Olen tapaillut mieskokelastani nyt puolisentoista vuotta, josta vuoden verran olemme seurustelleet. Olen opiskelija ja edelleen kirjoilla vanhempieni luona, vaikka lähes 95% herään joka aamu mieheni kämpiltä. Ikäeroa meillä on 8 vuotta, eli mieheni on ehtinyt kokea, nähdäja tehdä hieman enemmän kuin minä. Esimerkiksi kaksi lasta 3- ja 1-vuotiaita. Nyt kun olemme jo suht vakaalla pohjalla pitkän tutustumisjakson jälkeen minua on alkanut pelottaa, -toisinaan jopa hirvittämään- tutustuminen mieheni lapsiin. Vielä en ole viettänyt YHTÄÄN aikaa heidän kanssaan ja olen pitänyt siitä että silloin kun olen mieheni kanssa on vain me kaksi eikä muita. Nyt kuitenkin kun lapsien äti on päässyt traumansa yli siitä että exänsä otti itseään (naista) 10 vuotta nuoremman uuden tyttöystävän (Huom. He olivat jo eronneet ennen kuin minä työnsin lusikkani soppaan) hän on jopa ehdottanut miehelleni että ottaisimme lapset yökylään niin että itse olisin paikalla. Minun kanssani ei asiasta ole kummaltakaan taholta keksusteltu tai kysytty mielipidettä. Ymmärrän kyllä että jossain kohtaa minunkin on heihin tutustuttava, mutta juui nyt, kesken opintojen, en halua alkaa leikkimään perhettä. Ajatuskin siitä ahdistaa, päähäni tulee heti miljoona riidan aihetta jota se mahdollisesti aiheuttaisi enkä halua rikkoa hyvää suhdettamme. Mikäli kukaan on jo kokneut samaa tai on samassa tilanteessa olisin enemmän kuin kiitollinen neuvoista ja nikseistä. Päähän tässä yksinään miettiessä hajoaa.
Miehen lapset edellisestä suhteesta
EnTahdoLeikkiäKotia
121526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Miten ne oli ehtineet erota, jos nuorin lapsi on 1 vuotias, ja sinä olet ollut jo 1½ vuotta kuvioissa mukana?
Pakkohan sinun on ne lapset nähdä. Ei sinun silti tarvitse niitä hoitaa - se on miehesi homma; lapset ovat hänen.
He erosivat jo raskauden alkuaikoina. En voikaan välttää tapaamista tiedän sen mutta jotenkin se vain hirvittää.. En ehkä ole vielä kunnolla sisäistänyt sitä -niin tyhmältä kuin se vielä reilun vuoden jälkeen kuulostaakin- että hänellä oikeasti on lapsia kun minut on pidetty/olen ollut asian ulkopuolella. Kuinka pitkä parisuhtee ntulisi mielestäsi olla jotta oltaisiin niin vakavalla pohjalla että lapsiin olisi oikeasti tutustuttava..?
olet niinkauan ollut ulkopuolella miesystäväsi elämän osasta joka on varmasti hänelle tärkeä. Lapset kyllä hyväksyvät tuossa iässä sinut eikä tapaamista tarvitse pelätä. ole oma itsesi.
Minusta jos olet(te) vakavissanne/tosissanne ... niin korka aika jo.
Mitä kauemmas sitä siirrät, sitä suurempi mörkö siitä tulee.
Ja sitäpaitsi pieniin lapsiin on paljon helpompi luoda suhde... kuin samaan ihmiseen 15-vuotiaana murkkuna, joka lisäksi kuulee kuten minä: teidän suhteenne on alkanut jo paljon paljon ennen hänen syntymäänsä.....
seurustella lapsia tehneen kanssa, niin sulla tuskin on muuta mahdollisuutta, kuin alkaa tykätä siitä ajatuksesta, että ne lapset saa jonkun roolin myös sun elämässäs. Jos tahdot että se suhde etenee, syvenee ja kukoistaa.
Jos ne piltit asuvat äitinsä luona, niin tuskin sun tarvitsee opintojasi niiden takia sotkea. Nehän siis tulevat teille vain kylään?
Ei kuitenkaan tarvitse heti alkaa yökyläilyistä sitä tutustumista: voittehan tehdä lyhyempiä tutustumiskeikkoja ensin.
On ymmärrettävää, että ajatus lasten tapaamisesta jännittää ja ahdistaa sua, jos sulla ei ole lapsista kokemusta, mutta ihmisiä ne vain ovat.
Semmosen jutun voisit tehdä itsellesi selväksi, että oletko mustasukkainen? Siitä että lapset vievät osan miehen huomiosta? Siitä, että mies on jo tehnyt lapsia muiden kanssa? Tai oletko loukkaantunut siitä, että joudut hoitamaan vieraan naisen lapsia, saadaksesi olla miehesi kanssa?
Jotkut lauseesi saavat ajattelemaan, että sulla olisi tämmösiä probleemia päässäsi. Sun kannatta ajatella sitä asiaa aika arkisesti: ne on sun miehelle tärkeitä ihmisiä, joten ei se oo sen kummallisempaa, kuin kutsua joitain tuttuja teille.
Jos sulta ei oo kysytty "mitään" lasten tapaamisesta, se voi johtua siitäkin, että lasten vanhempien mieleen ei juolahda, että sulla voisi olla jotain ongelmaa. Heillehän lasten olemassaolo on täysin luonnollinen asia. Sun on aika ottaa oma paikkasi tuossa kuviossa ja kertoa heille, mitä ajattelet asiasta.
Sinä mietit nyt tuota lapsiasiaa ja se on hyvä. Sanot ettet tahdo rikkoa hyvää suhdettanne. Mun mielestä se onnistuu niin, että kypsyt aika nopeasti lapsiasiassa ja hyväksyt ne lapset osaksi elämääsi. Siis hyväksyt, sisälläsi.
Jos käyt taistelemaan heitä vastaan, tulet häviämään. Jos pakon edessä hyväksyt heidät, koska et muutakaan voi, tulet taas häviämään. Siis siinä mielessä, että se suhde menee rikki molemmissa tapauksissa, jos mies on suunnilleen normaali ihminen, joka rakastaa lapsiaan.
Sun miehen pitäisi olla sulle se läheisin ihminen, jolle voit kertoa huolesi. Varsinkin tästä huolesta sun pitäisi pystyä puhumaan hänen kanssaan. Jos suhteenne on hyvä, se kyllä kestää sen, että kerrot pelkosi miehelle.
Eronneiden vanhempien uudet suhteet ei koskaan ole yhtä yksinkertaisia kuin lapsettomien ihmisten. Koska ne lapset (ja niiden myötä myös exät) kulkevat aina kuvioissa mukana. Niin se vain on. Sun täytyy nyt kasvaa siihen.
Lapset menevät uuden kumppanin edelle tärkeysjärjestyksessä. Jos alat taistelemaan lasten olemassaoloa vastaan, varaudu siihen, että sinä olet se, joka häviää miehen elämästä ennen lapsia. Jos et voi hyväksyä lasten olemassaoloa ja sitä, että mies haluaa viettää aikaa OMIEN lastensa kanssa, on paras etsiä itsellesi toinen lapseton mies kuin pilata oma, miehen sekä lasten elämä.
Ei ole lasten syy, että heidän vanhempiensa liitto on kariutunut. Miehesi ei voi sille mitään, että ei tavannut sinua ensin vaan ex-vaimonsa ja liitosta on syntynyt lapsia. Toivoisitko sinä, että kun joskus saat lapsia ja jos suhde kariutuu, mies häipyisi lastensa elämästä vain siksi, että uusi kumppani ei osaa suhtautua lapsiin? Vai olisiko sittenkin parempi, että tämä ex-mies silti kantaisi vastuunsa lapsistaan ja olisi heille hyvä isä, vaikka suhde kariutuisikin???
Itse olen kolme lapsen yh-isä enkä voisi kuvitellakaan suhdetta naisen kanssa, joka ei voisi varauksetta hyväksyä lapsiani ja sitä, että lapsilla on myös äiti, jota lapset rakastavat ja käyvät hänen luonaan.
Jos ajatus lapsista tuntuu pahalta tai heidän läsnäolonsa (alkutotuttelun jälkeenkin) tuntuu ahdistavalta, olet väärän miehen kanssa yhdessä.
> Ajatuskin siitä ahdistaa, päähäni tulee heti miljoona riidan aihetta jota se mahdollisesti aiheuttaisi enkä halua rikkoa hyvää suhdettamme.
kerro, miksi lapset sen rikkoisivat. asenteestasi kuulostaa, että sinä haluat miehesi kaiken huomion ja sinä järjestät sen riidan aiheesta kuin aiheesta.
tuo voi olla alkupaniikkia, mutta miten koskaan voit miettiä elämää miehesi rinnalla, jos et tutustu hänen lapsiinsa.
Sinun on tajuttava, että lapset ovat osa miehen elämään ja olemusta. ei hän olisi tuollainen kuin nyt on, ilman noita lapsia.
ensimmäiset yökyläilyt: nuku kotonasi. tajua, että miehen on huolehdittava lapsistasi enemmän kuin sinusta.
olet mustasukkainen. koita päästä siitä eroon. mies varmasti rakastaa sinua, mutta sinun tulee hyväksyä mies lapsineen päivineen.
ei mikään "kesken opiskelujen" lasten näkeminen ole tekosyy olla tutustumatta miehen lapsiin, jos olet tulevaisuutta ajatellut miehen kanssa. itsekäs olet. mutta aina, kun pitää läksyjä tehdä, ole vanhempiesi luona.
lasten paikka on kotonaan, kun he tarvitsevat tukea. millainen lapsuus sinulla on ollut? miksi koet lapset uhkana? olet alusta saakka seurustellut miehen kanssa, jolla on lapsia. oletko niin naiivi, että kuvittelit, että sinun ei koskaan tarvitse tavata lapsia?
muista, että miehen koti on enemmän niiden lasten koti kuin sinun kotisi.
oma kotisi on vanhempiesi luona.
Valitettava tosiasia,et lapset ovat isälleen tärkeämpiä kuin sinä.yllättävän pitkään olet saanut olla rauhassa.ex-muija kyllä osaa keinonsa.kerran kun lapset tulevat teille yökylään,ni kas kummaa..mihin jäikään teidän yhteinen aika?kokemusta on:(
odotapa vaan kun lapset kasvavat isommaksi.
Seurustelukumppanit tulevat ja menevät, mutta lapsilla on vain YKSI isä.
Itse en olisi iki maailmassa mennyt mieheni ja hänen lastensa väliin. Lapset olivat ennen minua. Suhtauduin heihin aina sillä asenteella, että hän on ensisijaisesti lastensa isä, ja vasta toissijaisesti minun mies. Isättömiä lapsia kasvaa tässä maailmassa aivan liikaa. Toiset lapset joutuvat kokemaan sen kohtalon isänsä välinpitämättömyyden-, toiset uuden naisystävän mustasukkaisuuden takia, mutta itse he ovat aina syyttömiä kohtaloonsa.
Muutama vuosi sitten olin samassa tilanteessa. Opiskelin ja seurustelin miehen kanssa, jolla oli 2-4-vuotiaat lapset edellisestä avioliitosta. Minua ei tosin missään vaiheessa ahdistanut ajatus, että joudun "jakamaan" mieheni lasten kanssa.
Lapset viettivät joka toinen viikonloppu mieheni luona ja minä tulin käymään aluksi muutamaksi tunniksi. Jonkin ajan kuluttua jäin myös yöksi. Lapset hyväksyivät minut hyvin nopeasti, koska leikin, värittelin ja askartelin heidän kanssaan.
Tietyistä pelisäännöistä teidän on miehesi kanssa etukäteen sovittava, jotta ei tulisi riitoja ja väärinymmärryksiä, ja jotta miehen ex-vaimo pysyy tyytyväisenä. Sinuna ottaisin tilaisuuden vastaan. Saathan paljon kokemusta tulevaisuutta varten.
Vaikka itse erosin jo miehestäni, lapset kuulemma edelleenkin kyselevät perääni...
Tiedän että lapset ovat tässä asiassa täysin syyttömiä, enkä syytäkään heitä mistään. Eniten vain pelkään yhteisen aikamme kutistuvan minimiin.. Kartan ehkä myös vähän ajatusta että mieheni ei voi koskaan täysin aloittaa kanssani puhtaalta pöydältä koska hänellä on menneisyys joka tulee aina olemaan osa häntä. Tiedän kuulostavani itsekkäältä ja ehkä olenkin naiivi, mutta kukapa ei haluaisi olla miehelleen se tärkein?
että sä kyllä tulet pärjäämään tuon asian kanssa, koska ajttelet sitä ja ymmärrät oikeesti ne rajoitukset, joita miehen menneisyys sun toiveille asettaa.
Toivotan sulle onnea, kun sopeudut tuohon todellisuuteen.