Nyt vasta silmäni aukeni, miten uhkarohkeita naiset ovat chatissa. Olin pari päivää reissussa ja sinä aikana psyykkisesti sairas nelikymppinen mieheni oli saanut Karjaalaiselta Marjalta kuvan kännykkään chattijuttelun seurauksena. Mieheni näytti sitä kuvaa innoissaan. Naisella oli päällään vaaleanpunainen silkkiyöpaita! Kuva oli nätti ja hyvin onnistunut. Laitoin viestin tälle naiselle, että haluatko oikeasti psyykelääkkeitä syövän alkoholistin ja hän vastasi, että ei. Hän pyysi poistamaan numeronsa mieheni kännykästä eikä miehelläni ollut mitään sitä vastaan kun tein sen. Jos yhden illan jutustelun jälkeen lähetetään tuiki tuntemattomalle oma numero ja vähäpukeinen kuva, niin taitaa terve itsesuojeluvaisto olla hakusessa. Olkaa varovaisia!!!
Varokaa
hyvät naiset!!!
154330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
asiallinen, mutta kannattaisiko nyt ihan ensimmäisenä tehdä jotain sille miehellesi? Aina on helppoa syyttää sitä kolmatta osapuolta, mutta yleensä tämä "toinen" osapuoli, eli mies/nainen todetaan syyttömäksi, vaikka hän sitä 3. seuraa hakeekin ja aloitteen tekee. 3. osapuoli ei kuitenkaan aina tiedä asian oikeaa laitaa, onko varattu/vapaa/eronnut tai karannut...
Kannattaako siis lähettää valokuva ja numero, kun vastaaottaja voi olla vaikka murhamies?
hyvä väri se vaalean punainen. Itse tykkään enemmän täysin valkoisista tai vaalean sinisistö yöpaidoista. Mutta kyllä se paremman puutteessa menettelisi se vaalean punainenkin. Se kai oli se pointtisi?
Olkaa varovaisia täällä foorumissa. Ymmärsitkö?
Eli jos saa kuvan vaaleanpunaisesta yöpaidasta niin ei kannata menettää toivoansa. Voi siellä olla vaalean sininenkin tai peräti valkoinen jossain komerossa.
Anteeksi nyt vaan mutta... Siis miksi leikit jotain lastenhoitajaa, miehesi on aikuinen vaikka sairaus onkin. Oletko joku pirttihirmu joka pitää miestä vankina, kai hän itse päättää kenen kanssa on tai viestittelee vaikka sairas onkin. Sulla ei ole oikeutta lukea viestejä toiselta, viestisalaisuus on. Saati poistaa numeroita tai viestejä. Se loukkaa hyviä tapojakin. Vaikka kuinka mustasukkainen olisit.
Pidät miestä jotenkin arvottomana ja tosi sairaana "haluatko oikeasti psyykelääkkeitä syövän alkoholistin", oletko katkera hänelle. Katkeruus ei paranna. Et ole äitikään, vaan vaimo. Kuinka olet jaksanut jos toinen on alkoholisti?
Onko hänen alkoholismin syyt selvillä, johonkin murheeseen ihminen juo. Entä kuka ne viinat tuo? Alkoholi aiheuttaa mielenterveysongelmia. Oletko ajatellut että oma suhtautumisesi voi sairastuttaa miestä lisää, jos olet negatiivinen.. se ei paranna. Positiivinen ihminen voi olla parempi
Ehkä tulkitsin väärin mutta, miehen parantumista ajatellen. Hän on arvokas ihminen vaikka noin on käynyt
"Oletko joku pirttihirmu joka pitää miestä vankina"
Eikö aloittaja kertonut, että oli reissussa ja mies oli kotona. Eli aika vapaasti saa mies olla.
"kai hän itse päättää kenen kanssa on tai viestittelee vaikka sairas onkin".
No, jos avioliitossa on niin minusta se asia kuuluu myös puolisolle. Vai haluatko itse aviopuolison, joka tekstailee kokoajan vieraalle miehelle tai naiselle hempeitä viestejä?
"Sulla ei ole oikeutta lukea viestejä toiselta, viestisalaisuus on. Saati poistaa numeroita tai viestejä."
Aloittaja kertoi, että mies ylpeänä itse esitteli naisen kuvaa. Jos mies on itse kuvan näyttänyt, niin silloihan vaimolla on lupa sitä kuvaa katsoa =)
Ja mies oli antanut itse luvan poistaa naisen numeron kännykästä eli silloin naisella oli lupa eli oikeus toimia niin.
Sinun ongelma on, ettet ymmärrä luettua tekstiä =D
Toivotaan että asian laita on näin. Tuli vaan kuva että sairaus tai alkoholi voisi tehdä miehestä sellaisen että naisen on helppo ohjailla.
Kun mies on alkoholisti niin nainen ei voi ohjailla .kokemusta on asiasta ,olen ollut alkoholistin kanssa naimisissa,jonka
viina vei hautaan .ja varsinaiseen aiheeseen . olen chatissä aina välillä mut en missään nimessä anna siellä puhelinnumeroani.mese osoitteen olen antanut mut en muuta .ventovieraalle en voisi kuvitella lähettäväni kuvaani.
....että sun piti ihan täällä yleisesti nimeni paljastaa niinkuin myös paikkakuntanikin..niinkuin en tarpeeksi jo häpeää tuntisi..kiitos miehesikin...
Ymmärrän toki että haluat varoittaa naisia,ettei sama toistuisi tai että yleensäkkin naiset olisivat varovaisempia..mutta se että nimiä paljastaa...nöyryyttääkkös halusit...??
Ihminen oppii virheistään..sanotaan..ja tottakai itsekkin opin tästä,mutta jos ihminen on niin hyväuskoinen ja rehellinen..uskoo että muitakin rehellisiä ihmisiä on olemassa,niin minkäs teet..
No tietysti sen että on muutettava omaa uskoaan..silti en suostu muuttumaan kylmäksi ihmiseksi...miehesi halusi kuuntelijan..puhui ihan ensiksi ylellä..chätissä..ja minä..kovia kokeneena halusin olla se kuuntelija ja ymmärtää..hän kun puhui uskottavasti että oli eronnut ja oli rankkaa..Minä..eronneena tiedän kuinka rankkaa se voi olla...Ja tiedoksi..miehesi halusi tavata..johon en suostunut..sanoin että tutustun ensiksi ihmiseen kirjoittamalla..enemmänkin kuin yhden illan..
Miehesi lähetti minulle kuvansa..siksi luotin ja lähetin vastaavasti omani..sattumoisin ei puhelimessani ollut muuta kuvaa kuin se yöpuku kuva..mutta siitäkin..se EI OLLUT VAALEANPUNAINEN..(jotain huvittavaa tässäkin..värisokeako olet)Ja soitin miehellesi ainoastaan kerran...sen jälkeen kun hän oli useita kertoja soittanut..enkä vastannut..(turhan innokkaasti soitteli)ja minun takaisin soitto oli ainoastaan kohteliaisuudesta,vaikkei siellä päässä vastattukkaan..
Senkin haluan sanoa..että miehesi ulkonäkö ei todellakaan miellyttänyt mua,sekin jo kertoo että olin vilpittömästi halukas ainoastaan olemaan hyvä kuuntelija toisen purkaessaan murheita...Muussa tapauksessa kai oisin itse soitellut ne kymmenet kerrat..hahaa
Eli kaikenkaikkiaan...KYLLÄ..jotain opin tästä..ja varmasti on muitakin hyväuskoisia naisia ja siten toivon ettei muut tee samaa virhettä kuin minä..luota liian aikasin..
Noh.....virheistä oppii...
Iloista loppukesää kaikille!!!
Terkuin...Se KIRKKAANPUNAISEN värinen yöpuvussa oleva Marja Karjaalta ;)
joka on joutunut tollaisten miesten höynäytettäväks. Niitä täällä riittää ja en usko, että sinua kukaan täältä tunnistaa. Itse seurustelin tollasen lieron kanssa joskus, mutta olen myös tullut varovaisemmaksi. Kantapään kautta oppii. Voimia ja jaksamista sinulle.
Kiitos sinullekkin sanoistasi..Voimia tässä tarvitaankin..Vaikka tiesin että kaikenlaisia hörhöjä täällä onkin niin se oma luonne..hyväuskoisuus..se aina vaan pistää uskomaan ja luottamaan ihmisen sanaan..Nyt ainoastaan mietin että jos oikeasti tuleekin vastaan ihminen joka rehellisesti on kuuntelijan tarpeessa ja minä käännän selkäni..minkälaisen ihmisen se tekee minusta??Niin no..ainahan voi kuunnella antamatta henkilöllisyystietoja..puh.nroa tai kuvaa tms.
Kyllä mun ensireaktio oli että suljen koneen..lopetan chättäilyn..kai iski sellainen paniikki..Itkin jopa,mietin miten taas höynäytettiin,kun kuitenkin aikeeni oli vilpittömästi auttaminen...Mutta sitten tää mun sisukkuus tuli esiin ja aattelin etten anna periksi..Kuitenkin chättäily esim.oli mulle tavallaan pelastus oman avioeroni jälkeen..Mutta niinkuin aiemmin kirjoitin,virheistä oppii ja taatusti yritän olla antamatta itestäni tietoja,silti tarvittaessa voin olla kuuntelijan roolissa..
Tuon tapauksen miehen vaimo..Sitä ihmettelin minäkin..miksi mun nimeni ja paikkakunta piti tänne kirjoittaa...johan asia selvitettiin tekstiviestein..ja niin rehellinen olen että vaikka nainen olisi soittanut olisin voinut puhuakkin..En häpeä kuitenkaan tapahtunutta koska en itteni mielestä väärin tehnyt..Mutta kiitos sulle :) tiesin että hyviäkin ihmisiä on vielä olemassa...välillä vaan tuntuu että ne on niin piilossa :(
Oikein ihanaa loppukesää sulle!!
Terkuin.."Särö tuli,mutta rikki ei mennyt" :)
Jotenkin tuli mieleen, että aloittaja kirjoitti itse Marjan nimellä???
Osaat kirjoittaa, mutta lukemisen ymmärtäminen hukassa. Aloittaja ei kirjoita Marja nimellä. Hän kertoo, että miehensä sai Marjalta kuvan kännykkään.
Olen tämän Marjan puolesta erittäin pahoillani. Hänen nimeään ja paikkakuntaansa ei olisi tarvinnut paljastaa kaikelle kansalle täällä. Tämä varoitus naisille olisi tullut selväksi ilman Marjan vetämistä tähän.
Lienee ymmärrettävissä, että vaimo oli kiukkuinen miehensä toimista ja kyllähän se kolmaskin osapuoli syyllistetään. Uskon täysin, että tämä Marja empaattisena ihmisenä on keskustellut ja kuunnellut miehen mietteitä.
Kyllä minäkin usein kirjoittelen jonkun kanssa aika intiimejäkin juttuja ja ihan vieraita ollaan ja pysytäänkin. Se on sellaista anonyymiä ajatustenvaihtoa.
Täällä vaan on niin paljon häiriintyneitä ja/tai henkisesti kylmiä ihmisiä. Joko hyökätään ja vainotaan tai sitten pelataan toisten kustannuksella mielin määrin.
Tiedän nimittän yhden naisen joka näillä palstoilla sitä harrastaa aivan solkenaan. Siksi ei enää itse tule näihin vastailtua, kun tämä ihminen on pilannut ilon aidoista keskusteluista. Toista se oli huokaus vielä silloin kun ei tajunnut tämän touhuja. Makuhan näistä menee tällätavoin.
Kyseinen täti kirjoittelee ja vastaileekin omaan ketjuunsa useina eri henkilöinä johdatellakseen keskustelua haluamaansa suuntaan.