Tunteista

on jos rakastaa eikä saa vastarakkautta. Ei sitä pidemmän päälle kestä. Ei siitä selviä kuin lopettamalla sellainen suhde. Helppoa sekään ei ole, itse "harjoittelin" kolme kertaa irtiottoa, ennenkuin sitten tein lopullisen päätöksen. Ajattelin silloin, että helpompi on olla yksin. Yritin keksiä jotain muuta tekemistä etten tuntisi tuskaa. Lähdin tanssikurssille ja aloin käydä tanssimassa, se oli todella terapeuttista, suosittelen.

Olen rakastanut kahdesti(siis miestä, perhettä ja paria ystävääkin myös), enkä ole kokenut sitä mitenkään niin kauheana. Tai ehkä tämä on sellainen asia, johon naiset on tottuneet, kun aika harvalla miehellä kai on mitään vahvoja tunteita. Molemmat miehet olivat kuitenkin ystäviäni ja mulle riitti, että sain olla heidän seurassaan ja kumpikin tuntui kuitenkin vilpittömästi pitävän minusta. Toisaalta en alunperinkään osaa edes kuvitella itselleni mitään sen enempää. Tietysti joskus oli vaikeaa salata tunteensa, mutta kun muistaa, ettei vahingossakaan kosketa eikä kehu liikaa tai kerjää kehuja, niin se on koko jutun ydin.

Miten selvisin? Ensimmäisestä kai aika vain haihdutti tunteet, kun muutimme eri paikkakunnille. Toista en ehkä lakkaa rakastamasta koskaan(tietty saavuttamattomuus kai ruokkii tunnetta ja pitää mielikuvan hänestä parempana kuin todellisuus).

Jos todella haluat tunteesta eroon, kokeile ajatella enemmän hänen huonoja puoliaan ja yritä pysyä kaukana hänestä. Sillä välin aivosi muodostaa hänestä epätodellisen kuvan ja oikea hän ei enää ole niin kiinnostava.

Muuten, sanotaan, että naiselle on tärkeämpää rakastaa kuin saada vastarakkautta, miehelle taas päinvastoin.

-------

sellaiseen ihmiseen joka on varattu ja jota ei voi saada. Parivuotta sitten törmäsin ihanaan ihmiseen johon rakastuin ja se minuun. Se oli erittäin mukava huomata kuinka erilaiselta se tuntuu kun saa tunteilleen vastakaikua.

on se, ettei haluaa rakastaa muttei kykene siihen.