Jonkun muun.

Sinä et kuulu minulle, enkä minä sinulle. Menet kotiisi, minä omaani. Ovi kiinni omaan elämään. Joka hetki ajattelen sinua, joka ainoa. Alussa ajatus, äänesi, viestisi sai hymyilemään. Nyt kuljen nurkissa kuin haamu. Kompastun maton hapsuihin. Unohdan maksaa sähkölaskun, pyykit koneeseen, koiran parvekkeelle. Kun soitat, en osaa ajatella. Olen varma, että jossain vaiheessa toinen meistä sanoo sen mitä kumpikin pelkää. Olen harjoitellut sitä, sanonut sen korvaasi satoja kertoja äänettömästi, hengittänyt sen hikiselle ihollesi: Olen rakastunut sinuun.
Sinä aloitat lauseen, jätät kesken. Mielessäni sanon sen loppuun, huudan niin hiljaa ettet kuule. Musta tuntuu että mä.... OLEN RAKASTUNUT SINUUN!! Me erotaan taas hotellin käytävällä. Anna kun mä katson sua vielä, sä kuiskaat. Jokainen sekunti ennen eroa riittää. Eikä mikään riitä. Mulle tulee sua ikävä, niin mullekin sua!!
Eikö voitaisi vain lähteä, sulkea ovet toiseen suuntaan, astua ulos tästä yhä pienemmäksi käyvästä piiristä. Sanoa hyvästit niille, jotka joskus olivat meidän paikallamme.
Eikö me voitaisi vaan lähteä samalla oven avauksella. Pois.
Mä rakastan sua. Paljon.
1777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mä näen sut taas...en ole syönyt tai nukkunut aikoihin. Mä imenkin elämäni sinusta. Ihanaa olla tänään taas olemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hajoan. kirjoitti:

Sinä et kuulu minulle, enkä minä sinulle. Menet kotiisi, minä omaani. Ovi kiinni omaan elämään. Joka hetki ajattelen sinua, joka ainoa. Alussa ajatus, äänesi, viestisi sai hymyilemään. Nyt kuljen nurkissa kuin haamu. Kompastun maton hapsuihin. Unohdan maksaa sähkölaskun, pyykit koneeseen, koiran parvekkeelle. Kun soitat, en osaa ajatella. Olen varma, että jossain vaiheessa toinen meistä sanoo sen mitä kumpikin pelkää. Olen harjoitellut sitä, sanonut sen korvaasi satoja kertoja äänettömästi, hengittänyt sen hikiselle ihollesi: Olen rakastunut sinuun.
Sinä aloitat lauseen, jätät kesken. Mielessäni sanon sen loppuun, huudan niin hiljaa ettet kuule. Musta tuntuu että mä.... OLEN RAKASTUNUT SINUUN!! Me erotaan taas hotellin käytävällä. Anna kun mä katson sua vielä, sä kuiskaat. Jokainen sekunti ennen eroa riittää. Eikä mikään riitä. Mulle tulee sua ikävä, niin mullekin sua!!
Eikö voitaisi vain lähteä, sulkea ovet toiseen suuntaan, astua ulos tästä yhä pienemmäksi käyvästä piiristä. Sanoa hyvästit niille, jotka joskus olivat meidän paikallamme.
Eikö me voitaisi vaan lähteä samalla oven avauksella. Pois.
Mä rakastan sua. Paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu