Takana on 3,5v. parisuhdetta ja yksi yhteinen lapsi ja nyt tuntuu, että voimani ovat loppumassa. Suhde alkoi aikoinaan aika vauhdilla, kolmen kuukauden kuluttua ensitapaamisesta mies muutti luokseni ja puolessa vuodessa olin jo raskaana. Mies oli hyvin persoonallinen ja vaikutti aika lyhytpinnaiselta, mutta en ottanut sitä kovin vakavasti. Olinhan itse mielestäni tasapainoinen ja elämäni kulki vakaalla pohjalla.
suunnilleen ensimmäinen vuosi suhteessame sujui kohtalaisen hyvin. Ongelmia suhteeseen toi lähinnä isäni, joka oli kuvitellut minusta ikuista vanhaapiikaa ja vanhempien hoitajaa vanhuusiälle. Hän ei tahtonut hyväksyä miesvalintaani ja osoitti sen myös melko suoraan. Vaikka yritin alusta asti osoittaa miehelleni, että samalla tontilla asuvista vanhemmistani huolimatta ME olimme se juttu ja meidän päätöksemme pätivät isäni vastaanhangoittelusta huolimatta, mieheni kieltäytyi uskomasta ja alkoi pitää muutaman hehtaarin tilaamme "perheeni leikkikenttänä", jonne hän ei ollut tervetullut. Hän kieltäytyi kuitenkin kaikista kutsuista esim. yhteisille juhlaaterioille tai kahveille, joissa hänellä olisi ollut mahdollisuus tutustua perheeseeni paremmin. Hiljalleen mieheni alkoi syytellä isääni ja haukkua häntä suoraan minulle. ei mikään kiva tilanne, kun isäni puolestaan kertoi ajoittain erittäin teräviä mielipiteitä miehestäni.
Sitten syntyi ensimmäinen lapsemme ja aika, jonka olin poissa töistä sujui vielä kohtuullisesti. Mies oli ajoittain sairaslomalla, mutta hakeutui uudelleen töihin. työpaikoissa oli kuitenkin jatkuvasti jotain valitettavaa, huono palkka, vain omaa etuaan ajava pomo, huono kalusto (rakennus ja maansiirtoala) jne. Pyrin olemaan kärsivällinen, sillä tiesin miehen kärsivän asumismuodostamme minun omistamassani asunnossa appivanhempien naapurissa. Lomalla ollessani otin luonnollisesti vastuulleni kotityöt ja lievästä raskaudenjälkeisestä masennuksesta huolimatta jaksoin pyörittää kotihommia. Mieheni vietti paljon aikaansa omissa harrastuksissaan ja marmatti minulle, jos joutui hoitamaan lasta muutaman tunnin viikossa minun käydessäni omissa harrastuksissani. Koska en tahtonut riidellä, ommat harrastukseni alkoivat jäädä. mies ei varsinaisesti kieltänyt harrastamasta, mutta oltuani esim. tunnin verran hevosen kanssa ulkona, mies soitti perään ja ilmoitti lähtevänsä omiin menoihinsa heti kun tulisin kotiin.Yleensä hän olikin suunnilleen jo ovenraossa odottamassa.
Mentyäni äitiysloman jälkeen töihin tilanne muuttui nopeasti huonommaksi. Koska mies oli talvella työttömänä ja oli satuttanut lomani loppuvaiheessa selkänsä, sovimme hänen jäävän lapsen kanssa kotiin pariksi kuukaudeksi. idea oli minun, mutta mies ei pannut hanttiinkaan. Tein alussa töitä vain parina päivänä viikossa, mutta niinäkin päivinä mies katosi harrastuksiinsa heti kun pääsin töistä kotiin. Hän myös alkoi saada raivareita, jos myöhästyin viisikin minuuttia sovitusta. puolen tunnin myöhästyminen sotki hänen maailmansa täysin ja sain kuulla koko illan olevani itsekäs oman perseen ympärillä pyörijä.koskaan hänelle ei kai tullut mieleen sopia omia tärkeitä menojaan niille päiville, jotka olin kokonaan kotona.
Lasta mies hoiti ymmärtääkseni tuona aikana ihan hyvin ja äitini kävi naapurista auttamassa tarvittaessa ja antoi miehelle hetken hengähdystauon päivän mittaan. parisuhteemme alkoi mennä silti päin peetä. Seksiä oli, mutta mieheni mielestä olin haluton enkä osoittanut hänelle tarpeeksi hellyyttä. Siinä vaiheessa voin kyllä myöntää, että seksi oli minulle lähinnä hyvän avovaimon velvollisuus. kävin normaalisti töissä, hoidin pääosin lapsen ja kotityöt - mies kävi kaupassa ja teki ajoittain ruokaa - ja myös suurimman osan ulkotöistä isäni voinnin huonontuessa jatkuvan viinanjuonnin seurauksena. ei ihme, ettei ollut seksiin suurta halua. Täytyy sanoa kuitenkin, että min. kerran viikossa jalat levisivät ja hyvää se aina tekee, vaikka alussa tuntuisikin, että nukkuu mieluummin.
Näihin aikoihin riitamme alkoivat saada uhkaavia piirteitä. Kerran otin miestä niskasta kiinni hänen heittäessään kissan hännästä pois epätoivotusta paikasta ja sain kuulla ensimmäiset pieksemisuhkaukset. puolen vuoden kuluttua mies retuutti minua ensimmäisen kerran.
suunnilleen ensimmäinen vuosi suhteessame sujui kohtalaisen hyvin. Ongelmia suhteeseen toi lähinnä isäni, joka oli kuvitellut minusta ikuista vanhaapiikaa ja vanhempien hoitajaa vanhuusiälle. Hän ei tahtonut hyväksyä miesvalintaani ja osoitti sen myös melko suoraan. Vaikka yritin alusta asti osoittaa miehelleni, että samalla tontilla asuvista vanhemmistani huolimatta ME olimme se juttu ja meidän päätöksemme pätivät isäni vastaanhangoittelusta huolimatta, mieheni kieltäytyi uskomasta ja alkoi pitää muutaman hehtaarin tilaamme "perheeni leikkikenttänä", jonne hän ei ollut tervetullut. Hän kieltäytyi kuitenkin kaikista kutsuista esim. yhteisille juhlaaterioille tai kahveille, joissa hänellä olisi ollut mahdollisuus tutustua perheeseeni paremmin. Hiljalleen mieheni alkoi syytellä isääni ja haukkua häntä suoraan minulle. ei mikään kiva tilanne, kun isäni puolestaan kertoi ajoittain erittäin teräviä mielipiteitä miehestäni.
Sitten syntyi ensimmäinen lapsemme ja aika, jonka olin poissa töistä sujui vielä kohtuullisesti. Mies oli ajoittain sairaslomalla, mutta hakeutui uudelleen töihin. työpaikoissa oli kuitenkin jatkuvasti jotain valitettavaa, huono palkka, vain omaa etuaan ajava pomo, huono kalusto (rakennus ja maansiirtoala) jne. Pyrin olemaan kärsivällinen, sillä tiesin miehen kärsivän asumismuodostamme minun omistamassani asunnossa appivanhempien naapurissa. Lomalla ollessani otin luonnollisesti vastuulleni kotityöt ja lievästä raskaudenjälkeisestä masennuksesta huolimatta jaksoin pyörittää kotihommia. Mieheni vietti paljon aikaansa omissa harrastuksissaan ja marmatti minulle, jos joutui hoitamaan lasta muutaman tunnin viikossa minun käydessäni omissa harrastuksissani. Koska en tahtonut riidellä, ommat harrastukseni alkoivat jäädä. mies ei varsinaisesti kieltänyt harrastamasta, mutta oltuani esim. tunnin verran hevosen kanssa ulkona, mies soitti perään ja ilmoitti lähtevänsä omiin menoihinsa heti kun tulisin kotiin.Yleensä hän olikin suunnilleen jo ovenraossa odottamassa.
Mentyäni äitiysloman jälkeen töihin tilanne muuttui nopeasti huonommaksi. Koska mies oli talvella työttömänä ja oli satuttanut lomani loppuvaiheessa selkänsä, sovimme hänen jäävän lapsen kanssa kotiin pariksi kuukaudeksi. idea oli minun, mutta mies ei pannut hanttiinkaan. Tein alussa töitä vain parina päivänä viikossa, mutta niinäkin päivinä mies katosi harrastuksiinsa heti kun pääsin töistä kotiin. Hän myös alkoi saada raivareita, jos myöhästyin viisikin minuuttia sovitusta. puolen tunnin myöhästyminen sotki hänen maailmansa täysin ja sain kuulla koko illan olevani itsekäs oman perseen ympärillä pyörijä.koskaan hänelle ei kai tullut mieleen sopia omia tärkeitä menojaan niille päiville, jotka olin kokonaan kotona.
Lasta mies hoiti ymmärtääkseni tuona aikana ihan hyvin ja äitini kävi naapurista auttamassa tarvittaessa ja antoi miehelle hetken hengähdystauon päivän mittaan. parisuhteemme alkoi mennä silti päin peetä. Seksiä oli, mutta mieheni mielestä olin haluton enkä osoittanut hänelle tarpeeksi hellyyttä. Siinä vaiheessa voin kyllä myöntää, että seksi oli minulle lähinnä hyvän avovaimon velvollisuus. kävin normaalisti töissä, hoidin pääosin lapsen ja kotityöt - mies kävi kaupassa ja teki ajoittain ruokaa - ja myös suurimman osan ulkotöistä isäni voinnin huonontuessa jatkuvan viinanjuonnin seurauksena. ei ihme, ettei ollut seksiin suurta halua. Täytyy sanoa kuitenkin, että min. kerran viikossa jalat levisivät ja hyvää se aina tekee, vaikka alussa tuntuisikin, että nukkuu mieluummin.
Näihin aikoihin riitamme alkoivat saada uhkaavia piirteitä. Kerran otin miestä niskasta kiinni hänen heittäessään kissan hännästä pois epätoivotusta paikasta ja sain kuulla ensimmäiset pieksemisuhkaukset. puolen vuoden kuluttua mies retuutti minua ensimmäisen kerran.
Vastaukset 6
Vanhimmat
joka vieroksuu töitä. Syyttää muita omasta tilanteestaan vaikka luo itse ne sellaisiksi. Ethän itsekkään voi jatkaa tuota marttyyriin rooliasi antamatta lapsellesi huonoa esimerkkiä parisuhteesta.
Toivottavasti ymmärrät tehdä tuolle kaikelle lopun. Mies ei ansaitse sinua.
Sillä tuollainen lyhytpinnainen kaveri on vaaraksi sinulle ja lapselle.Ja onko tuokaan nyt aivan reilua käytöstä, kun olettaa sinun pyörittävän koko talouden?
Laitahan pikkuhiljaa napanuora poikki! Ei kukaan mies jaksa olla appiukon varjossa jatkuvasti! Tuo kuulostaa ihan siltä että kyllä mies osaa olla vastuullinen ja perheestään huolehtiva, mutta teillä on riitaa, koska sinä et huolehdi hänen tarpeestaan. Sinulle naisena on varmasti eri kivaa kun on omistusasunto isolla tilalla maaseudulla, koti lähellä ja mies. Mutta miehillä on tarve olla itsenäisiä, seistä omin jaloin omalla tilalla, omassa talossa, oman vaimon kanssa ja perhettä nähdään juhlapyhinä ja viikonloppuina.
Ja toi miten suhtaudut harrastuksiin... mies haluaa yleensä harrastaa juttuja naisensa kanssa. Kannattas harkita yhteisiä...
Ei tuo ole sotku josta ei vois päästä. Mutta sanosin että koittakaas vaik kunnon parisuhdeterapias hoitaa asianne. Tämän jälkeen menkää vaik naimisiin ja perustakaa nyt ihan oikea perhe omalla tontilla.
..sekä viinaan menevän isän ja miehen keskity lapsiin. He tarvitsevat sitä eivät typerät aikuiset miehet.
Kiitos näistä kommenteista. Tilanne on juuri tämä, en pysty sanomaan vaadinko mieheltä liikaa olettaessani, että hän osallistuu täysipainoisesti elämään vai onko hän olosuhteiden vuoksi sitä mitä on. Mies näkee asian varmasti asian eri kannalta kuin nainen.
Pääsin edellisessä viestissäni vaiheeseen joka meillä oli suunnilleen viime syksynä. Sen jälkeen isäni kuoli ja jäin vastuulliseksi tilastamme - omistusoikeus on siirtynyt minulle jo vuosia aiemmin ja mies on ollut aina tietoinen siitä, että jonain päivänä joudun siitä huolehtimaan.Ajattelin, että välimme helpottuisivat, kun yksi tekijä on poissa, mutta tuntuu, että mies menetti viimeisenkin otteen itseensä isäni kuoleman jälkeen. Työpaikkoja on ollut 4 tai 5, useita työttömyysjaksoja, päivärytmin kääntymistä ylösalaisin, raivareita mitä ihmeellisimmistä asioista... Joskus hän lupailee tehdä jotain yhteisiä asioita, mutta useimmiten ne jäävät. Jos hän saa asioita tehdyksi, hän kyllä muistaa muistuttaa niistä viikkoja ja jopa kuukausia sen jälkeen ja yleensä "pakkohan se oli tehdä, kun ei teistä kukaan muu siihen olisi pystynyt"- tyyliin. Yritäpä siinä osoittaa sitten aidosti kiitollisuutta, kun enemmän tekisi mieli sanoa, että hoitaisit sinä kotia ja lasta edes yhden illan niin olisin kyllä saanut ne renkaat vaihdettua/seinän maalattua/halot pilkottua itsekin. Useimmiten mies vetoaa kuitenkin siihen, että talo ei ole hänen, maat eivät ole hänen eli hänellä ei ole mitään vastuuta mistään. Jostain syystä hän tuntee kuitenkin olevansa oikeutettu valittamaan esim talon sotkuisuudesta tai aamuisesta tukkoisuudesta -siivoaisi, p...le, tai sahaisi lattiaan reiän, jotta näkisi todella löytyykö talosta hometta.
Näitä "jätä se mies"- kommentteja olen saanut jo aika paljon, etenkin kun väkivalta astui mukaan kuvioon. tahtoisin kuitenkin saada esim Ol Playalta lisäkommentteja siitä, mitä mies sitten tahtoo. Mies tahtoo itserakentamansa kodin ja omaan perheeseen keskittyvän perhe-elämän, jota eivät vaimon harrastukset liikoja sotke, seksiä säännöllisesti, mitä muuta? Meillä ollaan tyytyväisiä, jos leivon ja kokkaan ja teen asioita, joista mies pitää. Pitäisikö minun siis jättää omat mielenkiinnon kohteeni, jotta aikaa riittäisi miehen pitämiseen tyytyväisenä? Valitettavasti täytyy myöntää, että talosta ja maasta en aio luopua siksi, että mies tuntee ahdistusta ollessaan muiden - siis minun -tontilla. Kyllä "tosi äijän" tulisi pystyä sen verran ahdistusta kestämään ilman, että tarvitsee se väkivaltaan purkaa tai ostaa sitten puolikas itselleen, niin ei ole enää muiden mailla.
ne ovat vain tekosyitä johon miehesi käytöksensä kuittaa. Asuisitte missä tahansa muualla niin käytös olisi samaa.
Itse haet selkeästi syitä siihen mikä saisi miehesi käytöksen hyväksyttäväksi. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää.
Apua on saatavilla jos sitä oikeasti haluaa ja ratkaista tilanne kaikille osapuolille hyväksi.