Nyt kun täällä vierailee näemmä runsaasti nuoria miniöitä, kysynkin teiltä millainen anopin pitäisi olla. Itselläni on kaksi parikymppistä poikaa ja nyt näitä anoppi juttuja lukiessani huolestuin kovasti tulevasta.
Tuntuu että mielestänne anopin pitää auttaa nuorta perhettä mutta anoppi ei saa kysyä tarvitaanko apua???
Lapsenlapsia pitäisi hoitaa kunhan hoitaa heidät miniän ohjeiden mukaan, mutta lapsenhoitoapua ei saa tyrkyttää vaikka haluaisikin vain antaa äidille lepohetken???
Lapsia pitää muistaa kunhan muistaa vain miniän toivomalla tavalla???
Omalle pojalleen ei saa soittaa kyläilystä puhumattakaan, tai voi pitää yhteyttä kunhan se tapahtuu maksimissaan kerran kuukaudessa???
Olen nyt hyvin huolestunut sillä anopin rooli tuntuu olevan paljon vaikeampi kuin äidin konsanaan ja sitäkin olen opetellut 23 vuotta, enkä vieläkään ole täysin oppinut:)
Tuntuu että mielestänne anopin pitää auttaa nuorta perhettä mutta anoppi ei saa kysyä tarvitaanko apua???
Lapsenlapsia pitäisi hoitaa kunhan hoitaa heidät miniän ohjeiden mukaan, mutta lapsenhoitoapua ei saa tyrkyttää vaikka haluaisikin vain antaa äidille lepohetken???
Lapsia pitää muistaa kunhan muistaa vain miniän toivomalla tavalla???
Omalle pojalleen ei saa soittaa kyläilystä puhumattakaan, tai voi pitää yhteyttä kunhan se tapahtuu maksimissaan kerran kuukaudessa???
Olen nyt hyvin huolestunut sillä anopin rooli tuntuu olevan paljon vaikeampi kuin äidin konsanaan ja sitäkin olen opetellut 23 vuotta, enkä vieläkään ole täysin oppinut:)
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mielestäni maalaat tahallasi piruja seinille ihan turhaan.
Jos mietit, miten miniä haluaa sinun toimivan, KYSY. Et voi muuten tietää. Meitähän on moneksi.
Tuosta soittelusta näin pikkuvinkiksi: ei varmastikaan ole kivaa jos jomman kumman äiti soittelee puheluja, joissa ei ole mitään sisältöä, jotain yhtä tyhjän kanssa tyyliin kävinpä kaupassa ja ostin leipää. Eli hyvä nyrkkisääntö on ettei jatkuvasti soittele ilman asiaa. Jatkuvasti siis joka päivä tjsp.
Etkö todellakaan huomannut sarkasmia ap:n tekstissä? Tuskin nyt ihan tosissaan neuvoja kyseli. Äitini saa kyllä soittaa minulle vaikka joka päivä kertoakseen ostiko maitoa vai piimää ja sen ei pitäisi mitenkään miestäni häiritä, miten ihmeessä se sinua häiritsee jos toinen puhuu puhelimessa, eihän sinun tarvitse siihen mitenkään osallistua?
Ensin moite: Turhaa maalata pirua seinälle.
Sitten neuvo: Ole oma itsesi.
Sitten vinkki: Älä soittele asiatta.
Ja ehän kysyvä tieltä eksy, joten KYSY!
Saanko nyt kysyä kysymyksen sananmuodon. Kysymme siis miniäehdokkaalta, miten usein saapi soittaa ja millainen asia pitää olla kysymyksessä.
Kysymmekö, milloin asiamme on "höpsis". Saammeko jostain huolestua, vai miten on.
Jos tiedämme, että jossakin lähettyvillä on erikoistarjouksessa elintarvikkeita, miksi siitä ei voisi soittaa ja sanoa, että nyt kannattaa ostaa pakkaseen. Ei paha minusta!
Miten niin aikuinen nainen ei ilman muuta voi tietää, miten menetellä, vaan pitää kysyä neuvoa omaa poikaa nuoremmalta henkilöltä.
soittelee miniälle ilmoittaakseen, että jotain on jossain kaupassa tarjouksessa, niin silloin teet sen olettamuksen, että miniä on kotona se, joka vastaa ruokahuollosta ja kauppareissuista. Onneksi et ole anoppini, sillä meillä soittaisit silloin ihan väärälle henkilölle. Mua ei keittiöhommat kiinnnosta enkä kaupassa tarjouksia kattele enkä niitä lehdistä etsi. Tervetuloa nykyaikaan - ei kaikki jaksa enää mitään marttoja olla. Kuvitteletko, että nykynaiset on sellaisia kun sinä olit nuori?
Olemme ehkä molemmat hyvillä mielin, että emme ole toistemme anoppi ja miniä.
Olen sellainen tavallinen ihminen, joka ei kuvittele mitään, ja varsinkaan ei kuvittele nykypäivän miniöitä martoiksi. Pikemminkin voin hyvin uskoa, että nykypäivän miniät eivät vastaa mistään kotona.
:)
Olen kotona olevien lasten äiti ja anoppi niin pojan kuin tyttären avokumppaneille. Terve maalaisjärki vaan käyttöön, siitä se lähtee.
Kaiken pohjana on toisen ihmisen kunnioitus. Toisaalta toisen kunnioitus kumpuaa itsensä kunnioituksesta. Ei tämä elämä sen kummempaa ole. Hyvin joku sanoi, että hyvän mielen pohjalla on puhdas omatunto. Kun olet sinut itsesi kanssa, voit tulla toimeen myös muiden kanssa.
Minä edustan nuorta sukupolvea, mutta todellakin haluan olla meidän keittiössä se, joka tietää, mitä tarvitaan. Ärsyttää nämä nykyajan "modernit" ladyt, jotka pitävät kodinhoitoa jotenkin vanhanaikaisena.
Olen itsekin ihan tarpeeksi moderni ja urbaani ihminen, mutta uusavuttomat itseensä panostajat saisivat mielestäni harkita asennettaan. "Eivät kaikki jaksa mitään marttoja olla" -no ei tarvitsekaan, mutta kyllä saisi joka miniällä kokinveitsi pysyä edes toisinaan kädessä.
Mulle saisi anoppi soitella vaikka viikoittain tarjousvinkkejä. Eri asia sitten, viitsiikö niihin aina tarttua. Musta on ainakin hienoa, että anopin kanssa on jotakin yhteistä puhuttavaa, johon miehellä ei välttämättä ole mitään sanottavaa.
Nii-iin, anoppi EI saa tehdä olettamuksia, vaan KYSY.
Aina kysy! Muista se, älä oleta. Muista että nykynaiset ovat avioliitossakin sinkkuja, ja sana KEITTIÖ on täysin martoista.
KAIKKI on martoista, mikä liittyy sanoihin: ruoka, siivous, ikkunanpesu, pesuaine, tahranpoisto, pyykki...
älä mainitse noita sanoja nuorelle miniällesi.
Tervetuloa anoppi NYKYAIKAAN!
Nykyajassa EI ole ruokahuoltoa, ei kauppareissuja, ei sanaa liesi tai uuni tai pesukone.
Nykyajassa on shopping, make up, trendi, brändi, sisustus, harrastus, Body pump, personal training... noistahan sinä vanha nainen et taas ymmärrä MITÄÄN,
joten KYSY tai
OLE HILJAA.
Mieluummin ole hiljaa!
Älä soita. Tai soita vain, jos olet mahdollisesti kuolemassa ja olet tekemässä testamenttia miniäsi tai poikasi hyväksi.
Itsellä on poika ja tytär, joten minulla on miniä sekä vävy. Lapsenlapsia ei vielä ole. Minusta suhde lapsen puolisoon muodostuu samalla tavalla kuin mikä tahansa kahden ihmisen vuorovaikutussuhde. Rakastan lapsiani, ja tiedän, että minä merkitsen lapsilleni paljon, mutta kumppanit ovat nyt heidän perheensä mihin minä en puutu. Tottakai keskustellaan asioista, mutta heidän asioista pariskuntien ehdoilla.
Olen sitä mieltä, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Eli, jos jompikumpi alkaa määräämään ja arvostelemaan toista, niin suhde on auttamatta pilalla. Kunnioitusta molemmin puolin. Ja kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen!!!
Tässä oli sanottu asian olennaisin ydin. Kunnioitus ja asiallinen käytös puolin ja toisin, niin silloin on hyvä mahdollisuus onnistua. Ja tämä koskee kaikkia ihmissuhteita.
Ei ole hyvä niputtaa anoppeja ja yleistää asioita. Sama juttu miniöistä ja nuorista naisista.
Oma tyttareni on 19 v ja asuu poikakaverin kanssa yhdessä. On siis miniäkokelas pojan äidille.
Tyttö on nykyajan lapsi ja tosiaankin hallitsee shoppailun. Tottakai myös netin ja galleriat ym.
Omasta pikku kodistaan nuoripari pitää hyvää huolta. Siivoavat yhdessä tai vuorotellen. Huomioivat järkevän sähkönkäytön. Joskus syövät törkyruokaa, mutta usein kokkaavat sapuskaa alusta alkaen. Kaupassa tytär on hintatietoinen ostaja. Hakee hyvää hinta-laatusuhdetta ja usein ostaa -50 % muonaa, jonka viimeinen myyntipäivä kohta umpeutuu.
En usko, että hän on mikään harvinainen poikkeus. Ihan normaali nuori nainen. Hän pyrkii hyvään huushollinpitoon, ja varmaan onnistuu siinä vaihdellen, niinkuin voisin itsestänikin sanoa.
Toivon, että pojan äiti on viisas ja ymmärtäväinen, eikä ole tuomitsemassa tytärtäni avuttomaksi räpeltäjäksi, vaikka joskus huomaisikin, ettei kaikki mene ihan nappiin.
Uskon että anoppi pitää tyttärestäsi.
Eikä ollut tarkoitus niputtaa miniöitä.
Kyseinen ironinen tekstini oli tarkoitettu niille prinsessoille, jotka eivät halua olla missään tekemisissä kotitalouden realiteettien kanssa, koska ne asiat ovat marttalasta kotoisin.
Nykyään on ilmaantunut uusi naistyyppi, sinkku-prinsessa, joka ryhtyy parisuhteeseen. Ja kun monet pojatkin hallitsevat nykyisin ruoanlaiton ym. kotityöt, niin ne kaadetaankin tämän pojan niskaan.
Tuttavapiireissä on monia poikalasten äitejä, joille tämä uus-prinsessa naistyyppi on tullut tutuksi.
Tällaiselle on ominaista pojan kyykyttäminen yksipuoliseksi lakeijaksi, jolle voi kiukutella ja oikutella kuin äidille konsanaan.
Niin ovat osat vaihtuneet ja maailma muuttuu. Sinun tyttäresi ei todellakaan kuulu heihin nykyprinsessoihin.
Sinussa on ainesta,olet tervejärkinen nuori.sininkaltaisia miniöitä pitäisi olla enemmän varmaan perheitten sopu olisi huomattavasti parempi.kaikkea hyvää sinulle.
Näin ne inhottovat anopit juuri toimivat; sarkastisesti heitellään pikku piikkejä! Missä on suvaitsevuus? Mielestäni on täysin asiatonta nimitellä ketään prinsessaksi. Jokainen olkoon sellainen, kuin on. Jos jotakuta ei talouden pito kiinnosta, sen ei pitäisi kuulua kenellekkään.
Koitetaan huolehtia vain omista asioista, eikä puututa tai arvostella muita, saati nimitellä.
Voiko joku, ja vielä anoppi, sanoa jotain ruokaa törkyruuaksi. Eikö kaikki ruoka ole syötävää? Minut, nuori äiti, on kasvatettu arvostamaan ruokaa. Kaikki ruoka on syötävää, makuja on tietysti monia. Törkyruokaan en ole koskaan törmännyt.
Roskaruoka sana on yleisesti käytetty, mutta silläkään ei tarkoiteta ruokaa, vaan kääreitä, joihin se on pakattu.
No, tässähän se tuli, miten ei kannattaisi toimia. Haukkua, kutsua halventavalla nimellä, kuvitella _oikeasti_ tietävänsä, mitä toisten seinien sisäpuolella tapahtuu, jaella ohjeita itse parempana.
1. Miksi haukut toisia prinsessoiksi? Aika on eri, tavat on erilaiset. Se ei silti tee ihmisistä huonompia.
2. Et voi _ikinä_ tietää (eikä ne anoppiystäväsikään) mitä muiden ihmisten kotona tapahtuu. Oma poika voi valittaa silmät suut täyteen, miten yyyyyksin pitää kaikki kotihommat hoitaa - se ei vaan ole välttämättä lähelläkään totuutta. Toisten ihmisten arkea et tunne!
3. On alentavaa, ärsyttävää ja louikkaavaa soitella joka viikko ja kertoilla, miten taloa siivotaan pyykkiä perstään ja huushollia pidetään pystyssä. Kyse ei ole siitä, että se olisi "martoista", vaan siitä, että aikuiset ihmiset osaavat hoitaa itse asiansa. Et varmaan naapurin rouvalekaan mene kertomaan, miten hänen pitää kotinsa ja elämänsä ( miehensä) hoitaa?
Samaa mieltä olen, kun seuraavaksi tämän nita-anopin viestiin kommentoinut. Siis ei ole anopin perikuva, vaan irvikuva.
Jaah mulle on ihan sama mitä mieheni puhuu äitinsä kanssa. Jos ei montaa tuntia rupattele. Eikä mun miestä haittaa, jos isäni soittelee mulle "joutavia" asioita. Itseäni haittaa vain silloin, jos mulle soitetaan kesken työpäivän jotain ei-tärkeää. Muuten ei ole väliä.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta itse en ymmärrä miten se toista haittaa mitä puoliso puhuu äitinsä tai jonkun muun kanssa puhelimessa. Kuten joku mainitsi, että ei siihen tarvitse osallistua? Eri asia, jos toinen puhuu todella kauan ja se alkaa jo viedä yhteistä aikaa!
Eli aiheella ei ole yhtään mitään väliä. Tai on sittenkin! Eli jos miniästä puhutaan pahaa, se ei ole tietenkään ok! Tai jos muistutellaan, että biologinen kello tikittää (juu mehän emme itse tiedä mitään biologiasta?).
"Jos tiedämme, että jossakin lähettyvillä on erikoistarjouksessa elintarvikkeita, miksi siitä ei voisi soittaa ja sanoa, että nyt kannattaa ostaa pakkaseen". Erikoistarjouksesta kertominen ok, mutta loppu on jo puuttumista. Eiköhän aikuiset ihmiset osaa itse hoitaa ruoka asiansa,
eikä tarvitse kertoa, että kannattaa tehdä sitä ja tätä. Mutta eipä tuostakaan nyt hermojansa menettäisi. Huokauksen ehkä aiheuttaisi.
Miten usein? Noh ehkä max. kerran päivässä. Joskus sallitaan useampikin kerta päivän aikana, jos sitä ei tapahdu joka päivä. Ja riippuu puhelun kestosta. 1-15 min ok. Sen jälkeen riippuu kuinka usein soittaa.
Ja älkää tosiaan soitelko sinne töihin, jos on sellainen työ, että on esim. asiakkaita. Jos asia on sellainen, että voi odottaa myöhempään.
Jaa niin ymmärsin väärin, että anoppi soittaa pojalleen ja se häiritsee miniää.
No joo, ehkä mua haittais, jos anoppi soittelis ja jaarittelis "turhanpäiväistä". Omat vanhemmat on asia erikseen.
Ei ne kaikki vanhemmatkaan naiset tee ruokaa tai siivoa ja käy kaupassa. En ole nähnyt äitini käyvän kaupassa, tekevän ruokaa tai siivoavan ainakaan 15 vuoteen.
Ja meillä anoppi olettaa, että en tee ruokaa. Koska kun käymme 3-4 krt vuodessa kylässä hän tekee sen. Koska itse haluaa tehdä valmiiksi kun tulemme ja ei auta vaikka estelemme. Mies joskus grillaa. Mies ei mainitse puhelimessa, että "olimme juuri syömässä vaimon laittamaa ruokaa". Tai "vaimoni juuri kokkaa". Mutta usein kehuu, kun on itse laittanut ruokaa. Ja usein hän laittaakin, mutta kyllä minäkin laitan. Miehethän tykkää mainita siitä, kun ovat laittaneet ruokaa tai siivonneet. Naisten ei tarvitse sitä mainita joka kerta. Ja olen kyllä maininnut anopille, että hänen poikansa tekee hyvää ruokaa. Ehkä olisi pitänyt kehua itseänikin...
Jännä juttu muuten, että naapurin tätikin oli saanut käsityksen, että meillä mies aina laittaa ruuan. Johtunee varmaan siitä, että en koskaan grillaa ulkona vaan mies. Emme kuitenkaan syö grillissä valmistettua ruokaa joka päivä.
Taisi olla kehno sanavalinta tämä käyttämäni törkyruoka. Meidän perheessä vain on tullut tavaksi sanoa valmispitsoja ja hampurilaisia joskus tällä nimellä.
Itsekin arvostan ruokaa. Monestakin syystä ja ainakin sen vuoksi, että ollaan ammatiltamme ruoan tuottajia eli viljelijöitä.
Ja kait minä sitten olen vähän anoppikin, koska tyttärellä on poikakaveri, jonka kanssa osittain asuu yhdessä. Enemmän kyllä vielä miellän itseni miniäksi, jolla on haastava anoppisuhde on muuttunut seesteisemmäksi.
Kohtelee ystävällisesti ja kunnioittaa miniän tyyliä elää. Jos se ei riitä ei voi mitään.
Itselläni suht ok suhde miehen äitiin, ainoastaan hänen kaikki tietävyytensä lastenhoidossa ärsyttää. Hän ei näe arkeamme mutta jakelee neuvoja. Sanoisinkin että neuvojen annossa kannattaa olla pidättyväinen. Sanoa mieluummin, että kysykää jos tarvitsette apua.
"Tuntuu että mielestänne anopin pitää auttaa nuorta perhettä mutta anoppi ei saa kysyä tarvitaanko apua???"
Kysyminen ja tyrkyttäminen on eri asia. Jos kysyy vain, että "tarvitsetteko jossain apua?" niin se luulisi olevan ok. Ja jos jättää asian siihen siinä vaiheessa, kun vastataan "emme tarvitse".
Itse en ole koskaan tullut edes niin ajatelleeksi, että anopin pitäisi auttaa. Ja anoppi on niin kaukanakin, että jos tarvitsisinkin apua, ei se onnistuisi. Joten anopin ei tarvitse hätäillä, että valittaisin täällä, että kun hän ei tarjoa apuaan. Mutta voi olla, että on niitäkin, jotka ei kehtaa pyytää apua tai odottavat, että sitä pitää tarjota pyytämättä.