Aloitin nykyisen työni n. 5 vuotta sitten. Kertaakaan en palkankorotusta
ole pyytänyt, enkä myöskään saanut. Nyt firmassa lomautusuhka.
Uusi toimitusjohtaja on sanonut, että palkankorotuksia on turha
pyytää. On alkanut lomauttaminen kuulostamaan mukavalta ajatukselta.
Mikäkö mättää?
No se, että palkkani oli firmassa aloittaessani huomattavasti lähempänä
palkansaajien keskiansiota kuin nyt. TJ:n puheiden mukaan ero senkun
kasvaa. Alan vaihto edessä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
työnantajani maksaa matalapalkkaa, eikä edes anna vuosikorotuksia tai sovittuja työkokemuslisiä. Ns. tuotantolisiä mulkataan heti kepulikonstein, kun alkaa paremmin sujumaan. Työnlaatu on välillä sen mukaista kuin motivaatio ja taukoja piisaa!
Olen kokenut saman kuin kaksi edellistä kirjoittajaa. Kaikki elämän harmaat asiat kävivät mielessä. Sitten löysin mahdollisuuden... netistä.
LR-Internationalista olen löytänyt uuden alun elämääni. Palstan sääntöjen mukaan tässä ei saa mainostaa tuotetta eikä palvelua. Mutta tämähän ei ole tuote. Jos tuntuu siltä, että enää et jaksa, niin voit lähettää minulle sähköpostia:
[email protected]. Kerron, miten minä selvisin elämän vaikeista hetkistä. Niistä, joissa kaikki oli mahdollista, siis synkimmästä päästä. Nyt näen jo valoa putken päässä.
t. Olle
mee nyt jo muualle haalimaan niitä sun asiakkaita siihen verkostobisnekseen!
Jos sulle ei ole ollut tarvetta antaa korotusta?
Jatka samaa tappiomielialaa ja olet ensimäinen lomautuslistalla.
Jos nariset kuin sarana, niin vaihda työpaikkaa jos voit ja saat.
Vaihda työpaikkaa!