Terve kaikille!
Miten te muut sinkut elätte yksinäisyytenne kanssa?
Oma sinkkuhistoriani on käytännössä koko elämä, lukuunottamatta 1,5 v suhdetta. Olen jo 30 vuotias. Noin 4 vuotta ennen tätä alko yksinolo ajoittain viemään mielenrauhaani. Ja nyt elämä tuntuu kyllä yhdeltä tuskalta, ei päivääkään itkemättä tai ilman surua.
Elämässä on kaikki muu kohdallaan, tunnun nauttivani elämästä, työstä, harrastuksista ja muustakin mitä meille on tarjolla. Mutta silti tuntuu, että rakkaus puuttuu, siis ihminen kuka rakastaisi minua.
Olen yrittäny vaan keskittyä nauttimaan elämästä enemmän ja kovemmin, mutta ei tunnu auttavan. Alkaa kuluttamaan kun sydämeni kaipaa toista ihmistä. Huumoria kaikessa, liekö sydämeni on niin rakkauden kipee, että se on jo kuluttanu oman rakkauteni ja nyt pitäis saada rakkautta ulkopuolelta ;)
Niin pitkään kun pystyn työni hoitamaan ja arjen rutiineissa pysymään niin hyvä on. En tiedä voiko yksinäisyys raastaa lopulta ihmiseltä kaiket voimat pois? Toivottavasti ei.
Miten te muut sinkut elätte yksinäisyytenne kanssa?
Oma sinkkuhistoriani on käytännössä koko elämä, lukuunottamatta 1,5 v suhdetta. Olen jo 30 vuotias. Noin 4 vuotta ennen tätä alko yksinolo ajoittain viemään mielenrauhaani. Ja nyt elämä tuntuu kyllä yhdeltä tuskalta, ei päivääkään itkemättä tai ilman surua.
Elämässä on kaikki muu kohdallaan, tunnun nauttivani elämästä, työstä, harrastuksista ja muustakin mitä meille on tarjolla. Mutta silti tuntuu, että rakkaus puuttuu, siis ihminen kuka rakastaisi minua.
Olen yrittäny vaan keskittyä nauttimaan elämästä enemmän ja kovemmin, mutta ei tunnu auttavan. Alkaa kuluttamaan kun sydämeni kaipaa toista ihmistä. Huumoria kaikessa, liekö sydämeni on niin rakkauden kipee, että se on jo kuluttanu oman rakkauteni ja nyt pitäis saada rakkautta ulkopuolelta ;)
Niin pitkään kun pystyn työni hoitamaan ja arjen rutiineissa pysymään niin hyvä on. En tiedä voiko yksinäisyys raastaa lopulta ihmiseltä kaiket voimat pois? Toivottavasti ei.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tottunut saamaan tai antamaan rakkautta, niin ei tuollaista enää osaa kaivatakaan. Joku aavistus siitä on mielessä, muttei se ole todellista kaipausta sitä kohtaan.
Ai miten elän ymsinäisyyden kanssa... välillä paremmin, välillä todella huonosti. Itsellänikin ikää toi 30v, suhteita ollut joten tiedän mitä kaivata. Olen muutenkin tosi yksinäinen, ei ole kavereita kun vuosi sitten muutin kaupunkiin, josta en entuudestaan tuntenut ketään. Eikä niitä kavereitakaan saada tässä iässä yhtä helposti kuin lapset hiekkalaatikolla.
Itken minäkin ja usein, välillä olo on niin turtunut ettei edes itku tule. Kyllä se joka päivä käy mielessä, että on yksin. Miten sellaisen voi unohtaa, mistä koko ajan muistutetaan. Et voi kaupungilla kävellä tai telkkaria katsoa ilman, että asiasta muistutetaan.
Töissä minäkin käyn, elämä muuten ok mutta kyllä se suurin osanen puuttuu. Itselleen elämisestä en saa enää yhtään mitään irti. Olisi jo aika elää toisille, perheelle.