Naisen iskemisen

haasteellisuudesta

Naisen iskeminen on äärimmäisen haastavaa ja hankalaa, jollei iskijällä ole minkäänlaista rutiinia siihen, miten homma toimii.

Kyse on sekä tekniikan hallinnasta että itseluottamuksesta. Keskityn nyt jälkimmäiseen osaan.

Mies, joka ei ole tottunut iskemään naisia, on tilanteessa kuin uppo-outoihin kortteleihin päätynyt turisti. Koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää, ja harvemmin vastaanotto on ystävällinen. Turpaan saamisen (vähintään henkisesti) uhka on kouriintuntuva.

Aloittelija ei osaa rentoutua eikä valita luontevasti tilanteen mukaan oikeaa tyyliä.

Epäonnistumisen pelko kommunikaatiossa on vallitseva ennakko-odotus. Aloittelija ei voi uskoa, että vieraan ja vihamielisen oloisen kulttuurin edustajat voisivat sulaa ja muuttua ystävällisiksi, kun alkukankeudet on voitettu. Heidän uskonsa loppuu jo ensimmäisiin varautuneisiin tai suorastaan kylmäkiskoisiin kommentteihin.

Aloittelija uskoo, että naisten iskeminen onkin salatiedettä, joka onnistuu vain äärimmäisen komeilta miehiltä, tai niiltä egoisteilta, joilla on mistään vastaväitteistä kolhiintumaton itsetunto. Naiseen vaikutuksen tekeminen tuntuu vaativammalta haasteelta ja yrityskin paljon jännittävämmältä kuin uuden työpaikan hakeminen tai auton ostaminen. Kyse on korkeammasta tieteestä, jota ei vain voi aloittelijan ymmärryksellä hallita.

Sitten kun jonkin kerran vahingossa onnistaa, hämmästys on lähes veret seisauttava: näinkö itsestään se tapahtuikin? Missä on piilokamera? Ei tämä näin voi mennä?

Valitettavasti onnistumisista oppiminen vaatisi riittävän monta toistoa, ja niitä on harvoin tarjolla. Onnea matkaan kuitenkin itse kullekin.

Terveisin eräs satunnaisonnistuja.

169

74639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tehdään

      Lisätään edelliiseen että mainitun kaltainen mies näkee kyllä ympärillään pelimiesten lisäksi myös aivan tavallisia miehiä, jotka ovat onnistuneet iskemään itselleen naisen. Tavismiehet eivät tietysti käy poimimassa ravintolasta naisia itselleen silloin kuin huvittaa, kuten pelimiehet, mutta jostain heillekin sellaisia ilmestyy.

      Miten ne oikein tekevät sen? Miten tuokin tuttu tai työkaveri on voinut onnistua jossakin niin mahdottomalta tuntuvassa? Missä ne sellaiset naiset käyvät, joita tuollainen taviskin onnistuu iskemään? Eihän heihin törmää tosielämässä missään? Mikä on se temppu, jolla näiden miesten ilta ravintolassa ei pääty sen perinteisen kaavan mukaan - siis siinä harvinaisessa tapauksessa, että on jopa päästy juttelemaan naisen kanssa - että nainen toteaa lopuksi että oli kiva jutella, ja katoaa lopullisesti hänen elämästään.

      Tämä on jotakin sellaista salatiedettä, joka ei aukene miehelle, jonka naiseniskemistaito on jäänyt aivan alkutekijöihinsä.

      • ovat merkityksellisiä

        Hei, kamoon. Kyllä sä onnistut. Kirjoittajan kyvyistäsi päätellen olet fiksu ja osaat ajatella.

        Muista ettei ole epäonnistuneita kohtaamisia, on vain kohtaamisia. Ei elämä ole salatiedettä. Rakkaus on :-)

        Monasti asiat vain osuvat kohdalleen sattumalta. Luota vain itseesi ja aloita keskustelu jonkun kanssa. Jostain se on aina lähdettävä liikkeelle.

      • samaa

        miettii moni nainenkin ;) Ihmetellen sitä pyörittelee päätään, kun kuka tahansa "pääsee", "joutuu" naimisiin, rumat, kauniit, nuoret, vanhat, sopusuhtaiset, ja epä-. Sitten ihminen = nainen, jolla on kyllä ihailijoita, ei saa aikaiseksi ensimmäistäkään OIKEAA suhdetta.

        Jotenkin ne miehet vaan häviää, ja kävelee viikon päästä jonkun toisen kanssa vastaan. Ihan tavallisen ihmisen kanssa.

        Eli kyllä tämä pariutuminen on salatiedettä.

        Joskus olen kuullut sellaisenkin väitteen, etteivät ihmiset edes sen kummemmin ajattele, kenen kanssa avioituvat. Tehdään vain, kun muutkin tekee. Ja että suurin osa katuu jo kirkon porstuassa...

      • että miehet

        olisi rohkeampia.Nykyään kaikki iskeminen on jätetty naisille.Ei se nainen pure.

      • FEMINISTIPETOS

        Milloinhan tähän iskemiseen ja torjunnan vastaanottamiseen aiotaan saada tasa-arvo sukupuolten välille?

        Asiaa vaikeuttaa vielä entisestään se miehillä että elämme maailman feministisimmässä valtiossa, jossa virallinenkin linja alkaa olla yhä useammalla naisella tätä luokkaa:
        (ja tämä kaikki mielipiteiden muokkaaminenhan tapahtuu vielä pääosin miesten silmiltä salassa eli esim sosiaaliviroissa, tasa-arvoviroissa, naisten lehdissä, feministibestsellereissä, naisyhdistykissä, naisten keskeisissä pöytäkeskusteluissa jne jne jne... propagandan ja ismien kulttuuria muuttavaa voimaa ei todella kannattaisi aliarvioida. Sen todistaa historia ja tutkimukset monin tavoin...)

        Mutta, mutta antaa siis naisten itsensä kertoa:

        http://feminismi.axspace.com/
        >
        > Siksi on aiheellista tuoda esille, mitä sanalla
        > feminismi varsinaisesti tarkoitetaan silloin, kun on kyse > feminististä, joka tekee ammattimaisesti työtä
        > naisjärjestöissä, tasa-arvoelimissä,
        > tasa-arvovirkamiehenä tai naistutkimuksen parissa.
        > Ruotsissa ja Suomessa on lähes yksinomaisena suuntauksena > feminismin elämäntyökseen ottaneissa piireissä radikaalifeministinen suuntaus.
        >
        > ...Miehistä eristäytyminen voi tapahtua eri tavoin, mm.
        > poliittisina vain naisille sallituilla kokouksilla ja naistutkimuksen kursseilla, tekemällä abortti (poistamalla
        > miehen vaikutus), naisten turvakotien perustamisella, > avioerolla ja pitkän tähtäyksen tavoitteena > naisvaltioiden tai useampien naisvaltioiden > perustamisella...
        >
        > ...Strategiamme: vastarinta ja vastakkainasettelu
        > ..suorin strateginen vastarintastrategia, niin kuin minä > käsitän, on miesten rakastamisen lopettaminen ja miesten > vihaaminen... miesviha on välttämätön strategia > naisille, itsepuolustukseksi ja sen integriteetin
        > takaamiseksi, jota tarvitsemme, ennen kuin voimme rakastaa ketään, itseämme tai toisia naisia...

        ---

        Tähän kasvavaan suuntaukseen kun ynnää päälle vaikka sen että naisilla ei ole mitään yhtä voimakasta tarvetta suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen kuin miehellä...niin alkaa käsittämään kuin kusessa suomen miehet pian ovat:

        Faktahan naisten seksuaalisuudesta on tämä:
        >
        > www.kaypahoito.fi...tti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D93408.htm
        >
        "Suomalainen seksi -tutkimuksessa kartoitettiin yli kahdentuhannen 17-75-vuotiaan suomalaisen naisen ja miehen sukupuolielämää (Kontula ja Haavio-Mannila > 1993).
        >
        JOKAISESSA YHDYNNÄSSÄ ORGASMIN SAI 6-7% NAISISTA!

        ---

        Eli 6-7% naisista saa jokaisessa yhdynnässä orgasmin, miehistä 100%.

        Miehet myös ovat halukkaita tuonne 70-80 vuotiaaksi asti, mutta naisilla tuo 6-7% loppuu kokonaan n.45 vuotiaana menopaussiin.

        ---

        Eli yllä olevan valossa tämä tänne parikin kertaa kopsaamani asia avautuu monelle vielä selkeämmin:

        Naisten seksuaalinen valta kirjan kirjoittaja
        > toteaakin haastattelussa osuvasti:
        >
        > Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.
        >
        > Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten >miehille.
        >
        > Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.
        >
        > Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.
        >
        > Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.
        >
        > Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?
        >
        > Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R.
        > Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.
        >
        > Teeskentely on sääntö naisten seksivallassa!
        >
        > Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua.(oma lisäykseni: katsokaapa vaikka jo itse Anne Moilottajaa tai vaikka Jutta Urputtajaa jne ; )
        >
        > -------
        >
        > Samoin naisten seksuaalinen valta kirjan
        > kirjoittaja osuvasti totesti tv:ssä... hänen
        > opiskeluaikoina lehdet aina toitotti propagandamaisesti, että valta on miehillä, mutta kun hän katsoi ravintoloissa ynm ympäriinsä niin sehän
        olikin mies joka kulki yleensä "lakki kourassa",
        seuraa anoen naisten pöydissä, yritti tarjota
        itseään, otti jatkuvaa torjuntaa vastaan, käyttäytyi yleensäkin naisten kanssa paljon kunnioittavammin kuin toisten miesten kanssa jne...
        >
        > -----
        >
        > ET SELLASTA... ja jo nyt meillä on ME lukemat
        sinkkutalouksia ja eroissa olemme myös ME lukemissa, vielä sillä erikoispiirteellä Suomessa, että nainen on se jättäjälähes ¾ tapauksista ...sääli Suomen tulevia poikalapsia meidän raukkojen tohvelisankarien ja händyyn vetäjien takia (oli suhteessa tai ei)...

      • korpikuusensoturi
        että miehet kirjoitti:

        olisi rohkeampia.Nykyään kaikki iskeminen on jätetty naisille.Ei se nainen pure.

        Naiset tekee vähemmän aloitteita kuin miehet. AInakin minun kohdalla. Vaikka olen sporttinen.

      • Eppo
        FEMINISTIPETOS kirjoitti:

        Olenkin jo ihmetellyt missä oikein piileskelet, kun et ole pitkään aikaan ottanut kantaa yhteenkään etusivun aiheeseen. Luulin jo että sukulaisesi ovat pakottaneet sinut hoitoon, mutta jos näin pääsikin käymään, olet ilmeisesti karannut. Itseasiassa elättelin pientä toivoa siitä, että olisit löytänyt jonkin toisen sykähdyttävän kirjan jota rupeat siteeraamaan. Alkaa tämä veisu nimittäin pikku hiljaa kyllästyttämään.

      • varsinkin netissä
        korpikuusensoturi kirjoitti:

        Naiset tekee vähemmän aloitteita kuin miehet. AInakin minun kohdalla. Vaikka olen sporttinen.

        Mitähän se "sporttinen" tarkoittaa kun suurin osa miehistä pitää itseään sellaisena. Suurin osa ei kuitenkaan siltä _näytä_.

        Kaikenmallisilla vartaloilla jotkut pitävät itseään sporttisena, he käyvät varmaan kerran viikossa pelaamassa esim. sählyä.

        Himourheilijat eivät kyllä ole minun makuuni.

      • core84
        että miehet kirjoitti:

        olisi rohkeampia.Nykyään kaikki iskeminen on jätetty naisille.Ei se nainen pure.

        Näkee ihan liikaa nenäpystyssä käveleviä naisia, ovat kyllä kauniita ja treenattuja sekä muodikkaasti pukeutuneita MUTTA he odottavat sitä liian kireässä paidassa kulkevaa lihaskimppua jolla hampaat loistaa ja moniväritukka on kivasti geelillä pystyssä, ja joka puhuu heidän polvet hyytelöksi 10 sekunnissa. Tavis kun menee juttelemaan niin kummasti se pää vain kääntyy toiseen suuntaan.

        Itsellä nyt ei pahemmin ole ollut vaikeuksia saada aikaan keskustelua tai herättää jopa joidenkin naisten kiinnostusta. MUTTA eipä itsellä ole montaa sellaista tilannetta ollut ettei tunnistaisi taas vastaavasti itseään yläluokkaiseksi... rima on joskus vähän turhan korkealla, vaikken taida itsekkään yltää yläluokkaisten naisten vaatimuksiin.
        Olisi kai tyydyttävä siihen mitä saa... tai odotettava että kyllä se prinsessa joka arvostaa juuri minua ja minun periaatteita sieltä lopulta tulee.

        Takana kaksi ja puoli pitkää/vakavaa suhdetta, kaksi ensimmäistä aivan ihania ihmisiä... kai satunnaisia onnistumisia, en tiedä.
        Aloitetta en kai ole koskaan tehnyt, ainakaan ilman apua, tai sitten olen vain ajautunut tilanteeseen, jossa "joutuu" jotain puhumaan ja siitä se sitten on lähtenyt.

        Olen omasta mielestäni ujo tavis mutta tietysti keskivertoa parempi ;)

      • 777

        saamaan oikean Naisen. Keskustelun aloittajalla ei tunnu löytyvän sitä oikeaa? Tai sitten ei vaan Nainen pysy kaverilla.Nämä on niitä Jotka suokukon tavoin röyhistelee rintaansa eikä näe missä mennään.

      • .............
        Eppo kirjoitti:

        Olenkin jo ihmetellyt missä oikein piileskelet, kun et ole pitkään aikaan ottanut kantaa yhteenkään etusivun aiheeseen. Luulin jo että sukulaisesi ovat pakottaneet sinut hoitoon, mutta jos näin pääsikin käymään, olet ilmeisesti karannut. Itseasiassa elättelin pientä toivoa siitä, että olisit löytänyt jonkin toisen sykähdyttävän kirjan jota rupeat siteeraamaan. Alkaa tämä veisu nimittäin pikku hiljaa kyllästyttämään.

        Älä pelkää..pian tulee taas lisää sykähdyttäviä kirjoja kun esim. Laasanen tuo julkisuuteen tohtorin väitöskirjansa "miesten tasa-arvo ongelmat Suomessa" , aivan samoin juuri pian ilmestyy Pasi Malmin raju tohtorin väitöskirja samasta aiheesta ja miessakeillakin alkaa taas luentosarjat läpi vuoden samoista teemoista jne jne jne

        Kannattaisi sinunkin joskus lukea jotain muuta kuin Me Naisia ja Reginaa ;)

      • latetg

        ite ainaki käytän sitä että olen aluksi kuin hyvä ystävä jolloin nainen kiinnostuu. toki hyvä sitten tarjota mutta ei kannata seksistä alkaa puhua. se tulee sitten kun pyytää jatkoille :D

      • voipi olla

        Että naiset iskevät nämä "tavikset", että se
        työkaverin hyvännäköinen, mukava ja seksikäs vaimo. Jota muut työkaverit hämmästelevät, kuinka toi "jurpo" on oikein onnistunnut saamaan kyseisen naisen vaimoksi.
        Voi olla, että nainen on taluttannut miehen alttarille kun on nähnyt potenttiaalia lastensa isäksi tai jotakin muuta....?
        Sillä kyllä näitä tapauksia on tullut nähtyä monia vuosien varella. Ei siinä mieheltä ole paljon kyselty mitä mieltä on asiasta. Nainen on hoitannut iskemisen, suhteen ja avioliiton.
        Mies on vain tullut sukkana perässä.

      • mies-30-v.
        core84 kirjoitti:

        Näkee ihan liikaa nenäpystyssä käveleviä naisia, ovat kyllä kauniita ja treenattuja sekä muodikkaasti pukeutuneita MUTTA he odottavat sitä liian kireässä paidassa kulkevaa lihaskimppua jolla hampaat loistaa ja moniväritukka on kivasti geelillä pystyssä, ja joka puhuu heidän polvet hyytelöksi 10 sekunnissa. Tavis kun menee juttelemaan niin kummasti se pää vain kääntyy toiseen suuntaan.

        Itsellä nyt ei pahemmin ole ollut vaikeuksia saada aikaan keskustelua tai herättää jopa joidenkin naisten kiinnostusta. MUTTA eipä itsellä ole montaa sellaista tilannetta ollut ettei tunnistaisi taas vastaavasti itseään yläluokkaiseksi... rima on joskus vähän turhan korkealla, vaikken taida itsekkään yltää yläluokkaisten naisten vaatimuksiin.
        Olisi kai tyydyttävä siihen mitä saa... tai odotettava että kyllä se prinsessa joka arvostaa juuri minua ja minun periaatteita sieltä lopulta tulee.

        Takana kaksi ja puoli pitkää/vakavaa suhdetta, kaksi ensimmäistä aivan ihania ihmisiä... kai satunnaisia onnistumisia, en tiedä.
        Aloitetta en kai ole koskaan tehnyt, ainakaan ilman apua, tai sitten olen vain ajautunut tilanteeseen, jossa "joutuu" jotain puhumaan ja siitä se sitten on lähtenyt.

        Olen omasta mielestäni ujo tavis mutta tietysti keskivertoa parempi ;)

        moni nainen (n. nuoret 20-25-v.) katsoo vain sitä ulkonäköä ja se "mitä pään sisällä,korvien välissä liikkuu" niin on toissijainen asia!!.Silloin pelkästään homma ei usein tule toimimaan!!.

      • nainennnnn
        FEMINISTIPETOS kirjoitti:

        Milloinhan tähän iskemiseen ja torjunnan vastaanottamiseen aiotaan saada tasa-arvo sukupuolten välille?

        Asiaa vaikeuttaa vielä entisestään se miehillä että elämme maailman feministisimmässä valtiossa, jossa virallinenkin linja alkaa olla yhä useammalla naisella tätä luokkaa:
        (ja tämä kaikki mielipiteiden muokkaaminenhan tapahtuu vielä pääosin miesten silmiltä salassa eli esim sosiaaliviroissa, tasa-arvoviroissa, naisten lehdissä, feministibestsellereissä, naisyhdistykissä, naisten keskeisissä pöytäkeskusteluissa jne jne jne... propagandan ja ismien kulttuuria muuttavaa voimaa ei todella kannattaisi aliarvioida. Sen todistaa historia ja tutkimukset monin tavoin...)

        Mutta, mutta antaa siis naisten itsensä kertoa:

        http://feminismi.axspace.com/
        >
        > Siksi on aiheellista tuoda esille, mitä sanalla
        > feminismi varsinaisesti tarkoitetaan silloin, kun on kyse > feminististä, joka tekee ammattimaisesti työtä
        > naisjärjestöissä, tasa-arvoelimissä,
        > tasa-arvovirkamiehenä tai naistutkimuksen parissa.
        > Ruotsissa ja Suomessa on lähes yksinomaisena suuntauksena > feminismin elämäntyökseen ottaneissa piireissä radikaalifeministinen suuntaus.
        >
        > ...Miehistä eristäytyminen voi tapahtua eri tavoin, mm.
        > poliittisina vain naisille sallituilla kokouksilla ja naistutkimuksen kursseilla, tekemällä abortti (poistamalla
        > miehen vaikutus), naisten turvakotien perustamisella, > avioerolla ja pitkän tähtäyksen tavoitteena > naisvaltioiden tai useampien naisvaltioiden > perustamisella...
        >
        > ...Strategiamme: vastarinta ja vastakkainasettelu
        > ..suorin strateginen vastarintastrategia, niin kuin minä > käsitän, on miesten rakastamisen lopettaminen ja miesten > vihaaminen... miesviha on välttämätön strategia > naisille, itsepuolustukseksi ja sen integriteetin
        > takaamiseksi, jota tarvitsemme, ennen kuin voimme rakastaa ketään, itseämme tai toisia naisia...

        ---

        Tähän kasvavaan suuntaukseen kun ynnää päälle vaikka sen että naisilla ei ole mitään yhtä voimakasta tarvetta suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen kuin miehellä...niin alkaa käsittämään kuin kusessa suomen miehet pian ovat:

        Faktahan naisten seksuaalisuudesta on tämä:
        >
        > www.kaypahoito.fi...tti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D93408.htm
        >
        "Suomalainen seksi -tutkimuksessa kartoitettiin yli kahdentuhannen 17-75-vuotiaan suomalaisen naisen ja miehen sukupuolielämää (Kontula ja Haavio-Mannila > 1993).
        >
        JOKAISESSA YHDYNNÄSSÄ ORGASMIN SAI 6-7% NAISISTA!

        ---

        Eli 6-7% naisista saa jokaisessa yhdynnässä orgasmin, miehistä 100%.

        Miehet myös ovat halukkaita tuonne 70-80 vuotiaaksi asti, mutta naisilla tuo 6-7% loppuu kokonaan n.45 vuotiaana menopaussiin.

        ---

        Eli yllä olevan valossa tämä tänne parikin kertaa kopsaamani asia avautuu monelle vielä selkeämmin:

        Naisten seksuaalinen valta kirjan kirjoittaja
        > toteaakin haastattelussa osuvasti:
        >
        > Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.
        >
        > Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten >miehille.
        >
        > Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.
        >
        > Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.
        >
        > Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.
        >
        > Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?
        >
        > Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R.
        > Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.
        >
        > Teeskentely on sääntö naisten seksivallassa!
        >
        > Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua.(oma lisäykseni: katsokaapa vaikka jo itse Anne Moilottajaa tai vaikka Jutta Urputtajaa jne ; )
        >
        > -------
        >
        > Samoin naisten seksuaalinen valta kirjan
        > kirjoittaja osuvasti totesti tv:ssä... hänen
        > opiskeluaikoina lehdet aina toitotti propagandamaisesti, että valta on miehillä, mutta kun hän katsoi ravintoloissa ynm ympäriinsä niin sehän
        olikin mies joka kulki yleensä "lakki kourassa",
        seuraa anoen naisten pöydissä, yritti tarjota
        itseään, otti jatkuvaa torjuntaa vastaan, käyttäytyi yleensäkin naisten kanssa paljon kunnioittavammin kuin toisten miesten kanssa jne...
        >
        > -----
        >
        > ET SELLASTA... ja jo nyt meillä on ME lukemat
        sinkkutalouksia ja eroissa olemme myös ME lukemissa, vielä sillä erikoispiirteellä Suomessa, että nainen on se jättäjälähes ¾ tapauksista ...sääli Suomen tulevia poikalapsia meidän raukkojen tohvelisankarien ja händyyn vetäjien takia (oli suhteessa tai ei)...

        Alkoi kiinnostaa tuo suomalaisten seksielämästä tehty tutkimus, mistä löytäisin sen? Olisko nettiosoitetta laittaa? Käypähoito-sivuilta en onnistunut etsimällä löytämään.

      • nainen tavallinen

        vaikeaa se minunkin on löytää miestä kun en kapakoissa käy. ei ole tullut töissä vastaan, ei huoltoasemalla tankilla... missä ihmeessä niitä tapaa, vapaita miehiä.
        ei sen tarvii olla sporttinen, voi olla vaikka tukevampikin tai sit kaljukin tai... kunhan käy töissä. onks paljon vaadittu.
        t.tavallinen nainen

      • Nimetön
        että miehet kirjoitti:

        olisi rohkeampia.Nykyään kaikki iskeminen on jätetty naisille.Ei se nainen pure.

        Parisuhdemarkkinoilla naisilla on niin suuri valta että on vähintäänkin kohtuullista että ottavat vastuun iskemisestä!!
        Kannattais myös perehtyä tutkimukseen seksuaalisesta vallasta missä naisten tapaa käyttää seksuaalista valtaansa parisuhteessa ja sen muodostamisessa verrataan lähen hitlerin käytökseen.

      • Nimetön
        FEMINISTIPETOS kirjoitti:

        Milloinhan tähän iskemiseen ja torjunnan vastaanottamiseen aiotaan saada tasa-arvo sukupuolten välille?

        Asiaa vaikeuttaa vielä entisestään se miehillä että elämme maailman feministisimmässä valtiossa, jossa virallinenkin linja alkaa olla yhä useammalla naisella tätä luokkaa:
        (ja tämä kaikki mielipiteiden muokkaaminenhan tapahtuu vielä pääosin miesten silmiltä salassa eli esim sosiaaliviroissa, tasa-arvoviroissa, naisten lehdissä, feministibestsellereissä, naisyhdistykissä, naisten keskeisissä pöytäkeskusteluissa jne jne jne... propagandan ja ismien kulttuuria muuttavaa voimaa ei todella kannattaisi aliarvioida. Sen todistaa historia ja tutkimukset monin tavoin...)

        Mutta, mutta antaa siis naisten itsensä kertoa:

        http://feminismi.axspace.com/
        >
        > Siksi on aiheellista tuoda esille, mitä sanalla
        > feminismi varsinaisesti tarkoitetaan silloin, kun on kyse > feminististä, joka tekee ammattimaisesti työtä
        > naisjärjestöissä, tasa-arvoelimissä,
        > tasa-arvovirkamiehenä tai naistutkimuksen parissa.
        > Ruotsissa ja Suomessa on lähes yksinomaisena suuntauksena > feminismin elämäntyökseen ottaneissa piireissä radikaalifeministinen suuntaus.
        >
        > ...Miehistä eristäytyminen voi tapahtua eri tavoin, mm.
        > poliittisina vain naisille sallituilla kokouksilla ja naistutkimuksen kursseilla, tekemällä abortti (poistamalla
        > miehen vaikutus), naisten turvakotien perustamisella, > avioerolla ja pitkän tähtäyksen tavoitteena > naisvaltioiden tai useampien naisvaltioiden > perustamisella...
        >
        > ...Strategiamme: vastarinta ja vastakkainasettelu
        > ..suorin strateginen vastarintastrategia, niin kuin minä > käsitän, on miesten rakastamisen lopettaminen ja miesten > vihaaminen... miesviha on välttämätön strategia > naisille, itsepuolustukseksi ja sen integriteetin
        > takaamiseksi, jota tarvitsemme, ennen kuin voimme rakastaa ketään, itseämme tai toisia naisia...

        ---

        Tähän kasvavaan suuntaukseen kun ynnää päälle vaikka sen että naisilla ei ole mitään yhtä voimakasta tarvetta suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen kuin miehellä...niin alkaa käsittämään kuin kusessa suomen miehet pian ovat:

        Faktahan naisten seksuaalisuudesta on tämä:
        >
        > www.kaypahoito.fi...tti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D93408.htm
        >
        "Suomalainen seksi -tutkimuksessa kartoitettiin yli kahdentuhannen 17-75-vuotiaan suomalaisen naisen ja miehen sukupuolielämää (Kontula ja Haavio-Mannila > 1993).
        >
        JOKAISESSA YHDYNNÄSSÄ ORGASMIN SAI 6-7% NAISISTA!

        ---

        Eli 6-7% naisista saa jokaisessa yhdynnässä orgasmin, miehistä 100%.

        Miehet myös ovat halukkaita tuonne 70-80 vuotiaaksi asti, mutta naisilla tuo 6-7% loppuu kokonaan n.45 vuotiaana menopaussiin.

        ---

        Eli yllä olevan valossa tämä tänne parikin kertaa kopsaamani asia avautuu monelle vielä selkeämmin:

        Naisten seksuaalinen valta kirjan kirjoittaja
        > toteaakin haastattelussa osuvasti:
        >
        > Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.
        >
        > Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten >miehille.
        >
        > Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.
        >
        > Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.
        >
        > Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.
        >
        > Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?
        >
        > Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R.
        > Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.
        >
        > Teeskentely on sääntö naisten seksivallassa!
        >
        > Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua.(oma lisäykseni: katsokaapa vaikka jo itse Anne Moilottajaa tai vaikka Jutta Urputtajaa jne ; )
        >
        > -------
        >
        > Samoin naisten seksuaalinen valta kirjan
        > kirjoittaja osuvasti totesti tv:ssä... hänen
        > opiskeluaikoina lehdet aina toitotti propagandamaisesti, että valta on miehillä, mutta kun hän katsoi ravintoloissa ynm ympäriinsä niin sehän
        olikin mies joka kulki yleensä "lakki kourassa",
        seuraa anoen naisten pöydissä, yritti tarjota
        itseään, otti jatkuvaa torjuntaa vastaan, käyttäytyi yleensäkin naisten kanssa paljon kunnioittavammin kuin toisten miesten kanssa jne...
        >
        > -----
        >
        > ET SELLASTA... ja jo nyt meillä on ME lukemat
        sinkkutalouksia ja eroissa olemme myös ME lukemissa, vielä sillä erikoispiirteellä Suomessa, että nainen on se jättäjälähes ¾ tapauksista ...sääli Suomen tulevia poikalapsia meidän raukkojen tohvelisankarien ja händyyn vetäjien takia (oli suhteessa tai ei)...

        just ton naisten suksuaalisen vallan takia niitä onkin hyvin hankala iskeä. ennen vanhaan pystyi jopa 'saada vähän' ilman edes viettelemästä ensin, riippuu naisesta.

        nykyään se on niin perkeleen hankalaa ja vielläkin te luulette olevanne vähä arvoisempia.

      • ainakin minun mielestäni..
        varsinkin netissä kirjoitti:

        Mitähän se "sporttinen" tarkoittaa kun suurin osa miehistä pitää itseään sellaisena. Suurin osa ei kuitenkaan siltä _näytä_.

        Kaikenmallisilla vartaloilla jotkut pitävät itseään sporttisena, he käyvät varmaan kerran viikossa pelaamassa esim. sählyä.

        Himourheilijat eivät kyllä ole minun makuuni.

        Ei minua ole kukaan koskaan vartalollaan iskenyt, joten sillä ei ole sen enempää väliä, knhan nyt on sopusuhtainen. Kasvot merkitsevät huomattavasti kroppaa enemmän ja kaikki riippuu loppupeleissä persoonasta. Ilman itseluottamusta ei tule mitään, ainakaa minun kohdalla :)

      • että..
        mies-30-v. kirjoitti:

        moni nainen (n. nuoret 20-25-v.) katsoo vain sitä ulkonäköä ja se "mitä pään sisällä,korvien välissä liikkuu" niin on toissijainen asia!!.Silloin pelkästään homma ei usein tule toimimaan!!.

        Johtuu aika pitkälle siitä, että harva ihminen lähtee baariin etsimään elämänkumppania.. Ja kun hakusessa on yhdenillanjuttu (oli sitten viatonta flirttiä tai johtaa seksiin asti), niin kriteerinä toimii yleensä ulkonäkö, muulla kun ei kauheasti ole väliä. Naisten kohdalla yrittäjiä vielä kun on useampi samaa naista kohti, niin valinnanvaraa riitää. Niinkuin aikasempi kirjottaja mainitsi, vaikka on yläluokkaa niin joutuu tyytymään tavallisiin naisiin. Naisilla tosiaan on valinnanvaraa ja siksi nämä hyvännäköiset miehet menestyvät. Heidän menestyksensä tosin loppuu siinä vaiheessa, kun lähdetään etsimään sitä elämänkumppania.

      • että miehet kirjoitti:

        olisi rohkeampia.Nykyään kaikki iskeminen on jätetty naisille.Ei se nainen pure.

        mies tulee lähelle,, jos naisen ilmeet ja eleet ei sitä estä??

      • niinkö vain
        core84 kirjoitti:

        Näkee ihan liikaa nenäpystyssä käveleviä naisia, ovat kyllä kauniita ja treenattuja sekä muodikkaasti pukeutuneita MUTTA he odottavat sitä liian kireässä paidassa kulkevaa lihaskimppua jolla hampaat loistaa ja moniväritukka on kivasti geelillä pystyssä, ja joka puhuu heidän polvet hyytelöksi 10 sekunnissa. Tavis kun menee juttelemaan niin kummasti se pää vain kääntyy toiseen suuntaan.

        Itsellä nyt ei pahemmin ole ollut vaikeuksia saada aikaan keskustelua tai herättää jopa joidenkin naisten kiinnostusta. MUTTA eipä itsellä ole montaa sellaista tilannetta ollut ettei tunnistaisi taas vastaavasti itseään yläluokkaiseksi... rima on joskus vähän turhan korkealla, vaikken taida itsekkään yltää yläluokkaisten naisten vaatimuksiin.
        Olisi kai tyydyttävä siihen mitä saa... tai odotettava että kyllä se prinsessa joka arvostaa juuri minua ja minun periaatteita sieltä lopulta tulee.

        Takana kaksi ja puoli pitkää/vakavaa suhdetta, kaksi ensimmäistä aivan ihania ihmisiä... kai satunnaisia onnistumisia, en tiedä.
        Aloitetta en kai ole koskaan tehnyt, ainakaan ilman apua, tai sitten olen vain ajautunut tilanteeseen, jossa "joutuu" jotain puhumaan ja siitä se sitten on lähtenyt.

        Olen omasta mielestäni ujo tavis mutta tietysti keskivertoa parempi ;)

        kuulehan! kaiikihan me luulemme olevamme yläluokkaa. Minä joka olen ollut 4 kertaa aviossa luulen tietäväni osa, muuten kaikkea.
        Meissä miehissä on jokin geeni joka saa luulemaan meidän olevan muita vähä arvoisempi.
        Ottaen huomioon meidän maamme vähäisen siniveristen määrän, voinemme otaksua ajattelu m allin olevan väärän. KYYLLÄ asia on meidän itsetunnostamme kiinni. Kaikki tämän Telluksen asukkaat ovat samalla viivall loppujen lopuksi

      • ...............
        FEMINISTIPETOS kirjoitti:

        Milloinhan tähän iskemiseen ja torjunnan vastaanottamiseen aiotaan saada tasa-arvo sukupuolten välille?

        Asiaa vaikeuttaa vielä entisestään se miehillä että elämme maailman feministisimmässä valtiossa, jossa virallinenkin linja alkaa olla yhä useammalla naisella tätä luokkaa:
        (ja tämä kaikki mielipiteiden muokkaaminenhan tapahtuu vielä pääosin miesten silmiltä salassa eli esim sosiaaliviroissa, tasa-arvoviroissa, naisten lehdissä, feministibestsellereissä, naisyhdistykissä, naisten keskeisissä pöytäkeskusteluissa jne jne jne... propagandan ja ismien kulttuuria muuttavaa voimaa ei todella kannattaisi aliarvioida. Sen todistaa historia ja tutkimukset monin tavoin...)

        Mutta, mutta antaa siis naisten itsensä kertoa:

        http://feminismi.axspace.com/
        >
        > Siksi on aiheellista tuoda esille, mitä sanalla
        > feminismi varsinaisesti tarkoitetaan silloin, kun on kyse > feminististä, joka tekee ammattimaisesti työtä
        > naisjärjestöissä, tasa-arvoelimissä,
        > tasa-arvovirkamiehenä tai naistutkimuksen parissa.
        > Ruotsissa ja Suomessa on lähes yksinomaisena suuntauksena > feminismin elämäntyökseen ottaneissa piireissä radikaalifeministinen suuntaus.
        >
        > ...Miehistä eristäytyminen voi tapahtua eri tavoin, mm.
        > poliittisina vain naisille sallituilla kokouksilla ja naistutkimuksen kursseilla, tekemällä abortti (poistamalla
        > miehen vaikutus), naisten turvakotien perustamisella, > avioerolla ja pitkän tähtäyksen tavoitteena > naisvaltioiden tai useampien naisvaltioiden > perustamisella...
        >
        > ...Strategiamme: vastarinta ja vastakkainasettelu
        > ..suorin strateginen vastarintastrategia, niin kuin minä > käsitän, on miesten rakastamisen lopettaminen ja miesten > vihaaminen... miesviha on välttämätön strategia > naisille, itsepuolustukseksi ja sen integriteetin
        > takaamiseksi, jota tarvitsemme, ennen kuin voimme rakastaa ketään, itseämme tai toisia naisia...

        ---

        Tähän kasvavaan suuntaukseen kun ynnää päälle vaikka sen että naisilla ei ole mitään yhtä voimakasta tarvetta suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen kuin miehellä...niin alkaa käsittämään kuin kusessa suomen miehet pian ovat:

        Faktahan naisten seksuaalisuudesta on tämä:
        >
        > www.kaypahoito.fi...tti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D93408.htm
        >
        "Suomalainen seksi -tutkimuksessa kartoitettiin yli kahdentuhannen 17-75-vuotiaan suomalaisen naisen ja miehen sukupuolielämää (Kontula ja Haavio-Mannila > 1993).
        >
        JOKAISESSA YHDYNNÄSSÄ ORGASMIN SAI 6-7% NAISISTA!

        ---

        Eli 6-7% naisista saa jokaisessa yhdynnässä orgasmin, miehistä 100%.

        Miehet myös ovat halukkaita tuonne 70-80 vuotiaaksi asti, mutta naisilla tuo 6-7% loppuu kokonaan n.45 vuotiaana menopaussiin.

        ---

        Eli yllä olevan valossa tämä tänne parikin kertaa kopsaamani asia avautuu monelle vielä selkeämmin:

        Naisten seksuaalinen valta kirjan kirjoittaja
        > toteaakin haastattelussa osuvasti:
        >
        > Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.
        >
        > Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten >miehille.
        >
        > Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.
        >
        > Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.
        >
        > Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.
        >
        > Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?
        >
        > Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R.
        > Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä.
        >
        > Teeskentely on sääntö naisten seksivallassa!
        >
        > Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua.(oma lisäykseni: katsokaapa vaikka jo itse Anne Moilottajaa tai vaikka Jutta Urputtajaa jne ; )
        >
        > -------
        >
        > Samoin naisten seksuaalinen valta kirjan
        > kirjoittaja osuvasti totesti tv:ssä... hänen
        > opiskeluaikoina lehdet aina toitotti propagandamaisesti, että valta on miehillä, mutta kun hän katsoi ravintoloissa ynm ympäriinsä niin sehän
        olikin mies joka kulki yleensä "lakki kourassa",
        seuraa anoen naisten pöydissä, yritti tarjota
        itseään, otti jatkuvaa torjuntaa vastaan, käyttäytyi yleensäkin naisten kanssa paljon kunnioittavammin kuin toisten miesten kanssa jne...
        >
        > -----
        >
        > ET SELLASTA... ja jo nyt meillä on ME lukemat
        sinkkutalouksia ja eroissa olemme myös ME lukemissa, vielä sillä erikoispiirteellä Suomessa, että nainen on se jättäjälähes ¾ tapauksista ...sääli Suomen tulevia poikalapsia meidän raukkojen tohvelisankarien ja händyyn vetäjien takia (oli suhteessa tai ei)...

        Rauhtou hyvä mies. Mene juttelemaan naiselle mukavia ja yritä onneas. Tuollaisella itkulla et ainakaan ketään saa.

      • hotmiksu
        core84 kirjoitti:

        Näkee ihan liikaa nenäpystyssä käveleviä naisia, ovat kyllä kauniita ja treenattuja sekä muodikkaasti pukeutuneita MUTTA he odottavat sitä liian kireässä paidassa kulkevaa lihaskimppua jolla hampaat loistaa ja moniväritukka on kivasti geelillä pystyssä, ja joka puhuu heidän polvet hyytelöksi 10 sekunnissa. Tavis kun menee juttelemaan niin kummasti se pää vain kääntyy toiseen suuntaan.

        Itsellä nyt ei pahemmin ole ollut vaikeuksia saada aikaan keskustelua tai herättää jopa joidenkin naisten kiinnostusta. MUTTA eipä itsellä ole montaa sellaista tilannetta ollut ettei tunnistaisi taas vastaavasti itseään yläluokkaiseksi... rima on joskus vähän turhan korkealla, vaikken taida itsekkään yltää yläluokkaisten naisten vaatimuksiin.
        Olisi kai tyydyttävä siihen mitä saa... tai odotettava että kyllä se prinsessa joka arvostaa juuri minua ja minun periaatteita sieltä lopulta tulee.

        Takana kaksi ja puoli pitkää/vakavaa suhdetta, kaksi ensimmäistä aivan ihania ihmisiä... kai satunnaisia onnistumisia, en tiedä.
        Aloitetta en kai ole koskaan tehnyt, ainakaan ilman apua, tai sitten olen vain ajautunut tilanteeseen, jossa "joutuu" jotain puhumaan ja siitä se sitten on lähtenyt.

        Olen omasta mielestäni ujo tavis mutta tietysti keskivertoa parempi ;)

        Ei ole tähän mennessä flaksii käyny jotenki tulee vaan sellanen orko olo että olenko sittenki sinkuna koko ikäni pitäskö luovuttaa koko leikki vai odottaa etta joku on tullakseen jos tulee

      • Ja avioerot
        nainennnnn kirjoitti:

        Alkoi kiinnostaa tuo suomalaisten seksielämästä tehty tutkimus, mistä löytäisin sen? Olisko nettiosoitetta laittaa? Käypähoito-sivuilta en onnistunut etsimällä löytämään.

        http://www.kaypahoito.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D93408.htm

        Siinä siteerausta tutkimuksesta mm. tämä tieto että suomalaisista naisista saa orgasmin vain 6-7% joka kerta ...tieto joka pitäisi olla jokaisen suomalaisen miehen tiedossa...voisi alkaa miesten paineet vähenemään, mutta myös heräämään ikäviä kysymyksiä naisten kannalta siitä että miten paljon naisemme teeskentelevät ja mikä on se hinta/tapa millä miehet maksavat tästä, kenelle teeskennellään ja miksi ynm tai miksi yhtäkkiä ollaan luotu ME lukemat eroissa ja yhden ihmisten talouksien määrä -kysyntähän nostaa tuotteen/asian hintaa/arvoa jne jne jne...

        "teeskentely on sääntö naisten vallankäytössä" kuten ylempänä sanotaan ja kirjassa naisten seksuaalinen valta ;)

      • :::::>

        minä luovutin naisten suhteen jo 10 vuotta sitten. ei niitä ihminen voi ymmärtää... en minä toki miehiinkään vaihtanut - yksinäisyydestä kun pääsee yli, niin yksin eläminen ei itse asiassa ole ollenkaan hullumpaa!

      • Nainen 21-v
        mies-30-v. kirjoitti:

        moni nainen (n. nuoret 20-25-v.) katsoo vain sitä ulkonäköä ja se "mitä pään sisällä,korvien välissä liikkuu" niin on toissijainen asia!!.Silloin pelkästään homma ei usein tule toimimaan!!.

        Olen ihan hyvän näköinen, siististi pukeutuva ja fiksu. Koskaan minulle ei ole ollut ensisijainen asia se, miltä toinen näyttää. Toki myönnän että ajattelen sitä miltä toinen näyttää, mutta en ole koskaan asettanut ulkonäköä kriteeriksi siihen, kenenkanssa liikun, olen tai seurustelen.. kyllä minulle aina on ollut tärkeintä se pään sisältö.

        Olen avoliitossa 30v miehen kanssa ja onnellinen. Ulkonäkö ei tosiaankaan ollut se johon hänessä ihastuin.

      • Rento-Regina
        ............. kirjoitti:

        Älä pelkää..pian tulee taas lisää sykähdyttäviä kirjoja kun esim. Laasanen tuo julkisuuteen tohtorin väitöskirjansa "miesten tasa-arvo ongelmat Suomessa" , aivan samoin juuri pian ilmestyy Pasi Malmin raju tohtorin väitöskirja samasta aiheesta ja miessakeillakin alkaa taas luentosarjat läpi vuoden samoista teemoista jne jne jne

        Kannattaisi sinunkin joskus lukea jotain muuta kuin Me Naisia ja Reginaa ;)

        rupee Reginaa vähättelee, se on paras lehti koskaan.
        Tilasin sen just äsken, koko loppuelämäkseni.

        Aaaaaah

      • pierettäää
        varsinkin netissä kirjoitti:

        Mitähän se "sporttinen" tarkoittaa kun suurin osa miehistä pitää itseään sellaisena. Suurin osa ei kuitenkaan siltä _näytä_.

        Kaikenmallisilla vartaloilla jotkut pitävät itseään sporttisena, he käyvät varmaan kerran viikossa pelaamassa esim. sählyä.

        Himourheilijat eivät kyllä ole minun makuuni.

        Onhan kuulantyöntäjä(kin) urheilija ja näin ollen sporttinen? :)

    • haluat oppia
    • mainostanut

      pokaamiskurssia jo tuossa aiemmassa viestissäsi. äläkä kiltti vastaile omiin viesteihisi.

      • vastaaja-sälli

        Mikäs helevetin laki täällä kieltää omiin viesteihinsä vastaamasta.

        Kai sitä nyt saatana saa vastata ihan mihin haluaa?

        ..eli ooppa sinä sekopää ihan hissunkissun siellä.

      • Toinen Vastaaja-sälli
        vastaaja-sälli kirjoitti:

        Mikäs helevetin laki täällä kieltää omiin viesteihinsä vastaamasta.

        Kai sitä nyt saatana saa vastata ihan mihin haluaa?

        ..eli ooppa sinä sekopää ihan hissunkissun siellä.

        Juuri niin!

        Puhut asiaa. Kyllä viesteihin saa vastata vaikka ne olisi itse kirjoittanutkin.

        Sehän on joskus ainoa järkevä tapa antaa lisävaloa ongelmiin.

        Todellista sairautta on se, että vastaa itselleen niinkuin vastaisi toiselle ihmiselle, eikä niin kuin vastailisi itselleen, eli itse itseään täydentäen, tai egoaan, tai sen omaista, korjaillen. Kuten minä.

        Ah, miten ihanaa onkaan kirjoittaa vain kirjoittamisen ilosta.

        Mutta mistä kaikki tällainen onneton epämääräinen kirjoittelu johtuu? No seksin puutteesta tietenkin. Tervetuloa avioliittoon kolleegat.

      • Pelirrojo
        Toinen Vastaaja-sälli kirjoitti:

        Onneksi otat ton noin lunkisti ! :)
        Ja hei. Onhan se haluttomuus ja seksi yleensäkin tällä viikolla aika monessa mediassa esillä.
        Naurua vaan minulla piisaa kun puhutaan ja kysellään että 'Kärsitkö haluttomuudesta?'
        Kyllä se minun näkökulmassa ensimmäisenä se aviokumppani kärsii :D

        No onneksi olen siitä kahleesta vapaa vielä.

        Ihanaa syksyä.

    • tympeäää

      Tuohan on kuin jotain naisten esineellistämistä. Aivan kuin naiset olisivat jotain kalasaaliita mitä pitää onkimalla onkia ja sen enempää tunteilematta edetä sänkyyn jos pärstävärkki mielyttää. Toki jos on jossain semmoisia naisia jotka pitävät, itseäni ei kiinnosta teennäiset tunteettomat seksin kärkkyjät enkä siksi käy kapakoissa etsimässä rakkautta.

      • Nimetön

        Miesten ja naisten ajattelun eron. Ei tuossa ensimmäisessä kirjotettu että PITÄÄ iskeä mahdollisimman monta panoa. Siinä kerrottiin että jos haluaa itselleen kauniin naisen, niin sun tarvii olla iskuammattilainen ettei tule heti turpiin. Nykyään naiset osaa olla tosi tylyjä ja ylpeitä...sitten ihmetellään miksi ei löydy miestä. Ei tarvi kun katsoa treffisivuja ja näkee että se on täynnä kauniita yksinäisiä naisia joilla on aivan järjettömät hakukriteerit. Jos "tiedetään" kalsareiden värikin jo ennen tapaamista, niin turha inistä yksinäisyyttä.

      • tonttu tomppeli
        Nimetön kirjoitti:

        ainakin, kun ajattelen omaa ikäluokkaani, ei siellä vinguta naisten vaikeudesta, kauneudesta,saavuttamattomuudesta, siellä luotetaan siihen, että se oikea osuu kohdalle, vaikka olenkin jo kalju, leski ja huonoryhtinen. Olen jakanut omaisuuteni lapsille, joten sitäkään nainen ei voi enää kärkkyä.
        Nuorilla miehillä lienee hankalaa, varsinkin kun miehiseen kulttuuriin kuuluu turhasta ja olemattomasta kehuskelu. Kilpailutilanne tunne-elämässä on typeryyttä. Kyllähän naiselta löytyy kykyä hyväksyä mies kuin mies, kunhan perheestä osaa huolta kantaa. Naiset EIVÄT OLE LIIAN KRIITTISIÄ, se luulo on miesten itsensä luomaa.

      • hakea sänkyyn

        On onnistanut aina sänkyyn vieminen , ei ole mitään mieltä tuhlata aikaa naisiin mitkä vaatii liirum laarum lässytystä.

      • juuri niin

        Siltä se vaan vaikuttaa, että niitä naisia on pakko lähteä onkimaan jostakin, kun eivät ole osanneet tulla kotoa hakemaankaan.

        Kaikille kun ei ole siunaantunut sellaista tuttavapiiriä, jonka kautta pääsisi keittiön kautta naisiin tutustumaan.

        Ehkä voisit kertoa mikä on se vaihtoehtoinen tapa, jos sen tiedät.

      • just niin
        tonttu tomppeli kirjoitti:

        ainakin, kun ajattelen omaa ikäluokkaani, ei siellä vinguta naisten vaikeudesta, kauneudesta,saavuttamattomuudesta, siellä luotetaan siihen, että se oikea osuu kohdalle, vaikka olenkin jo kalju, leski ja huonoryhtinen. Olen jakanut omaisuuteni lapsille, joten sitäkään nainen ei voi enää kärkkyä.
        Nuorilla miehillä lienee hankalaa, varsinkin kun miehiseen kulttuuriin kuuluu turhasta ja olemattomasta kehuskelu. Kilpailutilanne tunne-elämässä on typeryyttä. Kyllähän naiselta löytyy kykyä hyväksyä mies kuin mies, kunhan perheestä osaa huolta kantaa. Naiset EIVÄT OLE LIIAN KRIITTISIÄ, se luulo on miesten itsensä luomaa.

        Aivan kuten totesit "kaukana sun ikäluokasta"! Me todellakin etsitään eri tason ja ikäluokan naisia. En todellakaan etsi sellaista naista jolle kelpaa kalju huonoryhtinen leski joka on jo jakanut omaisuutensa. Taitaisit olla vanhapoika jos olisit joutunu nykytyttöjä vokottelemaan, tai vain odottelisit "sitä oikeaa" ja elämä lipuis ohi.

      • KOKEMUSTA ON
        just niin kirjoitti:

        Aivan kuten totesit "kaukana sun ikäluokasta"! Me todellakin etsitään eri tason ja ikäluokan naisia. En todellakaan etsi sellaista naista jolle kelpaa kalju huonoryhtinen leski joka on jo jakanut omaisuutensa. Taitaisit olla vanhapoika jos olisit joutunu nykytyttöjä vokottelemaan, tai vain odottelisit "sitä oikeaa" ja elämä lipuis ohi.

        vOIT ITSEKIN OLLA KALJU JA LESKENÄ ELELLÄ. iKÄÄ TULEE SULLEKIN, JOTEN PIDÄ KIIRETTÄ, ETTET TARVITSE TÄÄLLÄ YKSINÄISYYTTÄS, ILMAN TYTTÖYSTÄVÄÄ ITKEÄ. KYL SE VAAN ON TOSIASIA, ET 60-70V. MIEHET EIVÄT OLE SAMANIKÄISTEN NAISTEN KANSSA TASAVEROISIA, NAISET OVAT VIRIILIMPIÄ KUN TAAS MIEHILLÄ EI TOIMI, VAIK OIS VIAGRAAKIN.

      • Nimetön
        KOKEMUSTA ON kirjoitti:

        Eiköhän noi ole aika henkilökohtaisia juttuja. Toiset käyttää sinistäsalmiakkia kaksvitosina toisten ei tarvitse käyttää koskaan.

    • bennu

      mitä varakkaampi mies on,sitä varmemmin nainen on iskettävissä.ei siinä ulkonäkö tai persoona paljoa merkitse,kun lompakossa on paljon hilloa.

      • näitäkin

        on, mutta mitenkäs selität naisten rakastumisen alkoholisteihin ym. tunne-elämähäiriöisiin? Siinä ei yleensä ole kyse rahasta. Lisäksi on olemassa niitäkin naisia, jotka ovat naimisissa tai suhteissa kohtuullisen normaalien miesten kanssa, joilla on kohtuullisen normaalit tulot.

        Kai miehetkin voivat avioitua rahasta?

      • naapurin_neiti_

        En voisi ikinä kuvitella meneväni naimisiin miehen kanssa pelkästään rahasta! Voi pojat, teillä on todellakin väärä kuva asiasta... Tai no tietenkin on poikkeuksia, mutta suurin osa ei välitä onko kukkarossa Roope vai Matti...

      • Väitän

        Rahalla ole merkitystä. Kyllä ihmisen itsessään pitää olla se mikä kiinnostaa. Joillakin miehillä on se käsitys, että rahalla saa...

      • Yks sinkkumies

        Jos ei satu olemaan rutkasti rahaa, niin kunnon rikosrekisteri ehdottomine vankeustuomioineen lisää kummasti viehätysvoimaa. Vai oletteko kuulleet koskaan siitä naisenpuutteesta kärsineestä murhamiehestä? Ai ette vai? Ei se mitään, en minäkään :)

      • tarkkaja,,,,

        Kyllä se näin on.Tästä on julkisuudessa
        hyviä esimerkkejä.Jokainen mies voi testata
        tätä heitäytymällä seuranhakupalstoille
        tai vaikka chatti keskusteluun.
        Heti halutaantietää ammatti,asumismuoto,
        ,millaisella autolla ajat? ym ym,
        Sekin haluttaisiin tietää paljonko
        tilillä on rahaa ,mutta häveiäisyys
        estää ettei kehdata kysyä.
        Että se siitä persoonasta.

      • Toxica

        Itse naisena olen valinnut tavallisen köyhänpuoleisen miehen.ainakin minuun tehoaa äly ja herkkyys ja huumorintaju enemmän kuin mikään raha.
        Raha on metallia ja paperia..tyhmiä ne jotka rahaa kumartaa!
        Muutenkin;ei pidä yleistää,se on vastenmielistä..
        Olemmehan kaikki yksilöitä???

      • Nimetön
        Yks sinkkumies kirjoitti:

        Jos ei satu olemaan rutkasti rahaa, niin kunnon rikosrekisteri ehdottomine vankeustuomioineen lisää kummasti viehätysvoimaa. Vai oletteko kuulleet koskaan siitä naisenpuutteesta kärsineestä murhamiehestä? Ai ette vai? Ei se mitään, en minäkään :)

        Ei ainakaan minua mitenkään saa kiinnostumaan. Paremminkin juoksen niin kauas, kuin voin. Kyllä muitakin ilman jääneitä on pilvin pimein, ettei tarvitse murhamiehiin turvautua. Tuohon liittyy tiukasti äidilleset vaistot ja turha usko siihen, että ihminen muuttaa tapojaan, kunsitä oikein kovasti rakastaa. Kattia kanssa, voitte jatkaa unelmointianne, jotka siihen uskotte.

      • asia o

        Itsellä kaikki on ok. on huippu hieno asunto, ei maksuhäiriöitä eikä muutakaan häikkää elämässä.
        Mutta koitappa iskee itelle nainen... Eipä onnistu ja mistäköhän johtuu??? No yksin kertaisesti siittä että olen työtön!!!
        Kaikki menee siihen asti aina hyvin, kunnes nainen kysyy mitä sä teet työksesi. Näin se van menee!!!

      • "varma"
        asia o kirjoitti:

        konsti millä naiset saa karkuun juoksemaan on kun vastaa kysymykseen työstä...karjatilallinen,
        pitäisikö opetella valehtelemaan...???

    • vuoden PARAS

      ainakin otsikko oli naurettavin. NAISTEN iskemiseen pitäöis olla NAISMAINEN STAILARI-hintti. semmosiin ne tuntee vetovoimaa. Ämmä haluu koko NAINNIN AJAN pälistä kuinka pätevä/huolellinen on (ja hänen ÄITI, ISOäiti etc). Jotain siihen tyyliin, että kaikki on tehty täydellisesti: laskut maksettu aina eräpäivänä, syö terveellisesti, ei juo eikä tupakoi VAIKKA MAKAA LAHNANA SÄTKÄ HARPAISSA ja 3promillen kännissä plääp plääp......

      ON SIINÄ MIEHELLÄ TYÖTÄ kun hoitelee semmosen pälpättävän lahnan ja hermo/TÄRYKALVOT kestäää aktin ajan............

      • ikisiNkkuko??

        päivän parhaat naurut :D :D Ei mene sinullakaan sit vahvasti, jos noin on päässyt käymään... Osta earit ;)

    • Kojoootti

      Miksi turhaan kuluttaa aikaa naisten iskemiseen, tulkoot itse juttusille jos kiinnostaa :)

      • ilman selittelyitä...

        molemmilla kun sama PÄÄMÄÄRÄ!!!!

    • iskeminenkin....

      hyvin vaikeaa... naisena olen huomannut sen. En tosin ole baarissa yrittänyt iskeä kuin katsomalla silmiin ja hymyilemällä, mutta silti. Lisäksi kaverini kautta kysymällä ei ole tuottanut tulosta eikä myöskään laittamalla itse tekstaria. Tähän päivään mennessä en ole siis onnistunut kertaakaan iskemään miestä. Joten on sekin vaikeaa.

      • SIM

        yrittää, joskus onnistuu, aivan varmasti. Se on sama kuin myyntityössä, että mitä enemmän sinulla on kontakteja ja tarjouksia potentiaalisiin asiakkaisiin, sitä useammin tärppää.

        Kysymys on kyllä osittain siitä, että osaa valita "kohteet" suhteellisen realistisesti. Eli miettii vähän, millainen tyyppi saattaisi juuri sinulle sopia ja päinvastoin.

        Älä lannistu, olet ilmeisesti aika nuori ( /-20 v), joten aktiivisuutta peliin, niin tulosta alkaa syntyä. Onnea yrityksiin...:)

      • on miesten iskeminen

        MIEHELTÄ. Ei tahdo irrota vaikka vonkaajana olis TÄYDELLISEN KOMEA MIES!!!!!!!!! Se on väärin. MISSÄ miesten tasa-arvo!!!!!!!!!!! laki tehtävä ja het. eli MIEHELLE pittaa antaa vonkaamatta!

      • kuuri korvaan
        SIM kirjoitti:

        yrittää, joskus onnistuu, aivan varmasti. Se on sama kuin myyntityössä, että mitä enemmän sinulla on kontakteja ja tarjouksia potentiaalisiin asiakkaisiin, sitä useammin tärppää.

        Kysymys on kyllä osittain siitä, että osaa valita "kohteet" suhteellisen realistisesti. Eli miettii vähän, millainen tyyppi saattaisi juuri sinulle sopia ja päinvastoin.

        Älä lannistu, olet ilmeisesti aika nuori ( /-20 v), joten aktiivisuutta peliin, niin tulosta alkaa syntyä. Onnea yrityksiin...:)

        MOLEMMISSA. Muija kitisee niin korkeelta että TÄRYKALVOT rikkoontuu. Puhelinmyyjän kuulo voi mennä jos vastaaja KYTKEE PUHELIMEN KOVAÄÄNISEEN kuten sille turkulaiselle puh.myyjälle kävi

      • yrität iskeä

        miestä itsellesi baarista tms. Me miehet kun EI OLLA ajatustenlukijoita koska emme moista "selvää" iskuyritystä tunnista. Että silleen...

      • Sen vaikeampaa

        kuin naisten iskeminen. Varmaan helpompaa, koska miehet eivät ole niin nirsoja kuin naiset, eivätkä
        niin paranoidisia kuin naiset. Joskus tuntuu, että
        kaikille naisille mies on potentiaalinen sarjamurhaaja niin kauan kunnes nainen on kuullut miehen puhuvan..normaaleja asioita ja täten osoittautunut jopa ihmiseksi.

    • Nimetön

      ... aivan tavallisesta sosiaalisesta kanssakaymisesta.

    • uskosta

      Jos uskot itseesi niin onnistut aina...
      mutta jos kuitenkin käy niin ettei nappaa johtuu se todennäköisesti siitä että olet erehtynyt iskemään vain väärää naista.

      On hyvä ainakin selvittää itselleen mitä haluaa.
      Sen jälkeen päättää löytää sellaisen naisen ja siitä se lähtee.

    • Tonda

      Jälleen kerran sain uutta tietoa. :d

    • Tuuristahan se on

      useimmiten kiinni ;)

      • Miten se tehdään

        No olipa minunkin pakko ottaa tähän keskusteluun osaan kun on niin ajankohtainen aihe.:)
        Juu eli naisia tässä on yritetty metsästää jo muutama kuukausi kun edellinen pitkähkö suhde päättyi.
        Seurustelin useamman vuoden joten isku repliikit kaipaavat hieman päivittämistä nykypäivän tasolle. Järkytyksekseni olen saanut huomata että jos olin useita vuosia sitten ns. pelimiehen maineessa niin tolle tasolle pääseminen teettää helvetisti työtä:). Ennen sain seuraa helposti ja lähes kokoajan oli virityksiä ympärillä, vahvuutenani oli tuolloin juuri se että osasin poimia ns. oman tyyppiset naiset.
        Nyt asiat on toisin, muutamien reissujen jälkeen ei haaviin ole tarttunut kuin pari hassua yhden yön seikkailua ja nekin varattujen neitosten kanssa...:(
        En tiedä onko minulla vielä liian vähän aikaa erosta vai miksi hommat eivät enää pelaa.
        No tietysti syitä löytyy myös ulkonäöstä, suhde lihotti, entisen sixpackin tilalla on nyt tynnyri tai ainakin mäyräkoira. Mutta en ennenkään mielestäni muskeleilla naisia kaatanut vaan puhumalla päät pyöryksiin:).
        No jokatapauksessa nykynaiset ovat vaativia ja kaikki tuntuvat hakevan näitä telkkarin tositeevee sarjojen unelmien poikamiehiä, vaikka itse olisivat persjalkaisia leveälanteisia tanttoja:)
        Yhdyn täysin aikaisimpiin kirjoittajiin siinä että itseluottamuksella on merkitystä, ujostelulla ja enhän mä ole mitään meiningillä ei pitkälle pötkitä, kyseessähän on kuitenkin pariutumisrituaali:) Moniko sonni laitumella katselee sivusta sitä hemaisevaa nautaa, ehei kyllä siellä mylvitään ja elvistellän ja näytetään kuka on laitumen mahtisonni.
        Itsellä on menossa uudelleen syntymisen tuskainen aikakausi ---> pelikuntoon uudeksivuodeksi 2009.
        Hyvää kaatosyksyä kaikille kohtalotovereille:)
        T:radalla nähdään

      • Pelirrojo
        Miten se tehdään kirjoitti:

        Kiitosta :) Hyvät virnut ja hymyt kyllä irtosi äsköisellä viestillä. Totta joka sana. :D
        Onnea kaikille äijille-

        Neito idästä'

    • Mosssberg

      Hieno tiivistelmä!

      Naisen iskeminen on tosiaan liiankin helppoa, kun ei tee siitä liian monimutkaista. Kannattaa keskittyä keskustellessa yksinkertaisiin asioihin ja mielellään yksinkertaistamalla niitäkin omasta mielestä lapselliselle tasolle. Sellaisista asioista keskustellessa naisesta tuntuu kotoisalta ja hän kykenee jopa jonkinasteiseen aloitteellisuuteen! Hyviä aiheita ovat raha, matkustelu, lemmikit ja ulkonäkö. Vältettäviä aiheita ovat kaikki filosofiset kysymykset sekä aiheet joissa nainen ei pääse puhumaan itsestään.

      Mutta iskiessä pitää muistaa, että valitsemasi nainen ei ole pelkästään viihdyke, vaan naisellakin voi olla tunteita ja etenkin sitoutumistarpeita. Siksi on kohtuullista, ettei anna innostuneena liikoja lupauksia yhteydenpidosta tai tulevaisuudesta, vaikka poikkeuksetta nainen niitä uteleekin. Keskustelun voi kääntää muualle puhumalla taas jostain rusketuksesta tai kissoista. Nainen nimittäin takertuu ärsyttävän herkästi ja irrottautuminen täysin tyylipistein on hyvin hankalaa.

      • <jepjep>

        Tässä se asia tiivistyy kerrankin oikein.

      • Nimetön

        Naisilleko pitäisi puhua kuin lapselle? Jos tuolla taktiikalla aiot pesää saada, niin ei tule onnistumaan. Kumpikohan sukupuoli on noussut alistetusta asemasta? Aivotutkimuksetkin osoittavat, että naiset käyttävät puheeseen molempia aivopuoliskoja, kun taas miehillä siihen on käytössä vain yksi. Joten älä nyt FIKSU mies puhu naiselle kuin kakaralle. Aliarviointi tehoaa ehkä teinityttöihin mutta naiset kannattaa ottaa vakavasti vaikkakin vain yhden yön jutun toivossa.

      • paapparainenhan_miekin

        Näin on. Nuoret (lapsukaiset). Päälimmäisenä on oma ego ja oma hywä. Napa. Napanöytäni mun. Jota tuijotetaan. Kun kalsareista kuuluu amusella kysymyksen jälkeen, että hyvin on kaikki, nin sit mullakin on kaikki hyvin!!!!!

        Minne jos kunnekaan on ajatkukset napanöyhtän kaivelusta karanneet?? Eivät minnekään....

        Sitten, kun on ikä oikella kymmenillä, aletaan vasta firitellä hianompia muikkuwerkkoja kirkkaampiin waeiin. Kossikoille on yx-hailee, Kunhan on jotkut risut likoomassa jossain rapakossa. Omaa napaa kauemma ei nähdä ja sen wäliä, kunhan jotain saadaan.. jos saadaan.. :)

        M.O.T

    • werew

      On aikamoinen riski lähteä parisuhteeseen voi käydä tosi köpelösti tai sitten ruusuisesti. Se on tässäkin asiassa niin pienestä kiinni.

    • kun iskee niin
    • kiinni..

      ja se yksi asia on promillemäärä

      • TIEDONjanoinen

        ..promillemäärää tarkoitat - naisen vai miehen? Tarkoitatko, että sinä onnistut iskemään naisen vain, jos naisella on tarpeeksi promilleja, vai että pystyt iskemään naisen vain jos sinulla on riittävästi promilleja?

      • TIEDONjanoinen kirjoitti:

        ..promillemäärää tarkoitat - naisen vai miehen? Tarkoitatko, että sinä onnistut iskemään naisen vain, jos naisella on tarpeeksi promilleja, vai että pystyt iskemään naisen vain jos sinulla on riittävästi promilleja?

        Kaikki tahtoo olla sekaisin kyllä mäkin tykkään tehdä niin joskus pudotaan tuoleilta se on kivaa kivaa....

    • kyllä vain

      Eihän nykynaiset katso kuin salilla rehkivien guido keijojen perään. Oma eukko lähti heti tälläisen hinaajan mukaan... hankkikaa miehet lihakset, jos naista haluutte. Ei nykynaiset muun perään enään katso...

    • miehellä itseluottamus

      kovin korkealla ni tämän luettuaan saattaa se olla vielä heikompi.
      teit monelle todellisen kiusan!

    • Duskwalker

      Hyvä puhumaan paskaa, sanomaan mitä nainen haluaa kuulla, tarpeeksi härski mulkero, itseluottamus terästä ja sitä rataa. Naiset tykkää rentuista. En voi muuta sanoa että älkää näyttäkö mitä tunnette niin naiset tykkää. Itseriittoiset mulkut on halutuimpia.

    • Nimetön

      Ihana teksti!
      Niin se munki ukkokulta väitti että naisten iskeminen on jotain tiedettä, ja vaikeeta sellasta...

      nimimerkki "tavallisen" miehen iskemä

    • Asiaa miettinyt

      No ei tunnu olevan helppoo naisen isku, ei vaikka kuin olisi komeaksi huudettu mies...
      Onko siis naiset vaan turhan ronkeleita? oma mielipiteeni on että ovat, koska nykyään aika monelle nuorelle naiselle pitää olla kauhee lihaskimppu, roteva, hyvin tienaava, hienolla autolla ajava yms... No ite olen pitkä, hoikka atleettinen, tumma ja tulinen. Rahaa on niin että hyvin pärjää ja autokin on 90 luvun puolelta, lukaali ei häävi ole mutta johtunee elämäntilanteesta... Niimttäin velkaakaan ei ole!

      Muuten elämä kondiksessa kaikin puolin, nainen vain puuttuu... eli öö öö??? rima ei ole korkealla ollu vuosiin, kun oppinut arvostamaan kokonaisuutta eikä ulkonäköä... Kun ikä alkaa lähestyä 40 vuotta niin ei varmaan naisillakaan ole enää rima niin korkealla. Ite kolmekymppinen sinkku mies ja moni kehunu hyvänäköseksi ja komeeks, mutta ei oikein siltä tunnu, kun baariinkin menee, saa kyllä ihan rauhassa istuu, ei varmaa kukaan nainen tule sanoon mitään... Ite jos menee jollekkin jotain sanoon, niin ei minkäänlaista kontaktia meinaa saahan, kuulee jonkun tekosyyn vaan, pitää lähtee vessan tai tms... ei varmaan näy enää sen jälkeen? eli missä mättää? Ei voi olla juttujen huonoudessakaan, koska siitäkin olen kritiikkiä saanut...Totta kai jokaisessa pitää olla se jokin, joka sytyttää, mutta hirmu moni nainen ei lähe edes tutustumaan lähemmin... Karsima on taas henkimaailman homma, ja oikein karsimaattisia miehiä on harvassa, jotka vetää naisia puoleen ilman mitään.. Entäs me muut?

      Kyllä mie olisin myytyä miestä jo siitä jos joku osoittas ees kiinnostusta, tutustumis halua tai tms.. mutta eheeii, kyllä olen sitä mieltä että naiset oottaa vähän liikaa valmista, voisitte naiset itekkin tulla rohkeesti jutteleen, eikä tehä johtopäätöksiä ulkonäön perusteella, koska se ei ole tärkein...
      Helppohan se on kännissä mennä baariin höyryämään jokaiselle vuorotellen, muutta meeppä selvinpäin?

      Ite kun omaan raittiit elämän tavat, niin pitäskö tässä alkaa joka viikon loppu vetään pää täyteen että ilkees mennä baareissa naisia iskeen???

      Suomi on täynnä sinkku miehiä ja naisia luulen että näitten sinkkujen on tosi vaikea löytää toisesa, jos naiset ei ala aktiivisemmaksi...

      • Nimetön

        Sanot vähän mutta asiaa.

    • Ei yhteen bussiin mahdu kai...

      naisen iskeminen on vain ja ainoastaan kahdesta asiasta kiinni. Nimenomaan siitä että on tuota itseluottamusta/rohkeutta ja "huulet eriparia". Jo nuorena opin silloiselta minua vanhemmalta tyttöystävältä että ulkonäöllä ei ole palikaan tekemistä naisen iskussa. Kun vaan on nuo edellämainitut seikat kunnossa niin nainen kuin nainen kaatuu. Joku on joskus sanonnut että huono itsetuntoisilla miehilla on ne pikkuisen "heikko tasoisemmat " tyttöystävät ja vaimot.

    • yks jätkä

      naiset iskee miut :D

    • W4lter

      Itse olen tullut pohtineeks moneen otteeseen, mitä hyötyä siitä on minulle, että pidän itseeni kovassa kunnossa? Paidat on kireitä ja housut istuvat hyvin takamuksesta, mutta missä on kaikki naiset? Pikku hiljaa olen tullut lopputulokseen, että ei se ole ne kireet tissit ja takamus, jotka naisia viettelee. Pakko olla jotain syvempää, mikä ei ole vielä minulle selvinnyt viimeisen 7(sinkku) vuoden aikana. Omassa olemuksessanikaan en hirveästi näe mitään negatiivistä, en ole Euroopan omistaja tai mitään muutakaan sinne päin. Vai onko se se asia johon naiset kiinnittyy? Siis pitäisi olla kuin leijona oman lauman kärjessä? Noh, itsestäni ei sitä "leijonaa" hirveesti löydy, mutta ei kovin monesta muustakaan. Lähinnä se leimautuu tiettyyn urheilu laji ryhmään, jotka luovat nykypäivän "mies" kuvan nuorille pojille. Ehkä myös joillekin tytöille, jolloin muille ei hirveesti jää tilaa. Mitään varmaa en asiasta osaa sanoo, mutta ei ne lihakset pelkästään naisia viehätä.

    • rumamies

      Olisi se miehillekin helppoa jos ne oppisi olla iskemättä.
      Taso-arvoa kun naiset halua, niin annettakoon sitä niille, eli ei miestenkään kuuluisi tehdä yhtään mitään, mutta pystyisikö miehet siihen, kun tarpeita on yleinsä enenemän kun naisilla?
      Ja muutenkin mies pärjää olemalla hauska ja härski, keskustelemalla niin kun omalle kaverille, eikä palvomis kohteelle, suoraan sanottuna tarvis olla pikkusen hankalampi eikä heti olla valmiina kun on tarjolla jotain.

      • on vaikeampi iskeä

        rumia saat helposti niitä vähän kehumalla.

      • vastoin
        on vaikeampi iskeä kirjoitti:

        rumia saat helposti niitä vähän kehumalla.

        etenkin ylipainoiset naiset on vaikeampi iskeä, koska eivät ole sinut itsensä kanssa. ns. Kauniit naiset, jotka korostavat ulkomuotoaan, haluavatkin että heille flirttaillaan.

      • ongelma*
        on vaikeampi iskeä kirjoitti:

        rumia saat helposti niitä vähän kehumalla.

        Hei, olen itse kaunis, mutta miehet pelkureita. Eivät uskalla tulla juttelemaan. Olen ystävällinen kaikille ja oikein ärsyttää ettei kukaan tule juttelemaan. Itse sais aina tehdä aloitteen. Missä ne tosimiehet oikein on?

      • että sais nauraa,,
        ongelma* kirjoitti:

        Hei, olen itse kaunis, mutta miehet pelkureita. Eivät uskalla tulla juttelemaan. Olen ystävällinen kaikille ja oikein ärsyttää ettei kukaan tule juttelemaan. Itse sais aina tehdä aloitteen. Missä ne tosimiehet oikein on?

        Mä menen aina juttelemaan kauniiden naisten
        kanssa. Monasti nämä kauniit ovat vain niin
        itseään täynnä että hetken juttelun jälkeen
        huomauttelen jo heidän ulkonäöstä.Olen muutaman
        kerran saanut kaunottaren ihan paniikkiin.
        Onhan niitä tietenkin luonteviakin kaunottaria.
        Usein olen päässyt kaunottaren kanssa sänkyyn.

      • KUNDEILLE
        että sais nauraa,, kirjoitti:

        Mä menen aina juttelemaan kauniiden naisten
        kanssa. Monasti nämä kauniit ovat vain niin
        itseään täynnä että hetken juttelun jälkeen
        huomauttelen jo heidän ulkonäöstä.Olen muutaman
        kerran saanut kaunottaren ihan paniikkiin.
        Onhan niitä tietenkin luonteviakin kaunottaria.
        Usein olen päässyt kaunottaren kanssa sänkyyn.

        Minusta on tyhmää, jos mies lähestyy jo valmiiksi katkeran asenteen kera, on jo etukäteen päättänyt, että halveksuu naista.

        Alkaa suunnilleen heti ensimmäisenä vihjaamaan, että kaunotar on tyhjäpää bimbo ja sitten ikään kuin pyytää naista todistamaan että älyää jotain, ihan kuin naisellinen ulkonäkö olis pois fiksuudesta. Monestihan nämä miehet ovat itse niin epävarmoja ja varmoja riittämättömyydestään että haluavat ikään kuin itse loukata ensin, ennen kuin heitä loukataan.

        Paljon paremman vaikutuksen tekee huumorintaju ja positiivinen asenne. Oikeastaan huumorintaju kompensoi joitakin muita vikoja. Minusta ei edes tarvitse keksiä mitään erikoista muka hienoa lähestymistapaa, sen kuin tulee vaikka kysymään että mitä kuuluu, ja MUISTAA HYMYILLÄ! Mutta se, jos miehellä on jo valmiiksi naama norsunvitulla ja kun (kas kummaa) nainen ei kiinnostu, ni sitten jää siihen vielä itkemään, saattaa pilata illan.

        Vinkiksi epävarmoille miehille, iskekää, älkää itkekö! ;)

    • W4lter

      tuli ajatelleeks.

      Maailmassahan on kuva, että miehen tulisi tehdä aloite, kosia jne. Tosin eihän se estä millään muotoa etteikö nainen sitä voisi tehdä, voisi olla myös joillekin miehille pikkuinen helpotus, jos saisivat vähän vasta kaikua. Any way, onko mahdollista, että ne lihaksikkaat miehet antavat jo naisille sellaisen kuvan, että he ovat varattu? "Oh, tossa on taas sellanen uros, että oksat pois. Mutta sekin on tietysti jo varattu!" Kysyn vaan....

    • grh...

      olen saanut naisia hyvin,en ole ikinä omistanut edes bemaria,eikä ole ollut rahaakaan,hyvä käytös riittää ja helvetin hyvä ulkonäkö.ps.niitä naisia on ollut satoja..eikä saa olla liian kännisä..niin ja pitkätukka auttaa...

    • Seitsemän tuntia onnea

      Joo,
      se on aika ihmeellistä,
      siis magiaa.
      Nainen on olio,
      jota ihminen ei voi ymmärtää,
      ja kuitenkin hän on
      ihmisen paras ystävä.

      Minäkin tein tässä täydellisen
      viikonlopun,
      tai sunnuntain,
      7 h sängyssä naisen kanssa,
      lipitettiin viiniä
      ja rakasteltiin,
      kuten naiset haluavat sen sanoa.
      Sitten on,
      naisten
      ja
      miesten kieli,
      se pitää
      muistaa.

      Nainen on äärimmäisen
      arka
      eläin,
      jonka karkottamisesta
      voi
      saada elinikäisen tuomion.
      Se nainen ei koskaan ehkä
      palaa reviirillesi.

      Muista aina se.

      • näin..

        Kuin sanoit. Hyvä juttu kyllä tuolla mielellä naisia saa!

    • Mitenkähän mun käy ens kerr...

      Jos minun mielestä naisen iskeminen ei ole niitä maailman vaikeimpia asioita, jos päättää sen vaan tehdä, niin satunnaisonnistujan esitys oli vertaansa vailla. Melkein kuin Boltin maailmanenntäysket ja niistä se kakssatasen. Ihan ylivoimainen.
      Harvoin olen lukenut samanlaista sananhelinää, vaika nyt jonninmoinen sanaseppo olen itsekin.
      Olisi ollut mukava nähdä muutaman naispuolisen taktiikkataiturin hymy ja virne huulissa, kun miettivät, että "niinpä, minussa voisi olla juuri tuota tekemistä enemmn kuin ajankuluksi, että iskeminenkin tuntuisi isommalta kuin arki maitokaupassa"..:))

      • tumma komee M

        Naiset tujottelee minua ja yritävät iskeä mua..olen vaivaantunut lun naiset tuijottelee farkkujen etmuksiani,,ehkä pulottaa hieman.

    • Niin että ihan iskeminen

      Kuin suoraan kivikaudelta näiden uroiden uhoominen tai saamattomuus. Noissa teksteissä on aivan liian paljon uhoamista, kuinka monelta on "saanut" jne.

      Mihinkähän tarkoitukseen nämä uusavuttomat, mieheksi itseään kuvittelevat, naispuolista henkilöä tahtovatkaan sovittaa. Lienee tarvis lämpimästä patjasta tai piiasta tai kun ei ole koiraakaan, jota vastavuoroisesti haukkuisi.

      Saapi näistä etsiä toista ihmistä kunnioittavaa ja toisen tunteista välittävää miestä, eipä löydy. Selvää alistamismentaliteettia ilmassa. Sana iskeminen kertoo jo asenteesta riittävästi.

      Tosimielellä kumppania etsivä sitoutumiskykyinen/-haluinen löytää kyllä etsimänsä. Nämä areat vain keräävät katkeria epäonnistujia purkamaan vihamielisenä mieltään.

      Herätkää seuranhakijat, puhaltakaa välillä peli poikki ja miettikää tykönänne mitä elämältänne etsittekään. Maksullisia palveluita löytyy kyllä sitten erilaisiin kodin- yms. hoitotarkoituksiin.

      • vaalee viikingki...D

        HALOO!!Seurahaku palstoilla eronneet akat hakee miestä ja itseään nuorempaa,parin tenavan kanssa,etsivät elättäjää.kukaan ei tosissaan ota suomalaista naista,nainen hakee eroa 93%:sti,nuoret mihet ei uskalla hakeutua parisuhteeseen suomi naisen kanssa.

        04 vuonna avioliittoja solmittiin 370 000 josta 179 00 ulkolaisen naisen kanssa,mistä tää kertoo.

      • vaalee viikingki...D

        HALOO!!Seurahaku palstoilla eronneet akat hakee miestä ja itseään nuorempaa,parin tenavan kanssa,etsivät elättäjää.kukaan ei tosissaan ota suomalaista naista,nainen hakee eroa 93%:sti,nuoret mihet ei uskalla hakeutua parisuhteeseen suomi naisen kanssa.

        04 vuonna avioliittoja solmittiin 370 000 josta 179 000 ulkolaisen naisen kanssa,mistä tää kertoo.

      • snowlady

        lukea tekstiäsi.. Ihanaa että on sun kaltaisia,jotka ajattelevat naiset ihmisinä-ei objekteina. Ja ettei kauneus ole itseisarvo, vaan lisänä jossakin.Tulet varmasti asenteellasi saamaan,jos et ole jo saanut, vierellesi todellisen helmen....

      • gjsöah

        Mitä oikein horiset? Eihän aloittajan viestissä ollut jälkeäkään mistään machoilusta tai uhoamisesta. Asiallinen viesti kaikin puolin, jossa kirjoittaja kertoi havaintojaan siitä, miten naisen parhaiten saa matkaansa. Ja sinä tulet tänne valittamaan siitä, että iskemistä ei saisi sanoa iskemiseksi, koska sinun herkkä mielesi voi saada sellaisesta vamman!

        Ja mistä sait päähäsi, että seuranhaun on aina pakko johtaa suhteeseen?

    • Nainen**

      Ei se naisen iskeminen niin kummoista ole. Muistaa vaan yksinkertaiset ohjeet:
      -ole rento äläkä yritä liikaa
      -muista käytöstavat
      -itsekeskeiset miehet ärsyttävät, ole kiinnostunut myös naisesta, älä vain itsestäsi.
      -jätä seksiehdotukset narikkaan (kyllä sitä ehtii joskus myöhemminkin harrastaa)
      -naiset eivät todellakaan ole kiinnostuneita miehen ex-kumppaneista ja niiden kataluudesta.
      -liika alkoholinkäyttö haittaa aina
      -siisti mies vetoaa aina enemmän kuin epäsiisti
      -älä tuoksuttele liikaa hajusteita, mieto tuoksu on aina ok.

      Aloita vaikka näistä, niin voi käydä parempi flaxi. Vaikka nykyään tasa-arvo jyllää, niin kyllä naiset ehdottomasti arvostavat sitä, että mies tulee juttelemaan. Nössöjä miehiä kun tahtoo olla liikaa . Odottavat vain ja pelkästään naisen aloitetta.

      • Niinkö se on

        että nainen voi olla passiivinen pelätessään torjuntaa? Miksi miehen pitää olla se, joka aina pelkää ja nainen voi huitoa kärpäslätkällä rumimmat huitsin nevadaan. Yksikään nainen ei ole lähestynyt minua. Ei koskaan. Epäonnistunut laji tämä ihminen ja erityisesti nainen.

      • +Marilyn
        Niinkö se on kirjoitti:

        että nainen voi olla passiivinen pelätessään torjuntaa? Miksi miehen pitää olla se, joka aina pelkää ja nainen voi huitoa kärpäslätkällä rumimmat huitsin nevadaan. Yksikään nainen ei ole lähestynyt minua. Ei koskaan. Epäonnistunut laji tämä ihminen ja erityisesti nainen.

        miehiin kun noin paljon naisia halveksit..samaa sanoisin muillekin tänne kirjottaneille miehille.parempi on naisen pysyä sinkkuna kun näitä tekstejä lukee!

    • hesma
    • tämänkn asian

      ilman näin pitkää viesti ketjua

      • Karri69

        mullakin seisoo

    • Japizi

      Asiahan on niin että se iskeminen ei oikeestaan ole vaikea asia vaan löytää sellainen ihminen mies/nainen jonka kanssa se juttu luistaa koska jos se juttu luistaa kummamkaan puolesta ei mitään iskemisiä tarvita kun asiat etenee itsestään.

      • totta,

        " se iskeminen ei oikeestaan ole vaikea asia vaan löytää sellainen ihminen mies/nainen jonka kanssa se juttu luistaa koska jos se juttu luistaa kummamkaan puolesta ei mitään iskemisiä tarvita kun asiat etenee itsestää"

        Sen kun vaan tietäisi, miten pääsee tekemisiin noiden oikeiden luonteisten ihmisten kanssa!
        Riittävän monta kertaa kun on saanut kuulla "tää on varattu" kun menee tekemään tuttavuutta, alkaa tuntua siltä ettei heitä ole olemassakaan.

    • näin on

      se menee just näin, itekkin huomannu,,,

    • tavetti.

      "Kyse on korkeammasta tieteestä, jota ei vain voi aloittelijan ymmärryksellä hallita."

      Niin, se vaan, että alku se on kaikilla hurmaustaidon karpaaseillakin. Ei se luonnostaan tule kenellekään se ensimmäinen iskeminen.

    • weskuu

      Olet oma ittes ja hauska ,ni se on menoa,tarvii mitään feikkii vetää tai lukea kirjoja.Akkoja ne on,ei mitään jumalia.Liika pelleily menee överiks,mut ole hauska ,rento ja tarpeeks särmä kumminkin,ettet odota humalatilaa ja ala sitten elvistelemään,mitä et oikeasti ole edes koskaan tehny,meinaan asioita.
      Ne tsekkaa heti,oisko susta lauman johtajaks ja remonttireiskaks.Tosi idiootit tsekkaa ,onk sul purjevene ja Bemari,minkä iskä ostanu pörssirahoillas.
      Jokainen valitkoon tyylinsä,mä en ole feikannu ja hyvin menny.

      • näin on...

        "Olet oma ittes ja hauska ,ni se on menoa,tarvii mitään feikkii vetää tai lukea kirjoja"

        Ongelma vaan on siinä, että moni meistä ei osaa olla oma ittensä ja hauska entuudestaan tuntemattomien naisten seurassa baarissa, sen enempää kuin vieraiden ympäröimänä hississä. Ihan totta, minulle tulee yhtä vaivautunut tunne lähteä avaamaan suutaan eikä siihen auta vain yksi tai kaksi kaljaa.

    • Bemaria

      jonka hansikaslokerossa on paketti Viagraa. Ja tarjoiltavaksi äidin lihapullat ja perunamuussi. Ja äiti puhemieheksi, niin johan natsaa..!

      • se on NIIIN yksilöllinen. Harvalla on Toyotaa, sillä erottuu taviksista.

    • uskoisin?

      Pieni kullinen mies on arka ja epävarma itsestään.

      Sama vissiin pätee muodottomiin naisiin?

      • werew

        Heinähän se on mikä kutittaa Höh,höh

      • lihava munakullisilmälasi

        ei oo. Mulla on kulli vain 11cm jäykkänä mutta oon maannu kahenkin kauniin naisen kanssa yhtä aikaa etenkin anaaliin kun olen laittanut ovay vinkuneet hekumast ite oon rillipäinen lihava ruma mies mutta silti on tullu pilua ;p

      • olewn lihava mutta onnellin...

        pilua on tullut yhtä aikaa kaheltakkin ja oon rillipäinen lihava ruma mies muna on 11cm ; p

      • kulipili
        olewn lihava mutta onnellin... kirjoitti:

        pilua on tullut yhtä aikaa kaheltakkin ja oon rillipäinen lihava ruma mies muna on 11cm ; p

        sit hyvä et kuli saa pilua aina kun on tarpeen

    • Naisen näkökulmasta

      Itsekin uudestaan sinkkuuntuneena olen taas eksynyt tähän parinetsintämaailmaan ja aika hurjalta tuntuu, turvallisten vuosien jälkeen.

      Minä sanoisin, että MIEHILLE ei kelpaa kuin mallit ja missit. Pitää olla kolmen metrin sääret ja painoindeksi alle 18, että pääsee edes treffeille ja sielläkin diskataan, jos on väärät vaatteet päällä.

      Netin treffipalstoilla taas käy niin, että mies jaarittelee ja jaarittelee ja jaarittelee - niitä näitä. Eikä kerro, että kiinnostaako häntä nyt vai ei ja tavataanko tässä nyt vai ei. TEE SIIRTOSI AJOISSA! Älä kyllästytä naista.

      Joku sanoi, että pitää yrittää tarpeeksi isolla volyymilla. Jaa, no: älä paljasta taktiikkaasi, jos näin teet. Naiset karttaa pelimiehiä, ei kukaan halua olla vain yksi kaato lisää.

    • M 27

      En osaa puhua paskaa ja olen ruma, joten ei meikäläinen ainakaan jaksa vaivautua iskemaan yhtään ketään. Tiedän jo etukäteen mitä sieltä tulisi vastauksena. En siis mene puhumaan kellekään. Varma tapa säilyttää itsekunnioitus tai ne rippeet mitä vielä on jäljellä. Keskityn tällä hetkellä rahantekoon ja muuhun elämiseen ja se on riittänyt ainakin tähän saakka. Paineita voi purkaa niin monella tavalla, että ei siihen naista tarvita. Enkä tarkoita miehiä, kuvottavaa! Elysiumissa naisia sitten riittää. Miksi ihmiset pelkäävät niin paljon yksinjäämistä, että naivat ensimmäisen eteen sattuvan kumppanin? En ymmärrä. Sitten tulee ero joka tapauksessa. Tiedän, että tulen elämään elämäni yksin ja sukuni päättyy minuun, mutta mitä sitten? Miksi tuhlata aikaa sellaiseen, joka vain tuhoaa loputkin itsekunnioituksesta ja itsevarmuudesta? Ei ne mahdollisuudet siitä parane, vaikka kuinka monta kertaa yrittäisi. Naisen saa vain hyvällä pärställä/kropalla, kusipäisellä asenteella, nuoruudella ja paksulla lompakolla. Tällä hetkellä noista minulla on vain nuoruus, mutta kohta sekin on mennyt. Naiset haluavat siis Kimi Räikkösen. Montako kimiräikköstä Suomessa/maailmassa on? Me loput olemme B-suunnitelma!

      • Minä-84

        Jep, olen samaa mieltä!

      • M 29

        Ainoa tapa nauttia jotenkin tästä elämästä on keskittyä uraan ja harrastuksiin. Miehiä on prosentuaalisesti enemmän 55-59 ikävuoteen asti, jonka jälkeen taas naisia on enemmän. Se on vain myös realiteetti, että joidenkin miesten on pakko elää yksin. Parempi vaihtoehto on silti elää yksin kuin asettaa jatkuvasti itsetuntonsa ja kunniansa koetukselle pettyäkseen kerta toisensa jälkeen.

        No ei tätä paskaa onneksi enää montaa vuosikymmentä kestä ja aina voi lähteä aikaisemminkin, jos tarpeeksi vituttaa...

      • WaNina

        ..on asenteesi. Jokaiselle löytyy joku, jos vain vaivautuu katselemaan ennakkoluulottomasti ympärilleen. Yhtä potentiaalista kumppania varten joutuu treffaamaan yhdeksän ei sopivaa, eli vasta joka kymmenes voisi natsata. Eli jos tulee yksi-kaksi-kolme jne. pettymystä, pitää ottaa ne vain elämään kuuluvana faktana, eikä lannistua. Ei ne tarkota, että olisi ihmissuhdeluuseri, vaan että juuri hän ei ollut se oikea.

        Mutta jos on jo valmiiksi lyönyt lukkoon negatiivisen asenteen, lieneekö enää paljon tehtävissä. Toisen ihmisen läheisyys on kuitenkin sen verran mukavaa, että suosittelen asenteen uudelleen arviointia. :)

      • helmi_nainen

        No minä en ainakaan mitään Kimi Räikköstä halua. Ja tuskin moni muukaan nainen!! Minulla kyllä on jo mies, mutta ei tämän miehen kasvot maailman komeimmat ole, joskin ihana vilke silmissä. Kroppakaan ei mikään täydellisin, vähän masua jo tullut. Minua hän on seitsemän vuotta vanhempi, mutta nuoria ollaan.. Ja minä voin itsestäni kyllä kertoa, että olen perinyt kauniit kasvot ja liikunta on ihanaa. Ja useimmiten juhlimassa joutuu kyllä sanoa ei kiitos miehille(koska olen jo oman kullan siis löytänyt).

        Mutta sitä vain piti sanoa, että kyllä tavallisen näköiset miehet voivat saada kauniin naisen!! Minut hurmattiin kyllä tuolla itsevarmuudella, tilannetajulla ja käytöstavoilla. Itsevarmuus tälle miehelle on varmaan kertynyt iän ja koulutuksen myötä. Ja itsekin olen korkeakoulussa opiskelemassa, joten arvostan myös hänen koulutustaustaansa. :)

        Tsemppiä ja turha jännitys pois, kun lähette naista "vokottelemaan".. Pieni rohkaisu ryyppy ja elämän iloa taskuun. Minä en ainakaan jaksa kuunnella kovin pitkiä jorinoita heti alkuunsa vieraasta ihmisestä... :/

    • Minä-84

      Puhut tavallaan ihan asiaa!

      Kuitenkin kyseenalaistan sen, että jokaisen on sitouduttava!

      Itse en ole ikinä seurustellut, enkä ole sitä edes kovin tarpeelliseksi kokenut. Saattaa kuulostaa ehkä hieman itsekkäältä?

      Ehkä tässä on ripaus itsekkyytä, jos sanon, että tulee jos on tullakseen, mutta en minä mihinkään naista välttämät tarvitse.

      Käyn töissä, tiskaan, laitan ruokani, pesen pyykkini, siivoan ja runkkaan silloin kun hyvältä tuntuu. Tulen kerrassaan ihan hyvin toimeen yksinäni. Saattaisin tulla parisuhteessa paremmin toimeen - en tiedä, kun en ole koskaan sellaisessa elänyt. Mutta näillä näkymin en ole uusavuton vaan kykenen suoriutumaan kaikesta varsin mallikkaasti vaikka olenkin ns. sinkku ja yksineläjä. Voin hyvin sanoa, että ihan "vitun sama jos sua ei kiinnosta taikka mun ulkomuotoni taikka älynlahjani eivät sinulle uppoa. Itse olet minulle ilmaa" Monet jäävät katsomaan hölmistyneenä!

      Tavallaan olen karaissut itseni ja luontoni. Todellinen mies ei tarvitse ketään esiliinakseen! Jos ei ole naisia tulossa niin ei tule sitten, pärjään itsekin, Kiitos vaan!

      • 24-v miekkonen

        Monet kymmenet pakit saaneena olen ilmeisesti kasvattanut aimo kerroksen panssaria ympärilleni, sillä en oikein kykene enää tekemään aloitteita enkä juuri muutakaan kommunikointia naisten kanssa. Voi kai sanoa, että itsetunnon rippeet ovat valuneet viemäristä alas.

        Baarissa ilta kuluu yleensä blackjack-pöydässä, tiskillä sekä kavereiden kanssa paskanjauhamisessa. Jos satun huomaamaan jonkin viehättävän neiti-ihmisen, tyydyn yleensä katselemaan sivummalta ja mietin, että mitäköhän tuolle voisi jutella jne.....jos kuitenkin rohkenen mennä juttelemaan, kusee homma kuitenkin jossain vaiheessa. Viimeistään ennen hitaita, jolloin nainen huomaa jonku adoniksen ja lähtee sen matkaan. Näin on käynyt useamman kerran ja kyllähän se vituttaa... --> yksin pizzan kautta himaan.

        Voi jessus, mitä antaisinkaan siitä hyvästä, että osaisin olla hyvä supliikkimies, sillä se taito minulta puuttuu lähes täysin! Ulkonäöstä tuskin kumppanin saaminen on minun kohdallani kiinni, enkä haluaisi ollakaan mikään Mr. Finland tai mikään muukaan "kiiltokuvamies".

        Komea ulkokuori ei auta, jos on ujo...se on käynyt minulle vuosien varrella selväksi. Mutta kun en itse sille oikeen mitään voi, niin sehän tässä hieman vituttaakin.

        Jotenkin minusta tuntuu, että saman kohtalon miehiä on Suomessa lukuinen määrä. En usko, että miesten "iskutaidot" on kovinkaan merkittävästi muuttuneet/huonontuneet esim. 70-luvulta, mutta itsekritiikki ja -tunto tuntuu olevan monella miehellä aika nollissa. Tiedä sitten, mistä sekin johtuu...eikä sekään varmaan auta asiaa kovinkaan paljoa, että nyky-päivän naiset ovat tulleet erittäin tarkoiksi partnerinsa suhteen eli mikä tahansa naapurin Esko ei enää kelpaakaan naapurin Irmelille, vaan katse kääntyy ennemmin lihaksikkaaseen Italiasta muuttaneeseen Claudioon.
        :)

        No joo, loppu-tarinat meni hieman yli...väsyttää, kaikki.

      • Jamba

        "Käyn töissä, tiskaan, laitan ruokani, pesen pyykkini, siivoan ja runkkaan silloin kun hyvältä tuntuu."
        Loistavaa, rehellistä tekstiä, lol!

        Vaan harvapa sitä tuntuu, näissä, aroissa asioissa kovin rehellisyydessään rypevänsä! Ei moni. Tai itseasiassa näinhän se menee,: Miten teeskenteleviä monet voivat ollakkaan!
        Sitä kun huomaa, loppujen lopuksi niin monen , mukamas "hyvän"(tekopyhät!heh!) suhteen katkeavan avioeroon, että hoh, hoh! Ollaan kuin muut(vaikka väkisin), onkin heiden virhe ja typerääkin, typerämpi päähänpinttymä, josta kärsii, heiden koko tekopyhä ruumis!!!!! Näille ihmisiille on heterokin homo, jos hän ei suostu, heiden, hänelle lähes pakotettuun ihmisjahtiin! Jahtiin, jossa sinustakin olisi tuleva heiden, harmaan joukon jäsen. Joukkoon, jossa kaikki ovat kuin muut! Kukaan ei saa poiketa tai hänestä on tulevi homo, heiden piireissä, seläntakaisesti, vähintään! Harmaan massan kaverit eivät myöskään kestä eroa, sen takia kun eivät eron jälkeen kuuluisi enää tuohon, muita imitoivaan, tylsään, kaavamaiseen, harmaaseen massaan! He yrittävät siis elää "normaalisti" seurustellen kuin muutkin(harmaa massa!). Käsitys normaalista kun on heille yhtä kuin=HARMAA MASSA! He pitävät usein itseään myös sinkkuheteroa huomattavasti sosiaalisempiina, vain siksi, koska he seurustelevat, vaikka väkisin! Normaali on heillä harhainen käsite, eivätkä he oikeastaan edes tiedä mitä se tarkoittaa. Eihän heterotkaan pidä lesboja normaaleina, vaikka hehän voivat olla loppujen lopuksi, ihan normaaleita ihmisiä. Ihmisiä kuin me rehelliset ihmiset olemme! Rehellisyys on ainoa normaali asia mitä on ja se on siinä!!!

        Sanastoa:
        Rehellinen=normaali. Tekopyhä=epänormaali Harmaaseen massaan kuuluva=epäaito, kaavamainen, muiden pillin mukaan tanssiva pelle!!!!!!!!!

        jatkuu...Ennen avioeroa tai muuta typerää & turhaa "kriisiä" tuppaavat kyseiset immehiset muutua todellakin vittumoisiiksi yksilöiksi. He kun purkaavat seurustelun harmaata aluetta häikäilemättään, kavereihinsa! Siinä puukko viuhuu selkään, kun kaverilla alkaa mennä akkansa kanssa päin perCettä.
        Kokemusta, hitto vie on!

        Itse pysyn nyt, ja tulen aina pysymäänkin selibaatissa, runkkaillen kun lystään, kuten tekin! Se on helppoa, eikä siinä tarvitse stressailla turhia rumia!

        Eletään vaan jokainen kuin hyvältä tuntuu!
        Ei stressata muiden, suorastaan komentavien käskyjen(ota akka, ota akka!)kanssa!
        Näin elämä on mahdollisimman rentoa kuin sen olla pitääkin! Ole rento!

      • elämästä oppinut

        Yhtään ainoaa kaksilahkeista en enää ota riesakseni. Kaiken voi tehdä itse, ketään ei tarvitse vetää perässä tai työntää, kukaan ei ole sotkemassa ja hajoittamassa kotia. Pärjään paljon paremmin itsekseni ja kaikki asiat hoituvat hyvin.

      • havukka-ahon hohottelija

        Miksi ottaa paineita siitä, ettei saa naista, kun nyrkkikyllikki ajaa saman asian - ja usein vielä paremmin ;)
        Kyllä se oikea sitten joskus tulee vastaan, jos niin haluaa. Ja ilmankin pärjää, kuten sanoit.
        Näin ollen voi hyvin ajatella, että tuo naisen seksuaalinen valta on jotain, minkä miehet itse antavat naisille. Kun mies ei sitä valtaa anna, ei naisilla sitä häneen ole.

        Naisen saamisessa sitä paitsi auttaa, kun on rento. Ja rentoutta ei kyllä edesauta sellainen asenne, että "nyt on pakko saada joku".
        Tässä ei siis ole kysymys mistään "joko tai" - asetelmasta.

    • mulqist

      et sanonut et mihin isket naista. petiin vai kumppaniksi? naisen iskentä yhdeksi illaksi on helppoa, mut matkalle elämään, paljon vaikeampaa. silloin joutuu paljastamaan myös oma haavoittuvuutensa.

      • ERKKI...iNÖRTTI

        NYKYMIES Ei naista tarvi taloustöihin eikä ruuanlaittoon.ainut mihin naista tarvin on lemmen asiat.

      • naisen näkökulmasta myös

        minua ärsyttää, kun kaikki miehet täällä väittävät "naisille ei kelpaa kuin lihaskimput, treenatut jenkki-hymy -paskan puhujat - pelimiehet" rehellisesti, en tunne YHTÄKÄÄN naispuolista ystävääni, kuka haluaisi tuollaisen tyypin. Yleisesti ottaen ystäväpiirini miesihanne on työssäkäyvä, huumorintajuinen, fiksu, mukava, hauska -luokkaa. Ja komea tottakai, mutta se ei tarkota mitään stereotypiaa. Itse olen heikkona perusduunareihin, huumorintajuisiin sellasiin ;)

        uskon että miehet, jotka arvostelevat naisia yllä mainitsemallani tavalla, ovat saaneet käsityksensä juuri näistä pintaliito-muijista, joiden paras kaveri on peili. näille ihmisille ehkä juuri tuo stereotyyppinen lihaskimppu on se oikea.

        itse olen 23 ja kaikki ystäväni suurinpiirtein samoissa lukemissa.

      • äskeiseen vielä
        naisen näkökulmasta myös kirjoitti:

        mielummin toki vähän rotevampi kuin joku luikku nörtti :D uskon että naisilla on aivoissa -tai ainakin mulla aina sellanen visio, että miehen pitää olla sellainen että jaksaa kantaa minut kynnyksen yli :)

        ja työllä ansaitut lihakset on kova sana näillä markkinoilla. trust me!

      • puhuit
        äskeiseen vielä kirjoitti:

        itsesi pussiin, lihaksia pitää löytyy, rahaa pitää löytyy, pitää olla komee, hauska jne jne

      • entä jos...

        ...nainen onkin sellaista kaliberia, että tarvitaan jo Arttu "kuvernööri" Swartsinnikkari kantamaan kynnyksen yli? Silloin saa varmaan mielessään ajatella melkoisia muskeleita :)

        No joo, menipä taas...kiitos ja anteeksi

      • sitä
        puhuit kirjoitti:

        itsesi pussiin, lihaksia pitää löytyy, rahaa pitää löytyy, pitää olla komee, hauska jne jne

        ihan noin - en sanonut että rahaa pitää löytyä, mutta arvostan työntekoa, koska olen itsekin pienestä asti tehnyt töitä. Minut on kotona kasvatettu työntekokulttuuriin. Kerrottakoon että tällä hetkellä tapailen työtöntä miestä - en ole nirso enkä sitä mieltä, että on pakko olla juuri tietynlainen. Ja arvasin tuon komeusasian. Komeus on katsojan silmissä. Esimerkiksi siskoni juuri tästä kokelaastani sanoi, ettei ikinä ottaisi tuon näköistä miestä.

        En ole sanonut että lihaksia pitää olla - kaikki luettelemani asiat ovat niitä, joita itse arvostan vastakkaisessa sukupuolessa. Eihän miehetkään välttämättä vaadi kauneutta ja hyvää vartaloa naisilta - ne ovat vain sellaisia asioita, mitkä eivät myöskään ole pahitteeksi :)

        MUTTA asia josta en tingi - huumorintaju!

      • taavetti.
        puhuit kirjoitti:

        itsesi pussiin, lihaksia pitää löytyy, rahaa pitää löytyy, pitää olla komee, hauska jne jne

        Puhuin itseni pussiin? PIkemminkin se oli kommentti omista kokemuksista. Ulkonäköä mulla on riittänyt, siitä ei huolta. Rahaa mulla on aina riittänyt (kiitos hyvän ja vakituisen työn). Mutta en peittele yhtään sitä seikkaa, että ensimmäinen treffini nuorukaisena oli äärettömän pelottava, sitä pelkäsi kokemattomana keltanokkana naispuolisia. Mutta sen sanon ihan suoraan, että tollaista itseluottamusta luonnostaan ns. synnynnäisenä ei ole kenelläkään, ihmisen pitää ihan ite oppia hallitsemaan ihteänsä. Ei mullakaan rohkeus siihen iskemiseen tullut ennen kahtakymmentä ikävuotta jos senkään jälkeen, silti sitä vaan sisulla itelleen seuralaiset hankki, vaikka sydän oli kiihtymyksestä kurkussa. No vanhemmalla iällä sen voi sanoa, että naisten iskeminen on yhtä helppoa kuin tikanheitto. Pointti tällä vastauksella tämän ketjun alottajalle oli, että mitään synnynnäisiä taitoa ei tuohon naisten iskemiseen valitettavasti vain ole, siihen on ihmisen psykologisesti ja elämän kokemuksen avulla opittava. Se on kylmä totuus. Luonnetta on jokaisella jos ite niin tahtoo.

    • ilman jäänyt

      näin se on.Mulla ei ole itsetuntoa,enkä oo koskaan saanut,ikää on jo yli 60 v.

    • Rambo666

      Vittumaista kyllä, asia on juuri noin kuten toteat.

      Käytän sanaa "vittumaista" siksi, että tuo kuvailemasi tapa on täysin naista esineellistävää.

      Ja kuitenkin, valitettavasti nimenomaan tästä esineellistämisestä nainen miehen kuitenkin palkistee ...
      Ärsyttävintä on, että tämän perään nainen monesti vielä kehtaa vaikeroida ja vikistä, kun joutuukin tuntemaan olevansa pelkkä esine ja reikä.

    • Minäpä haluaisinkin nähdä näitä "pelinaisia", jotka tulevat juttelemaan ja iskemään miehiä. Näin tasa-arvon aikana myös tämä elämän alue olisi hyvä saada enemmän myös naisten vastuulle. Mutta vielä ikävän paljon on Suomessa valalla keskiaikaiset ajattelumallit sukupuolten rooleista ja naisten leimaamisesta huoriksi (joskin usein naisten omaa ajattelua). Olen kuullut, että jotkin äidit vieläkin opettavat tyttärilleen, että ei ole sopivaa naisen lähestyä miehiä. Lieköhän totta?

      • peli- vaan perusnaisia

        Kaipaan sellaisia, jotka sanoisivat yksinkertaisesti oma-aloitteisesti vaikka "hei" tai "miten menee" tai "onko ollut hauska ilta", jolloin ei tarvitsisi miettiä, saanko hetken päästä kuulla olevani helvetin ääliö joka tuppaa Pyhää Tyttöjen Iltaa (TM) viettävän seurueen sekaan, vai tervetullut juttukumppani.

        Pelinaiset saavat puolestani painua hevon kuuseen pelimiesten kanssa.

    • leonardo di söpö (lonely)

      Viestiketjun aloittaja, ja ainakin Rambo 666 ovat jutuissaan, paskamaisen oikeessa.

      Mulla oli ennen paskamaisena aviomiehenä, ja narsistisella itsetunnolla varustettuna..hirvee mähis lähes aina..mutta sitten kehityin ja kasvoin ihmisenä ja halusin jotain syvempää suhteessa suloiseen vastakkaiseen sukupuoleen..

      nyt oon jo useamman vuoden saannut viettää yöni yksin..rakkautteni kelpaa loistavaksi pöytäseuraksi..mutta kusipäät ne aina saatille pääsee....mut periks en anna lopussa on pakko seistä kiitoksen vaikka muu tuskin enään seisokaan kun taukoa on jo useampi kuukausi, taiko peräti vuosi..silti mä rakastan kaikkia loppuun saakka rehellisyys maan perii..piretään kärest...syränhymiö.

    • m 18

      Jepjep. Itse olen sen päätöksen jo tehnyt, että meikä ei siihen leikkiin lähde mukaan että lähden naisia metsästämään, ei ei... Se on nainen joka tulee iskee tai sit se on voi voi. Itsekästä? Joo. Moni mies elää yksin itsetuntonsa menettäneenä johtuen siitä, että on saanut yksinkertaisesti kuonoonsa naismarkkinoilla... Se nyt vaan on kylmä fakta että tavalliset tallaajat ei naikkosille taho kelvata...

      Öitä

      • Heikki hoo

        Itse olen sitä mieltä, että itseluottamus on kaiken a ja o. Mieleeni ei tule yhtään naista joka olisi pitänyt hissukka/nössykkä miehistä. Itse en ole mikään erityisen komea, rahaa ei ole paljon enkä omista hienoa autoa. Olen kuitenkin ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva, puhelias, ja monien mielestä hauska tyyppi joka osaa paskan puhumisen jalon taidon. Rakkautta kun vannot ja ulkonäköä kehut vaikka se ei paikkaansa pitäisikään niin aika pitkälle pääset. Väärinhän se on, mutta näin vain täytyy joskus tehdä. Selvinpäin toki myönnän, että tuli vähän liioiteltua, ettei homma mene liian pitkällle. Joskus kun tyttö kysyy suoraan, että oletko pelkästään pillun perässä niin myönnän asian suoraan. Kiertelemällä saatat päästä treffeille, mutta haluatko sitä enää itse aamulla on eri homma. Kun suoraan ilmoittaa tarkoistusperän niin saa tietää, että onko toinen samalla asialla vai ei. Usein hän sattuu varsinkin baarissa olemaan samalla asialla ja silloinhan homma yleensä etenee. Monesti tuolla tekniilla saa halveksuvia katseita, mutta monesti sillä myös "saa"...

        Näistä viimeisen päälle tyylitellyistä kanatytöistä en niin välitä. Todellakin etsivät tv:ssä nähtyjä rikkaita komistuksia. Ovat vailla todellisuuspohjaa. Siksi en käykään näissä ns. "hienompien" ihmisten suosimissa pintaliito paikoissa.

    • Rankkuri

      Mitä minä välitän miten niitä isketään kun on tullut tämänlaiseksi.

      Kuinka moni nainen oikeasti voisi välittää miehestä joka yleisesti vihaa ihmisiä/ihmiskuntaa, yhteiskuntaa, ei mene töihin ja välttää niitä samaten opiskelua, istuu vain kotona ja pelaa ja katsoo animea päivät pitkät.

      Niin kuinka monta naista näillä ominaisuuksilla hurmataan?

    • .......

      No tossahan niitä omia ongelmia ko. asian kanssa tulikin. Vaikea saada itseluottamusta kun ei ole kun huonoja kokemuksia, yksinäisyyttä ja muutenkin elämä on potkinut päähän enemmän kuin lääkäri määrää. Mut pakko sitä on aina koittaa yrittää vaikka ei paljon toivoa näy.

    • jooh123

      Vakituinen työpaikka, oma asunto, useaan otteeseen komeaksi sanottu, fyyisesti hyvässä kunnossa, naispuolisten kavereitten mukaan unelmien poikakaveri, myös kohtelias ja muut huomioon ottava. Omasta mielestä huumorintajuinen, hauska ja mukava.

      Siltikään ei ole ikinä ollut minkäänlaista vientiä. Kapakasta ainut mukaan lähtenyt nainen on ollut sen aikainen tyttöystävä...Mutta johtuu varmaan luonteesta että en jaksa ketään kapakasta raahata kotia. Kontakteja on naisiin tullut useita, puh.numerot vaihdettu mutta siihen se on jäänyt että ei edes toista kertaa ole tavattu.

      Pittää seuraavalla kerralla varmaan viiä kämpille ja panna jotain kapakka hentukkaa ja kokeilla alkaako suhde sillä tavalla.

      Odotan edelleen sitä päivää milloinka nainen tulee iskemään.

    • Maiju79

      Kaksi vuotta on tullut sinkkuiltua. Ajoittain on ollut suhteita, mutta ei ihmeitä. En harrasta yhden illan juttuja eli en siis lähde baarista mukaan. Olen ehkä liian vanhanaikainen tai sitten ujo, mutta minusta se iskeminen ja aloitteen teko kuuluu miehille. Siispä baarissa saa istua yksin. Tavalliset, mukavat miehet eivät ikinä juttele.. Pelimiehet kyllä, mutta ei niitä ääliöitä hauiksissaan jaksa pirukaan kuunnella..

      En ole susiruma, vain tavallinen. En pidä itseäni minään "yläluokkana" ja pelkään tupata kenenkään seuraan. Siksi odotan mieheltä aloitetta. Ehkä minä olen katsellut juuri sinua ja toivonut sinun tulevan puhumaan edes jotain.. Ei tarvitse tarjota juomaa, kunhan teet sen pienen aloitteen.. Ehkä sitä ei tapahdu, kun kumpikaan ei saa suutaan auki..

    • ...............

      Vaikka kuinka ois itsetuntoa ja iskukykyä, niin en silti huolis rumaa, esim. kaljua tai kaljuuntuvaa miestä. Enkä mitään "sporttista lihaskimppua". Isot lihakset on rumia! Se nyt vain on niin.

    • Meitä alfa-uroksia, joita naiset iskee, on todella vähän. Ei tarvi bemarii, ei rahaa, ei titteleitä, riittää kun on tunneälykäs ja määrätietoinen olemukseltaan. Naisen on aistittava, että miestä kiinnostaa muukin, kuin hydrauliikka.

    • yleisesti

      olisikin kiva mies sukupuolen edustajana kysyä naisilta, että mikä se muuten on se hyvä itsetunto? ja mitä se niinkun tarkottaa, kun naiset sitä asiaa näyttävät niin kovasti vaativan. Ja kuinka sen muuten sen hyvän itsetunnon olevinaan voi nähdä noin niikun tuosta vaan ihmisestä. Minä kun vähän aattelisin, että ihmisellähän on huonoja ja hyviä päiviä ja varmasti myös itsetuntosempia ja ei itsetuntosempia päiviä, että naisetko pystyy sen sitten tosta vaan näkemään miehessä. Entä jos mies on ottanut vaikka itsetuntoa kohottavia psykedeelisiä aineita (myös viina aiheuttaa miehillä sekä itsetunnon roimaa nousua, että myös laskua) , niin eihän semmonen sitten oikeasti kai ole itsetuntoinen, vaikka se sillä hetkellä näyttää... Niin ja sellanen psykopaatin tai sosiopaatin diagnoosilla varustettu mies on muuten TOSI itsetuntoinen, että naisten kannattaa oikein itsetuntoista kumppania etsiessään suunnata huomionsa vankeinhoitolaitoksissa tai oikeuspsykiatrisissa laitoksissa asuviin miehiin. Niin.

      • on tosi suosittu naisten keskuudessa. Naiset arvostaa tekijämiehiä..!

    • paskaa123

      ei naisia kuulu "iskeä".

      varsinkaan millään osuvilla repliikeillä ja tiedoilla miten "homma toimii", paskanmarjat, älä jauha paskaa.

      todellisuudessa ollaan ihmisen kanssa jonka kanssa on mukava olla, voi olla oma itsensä ja heittää läppää. siihen se perustuu, jos alat esittämään jotain naurettavaa naistenmiestä, kyl sun hommas kariutuu hyvin äkkiä. varsinkin jos se todellinen oma itsensä oleva sattuu tulemaan väliin.

      oot varmaan niitä Neil Strauss - The Game tyyppejä?

      erittäin naurettavaa ruveta hifittämään tällaista asiaa sentakia ettei ole ala-aste-ikäisenä naisia saanu ja kattonu vierestä kun muut koheltaa, be real.

      • Aloittaja

        ...erään aikaisemman viestin sanoin, koska on kovin vaikea päätyä noin vain tilanteisiin, joissa "ollaan ihmisen kanssa jonka kanssa on mukava olla":

        Siltä se vaan vaikuttaa, että niitä naisia on pakko lähteä onkimaan jostakin, kun eivät ole osanneet tulla kotoa hakemaankaan.

        Kaikille kun ei ole siunaantunut sellaista tuttavapiiriä, jonka kautta pääsisi keittiön kautta naisiin tutustumaan.

        Ehkä voisit kertoa mikä on se vaihtoehtoinen tapa, jos sen tiedät.

    • hepulihei

      Kukahan toimittaja tämänkin viestin on aloittanut? Kuulostaa teksti turhan ammattimaiselta...

      • leopold 1

        Oikeita paikkoja metsästää naisia eivät välttämättä ole ne kapakat vaikka joku niin saattaa kuvitella, Liikaa hälyä taustameteliä ihmisiä pienessä tilassa liian paljon ärsykkeitä kilpailu tilanteita sosiaalisia ryhmittymiä ym. Mielikuvitusta pitää käyttää koska tosi kalamies kalastaa sielläkin minne muut ei verkkoja laske. Kun vain jaksaa katsella ympärilleen paikkoja ja tilanteita löytyy päivän aikana monta. Mutta esimerkiksi paikalliset uskonnolliset yhteisöt vaikka helluntai seurakunta on mainioita paikkoja uskonnollinen ilmapiiri pitää sisällään uskomattoman latautuneen seksuaalisen voiman. Sairaala on myöskin ehdoton koska siellä naiset tuntevat huomion tarvetta normaalia enemmän. Hautausmaat uskomatonta mutta totta, koska tässä paikassa tunnetaan syvää yksinäisyyttä ja surua moni kaipaa lohduttaja ja olkapäätä johon tukeutua.

      • aloittaja

        Miksi kuvittelet, että olisin toimittaja?
        Ei tekstissä ollut mitään ihmeellistä, kiertelemättä ja vilpittömässä mielessä kirjoitin. Ehkä olisin voinut enemmänkin painottaa sitä, miten erikoista naisen jututtaminen vaikutuksen tekeminen mielessä minulle on. Ei ollut mikään kärjistys, kun sanoin että vähemmän hetkauttaa tehdä kymppitonnin autokaupat kuin koettaa vakuttaa nainen, ainakin jos puhutaan sellaisesta, jossa on sitä jotakin.
        Eihän kirjoitus edes ollut erityisen hyvä, kyllä kuka tahansa ysin äikästä saanut varmaan pystyy samaan.

    • pallojalka

      Ei se nyt ihan niinkään ole, että itsetunnosta tai jostain rutiineista kiinni. Minun miehelläni on huono itsetunto (minusta ja sen parannusyrityksistäni riippumatta), mutta silti olin aivan myyty jo ensimmäisten treffien jälkeen.

      Jokaisen tulisi vain muistaa olla oma itsensä eikä alkaa muuttamaan itseään jotta saa iskettyä naisen ja sitten seurustelun aikana nainen alkaa miettimään, että "hetkonen, ei tää jätkä tämmönen ennen ollu.." tai jotain :O

    • Akateeminen urheilijamies

      Itse aina lähdin raflasta yksin ja homoksikin leimattiin. En tohtinut lähestyä naista, koska itsetunto oli huono.

      No nyt olen jo yli kolmekymppinen perheellinen mies. Moni sanoikin, että miksei tuollainen "komea" urheilija saa naista. Itse en pitänyt itseäni komeana, vaan päinvastoin.

      No menneet ovat menneitä...

    • nuori-hurja

      PORKANALLA NE TULE AINa!!!!!!!!!!!!1111111

    • hki00140

      Ja mitä tarkoittaa iskeminen?
      Iskeekö mies naisen, jos hän aloittaa keskustelun ravintolassa ja ilta päättyy esimerkiksi samaan osoitteeseen?
      Siis tästä upeasta saavutuksesta voimme päätellä, että mies iski naisen.
      Mutta voimmeko kuvitella, että naisen taktiikka toimi vielä paremmin ja hän iski helpon miehen itselleen. Iskettävä käveli suoraan syliin?
      Mä olen aina luullut, että ihmiset tekee yhdessä päätöksiä tuollaisista asioista, mutta ehkä mä olen sitten vaan iskenyt naisia ravintoloista, jos olen heille jotain jutellut....
      Eikö tuollaisia perus sosialisia taitoja opeteta jo ihan kotonakin?

    • PUA_Silppaaja

      Kaikki naisten iskemiseen liittyvä tieto on helposti ja ilmaiseksi saatavissa Pleieri blogista.

      Tiivistettynä kuitenkin..

      1. Optimoi ulkonäkösi niin hyväksi kuin mahdollista, koska ulkonäkö ratkaisee naisten iskennässä erittäin paljon.

      2. Iske paljon, äläkä lannistu lukuisista pakeista: niitä saavat tukuittain parhaimmatkin pelimiehet.

      3. Jos pääset tutustumisen asteelle asti, yritä selvittää naisen todellinen kiinnostus hakemalla fyysistä kontaktia.

      4. Hyväksy aloitteisiin liittyvä pelko ja riski naiset eivät itse lähesty kuin välinpitämättömän iloisen miehen tyylin täydellisesti hallitsevia miehiä.

      5.Ole itsevarma ja pidä itseäsi hyväryhtisenä voittajana, koska naiset eivät pidä luusereista.

      6. Asu ison kaupungin keskustassa yksin, jos mahdollista.

      Varsinaisista tekniikoissa ei ole mitään salatiedettä.. Lukee vaikkapa miten helposti naisen puhelinnumeron saa päivisin.

      http://pleieri.blogspot.com/2013/04/miten-saada-tuntemattoman-naisen.html

      Pätevämmätkin naistenmiehet epäonnistuvat iskemisessä 94% iskuista. Mitään salatiedettä ei ole. Todennäköisyys onnistumiseen kasvaa kun nainen antaa selkeää "vihreää valoa" iskemiseen

      • lol nämä miehet ovat

        kaikki nää miehet täällä ovat onnettomia vätyksiä, ihan jo siksi että ovat tänne sivulle saapuneet :)

    • muukalainen86

      Moi :) oon 86 syntyinen mies Helsingistä ja tahtoisin jonkun mukavan tytskyn kainalooni :) tykkään urheilusta ja kavereiden kanssa olemisesta, käyn aina välillä juoksulenkillä. Lopetin justiinsa viiden vuoden palveluksen armeijassa ja nykyään kouluttaudun pelialalle eli siis uutta Angry Birdssiä kehittelemään :D oon kait ihan mukava ja söpöksikin on haukuttu.

      Jotain tollasta mä sanoisin, naiset arvioikoon kun ovat asiantuntijoita.

      • miina20

        Mahtavaa ♡ vaikutat just täydelliseltä, ootko varattu? Jos et voitko lähettää kuvas sähkäriin ;)

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe