Mitä tein väärin?

Tapasin erään mukavan miehen eräissä pippaloissa. Meillä todellakin kemiat olivat kohdallaan ja silmäpeliä riitti. Myöhemmin hän otti minuun yhteyttä vielä tekstiviestilläkin.
Noh,viikko tuon tapaamisen jälkeen nähtiin taas ja taas sama silmäpeli alkoi.Nyt oltiin selvinpäin.Käytiin rannalla kävelemässä,istuttiin tähtitaivaan alla ja välillämme oli koko aika tietty seksuaalinen jännite. Loppujen lopuksi päädyttiinkin suutelemaan keskelle metsäretkeämme kallion päälle.Aamulla herättiin teltasta vieretysten ja vieläkin hyvä fiilis molemmilla ja katseita riitti.

Noh,tuosta seuraavana päivänä taas nähtiin ja olimme eräissä juhlissa. Minä olin juonut aika paljon, joten otin miestä kädestä kiinni ja vein hänet huoneeseen ja repäisin suoraan hänen kauluspaitansa pois hänen päältään. Mies oli kuitenkin selvinpäin ja sitten koko aika sanoi vain, että ei voi ja,että mennään muiden ihmisten seuraksi täksi illaksi. Hän antoi suukonkin vielä. sen jälkeen hän lähti juhlimaan kaveriensa kanssa ja ei kiinnittänyt minuun pahemmin huomiota. Tai jos menin hänen kavereidensa porukkaan,niin jäin jutuista aika ulkopuoliseksi. Hän kuitenkin jutteli minulle, mutta jotenkin tuntui,että hänen kiinnostuksensa lopahti minuun, sillä hän ei halunnut tuona iltana olla enää kahdestaan kanssani,vaikka pariin otteeseen kysyin.

Nyt en tiedä mitä tehdä. Ne kaksi ensimmäistä kertaa kun tapasimme oli kuin ruusuilla tanssimista ja aika meni ihan silmien ohitse. Kolmantena iltana hän ei enää halunnutkaan olla kahden kanssani. En tiedä yrittikö hän vältellä minua vai oliko se tosiaan totta, että hän vain halusi nyt tällä kertaa olla kavereidensa kanssa?

Tämä mies tuntui vielä niin oikealta. Ja muutkin ihmiset sanoivat koko aika,että "Pekka" vilkuilee sinua koko aika. Siis näinä kahtena ensimmäisenä iltana.

Huoooh, odotanko nyt vain hänen yhteydenottoansa ja jos sellaista ei tule niin voin unohtaa koko jutun? En vain ymmärrä mikä meni pieleen.
5717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mutta sinua oli kiva panna, ja se kyllä tykkäsi sinusta. Mutta se ei ole vapaa.

Äänestä
  • Niin ja korjaan, että me ei harrastettu seksiä.

    Vapaa mies se on.

    En vain tajua mikä meni pieleen....huoh.

    Äänestä

No ilmeisesti hän olisi sinusta kiinnostunut seurustelumielessä ja piti
sinua ns "kilttinä tyttönä" ja halusi edetä hitaasti.

Sitten menit repimään kauluspaitaa hänen päältään ja hän sai sen kuvan,
että sinä haluatkin pelkän panon, tai olet ylipäätään sellainen tyttö
joka raahaa miehiä bileissä makuuhuoneeseen panoseuraksi. Kiinnostus
lopahti, kun et ollutkaan sellainen kun hän kuvitteli, vaan liian
hyökkäävä.

Äänestä

Olen mies, sellainen kunnollinen ja hyvä, etsien kaltaistani seuraa. Vähän samankaltaisessa tilanteessa olen ollut, missä nainen heti alkuun vaikuttaa teoin ja sanoin haluavansa vain seksiä. Kävi juuri noin, etäännyin naisesta koska itse haen ihmistä johon tutustua ajan kanssa hoppuilematta, mutta nainen vaikutti vain haluavan seksiä.

Ehkä olen väärässä, mutta tässä saattaa olla sama kyseessä, tai sitten ei. Mene ja tiedä. Mutta mietin tuota paidan repimistä hänen päältään, ehkä toimit liian suoraan? Vaikea sanoa.

Omassa jutussani kävi sitten niin, että kerroin sille naiselle mielenkiinnon lopahtaneen koska kaikki sen teot ja sanat vaikuttaa siltä, että se hakee vaan panoja. Nainen pyörsi sanansa, eli puhui itsensä pussiin, vasta nyt eka kerran sanoen, että ei ollut tosissaan sen seksin suhteen ym. ym. ja sanoi haluavansa muutakin elämäänsä kuin seksiä. Mielenkiintoni ei enää palannut.

Kyllä se mies sinuun yhteyksiä ottaa viellä jos häntä kiinnostaa.

Äänestä

...mutta aina kannattaa yrittää ;)

Jotenkin huvittaa, kun naisilta toivotaan aloitteellisuutta ja aktiivisuutta ja sitten kun niitä löytyy, niin mies säikähtää.

Todennäköisesti tuossa kävi juuri niin, että hän kuvitteli sinua toisenlaiseksi (kiltiksi, pah !). Tai sitten hän oli epävarma siitä, olisiko pystynyt antamaan sinulle sitä mitä näytit olevan vailla.

Älä huoli, miehiä riittää, ja seuraava voi olla aivan innoissaan paidan riipimisestä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


broken heart(?) kirjoitti:

Tapasin erään mukavan miehen eräissä pippaloissa. Meillä todellakin kemiat olivat kohdallaan ja silmäpeliä riitti. Myöhemmin hän otti minuun yhteyttä vielä tekstiviestilläkin.
Noh,viikko tuon tapaamisen jälkeen nähtiin taas ja taas sama silmäpeli alkoi.Nyt oltiin selvinpäin.Käytiin rannalla kävelemässä,istuttiin tähtitaivaan alla ja välillämme oli koko aika tietty seksuaalinen jännite. Loppujen lopuksi päädyttiinkin suutelemaan keskelle metsäretkeämme kallion päälle.Aamulla herättiin teltasta vieretysten ja vieläkin hyvä fiilis molemmilla ja katseita riitti.

Noh,tuosta seuraavana päivänä taas nähtiin ja olimme eräissä juhlissa. Minä olin juonut aika paljon, joten otin miestä kädestä kiinni ja vein hänet huoneeseen ja repäisin suoraan hänen kauluspaitansa pois hänen päältään. Mies oli kuitenkin selvinpäin ja sitten koko aika sanoi vain, että ei voi ja,että mennään muiden ihmisten seuraksi täksi illaksi. Hän antoi suukonkin vielä. sen jälkeen hän lähti juhlimaan kaveriensa kanssa ja ei kiinnittänyt minuun pahemmin huomiota. Tai jos menin hänen kavereidensa porukkaan,niin jäin jutuista aika ulkopuoliseksi. Hän kuitenkin jutteli minulle, mutta jotenkin tuntui,että hänen kiinnostuksensa lopahti minuun, sillä hän ei halunnut tuona iltana olla enää kahdestaan kanssani,vaikka pariin otteeseen kysyin.

Nyt en tiedä mitä tehdä. Ne kaksi ensimmäistä kertaa kun tapasimme oli kuin ruusuilla tanssimista ja aika meni ihan silmien ohitse. Kolmantena iltana hän ei enää halunnutkaan olla kahden kanssani. En tiedä yrittikö hän vältellä minua vai oliko se tosiaan totta, että hän vain halusi nyt tällä kertaa olla kavereidensa kanssa?

Tämä mies tuntui vielä niin oikealta. Ja muutkin ihmiset sanoivat koko aika,että "Pekka" vilkuilee sinua koko aika. Siis näinä kahtena ensimmäisenä iltana.

Huoooh, odotanko nyt vain hänen yhteydenottoansa ja jos sellaista ei tule niin voin unohtaa koko jutun? En vain ymmärrä mikä meni pieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu