Luvassa hurja kirkostaeroamis-syksy!!

Kirkolla on edessään vaikea syksy. Pitkään väitelty, vältelty ja mielellään vaiettu asia, eli homoliittojen siunaaminen ja virallinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ylipäätäänkin tulee nyt viimeistään suurennuslasin alle.

Ihmisten suvaitsevaisuus on kasvanut yhtäaikaa sen myötä, kun tulorajojen kasvaminen on sallittu, ja kirkonisät ovat vanhasta muistista saarnanneet vanhoja oppejaan, ymmärtämättä ihmisten muuttuneita asenteita, mutta myös taloudellista eriarvoisuutta. Kirkosta erotaan niin asenteen kuin rahankin takia. Internet-ajalla kaikki asiat ja totuudet voidaan nopeasti ja tehokkaasti tuoda julkisuuteen, eikä eroamista nopeasti organisoituna vastaäänenä voida enää padota tai kuoliaaksi vaieta.

Luultavasti kirkonisät päätyvät sovintoratkaisuun: "Kukin pappi harkitkoon ajattelunsa ja omatuntonsa mukaan, siunaako homoliiton tai kodin." Mutta tämähän ei tietysti tule konservatiiveille koskaan kelpaamaan, kuten eivät naispapit kelpaa vielä tänäkään päivänä.

Kirkon konservatiivit hiovat jo tappuroitaan liberaaleja vastaan ja valmistautuvat hyvin äänekkääseen, julkiseen homovastarintaan. Kyllä kuulkaa paukkuu satasen ja satasten erorajat rikki joka ainoa päivä!
5605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuka johtaa kirkkoa? Kuka laatii strategian? Kuka valvoo strategian toteuttamista? Kuka vastaa tiedottamisesta?

Kirkko on tällä hetkellä niin paska organisaatio, että keskenkasvuiset nettiaktivistitkin pystyvät tönäämään sen pois raiteiltaan.

Miten jumalauta voi niin suurilla taloudellisilla resursseilla tehdä niin avuttoman vaikutelman itsestään?

Äänestä
  • kolme nörttiä kukistaa kirkon ?

    Äänestä

  • Babylon sortuu kirjoitti:

    kolme nörttiä kukistaa kirkon ?

    Täytyy kiittää ja nostaa hattua Tampereen Vapaa-ajattelijoille ja etenkin Eroakirkosta.fin ylläpidolle. Teette uskomattoman tärkeää työtä, kun valistatte ihmisiä, kuinka turhaa on kuulua instituutioon, jonka palveluja ei tarvi, ja jonka opetuksiin ei edes usko.
    Yhä useampi suomalainen on tullut järkiin ja eronnut kirkosta. Ennen kirkkoon kuulumisen syitä oli mm. kirkkohäät ja hautaus. Nykyään nämä ovat hyvin merkityksettömiä asioita. Kirkosta eronneetkin voivat viettää erittäin juhlavia, miksei jopa juhlavampiakin häätilaisuuksia. Ei ole tiukkoja kaavoja, joten häämenoista voi räätälöidä hyvinkin omanlaiset.

    Rippikoulun tilalle on tullut paljon hyödyllisempi prometheusleiri, joka ei pyri edes kilpaimenaan rippikoulun kans. Prometheus-leiri vain on paljno monipuolisempi ja avartavampi aikuistumisleiri. Rippikoulun merkitys pienenee jatkuvasti.

    Kirkkorakennukset ovat arvokkaita, mutta ei pelkästään niidenkään takia kannata mihinkään kirkkoon kuulua. Pysyväthän museot ja muutkin suojellut rakennukset pystyssä ilman, että pitäisi kuulua niiden kannattajaliittoihin, joiden tilille menisi suoraveloituksena rahaa.

    Kirkkorakennukset eivät kyllä häviä mihinkään, vaikka kirkko-instituutio sortuisikin. Voihan kirkot säilyttää sellaisina muistoina menneisyydestä. Niissä voi myös käydä katsomassa, miten ennen on uskottu. Kirkoista voisi tehdä vaikkapa museoita, joissa voisi järjestää erilaisia juhlia. Kouluista poistettaisiin uskonnon opetus ja se sisällytettäisiin historiaan. Historiassa käytäisiin tasapuolisesti kaikki muinaisuskonnot ja niiden vaiheet.
    Nykyaikainen ihminen haluaa muodostaa asioista omat näkemyksensä, eikä pohjata ajatusmaailmaansa joihinkin ikivanhoihin kirjoituksiin.

    SUURI KIITOS TAMPEREEN VAPAA-AJATTELIJOILLE. Teidän ansiosta minäkin tajusin erota kirkko-instituutiosta, tuosta turhan päiväisestä rahan imijästä.

    Äänestä

  • ihmiset ei tarvi kirkkoa kirjoitti:

    Tampereen v-a:lle, mutta on syytä muistaa, että tätä työtä on tehty jo 70 vuotta ja välillä tosi vaikeissa oloissa ja sensuurin kynsissä.

    Silloin kun toiminta alkoi, oli ilmapiiri aivan toinen. Nykyään ei tarvitse pelätä mitään, sen kun sanoo mielipiteensä.

    Minä nostan hattua niille, jotka tämän toiminnan aloittivat. Ja myös niille lukuisille eri paikkakunnilla toimiville yhdistyksille, jotka talkootöinä julkaisevat lehtiä ja hoitavat vapaa-ajattelijoiden hautausmaita.

    Äänestä

  • "Miten jumalauta voi niin suurilla taloudellisilla resursseilla tehdä niin avuttoman vaikutelman itsestään? "

    Taustalla on kaksi tekijää, jumalan olemattomuus ja sivistyksen myötä vähenevä taikauskoisuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Syysmyrsky saapuu! kirjoitti:

Kirkolla on edessään vaikea syksy. Pitkään väitelty, vältelty ja mielellään vaiettu asia, eli homoliittojen siunaaminen ja virallinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ylipäätäänkin tulee nyt viimeistään suurennuslasin alle.

Ihmisten suvaitsevaisuus on kasvanut yhtäaikaa sen myötä, kun tulorajojen kasvaminen on sallittu, ja kirkonisät ovat vanhasta muistista saarnanneet vanhoja oppejaan, ymmärtämättä ihmisten muuttuneita asenteita, mutta myös taloudellista eriarvoisuutta. Kirkosta erotaan niin asenteen kuin rahankin takia. Internet-ajalla kaikki asiat ja totuudet voidaan nopeasti ja tehokkaasti tuoda julkisuuteen, eikä eroamista nopeasti organisoituna vastaäänenä voida enää padota tai kuoliaaksi vaieta.

Luultavasti kirkonisät päätyvät sovintoratkaisuun: "Kukin pappi harkitkoon ajattelunsa ja omatuntonsa mukaan, siunaako homoliiton tai kodin." Mutta tämähän ei tietysti tule konservatiiveille koskaan kelpaamaan, kuten eivät naispapit kelpaa vielä tänäkään päivänä.

Kirkon konservatiivit hiovat jo tappuroitaan liberaaleja vastaan ja valmistautuvat hyvin äänekkääseen, julkiseen homovastarintaan. Kyllä kuulkaa paukkuu satasen ja satasten erorajat rikki joka ainoa päivä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu