vaikka naisillekin, mutta se tuskin on tarpeen) laitettaisi joko rajoitin sille, kuinka moneen voi esim. viikon aikana ottaa yhteyttä tai sitten seuranta, jossa muut käyttäjät näkevät, kuinka monelle eri henkilölle ko. henkilö on vaikkapa parin viime viikon aikana lähettänyt viestiä. Muuten tuota monien miesten massapostitusta ei näytetä saavan loppumaan, ja sehän se tämän ongelman aiheuttaa.
Jos vaan kaikki feikkiprofiileja tekevät "kokeilijat" saataisi pois suomi24:stä, palvelu toimisi aivan varmasti ilman ruuhkaa...
Miehet ovat usein valitelleet, että naiset ovat passiivisia. En uskonut sitä ennen kuin tein miesprofiilin, ihan asiallisen ja yritin ottaa naisiin yhteyttä. Yksikään nainen ei vastannut! Yhteydenottoja laitoin n. 50 kpl.
Tein sitten niin, että ryhdyin tekemään seksuaalisesti virittyneitä ehdotuksia samoille naisille, joille olin jo aiemmin epäonnisesti laittanut viestiä ja laitoin profiilini miehen kuvan. Yllättävä havainto oli se, että monet niistä naisista, jotka painottivat erityisesti sitä, etteivät toivo yhteydenottoja seksin vonkaajilta, olivat innokkaita treffaamaan minua jo samana iltana...
niitä naisia , jotka ihmettelee, kun ei kunnon miehet ota yhteyttä, saa siinä kunnon mies sitten ihmetellä kun ei kelpaa.
Enpä usko, että teit näin. Kunhan kirjoittelet omiasi.
"Entäs kuvallinen. 12 tunnissa viestejä oli tullut n. 40 ja pari päivää tästä jo lähemmäs 200."
Tuohan on aivan saatanallinen määrä viestejä, ei ihme, että homma muuttuu karkkikaupan tapaiseksi kun naisille riittää pelkkä viestien ja flirttien setviminen..
Omassa profiilissa(mies) kävijöitä kuukauden sisällä jotain 30, 0 viestiä ja 0 flirttiä. Varmaan aika perus.
Miehen pitää keksiä jotain erikoista ja persoonallista tullakseen huomatuksi. Erikoista joka on silti mahdollisimman totta, jottei homma kuse myöhemmin. Jos ei keksi, sitten ei luukut pauku.
Kävijöiden määrää en ole laskenut mutta paljon niitä on kolmessa viikossa ollut. Naisten taholta tulleita lähestymisiä viesteinä tarkalleen 31 kun äsken räknäsin. Treffeillä on käyty kahdeksan kertaa, niistä pisimmät venähtivät pariin päivään ja lyhimmät kestivät pari tuntia (sain perskules kerrankin pakit päin pläsiä;)).
Minä laitan viestejä miehille 45-55 v muutaman viikossa. Minulla on kuvallinen profiili. Lienen sitten niin järkyttävä, koska minä en saa miehiltä vastauksia. Käyvät vaan katsomassa sivuani ja se siinä.
Jos vastaavat, niin harva kirjoittaa mitään sellaista, josta saisi viestittelyn aikaiseksi. Pari lausetta ei paljoa innosta. Siihen se sitten päättyykin.
Missä ne sadat viestit ovat ja ne kaikki miehet, jotka odottavat naisten viestejä. Eivät ainakaan tässä ikäryhmässä. Tai sitten he hakevat sitä nuorempaa naista.
Treffeillä en ole ollut aikoihin.
Kyllähän niitä viestejä tulee naisille mutta mihin ne johtavat? Eivät yhtään mihinkään, kokemukseni mukaan.
Pientä yhteenvetoa:
Jos laitat naisena ilmoosi vähänkin seksiin viittavaa, viestejä tulee jopa 80 vuorokaudessa, skaala asiallisesta täysiin pölvästeihin. (Seksi on musta kuitenkin luonnollinen & tärkeä asia parisuhteessa mutta täällä on kai näyteltävä ettei se kiinnosta???)
Jos ilmosi on muuten kiva tai rento, viestejä tupsahtelee myös vaikkei yhtä paljon kuin edellä.
Jos ilmo on jotain tältä väliltä, viestejä tulee silti. Kuvalliselle profiilille tietenkin aina enemmän.
* * * * * * *
Eli naisille nettipalstoilla on runsaasti tarjontaa mutta tympii ihmisten huono käytös, katteettomat lupaukset, vastaamattomuus, yhtäkkiset katoamiset. Varmasti mukana on myös varattuja, jotka esiintyvät sinkkuina tai eronneina. Eihän se määrä vaan laatu. Yksikin oikea riittäisi.
Treffeillä saa juosta pää punaisena kuten alkuvuosina erehdyin tekemään. Yhtään täyttä sekopäätä en tavannut, onneksi, mutta en myöskään pysyvää kumppania :(
Tais tulla aika hapan kirjoitus mutta tällaisia vaan kokemukseni ovat.
Olen samaa mieltä kanssasi, CharmingMature. Jokunen vuosi sitten tehtailin ilmoja laidasta laitaan. Kävin treffeillä, tapasin monentyyppisiä miehiä, vain hyvin harvan kanssa oli jotain yhteistä sitten loppujen lopuksi. Yhteen noin vuoden kestävään seurusteluun päädyin, se loppui koska luonteet eivät sittenkään sopineet.
Mutta se ärsyttää, että aikuiset miehet (n40-50v) eivät voi suoraan sanoa, että ei kiinnosta. Vaan naista pidetään kuin varastossa, koko ajan on haku päällä ja odotetaan, että seuraavan ilmoituksen takaa löytyy vielä parempi. Saatetaan kuitenkin muka rakastaa, no rakkaus on ikuista kohde vain vaihtuu. Toisille tulee ilmeisesti deittiriippuvuus.
meinasin näin heikkona hetkenä lehteä etsimään netistä seuraa. mutta KIITOS näistä muutamasta kirjoituksesta, ni taidan jätää väliin.
Mene vain ja ainoastaan maksullisille sivuille, on neuvoni. Laatutaso on aivan toisenlaista. Tämä oma kokemukseni.
Yksillä treffeillä kävin. Mies oli vähintään 5 cm lyhyempi kuin ilmoitti (eli minua lyhyempi, vaikka piti olla sentin pari pidempi) ja sanoi suoraan, että etsii kodinhoitajaa - pieni lapsi ja vuorotyö. Apua tarttisi.
Kirjoitellut olen taas ainakin 20 kanssa - nyt yksi on lupaillut (taas) treffejäkin, mutta vitonen vetoa, että sinne asti en pääse.
Just eilen pohdin, että pitää kyllä tuonne live-elämään panostaa. Oikeesti.
Ei täällä naisena pääse edes ekoille treffeille. Viestejä kyllä tulee - ja niistä puolet ukkomiehiltä. Ja sinkut ei tohdi edes treffeille lähteä (ukkmiehiä en edes pyydä).
Ja kyllä. Minä olen aktiivinen. Laitan aloituksia.
Nuo sadat viestit kohdistuvat vain johonkin 18-30 ikäisiin naisiin. Miehiä on täällä se kaksi-kolme kertaa enemmän kuin naisia, ainakin tossa haarukassa. Kun tähän lisätään vielä tätä vanhemmat miehet, voi niitä viestejä tosiaan kertyä satoja. Kysyntähän kohdistuu nuorempiin naisiin, ja niitä on täällä hyvä kasvottomana lähestyä, vaikka mitään mahdollisuuksia ei todellisuudessa olisikaan. Tuon 18-30 ikäluokan miehillä on vaikeuksia löytää seuraa.
Mitä vanhempiin ikäluokkiin sitten mennään, sitä paremmiksi muuttuvat miesten mahdollisuudet löytää seuraa täältä. Naisten ongelmaksi sitten muodostuu, että ns. kunnon miehet ovatkin sitten pääosin karsiutuneet pois ja jäljelle jääneet ovat sitten mitä ovat. Tilanne on silloin kääntynyt päälaelleen.
"Kirjoitellut olen taas ainakin 20 kanssa "
Siis tä?, 20 kanssa, miten joku voi pystyä tuohon, itsellä hyvä, jos 2 kans jaksaa kirjoittaa, kun on tuota muutakin elämää ja tekemistä kun kellon ympäri viestejä postittaa.Eikö tuossa kannattaisi jo jotain karsintaa tehdä?.
No kävinpä minäkin tuossa treffeillä yhden naisen kanssa, eka oltiin pari viikkoa kirjoiteltu ja kun vaikutti ihan mukavalta tapaukselta, niin uskaltauduin tapaamaan, vaikka kuvaansa hän ei millään suostunut antamaan (ei kuulemma osannut sitä laittaa, minun kuvan hän sai).
No kyllähän se sitten treffeillä selvisi, miksi ei kuvaansa antanut, olipahan varsinainen läskiläjä akka, jolla oli kaiken lisäksi melkoiset luulot itsestään, kun kertoili, että tällainen tapa sopii hänelle paremmin, kun sitä "seksiä" sais baareista niin paljon kuin haluaisi:), just joo, melkoisessa puutteessa pitäisi kyllä miehen olla, että siltä naikkoselta seksiä haluaisi, itselle kävi kyllä äkkiä selväksi ettei kyseinen matami herätä minkäänlaisia seksuaalisia himoja, mutta tulipahan kuitenkin lusittua nekin treffit loppuun ja ihan kohteliaasti kaiken lisäksi.
Mutta kylläpä se multakin taitaa tää nettideittailu jäädä ja siirryn tuonne oikeeseen elämään. Pelkkää ajanhaaskausta.
Niinpä tuo saattaa olla. Mutta kun nelikymppisenä laitoin huumorintajuisen, seksiin viittaavan ilmon vastauksia taisi tulla yli 100. No eihän niille kaikille voi vastata. Se on totta, jos haluaa olla aito niin parin kanssa ehtii kirjoittelemaan.
Tuo on mielenkiintoinen näkökanta, että miesten mahdollisuudet paranevat vanhetessaan.
Koskaan en ole kuvaani lähettänyt, enkä halua edes toisen kuvaa. Useimmin on käynyt niin, että mies olisi halunnut jatkaa tapaamisia. Onkohan rimani sitten korkealla? Mutta silti vain ihmettelen, miksi pitää jatkaa etsimistä, jos on muka löytänyt elämänsä ihmisen ja tunne on molemminpuolinen. Ehkä joku saa jotain jännitystä tylsään elämäänsä tai kohottaa itsetuntoaan deittien määrällä.
Nyt lähden kyllä pois tästä bittimaailmasta oikeeseen, ainakin eilen oli vientiä ihan kiitettävästi;-)
Se deittiriipuvuus on ongelma. Tuolla on monia ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka ovat deittiriippuvaisia ja täysin kyvyttömiä muodostamaan oikeaa suhdetta.
IHmettelen kyllä teidän tuurianne tai sitten profiilissanne on vikaa. Itselläni tosiaan niin laatutapauksia sattunut kohdalle, että tosiaan alkua olisi ollut vaikka loppuelämän suhteelle. Se on jotenkin helpompaa kun tietää mitä etsii.Mitä vanhemmaksi elää, niin livemahdollisuudet vähenevät prosentuaalisesti enemmän, koska ei kiinnosta enää "luuhata" baareissa etsimässä, kun on parempaakin elämää tarjolla.Mutta kukin tyylillään.Lisäksi kun harrastukset ovat naisellisia eikä huvita aloittaa vuorikiipeilyä niin kyllä tämä netistä etsiminen on mielestäni ihan tätä päivää.
S24:ssä on nyt tullut pyörittyä 3v ja 100 eri naista treffattuna, useimmat toki vain yhteen kertaan mutta toistakymmentä useampaan kertaan. Joku voisi ajatella, että pahuksen treffikone mutta kyllä mulle riittäisi se yksi ainoa, joka olisi vähemmän väärä molemmin puolin. Kysyntä ja tarjonta ei vaan tahdo kohdata riittävästi, että olisi nämä foorumit voinut taakseen karistaa.
Niinhän se näissä kuvioissa menee, että yksi mies joutuu lähettämään samanaikaisesti viestejä useille naisille, että joku ensinnäkin vastaa ja toisekseen että pääsee joskus sinne treffeillekin asti. Nainen taas vastaanottaa viestejä useilta eri miehiltä ja ongelmaksi muodostuu se, keiden kanssa hän alkaa kirjoitella pidempäänkin. Aikaa ja kiinnostusta kun on kuitenkin rajallisesti.
Suurimmassa osassa treffejä on käynyt niin, että itse olisin ollut kiinnostunut näkemään uudestaankin ja katsomaan juttua vähän pidemmälle mutta kun naiselta ei hyvinmenneestä kirjoittelusta, kivasta kuvasta ja asiallisista treffeistä huolimatta menneet ne jalat alta niin jatkoja ei herunut.
Jos profiileja voisi tehdä esimerkiksi vain tekstiviestin kautta, huijareita ja muita pöhköjä saataisiin heti karsittua. Siis periaatteella yksi numero, yksi aktiivinen profiili.
Toinen vaihtoehto olisi käyttää pankkitunnistinta profiilin aktivoimiseksi. Silläkin tavalla karsittaisiin huijareita.
Näistä toki koituisi jokin hyvin pieni yksittäinen maksu. Mutta parempi esim. 1€ maksu profiilin tekemisestä kuin profiiliin vastaamisesta.
Koet tämän naisena testailun niin jännäksi koska tosiasiassa OLET HOMO.