Olen pitkän avioliiton jälkeen eron harkinta-ajalla ja seurustelen aivan ihanan ihmisen kanssa josta välitän ja jonka kanssa on hyvä olla.
Mutta, mutta, aina välillä kun olen yksin iskee ikävä siihen vanhaan parisuhteeseen ja tuntuu että voisin niin helposti hypätä entiseen ja jatkaa elämääni en tyytyväisenä vain jotakin kaivaten.
en kuitenkaan halua menettää tätä uutta ihmistä elämästäni ja se entinenkin olisi niin kiva pitää. Huoh, tiedän kyllä että voisin palata entiseen elämään ja minut otettaisiin takaisin, mutta joka ikinen päivä kaipaisin tätä uutta ihmistä.
Ja jos taas jätän entisen taakseni kaipaisin aina välillä takaisin entiseen, vaikka kaikki suuret tunteet on kuolleet ja välillämme on vain kaveruutta, ei seksiä, ei läheisyyttäkään.
Enkä halua satuttaa ketään, mutta varmaan satutan jotakuta ja pahasti.
En vain tiedä mitä tekisin.
Mutta, mutta, aina välillä kun olen yksin iskee ikävä siihen vanhaan parisuhteeseen ja tuntuu että voisin niin helposti hypätä entiseen ja jatkaa elämääni en tyytyväisenä vain jotakin kaivaten.
en kuitenkaan halua menettää tätä uutta ihmistä elämästäni ja se entinenkin olisi niin kiva pitää. Huoh, tiedän kyllä että voisin palata entiseen elämään ja minut otettaisiin takaisin, mutta joka ikinen päivä kaipaisin tätä uutta ihmistä.
Ja jos taas jätän entisen taakseni kaipaisin aina välillä takaisin entiseen, vaikka kaikki suuret tunteet on kuolleet ja välillämme on vain kaveruutta, ei seksiä, ei läheisyyttäkään.
Enkä halua satuttaa ketään, mutta varmaan satutan jotakuta ja pahasti.
En vain tiedä mitä tekisin.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Tiedät tuon varmasti itsekin: hyppäsit liian nopeasti uuteen suhteeseen eli rupesit laastaroimaan itseäsi.
Eikö kannattaisi rauhoittaa aika olemiseen ILMAN suhdetta eli etsiä itsensä ja omat todelliset toiveensa elämän suhteen?
niitä ihmisiä jotka eivät osaa olla yksin, kun muutin pois puolisoni luota omaan asuntoon, kävin joka toinen yö nukkumassa mieheni vieressä, tai hän tuli luokseni.
Nyt vietän aikaa välillä puolisoni ja uuden ihmisen kanssa, enkä tiedä mitä tehdä. Puolisoni painostaa minua muuttamaan takaisin ja uusi ihminen taas odottaa minun päätöstä.
Kaikki ihmiset eivät vaan osaa olla yksin, ei se tarkoita laastarointiä, ei tämä uusi ihminen ole laastari vaan ihminen joka on minulle niin tärkeä enkä halua menettää häntä.
kun aikas vuorottelet, toinen siitä katsoo parhaaks poistua. Kaikki ei osaa olla yksin eikä kaksikaan riitä.
minulle helpotus jos jompikumpi poistuisi ja lähtisi. Silloin minun ei tarvitsisi tehdä valintaa.
Ymmärrän kyllä että kettuilet, mutta oikeasti olisi helppo juttu jos vain toinen nostaisi kätensä ja lähtisi
oma mieheni ei osannut päättää, vaan seilas meidän kahden naisen välillä. Tiedän tunteen roikkua tuollaisessa hirressä. Tulihan se päätös lopulta molemmat naiset häipy.
..ovat suhtautuneet tähän parinvaihtorumbaan?
Ai niin,typerä kysymys kun eihän aikuinen tunteilleen mitään voi!
siihen että kuopuskin on täysi-ikäinen ja muutti pois kotoa. Hän muutti siis ennen minua pois ja minä hänen jälkeen erosta on puolison kanssa puhuttu jo, viimeiset 10-vuotta.
Ja nyt kun se on viimein ns. tossa iskeekin tämä outo kaipuu.
Vaikka en ymmäräkkään mitä asia sinulle kuuluu?
Todellakin eksyksissä olet ja lähinnä itsesi kanssa.
Kyse ei olekaan näistä kahdesta, ja siitä kumpi on ihanampi ja kumpi ei, vaan siitä että et tunne itseäsi.
Peilaat itseäsi toisiin ihmisiin ja olet olemassa vain toisten kautta. Nyt tämä uusi rakkaus peilaa sinua paremmin kuin entinen.
Toiset ihmiset ovat sinun olemassaoloasi varten. Eivät itseään varten irrallaan sinusta, joilla on omat toiveensa, surunsa ja intressinsä riippumatta sinusta.
Olet niin "olematon", että et pysty tahdonratkaisuun. Toivot, että puolestasi ratkaistaisiin näinkin iso asia: sinun elämäsi.
Arkipäivää ei tehdä suurilla tunteilla. Uudessakin suhteessa kuukausien ja pian vuosien myötä suuret tunteet laimentuvat.
Ei kukaan jaksa päivästä toiseen hehkuttaa. On pakko mennä töihin, siivota, syödä maksalaatikkoa. Kaikki se on aika... tasaista oloa.
Sinulla on paljon kypsyttelemistä persoonassasi. Olet lähtenyt hakemaan kasvua väärästä suunnasta. Tämä uusi ihminen ei ratkaise sinun kasvukipujasi, eikä tule vastaamaan elämän suuriin kysymyksiin. Niihin sinun tulee itse löytää vastaukset tuskien ja epätoivon kautta.
Ratkaisuun kumman otat, entisen vain uuden, joudut tuota pikaa. Molempia et voi pitää, se olisi suuri loukkaus heidän omanarvontuntoaan vastaan.
Olet NYT jo loukannut molempia. Se, ettet ole ratkaissut asiaa, on suurin loukkaus heitä kohtaan.
Se, että jätät heidän käsiinsä ratkaisun, on satuttamista myös.
se on, mutta en tiedä kuitenkaan
Sen kuitenkin tiedän että jos en pysty tekemään ratkaisuja tämä uusi ihminen katoaa elämästäni. Koska hän ei halua elää epävarmuudessa.
Aika erikoinen ratkaisu tuo vuorottelu vanhan ja uuden välillä...hyvin äkkiä käy niin, että vietät yksinäistä elämää eli kumpikin miehistä poistuu näyttämöltä...eikä kumpikaan suostu ottamaan sinua takaisin tai jos ottaa, niin arjen koittaessa saat jatkuvasti kuulla asiasta.
Ihmisillä pitäisi olla lakisääteinen pakollinen vuoden yksinelojakso eron jälkeen, jotta voisi käydä rauhassa tunteitaan ja tuntemuksiaan läpi.
hukataan harkinta-aika suhdesoppasekoiluun. Sarkastisesti todeten ja raakasti yleistäen naisilla on tapana testata markkina-arvoaan laastarisuhteilla.
Ei sitä tarvitse testata, vaan sattui kohdalle ehkä liian pian eron jälkeen aivan upea mies, joka ymmärtää minua jopa puolesta sanasta, joka on sitä mitä olen aina kaivannut.
Mutta 21 avioliitto vuoden jälkeen on niin hankala "hypätä" tuntemattomaan, alkaa rakentaa elämä uudestaan. Kun se vanha elämä on niin helposti saavutettavissa, vaikka puolison kanssa ei olekaan mitään muuta yhteistä kuin laaja ystäväpiiri.
mieleen tuli eräs ystäväni, joka seilannut suhteesta toiseen. Yksikään ei ole onnistunut, koska ihminen ei ole viisastunut ollenkaan.
Jokaisessa suhteessa koittaa arki, ihminen muuttuu - näköjään varsinkin se suuri ihastus ja rakas. Kun tutustuu paremmin pinnan alta löytyy toinen ihminen raadollisuuksineen. ¨
Ystävälläni on ollut oito taipumus poimia/löytää kumppaneita jotka osoittauvat sittemmin jopa "sairaiksi". Yksi teki itsarin miltei ystävän silmien alla ja kaikenlaista tyyppiä...
Jos et tunne itseäsi niin paljoa, ettet tiedä mitä haluat elämältäsi, niin katso vastakkaista sukupuolta etäisyydeltä pari vuotta. Ei uutta suhdetta pitkään aikaan, niin ehkä silmät avautuvat ja löydät oman minuutesi ja itsesi. Sitten tiedät.
ole hypännyt suhteesta toiseen vaan kiltisti pysynyt avioliitossa, vaikka aika pian lasten syntymän jälkeen tiesin että ihminen jonka kanssa elän ei ole oikea.
Hänelle baarielämä, televisio ja yleinen pinnalinen elämä on tärkeää kun taas minä keskustelen mielelläni ja luen filosofiaa yms. En ole kiinnostunut pinnallisesta vaan kaipaan jotakin syvällisempää.
Mutta kuitenkin elämämme on kai mennyt ihan kohtuudella ja ulkopuolisten silmissä on jonkinlainen ihanneliitto, vaikka sitä se ei olekaan ollut sisältä. Liitossa on vain ollut kaksi ihmistä jotka ovat oppineet toimimaan keskenään.
Kaipaan kuitenkin keskusteluja, läheisyytä, ihmistä joka ymmärtää ajatuksiani ja sen olen kohdannut.
Mutta vaikeaa on kun pelottaa
Kerrot, että olet syvällinen, luet filosofiaa ja rakastat keskusteluja.
Mietitkö myös kaiken lisäksi sitä tuskaa, jota entinen puolisosi tällä hetkellä kokee?
Jollain tasolla olet antanut hänen ymmärtää, että takaisin palaamisesi olisi mahdollista. Se, että hän on valmis ottamaan sinut takaisin, ON suurta rakkautta hänen puoleltaan sinua kohtaan. Annat hänen nyt kylpeä epävarmuudessa.
Puhun suoraan: olet ollut hiukkasen kelmi häntä kohtaan, jos lasten syntymän jälkeen jo tiesit ettei hän ole sinulle oikea mies.
Olitko hänen kanssaan vain lasten takia? Ja hän on luullut, että rakastat häntä?
Minusta hän ollut sinulle oikea! Oikeasti hän on lastesi isä ja teillä on oikea, yhteinen elämä ja yhteiset todelliset lapset, yhteiset ystävät.
Teillä on sama menneisyys, hyvässä ja pahassa, silti yhteinen. Siinä on teidän elämänne ARVOKKUUS, jota et mistään muualta saa.
Juuri TÄTÄ yhteisyyttä et saa uuden miehen kanssa.
Joudut rakentamaan vuosien myötä hänen kanssaan yhteisyyttä, mutta luultavimmin et enää tee lapsia hänen kanssaan. Se on pois.
Puolisolta EI voi saada kaikkea! Sitä on turha odottaa.
Jos et entiseltä puolisolta saanut filosofisia keskusteluja ja ajatuksille lämmintä vastinetta, niin sitä voi saada ystävättärien kanssa.
Tai jopa miestuttavien, eikä se merkitse sitä, että sellaisen kanssa täytyy mennä lemmenvuoteeseen.
Miksi kirjoitan näin? Siksi että haluan auttaa sinua selkiyttämään ajatuksiasi, toiveitasi ja omaa tahtoasi.
Listaa paperille, mitä kaikkea uusi puoliso ei voi antaa tulevaisuudessa sinulle.
Listaa, mitkä ominaisuudet hänessä ilmeisesti katoavat, kun ensiviehätys häviää ja arki astuu esiin.
Ole rohkea tuntemuksissasi, mitkä puolet uudessa miehessä pikkuisen, ihan pikkuisen ärsyttävät, sillä niitäkin aivan varmasti on... jokaisella.
Mieti, mitä kokisit, jos nämä ärsyttävät puolet kärjistyisivät.
Listaa mitkä ovat entisen miehesi HYVÄT puolet, mitkä huonot ja tuletko toimeen huonojen puolien kanssa.
Sinulla alkaa olla kiire, sillä etsikkoaikasi on kohta ohi. Jokunen vapaa nainen nappaa entisen miehesi tyytyväisenä hellään hoivaansa
Silloin et enää voi valita. Valitettavasti.
kun kerran tiedät, että ihminen jonka kans olet aviossa yli 20v elänyt ei ole se oikea. Olis varmaan aika päästää nuorasta, siis tuo aviomies. Syyn voit lukea omista teksteistä, vaikka onhan se mukava kipaista turvaan kun uusi ei enää maistu, ja muutenkin maailma saattaa kolhia. Mutta ajattele itsesi tuohon vielä miehesi paikalle,on se melkoista kärsimystä.
Mietin ja olen hänen kanssaa puhunut tuosta tuskasta olemme jopa itkeneet asiaa, vaikka hän hautaakin tunteensa ja sanoo että kunhan kaikki olisi vain kuin ennen? Mutta miten kaikki voisi olla kuin ennen?
Tiesimme molemmat että en rakasta häntä ja olemme puhuneet erosta jo kuopuksen syntymän aikoihin, silloin sovimme puolisoni pyynnöstä lähinnä että lasten takia pysymme yhdessä ja katsomme sitten uudelleen. Hän se minut ulos toimittikin ja sanoi että nyt erotaan, mutta nyt kun harkinta-aika on lähes lopussa onkin alkanut ottamaan yhteyttä ja olen ollut muutenkin yhteisissä juhlissa ja muissa puolisoni kanssa. Noissa juhlissa olen nähnyt mitä menetän siis puolisoni puolen suvun jonka kanssa olen viihtynyt aina hyvin.
Ei hän ole koskaan ollut minulle oikea, olen kai hänelle äidin korvike, huolehdin hänestä monella taholla koska hän ei pärjää ilman apua. tätä on hiukan vaikea selvittää...
Puolison kanssa ei ole ollut ollenkaan seksuaalista kanssa käymistä yli 6 vuoteen, keneltä sitä saa? Häntä ei vain kiinnosta olla kanssani tai lähelläni, mutta ei halua menettää minua. Itse kaipaan seksuaalista myöskin elämääni en halua näivettyä sillä saralla pikkuisen yli 40-vuotiaana.
Oikeasti Listaan molempien hyvät ja huonot puolet, en toisen hyviä ja toisen huonoja :) Kuten ehdotit.
Paitsi että logiikka ei ole koskaan vahvin puoleni
Kun sinut toimitettiin avioliitosta ulos, niin millaisessa yhteydessä se tapahtui?
Käsitin ensin, että olit itse lähtenyt.
Ehkä puolisosi ei pysty seks.elämään, koska olet ilmaissut, että et rakasta häntä. Mieskin voi siis olla näissä asioissa herkkä.
Millä lailla koet olevasi äiti miehellesi?
Huolehtiminen toisesta ei välttämättä tarkoita äitinä olemista, vaan aivan pelkästään hellyyttä ja välittämisen osoitusta puolisolle.
Olisiko nyt niin, että puolisosi kokee halua valloittaa sinut uudelleen?
Sinulle on jotenkin fiksoitunut tuo termi: "olla oikea puoliso".
Missään tähdissähän ei ole kirjoitettu, että on oikeita puoliskoja, ja vääriä.
Tietyt luonteet sopivat yhteen paremmin kuin toiset. Lisäksi tarvitaan yhteistä halua pysyä yhdessä ja paljon hyväksyntää toisen virheille. Ja työtä suhteen rakentamiseksi. Joudut tekemään vielä töitä tässä uudessakin suhteessa. Ne työt ovat sinulla edessäpäin.
Mutta neuvoisin sinua unohtamaan sanan "oikea puoliso". Tämä ns. entinen miehesi on ollut miehesi ja sillä siisti. Hän on ihmisenä ihan oikea, kuten sinäkin.
Sinun epävarmuutesi on se, joka tässä on "väärä". Mitä loppujen lopuksi olet hakemassa?
Onko entinen avioliitto jäänyt kesken, koska haikailet sinne päin vielä.
Myös entinen miehesi on menettänyt elämässään paljon, koska olette lasten vuoksi suostuneet ns. rakkaudettomaan avioliitoon. Vai onko se tosiaan ollut vailla rakkautta?
Minusta siinä on täytynyt olla sitäkin, vaikka seksielämää ei olekaan ollut. Kaikki ei mene aina normien ja kaavojen mukaan.
Meidän viihteellinen ja elämyksellinen kulttuurimme luo usein harhoja avioliittojenkin suhteen. Avioliitolle asetetaan suuret vaatimukset, joita ei pystytä täyttämään.
Viisautta sinulle ratkaisuun. Mieti mitä tällä elämäntilanteella on sinulle syvällisesti sanottavana. Näyttääkö se sinulle että on vihdoinkin opeteltava elämään aidosti ja rehellisesti?
Sinulle Maikkimiina suosittelen luettavaksi Fisherin kirjaa Jälleen rakennus, kun suhteesi päättyy. Siinä on minusta selitystä miksi alkuperäinen kirjoittaja (joka minä en ole), ikään kuin on kahden vaiheilla.
Olisihan mielenkiintoista, että olisit lyhyesti kertonut, miksi alkup. on kahden vaiheilla!
Oletan kuitenkin, että alkup. tietää sen itse parhaiten.
Mitä selventämistä siinä on, eikö tuo tule ekasta viestistä ihan selkeästi esille.
... joku ärsyttää siis?
Ei toki mikään ärsytä. Annoin Sinulle vaan vinkin kirjasta, jos haluat laajentaa näkemystäsi ihmissuhdeasioissa.
Laajennutaan, laajennutaan...
se vaan on niin, että ihmisen täytyy tehdä miten parhaimmaksi näkee. Kerroit, että ole miehellesi äidin korvike. Teillä ei ole ollut seksiä kuuteen vuoteen. Nämä ovat erittäin hyviä syitä lopulliselle avioerolle. Syyllisyydentunto se vain yrittää tehdä kepposiaan eikä meinaa päästää irti menneestä.
Älä palaa vanhaan, se olisi vain eron pitkittämistä.
Teet mitä hyvänsä niin aina satutat jotakuta, joten ajattele vain omaa onneasi, koska jokainen on oman onnensa seppä!!!!!!!
Lähde uuden rakkauden matkaan äläkä haikaile menneitä. Anna kaikki rakkautesi tälle uudelle ihmiselle.
mukaan, sillä taitaa usein tuntua siltä, että uusi ihastus on aivan ihana ihminen.
Kun aikaa kuluu ja saat elää tavallista arkea uuden rakkaan kanssa, ihana ihminen voi paljastua muuksi.
Monet parisuhdeasiantuntijat varoittavat hyppäämästä uuteen suhteeseen ennen kuin on kulunut riittävästi aikaa ja kokemuksia tämän kanssa.
Rakastuminen ei ole nimittäin "normaali tila" vaan ikään kuin "nousuhumala", jolloin kaikki on ihanaa.
Mutta riskit on otettava, sillä muuten ei tiedä millainen huominen on. Sinäkin olet kuullut varmaan vanhasta kiinalaisesta sanonnasta, jossa todetaan, että rakkaus kestää tuhat päivää( eli n kolme vuotta). Taisi olla jokin tv-ohjelma hiljan, jossa todettiin, että rakkaus kestää kaksi vuotta tai 200 yhdyntää. Sen jälkeen koittaa arki. Rakastumisen huuma on pois.
Hyppää uuteen onneesi ja tule kertomaan n kolmen vuoden kuluttua ( ja miksei myöhemminkin), tuntuuko kumppani yhtä ihanalta kuin tällä hetkellä.Onnea uuteen yritykseen!
Mielestäni sinun pitäisi tehdä ratkaisu nopeasti kaikkien teidän kolmen vuoksi. Jos entisessä suhteessasi ei ole aitoja tunteita, läheisyyttä eikä sitä seksiäkään, miksi ihmeessä siitä sitten pitää kiinni. Sinusta tuntuu siltä että kuitenkin jotakin muuta kaipaat kuin entistä ja jos et ole tyytyväinen entiseen tilanteeseen niin silloin se ei ole oikein. Onko se vanha parisuhde enemmän vain turva kuin oikea parisuhde. Asia ei ole helppo mutta toivon, että teet päätöksesi aitojen tunteittesi mukaan. Kaikki uusi tuo mukanaan paljon hyvää mutta lisäksi epävarmuutta ja pelkoa, mutta kaikesta selviää.
Onko näillä palstoilla minun lisäkseni muita, joita hämmästyttää ja ärsyttääkin tämä joka ketjussa hoettu mantra: Olet sen arvoinen, olet ansainnut sen ja sen, onnen nyt ainakin. Ja vaikka muita kynnyspuuna käyttäen ja muille tuskaa tuottaen.
Eikö ole aika falskia puhetta ihmiselle, jota ei yhtään tunne?
Jokainen "on ansainnut onnen" - mutta millä hinnalla ja kenen tuskalla?
Maikkimiina puhuu viisaita ja vielä selkeästi.
Ketjun aloittaja selvästi hakee virtuaalista lupaa tietynlaiseen ratkaisuun. Aika kypsymätöntä ja julmaa kaikille osapuolille.
Lapsista vielä: Juuri tällä hetkellä toiminnallasi annat tehokkaan mallin aikuisille lapsillesi. Jos ovat tyttöjä: Ole tällainen nainen. Jos lapsesi ovat poikia: Huomatkaa, nainen on tällainen, mies on tuollainen.
Ei muuten pidä paikkaansa tämäkään klisee, että "kaikesta selviää". No, paitsi haudassa.
vastuunsa ratkaisustaan myös muille läheisilleen.Lapsilleen erityisesti ja heille vanhemmat ovat esimerkkejä. Siinä olet oikeassa.
Harva eroa suunnitteleva ( haaveileva) haluaisi, että oma lapsi toteuttaa samaa kaavaa, silloin kun on vielä ala-ikäisiä lapsia. Ero tulee vaikuttamaan kauas ja koskettaa monien elämää...eri asia, jos kumppani hakkaa, juo tai on rikollinen...
haluaa että oma lapsi elää epätyydytyvässä suhteessa ilman rakkautta?
Kun on vain pakko olla yhdessä ettei näytä huonoa esimerkkiä. Voi olla että joskus 80-luvulla on menty naimisiin sen tähden että nainen on tullut raskaaksi eikä rakkauden takia.
Tiedän myös nuoria jotka ovat kysyneet vanhemmiltaan miksi olette yhdessä, kun ette te rakasta toisianne.
Mietin vain tuota alkuperäistä joka pyörii kahden vaiheilla, ajattele välillä mitä itse haluat, minkälaiseksi kuvittelet elämäsi 20-vuoden kuluttua? Eihän kukaan voi sanoa tee näin tai noin, kunhan keskustelet molempien kanssa ja mietit mikä on se mitä oikeasti halajat
haikailija on kaivannut takaisin siihen epätyydyttävään liittoon?
Yllättävän paljon on heitä jotka vielä tekevät iltatähden siinä "paremmassa" liitossa,mutta arkea ei sitten kestetäkään.
Minusta käyt ihan luonnollista vaihetta läpi. Lueppa Fisherin kirja, Jälleen rakennus kun suhteesi päättyy.
Ihmisellehän on aina helpompaa jää vanhaan ja tuttuun, kuin aloittaa alusta tuntemattomassa. Jossa siinäkin voi tulla odottamattomia asioita, eikä sekään välttämttä ole mikään onnella. Mutta luulisin, että suurin osa aikusista ihmisistä sen ymmärtää.
Luopuminen on aina tuskallista, koska siinä joutuu luopumaan myös paljosta hyvästä, sekä mahdollisesti satuttamaan toisia ihmisiä.
Toisin vielä toisen näkökulman asiaan. Voidaan myös ajatella, että "Harkinta-ajan" puoliso on tässä itsekäs. Koska ei halua luopua siitä mitä on vaan haluaa pitää toisen esineellisen arvon ei ihmisen itsensä takia.
Alkuperäisestä en tiedä, mutta kyllä on ihmisiä, jotka menevät naimisiin ihan muista syistä kuin rakkaudesta. Esim. tyydyttääkseen toisella ihmisellä jonkun oman tarpeensa ja heikkoutensa. Ja monihan ei tällaisia asioita sano, kuin vasta papin aamenen jälkeen.
Kiitos kirjavinkistä
Ja sitten puolisolle ehdotin monta kertaa pariterapiaa tai parisuhde-kurssia, hän vain sanoo minkä takia, meillähän meni kaikki hyvin. Puolisolleni siis riittää se että olemme ns. ihanneliitossa ulkoisesti, eikä meillä ole mitään yhteisiä harrasteita, intressejä.
Joskus tuntuu että juuri kun olen erkanemassa puolisostani, hän vaatii/pyytää/odottaa etä olen hänen seuranaan joissakin hänen sukunsa juhlissa.
Tuo pyytäminen voi olla alitajuinen teko(kin) yrittää sitoa Sinut itseensä.
Kaikille avioliitto ei ole tunnesuhde. Vaan tietynlainen "bisnessuhde". Kokemuksesi pohjalta ymmärtänet mitä tarkoitan...
Olet sen verran tolkun ihmisen oloinen, että seuraava turha kirjoittaakaan. Ja jo asiaa sivusinkin. Mutta ymmärtänet, että olet hyppäämässä tuntemattomaan. Eli kaikki on periaatteessa mahdollista. Asiat voivat mennä hyvin tai hyvin huonosti =)! Ja varaudu että itsekin voit "romahtaa". Tuossa mainitsemassani kirjassa kyllä kerrotaan kaikki oleellinen.
Voimia Sinulle! Kuuntele itseäsi.
"Kuuntele itseäsi."
No justiinsa!
Tuli tuo yksi kirja tuossa yllä esille. Olen sitä itse eroseminaaria odotellessa lueskellut ja täytyy sanoa, että kyllä on nyt tämä ukko kovilla.
Kyllä on pureskeltavaa ja uutta näkökulmaa...Ainakin eron jälkeen uskomaton painotus nimenomaan itsensä löytämiseen ja kasvattamiseen. Ensin pitäisi tulla kokonaiseksi ihmiseksi ennenkuin toisiin suhdetta lähtee synnyttämään. Ja samalla monien ongelmien syiden hakeminen lapsuudesta (useimmiten vanhempien huonoista malleista), jota ei ole työstetty. Itse olen kyllä huomannut samalla monta juttua, mitä pitäisi nimenomaan nyt yrittää huomioida omien lasten kanssa. Minkälaisen miehen mallin tässä antaa ja minkälaista rakkautta. Rakkauttakin on tullut näemmä ajateltua ehkä ihan liikaa tekojen tai ansaitsemisen kautta, se taitaakin olla ihan jotain muuta ja liittyä nimenomaan omaan itseensä ehkä enemmän kuin siihen toiseen. Ja rakastamisen tapojakin on noin moneksi, ne ei tainneet eksän kanssa lopulta kohdata. Armeijaan saisivat jotain vastaavaa koulutusta tarjota. Mutta ehtii tuota kai vieläkin oppia, ainakin lasten kannalta.
Kauniisti kirjoitat. Olet jo oivaltanut paljon. Ja hienoa, että olet yleensä lukenut kirjaa ja menossa eroseminaariin. Haluat ilmiselvästi kasvaa ja käsitellä asioita. Etkä vain syytellä toisia. Ja koskettavasti kirjoitat miten lapsista voit kasvattaa tuntevampia ja rakastavampia puolisoita.
Eikä se kyllä ole Sinunkaan kohdalla myöhäistä. Niin kypsästi kirjoitat.
Emme voi tietää "Harkinta-ajan" puolison rakkauden määrää ja mahdollista ns. itsekkyyttä.
Millä me mittaamme sen tuntematta häntä tarkemmin?
Eikö ole luonnollista, että mieskin haluaa jäädä tuttuun ja turvattuun (niin kuin selität) ilman että välttämättä sillä teolla osoittaisi sairaalloista itsekkyyttä?
Meillä joka iikalla sokeat pisteemme, useimmat kun kuvittelemme olevamme aina ja täysin oikeassa.
Paha vain jos molemmat puolisot ovat sellaisia, että eivät kykene asettumaan toisen asemaan ja hyväksymään toisen osapuolen vikoja.
"Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin" on vanha sananlasku ja aika hieno minusta!
Emme toki voi tietää "harkinta-ajan" puolison tunteita. Viestini otsikko onkin näkökulmia. Eli ne ovat vain eri näkökulmia tuohon asiaa. Tätä asiaahaan voi katsoa niin monelta kantilta. Ja netissä me ulkopuoliset emme voi antaa mitään muuta kuin omia näkökulmiamme asiaan.
Mitä tulee vikoihin. Inhoan itse henkilökohtaisesti koko sanaa. Ei ole sinänsä vikoja. Se mikä on yhdelle vika on toiselle hyvä asia. Minuasta alk.per. ei edes tonki aviopuolisonsa vikoja. Tai väitä olevansa itse "viaton".
Joku silti on ollut "vikana", kun yhteiselämä ei suju.
Kirjoitin ed. viestin yleisellä tasolla, en varsinaisesti tarkoittanut ao. "harkinta-aikaa" kirjoitukseni lopussa.
Minusta taas sinänsä on vikoja. Jos ei olisi, suhteet kestäisivät hamaan loppuun asti.
Autoihinkin tulee vikoja, ja kuljettajan ja auton välinen juttu ei enää toimi.
Koska emme kukaan ole täydellisen viattomia, on meissä jokaisessa jotain vikaa. Kaikissa. Kukaan ei ole täydellinen.
"Mikä on yhdelle vika, on yhdelle hyvä asia"... olen sitä mieltä, että jokaisessa on jokin puoli, mikä ei stemmaa yhteen kenenkään kanssa. Niin täydellisiä vastakappaleita ei koskaan löydy ihmisistä muun kuin vuosien hioutumisen myötä.
Tosin... hyväksyn kyllä avioeron, jos yhteiselämä käy aivan mahdottomaksi!
Minä käyttäisin sanaa ominaisuus. Ja totta ihmiset muuttuvat iän myötä se on luonnollista. Tai minusta eivät edes muutu vaan oman luonten piirteet korostuvat. TOki voivat muuttuakin. Jokin hyvin voimakas kokemus voi muuttaa ihmistä tai ehkä paremminkin tuo sen oikean persoonallisuuden esille, kun kasvatuksen tuomat joskus huonotkin puolet elämän myötä katoavat. Ja ihminen oppii tuntemaan itseään.
Vika minusta tulee silloin ihmiseen, kun hänen persoonallisuutensa muuttuu.
Palaan vielä hiukan miehiin. Tässä ketjussahan on asiaa sivua keskustelu tuossa ylempänä menossa. Alk.per. Kirjoittaja sanoo eräässä viestissään, että on kuin äiti miehelleen. Sellaisia miehiä todellakin on jotka ottavat vaimon äidiksi itselleen. Eli jatkavat samanlaista huoletonta elämää kuin kotona äidin hoivissa, nyt vain vaimo hoitaa kaiken. Ja seksikin näitä miehiä lakkaa kiinnostamasta alkuinnostuksen jälkeen. Tällaisia miehiä lienee enemmän nuoremmassa sukupolvessa.
Minulle jäi alk.per. kirjoittajasta hyvinkin fiksuin ja vastuuntuntoisen oloinen kuva. Hän vaan toi minusta vähän väärässä valossa asiansa esille, korostaen omia puutteita (yksinäisyyden sietokyky), jolloin juttu lähti vähän väärille uomille.
No enpä minäkään hänestä negatiivista kuvaa ole saanut. Epävarman vain tässä tilanteessa, eksynyt, kuten otsikko kertoo.
Eksynyt kahden miehen väliin:" ... ei halua menettää uutta miestä ja entinenkin olisi kiva pitää."
Ei ole kyse tavanomaisesta eroprosessista. Olen käsittänyt, että uusi mies on tullut kuvioihin avioliiton aikana. Kysyin sitä, mutta ao. ei vastannut kysymyksiini enää.
Missään nimessä en ole tuomitsemassa häntä, enkä moittimassa. Hän on kysynyt neuvoa, ja on saanut niitä täältä. Minultakin sen, että todella, kannattaa harkita, mitä hakee.
Aina ei ihminen tunnista rakkautensa määrää, ei laatua, ennen kuin ääriolosuhteissa. Ennen kuin miettii perinpohjin, mitä rakkaus sisältää konkreettisesti asianomaiselle.
Alkup. kirjoittaja sanoi olevansa kuin äiti miehelleen.
Käsi sydämelle! Kun on miehiä, jotka tekevät vaimoistaan äitejä, niin on naisiakin, jotka tyrkyttävät itsensä tähän rooliin.
Ja osaavatko he kumpikaan sanoa, mistä moinen roolinjako lähti liikkeelle: miehestä vai naisesta?
En uskalla väittää, että nykyisin miehet heittäytyisivät avioliitoissaan passattaviksi.
Kun katselen ympärilleni, niin kyllä nuoret miehet osaavat taloustaidot siinä missä naisetkin. Miehet osallistuvat synnytyksiin ja vauvan hoitoon kiitettävästi.
Monessa perheessä miehelle yhä kuuluu asunnonhankinta, siis omakotitalon rakentaminen. Se on raskas ja pitkä prosessi.
En usko, että miehet pääsevät avioliitoissaan sen helpommalla. Yhä heille kuuluvat lisukkeena vielä ne "miehiset työt", perinteisesti.
Tasa-arvo loppuu siihen, kun autoon vaihdetaan talvirenkaat tai tarkastetaan öljyt.
Alkup. kirjoittajan keskeinen ongelma lieneekin yksinäisyyden sietokyky. Aivan oikeassa olet! Se ei parane miestä vaihtamalla, vaan oman persoonan kehittämisellä, tutkiskelulla ja karaisulla.
Eroamista kannattaa harkita tarkkaan, jos tuntee vahvaa kaipausta entisen miehensä luo.
Välitilassa eläminen liian pitkään käy terveyden päälle.
Minä luin kyllä, että mies oli "laittanut ap:n ulos".
Toki nykyajan miehet monet ovat tuollaisia niin kuin kerrot.
Mutta on olemassa myös pieni ryhmä, jolle vaimo todellakin on äidin korvike. On perheitä, joissa asutaan vaimon omistamassa ja maksamassa asunnossa. Mies ei juurikaan osallistu kotitöihin, saattaa jopa opiskella tai muuten olla huonompi tuloisempi kuin vaimonsa ja elää näin vaimonsa rahoilla. Tässä perheessä vaimot yleensä tekevät myös kodin remontteja mukaan lukien tuo renkaiden vaihto. Mies saattaa sitten harrastella omiaan tai istua esim. tietokoneella tunti kaupalla. Varmasti vähemmistöä, mutta tämäkin näkökulma on hyvä tuoda esille.
Ja varmasti on naisia, jotka ottavat sen äidin roolin. Mutta joskus se rooli on vaan pakon sanelema asia. Kun jonkun on yksinkertaisesti pakko hoitaa asiat etteivät ne mene aivan kiville.
Toki alk.per. kirjoittajan epävarmuus voi johtua olemassa olevasta rakkaudesta. Tai sitten se voi olla vaan luopumisen tuskaa, joka on inhimillistä. Ja liittyy aina yleensä asiaan. Silloinkin kun luopuminen on vain hyvä asia. Vertauksena voisi käyttää vähän rankkaa vertausta, että raajakin on amputoiva, jos se on mennyt kuolioon. Ja silti se tuntuu raskaalta päätökseltä. Ja ihminen voi vielä vuosienkin päästä tuntea haamusärkyä. Siihen aiemmin mainitsemani Fisherin kirja minusta antaa selvennystä.
Niin, en tiedä, mihin ryhmään ao. kuuluu, näihinkö joissa mies tukeutuu vaimoonsa kuin liaani.
Totta puhuen, emme tiedä riittävästi "harkinta-ajan" elämästä. Hän mainitsi, että mies tarvitsee runsaasti apua... tuli mieleeni, että mies saattaa olla jopa pyörätuolissa. Hassu mielleyhtymä. Paljon sukulaisia, laaja ystäväpiiri.
Anyway, rouva "Harkinta-aika" on pistänyt penaalinsa kiinni, eikä anna kommenttia selventääkseen, joten sen myötä toivotan sinullekin Saara Kaarina hyvää lauantai-illan jatkoa! Oli hauska keskustella!
Haamusärky menetetystä avioliitosta oli kiva vertaus.
Mukaavaa lauantaita myös SInulle, ja kiitos antoisasta juttu tuokiosta.
olen ollut pois paikalta, maastakin ajatellut ja ollut yksin.
Uusimies, tuli kuvioihin harkinta-ajan aikana, eli kai se on avioliiton aikaa, erohan tulee vasta harkinta-ajan jälkeen. Mutta kuitenkin vasta silloin kun olin muuttanut pois kotoa.
Ajatukseni on tavallaan selkiytynyt, tiedän että entiseen en voi palata. Koska en saa enää mitään puolisoltani, eikä minulla ole hänelle annettavaa. Aika itsekästä tai sitten ei, mutta haluan elää omana itsenäni. En muotissa johon olen mennyt vapaaehtoisesti varmaankin.
Uusi ihminen elämässäni: hänen kanssaan pystyin juttelemaan myös tästä tilanteesta ja näistä sekavista ajatuksistakin, hän ei tuomitse sitäkään että haikailin välillä menneeseen ja itkeskelin. Päätimme edetä erittäin hitaasti, minä opettelen elämistä omassa asunnossani tapaamme pari/kolme kertaa viikossa ja vietämme silloin tällöin yön yhdessä.
Sain teiltä kaikilta paljon ajateltavaa ja olen todellakin ajatellut. Jotenkin oma ahdistunut oloni loppui kun päätin että en kykene palaamaan entiseen ja uuden kanssa ei ole kiirettä.
Nyt vain nautin elämästä ja opettelen itseäni.
Onhan tässä tapahtunut niin paljon, kuopus muutti kotoa, minä muutin kotoa, tapasin uuden ihmisen...
Kiitos kaikille sain paljon teiltä :)
Sydämellisesti onnitellen, että päädyit lopulliseen ratkaisuun.
Nyt vain kokoamaan itseänsä, pala palalta kaikki selkiytyy. Jossain vaiheessa sinulla on valmis ja eheä kuva edessäsi.
Hyvää jatkoa elämääsi!
Ihanaa, että sait suunnan asioille.
Kaikkea hyvää elämääsi.
ei hypätä suin päin uuteen suhteeseen kai? Itse tunsin harkinta-aikanakin olevani naimisissa, joten odotin lopullisia eropapereita. Ja oikeastaan odotan edelleen, koska minulla ei ole mihinkään kiire. Vaikka olen kai samanikäinen kuin ap. Ensin löydän uuden sinkku-itseni, sitten vasta olen oikeasti, rehellisesti valmis uusiin kokemuksiin.
Hei, Jonkin verran samaa tunnistan itsestäni kuin mitä kirjoitit tilanteestasi. Mulla on perhe, talo ja lapset ja avioliittoa takana kohta 17 vuotta. Uutta suhdetta ei ole mutta mukavaa miestä olen joitakin kertoja tavannut mutta hänen varaan en laske tulevaisuuttani. Avioeroajatukset ovat olleet mielessä jo puolitoista vuotta eli paljon ennen kuin tuon miehen kanssa tapasin. Aviomieheni kanssa ei löydy enää yhteistä säveltä, ei fyysisesti ei muutenkaan, en kaipaa häntä, tuntuu etten tarvi häntä. Tunnetasolla tilanne on enemmän jo miinuksen puolella.
Tunnelma kotona on välillä ahdistava, asiasta on puhuttu mutta mies ei ole samassa "pisteessä" vielä kuin minä. Siitä huolimatta olen jättänyt erohakemuksen ja harkinta-aika alkaa. Kovin pikaisesti ei varmaan asiat etene mutta olen tehnyt päätöksen ja samalla se helpottaa ja samalla surettaa lähinnä lasten vuoksi. Mutta olen miettinyt aikani, että miksi olla nykyisessä liitossa, jos jotakin muuta haikailee ja haluaa elämäänsä muutosta. Sitä muutosta ei kukaan sinulle tuo eikä tarjoa, itse on uskallettava tehdä ratkaisu ja otettava vastaan uudet ja vaikeatkin asiat. Tilanne ei ole helppo, avioero ei ole koskaan ihailtava asia ja aina joku satuttaa jotakin. Olen myös miettinyt sitä, että onko päätökseni liian löysin perustein tehty, ne suuret ongelmat puuttuvat..ei väkivaltaa, ei alkoholismia tms. Mutta en halua kiusata itseäni enkä miestäni ja lapsetkin aistivat vähitellen tilanteen. Voimia sinulle ja rohkeutta, teet varmasti aikanaan oikean ratkaisun.
40:n
aina hälytyskellot, kun jokin kertoo tavanneensa aivan ihanan ihmisen? Olen kai kuullut ja lukenut liikaa pettymyksiä ja jopa traagisia loppuja ihanan suhteen edetessä.
Kannattaa sinunkin lukea tältä foorumilta "Narsismin uhri" kirjoitus (meniköhän otsikko oikein?)ja siihen vastaukset. Siinäkin mies on ollut alkuun mitä ihanin ja hurmaavin ja ei ole taatusti osattu epäillä mitään... Ja mies kyennyt toimimaan niin, ettei ole juuri todisteita..!!!Varovaisuutta tarvitaan ja järkeä ja harkintaa. Ennen kaikkea pitkän ajan tuntemus toisesta.
Ihana ihminen tarkoittaa minulle sitä että pystyn keskustelemaan kirjallisuudesta, taiteista, monista meitä kumpaakin kiinnostavista asioista, että hän on samalla tavalla elämänutelias kuin minä. Eikä halua jumittua paikoilleen vaan aina on halu ja intoa oppia jotakin uutta.
Sitten apua kaipaava puolisoni, sanoisinko että arkielämä tuottaa hänelle vaikeuksia, ihan normaalit ihmisen arkipäiväiset asiat, kuten auton katsastus, autonhuollot yms, hän elää miten sen sanoisi pilvilinnoissa, on aina elänyt.
Ja tosiaan puolisoni sanoi että nyt muutat pois täältä, kun kuopuksemme oli muuttanut pois kotoa. Avierosta olimme puhuneet ensimmäisen kerran kuopuksen syntymän jälkeen ja siitä pitäen se on ollut tuossa pinnan alla odottamassa. Kai puolisoni ajatteli että kun en ollut aikaisemmin halunnut lähteä, en lähtisi nytkään. Mutta enää minulla ei ollut sitä suurinta syytä jäädä, nimittäin lapsia jotka kaipaa isää ja äitiä elämäänsä.
Tosin puolisoni ajatuksia en oikeasti tiedä, koska hän ei halua keskustella asioista.