Miestä ei haluta

Olemme 25/30 vuotias pariskunta ja ongelma(mme/ni) on se, ettei miestä juurikaan haluta. Suhteemme on aika tuore (seurusteltu vajaa vuosi) joten vielä pitäisi minun mielestä olla uutuuden viehätystä siinäkin suhteessa jne. Silloin kun rakastelemme (n. kerran kahdessa viikossa) on se ihanaa ja upeaa meille molemmille. Eli siitä ei ole kyse etteikö seksielämä olisi hyvää - silloin kun sitä on!

Olen yrittänyt kaikkeni - vietellä miestä hitaasti lämmitellen, hyökännyt kiihkeästi hänen kimppuunsa, suukotellut niskaa vihjailevasti, kysynyt lopulta suoraan. Minut on tylysti torjuttu kerta toisensa jälkeen. Mies tekee aloitteen ehkä kaksi kertaa kuukaudessa ja silloin meillä on aivan ihanaa. Se vaan ei riitä minulle. Onko liikaa pyydetty ja vaadittu jos tahdon rakastella rakastamani ihmisen kanssa vaikkapa muutaman kerran viikossa? Kaksi, kolme kertaa..?? Minusta se ei ole liikaa tai mitään jatkuvaa paneskelua. Etenkään nyt kun suhde on vielä näin tuore ja olemme rakastuneita.

Kolmatta osapuolta ei kuvioissa ole, kaikki on muuten oikein hyvin ja molemmat ovat sitoutuneita. Mies ei osaa sanoa mikä on eikä hänestä mikään ole edes vialla. Olen yrittänyt avata keskustelua asiasta. Syitä kyllä riittää miksei olla rakasteltu vaikkapa kahteen viikkoon "oli se reissu ja se pitkälle venähtänyt ilta ja silloin väsytti, oli sitä ja tätä, et voi laittaa minun syykseni jne..." välttelee ja väistelee asiaa.

Miksei mies voi vain todeta rehellisesti "ei tee mieli, en ole niin seksuaalinen kuin sinä olet enkä tarvitse fyysistä läheisyyttä kuten sinä" jos kerran siitä on kyse?!?! Ikävää tässä on se, että alan tulla katkeraksi ja vihaiseksi, viimeksi tänä aamuna itkin yksin jäätyäni turhautunutta raivoa, emme ole yhteisellä lomallamme rakastelleet kuin yhden ainoan kerran, kaksi viikkoa sitten. Arvatkaa miltä tuntuu...
7888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kerroit, että olette seurustelleet vajaan vuoden, mutta et kertonut sitä, että asutteko jo yhdessä. Onko tuo seksin määrä ollu ihan alussa huomattavasti runsaampaa, eli onko muutos tullut vasta hiljattain?

Minulla on takana sellainen kokemus jossa seksi lopahti lähes kokonaan kun muutimme saman katon alle asumaan. Yritin keskustella ja kysellä syitä asiallisesti. Oli kuulemma stressiä ja vaikka mitä. Kolme vuotta koitimme elellä yhdessä, mutta hermot meni. Ei se tuo seksittömyys ainoa syy ollut eroomme, mutta aika isoa osaa sekin näytteli siinä ratkaisussa.

Tällä hetkellä minulla on seurustelua takana myös tuo vajaa vuosi. Emme asu yhdessä, vaan näemme viikonloppuisin ja kyllä siihen yhdessäoloon tulee 1-3 rakastelukertaa. Jos asuisimme yhdessä, niin kuka tietää mitä se vaikuttaisi määrään. Kaksi viikkoa välissä on kuitenkin aika paljon, toisaalta kuukausienkin seksittömyyden parisuhteessa kokeneena sekin olisi voinut tuntua ok:lta. Nyt ainakin olen tyytyväinen jos näin jatkuu.

Äänestä
  • - vielä. Emmekä koskaan muutakaan saman katon alle jos tätä asiaa ei saada kuntoon. En aio viettää loppu elämääni seksitöntä elämää ilman riittävää ja tyydyttävää fyysistä läheisyyttä ja romanttista rakkautta.

    Ja kyllä, aivan alusta saakka tilanne on ollut sama. Aluksi kuvittelin että syynä on hienotunteisuus miehen puolelta, ettei hän halua olla "koko ajan kimpussa" tai etten päätyisi kuvittelemaan että kyse on vain seksistä tms. mutta pian tajusin, ettei syy ole mitään tällaiseen liittyvää vaan häntä ei yksinkertaisesti haluta. Eikä riitä ettei miestä haluta tai kiinnosta - hän ei sen lisäksi suostu myöntämään asiaa, vaikka on useasti torjunut lähestymiseni. Enkä missään nimessä halua seksiä vain koska minä sitä haluan, toisen on oltava samalla tavalla mukana. Olen nuori, en kestä tällaista - tunnen itseni vastenmieliseksi tämän tilanteen takia.

    Äänestä

Kiinnostaisi kuulla miehiltä vastauksia tähän. Meillä oli n. 5 v sitten tilanne että yleensä aktiivinen mies lakkasi haluamasta moneksi kuukaudeksi, eikä aina pystynytkään, enkä epäile mitään sivusuhdetta siinä. Sitten yhdellä lomamatkalla kaikki alkoi taas sujua ja siitä asti ok. Hän ei halunnut puhua asiasta mutta jäi vaivaamaan mikä mahtoi olla.... Tietysti mietin masentuneena, onko itsessäni vikaa, on tullut ikää ja kiloja ja arkea elämään, mutta toisaalta nyt sitä kaikkea on vielä enemmän ja menee hyvin.... ja mikä mahtoikaan "parantaa" tilanteen.... (28 v naimisissa)

Äänestä
  • Mun mies on suoraan myöntänyt että nyt kun takana yli vuosi seurustelua, niin ei enää haluta niin paljon, kun oon niin tuttu ja "aina saa kun haluaa". Suututtaa. Nyt pitäisi sitten muuttaa yhteen, mutta pelottaa että seksi loppuu kokonaan sitten. Olen todella aktiivinen ja seksuaalinen ihminen ja oikeastaan olen huolissani kun tuntuu että mitä jos kaikissa suhteissa käy niin, että mies ei enää sitten halua kun on tarpeeksi tutuksi käynyt. Ikisinkku ja yhdenyönjututko sitten että ainakin joskus sais seksiä?

    Äänestä

Meillä minä (nainen) haluan enemmän seksiä kuin mies. Ollaan teitä nuorempia, muutaman vuoden yli 20v. ja avoliittoa takana 2v. ja suhdetta vajaa 3v.

Aluksi minä marisin, vonkasin ja kinusin seksiä. Luulin, että kaikki miehet sitä haluaa. Mies suostui väkipakolla ja myöhemmin nämä jutut saatiin puhuttua selväksi.

Eli mies on paljon vähemmän seksuaalinen olento kuin minä. Haluaa vähempi ja laatu korvaa määrän. Minä taas haluaisin useemmin, tosin olen tyytyväinen nytkin, sillä seksi sujuu hyvin ja laatu sen kuin paranee ;)

Meillä on seksiä n. kerran viikossa, kerran kahdessa viikossa, joskus voi olla 2-3 viikon taukoakin. Ei kai se niin vakavaa, jos osaa suhtautua ;)

Äänestä
  • syntynyt 20v myöhemmin... näyttää siltä että juuri tämä sukupolvi on vaihtanut roolejaan. Minusta saisi kyllä sellaisen miehen jolle seksi maistuu... voi voi...

    Äänestä

  • Jorppas kirjoitti:

    syntynyt 20v myöhemmin... näyttää siltä että juuri tämä sukupolvi on vaihtanut roolejaan. Minusta saisi kyllä sellaisen miehen jolle seksi maistuu... voi voi...

    nuoret miehet tuntuvat jäävän mm. pornoon koukkuun paljon helpommin, liekö se johtuu massiivisesta tarjonnasta vai mistä. Luulisi, että kuitenkin oikea seksi ja nainen voittaisi käteenvedon, mutta ilmeisesti mitä nuorempi sitä enemmän seksi on juuri tuota ittensä masturboimista toisella. Jos nuori nainen ei innostu yhtä nopeasti ja saa yhtä helposti, nämä sankarit eivät jaksa enää vaivautua vaan hoitelevat vain ittensä. Toisen tyydyttäminen ei tunnu olevan enää kunnia-asia, vaan ylpeinä nimenomaan kehuskellaan, kun "ei huvita, ei jaksa vaivautua jne.". Vanhempi mies yleensä arvostaa naista jo paremmin, koska harvemmin pitää naista enää itsestäänselvyytenä.

    Yllä oleva on yleistystä tietysti, alkuperäisen miehellä voi olla kuitenkin vaan vähäiset seksuaaliset halut (tai sitten toiveita, mitä ei uskalla kertoa), koska hän ei ole ollut seksuaalisesti aktiivinen missään vaiheessa ja oletan, että myöskään itsetyydytys (sen kummemmin kuin seksi) ei tällöin ole jokapäiväinen tarve/tapa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lilly. kirjoitti:

Olemme 25/30 vuotias pariskunta ja ongelma(mme/ni) on se, ettei miestä juurikaan haluta. Suhteemme on aika tuore (seurusteltu vajaa vuosi) joten vielä pitäisi minun mielestä olla uutuuden viehätystä siinäkin suhteessa jne. Silloin kun rakastelemme (n. kerran kahdessa viikossa) on se ihanaa ja upeaa meille molemmille. Eli siitä ei ole kyse etteikö seksielämä olisi hyvää - silloin kun sitä on!

Olen yrittänyt kaikkeni - vietellä miestä hitaasti lämmitellen, hyökännyt kiihkeästi hänen kimppuunsa, suukotellut niskaa vihjailevasti, kysynyt lopulta suoraan. Minut on tylysti torjuttu kerta toisensa jälkeen. Mies tekee aloitteen ehkä kaksi kertaa kuukaudessa ja silloin meillä on aivan ihanaa. Se vaan ei riitä minulle. Onko liikaa pyydetty ja vaadittu jos tahdon rakastella rakastamani ihmisen kanssa vaikkapa muutaman kerran viikossa? Kaksi, kolme kertaa..?? Minusta se ei ole liikaa tai mitään jatkuvaa paneskelua. Etenkään nyt kun suhde on vielä näin tuore ja olemme rakastuneita.

Kolmatta osapuolta ei kuvioissa ole, kaikki on muuten oikein hyvin ja molemmat ovat sitoutuneita. Mies ei osaa sanoa mikä on eikä hänestä mikään ole edes vialla. Olen yrittänyt avata keskustelua asiasta. Syitä kyllä riittää miksei olla rakasteltu vaikkapa kahteen viikkoon "oli se reissu ja se pitkälle venähtänyt ilta ja silloin väsytti, oli sitä ja tätä, et voi laittaa minun syykseni jne..." välttelee ja väistelee asiaa.

Miksei mies voi vain todeta rehellisesti "ei tee mieli, en ole niin seksuaalinen kuin sinä olet enkä tarvitse fyysistä läheisyyttä kuten sinä" jos kerran siitä on kyse?!?! Ikävää tässä on se, että alan tulla katkeraksi ja vihaiseksi, viimeksi tänä aamuna itkin yksin jäätyäni turhautunutta raivoa, emme ole yhteisellä lomallamme rakastelleet kuin yhden ainoan kerran, kaksi viikkoa sitten. Arvatkaa miltä tuntuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu