Hei (entiset) koulukiusaajat.

Ei muaka harmita sen kummemmin. Se oli sitä aikaa ku kaikkien maailmankuva ei vielä hirveemmin ollu kehittyny loppuun saakka. Anna vaan anteeks ja unohda. Et sie siitä muuten pääse yli etkä ympäri...

Mun kiusaajille tiedoks että mulla menee vallan mainiosti. ;) Mut niinku sanottu komiat pärjää aina.

Kuka niitä muistelee?? Mullakin on muistikuvia että mua jopa hakattiin kerran välkällä. Monet välkät jouduin jopa pysytteleen pääoven vieressä ettei nyt enempää tule. Koulumatkatkin oli joskus oikein kivoja kun piti rämpiä puskia pitkin :)

Mutta mitä vitun väliä sillä on enää?? Varmaan kaikki joutuu sen kohteeksi enemmän tai vähemmän. Ihmiset nyt vaan on sellaisia. Kakarat on vielä aivan tajuttoman julmia toisilleen.

Kyllä se nyt on nyt vaan päästettävä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sinä päivänä kun koulu tai muu vastaava paikka jossa on kiusattu (töissäkin aikuisena voi joutua) loppuu pitää myös alkaa itse unohtaan se touhu.

Sellaisten asioiden/tapahtumien muistelut joille ei voi mitään eikä ne siitä muistelusta mihinkään muutu, on helvetin tyhmää ja typerää. Sillä ei muuta kuin sotkee vaan lisää omaa elämää ja päätänsä, kun antaa sen vieläkin vaikuttaa.

Sinne vaan muistojen ö-mappiin mokomat jutut.

Ok. Teitä ei sitten ole kiusattu tarpeeksi.

Minua kiusattiin juuri sopivasti. Päivittäin niin etten uskaltanut mennä uloskaan, en luota ihmisiin, en koe arvoa itselläni tai kenelläkään muullakaan vain siksi että "ollaan ihmisiä".

Sosiaaliset taitoni jäivät minimiin koska olen arka kiusaamisen takia. Itsetunnossa pysyvät jäljet. En koe itseäni toivotuksi, en pysty keskittymään mihinkään, ahdistun pienestäkin ristiriidasta valtavasti. Työsuhteeni katkeavat nopeasti koska jossain vaiheessa alkaa naljailu jota en kestä.

Minut tuhottiin enkä osaa rakentaa itseäni uudestaan. Minusta on järjetöntä antaa anteeksi tilanteessa jossa joudun kärsimään noista asioista vielä 20 vuotta tapahtumien jälkeenkin.

Te pääsitte niin vähällä että pystytte selviämään asian kanssa. Teillä defenssejä. Minulla äärimmäinen trauma.

En kuulu teidänkään joukkoon. Yksi pahimmista kiusaajista on nykyisin taksikuski. Unelmoin kuinka otan aseen mukaan ja ajelutan tätä tyyppiä pitkin kyliä ja jossain syrjäisellä paikalla ammun häntä päähän. Otan valokuvan verisestä taksin sivuikkunasta. Se olisi minun voitonmerkkini. Kiinnijääminen ei huoleta, vankila ei ole sen kamalampi paikka kuin arkielämäkään joka on minulle kärsimystä.

Hyvällä tuurilla saisin tarinani johonkin mediaan jonka kautta toiset kiusatut saavat apua jota muuten ei tulisi. Se että yksi paska kuolee pois, yhden uhrin tilanne ei muutu miksikään ja muut eivät kärsi niin paljoa on erittäin hyvä kauppa, inhimillistä paremmuutta.

Ihmisellä ei ole arvoa. Sen kiusaajani opettivat minulle, ja ne jotka eivät asiaan puuttuneet.

(Asiasta voidaan tietenkin keskustella jos jokin instanssi järjestää minulle omistautuneen huippuammattilaisen psykiatrin jolla on todellinen halu auttaa ja takautuvasti ne taloudelliset edut joita olisin voinut ehjänä aikuisena saavuttaa mikäli koskemattomuuttani olisi varjeltu. Onko minulla arvoa? Mitattakoon se rahassa koska se on nykyajan mittari...)

väkivallalla,kiusaajat olivat yleensä vuotta vanhempia,mut ei se mitään haitannut.

ylä-asteella sai örsynä olla hyvin rauhassa,ei tullut vessapönttö pesuja,jos joku vilkaskin siihen tyyliin niin niin kädet nyrkiin laittaminen hätisti ne.
kun saa hullun maineen jo hyvin nuorena,se karsii kiusaamis yrityksiä.

Täällä näkyy vain uhreja.

Missä ovat kiusaajat? Miksette puhu? Tämä on anonyymi internet. Ei teillä ole mitään menetettävää vaan voitte puhua suunne puhtaaksi asioista.

Eivätkö kiusaajat lue tätä palstaa? Minusta vaikuttaa että tänne eksyvät vain kiusaamisen uhrit, ilmeisesti sosiaaliset vammat ajavat näitä ihmisiä jotenkin nettiin.

Väittäisin että uhrina oleminen jatkuu netissä, tämä on eräänlainen "vertaisryhmä" jossa taputellaan toista olalle ja tiedetään kuitenkin että jäljet on jokaisella.

Minä en halua olla uhri. Minä haluan nähdä kiusaajieni veren vuotavan JA NIIN TAHDOTTE TE MUUTKIN KIUSATUT, MYÖNTÄKÄÄ JO!

sen paremmin kiusattu, kuin kiusaajakaan. Kuulun siihen ryhmään joka on milloin ottanut kuonoonsa ja milloin antanut turpaan jollekkin.

Minkäänlaisiin joukko-hivutuksiin en ole osallistunut, enkä niitä edes nähnyt.

Jos sä olet sama tyyppi, kun toi tuolla alapuolella kirjoitteleva wannabe-auvinen, niin se jos mikä on sairasta.

Onko nyt hyvä?

Tosin ensin itse kestin koko ala-asteen kiusaamista, johon osallistui suurin osa pikku koulun oppilaista ja opettajiakin. Kiusaaminen oli myös fyysistä väkivaltaa, opettaja käänsi selän kun toiset raahasivat koulunvessaan mukiloitavaksi ja muuta vastaavaa.

Kiusaaminen päättyi siihen kun aloin kiusaajaksi eli olen entinen koulukiusaaja, kuten koulukiusattu.

Hei, me olimme kaikki silloin lapsia ja se mitä me olemme lapsina tehneet on kuitenkin eriasia mitä aikuisina teemme ja toimimme, eikä mielestäni meidän kuulu läpi elämäämme kantaa vastuuta lapsena tekemisistämme asioista, eikä myöskään kantaa mukana aukinaisia haavoja, jossain vaiheessa on hyvä sulkea vanhat haavat ja arpeuttaa ne, eivät ne siitä enää aukea kun ovat kunnolla suljettuja vaikka joskus voivatkin tihkuttaa.

Voivat hyvin. En ollut kiusaaja pahimmasta päästä, mutta kuitenkin olen pyytänyt kiusaamista anteeksi jälkikäteen. Vapaa-ajalla törmätessä ja myöhemmin luokkakokouksessa ym.

En tainnut aiheuttaa kenellekkään mitään traumoja, mutta tiedän kyllä, että pahimpien kiusaajien ainakin yksi uhri teki itsemurhan pian yläasteen jälkeen. Yksi syrjäytyi täysin ja jostain käsittämättömästä syystä kiusaajat JATKOIVAT vielä aikuisenakin.. samat jutut jatkuivat kolmekymppisenä luokkakokouksessakin.

Niin, meitä on moneen junaan.. Muistan nimet, kasvot ja kaiken mitä tein / sanoin. Omaa lastani kasvatan toisin, kuin minua kasvatettiin. Ei ole vaimoa, koska olen itse äiti.

poikkeus joukossa.

Kiusaajani tulivat kiltisti pyytämään anteeksi.
Heti sen jälkeen kun koulun rehtori oli heille huutanut hinaajan lailla, yhden oppitunnin verran. Kuulema.

Tosin, luottamukseni opinahjoon oli siinä vaiheessa jo mennyt.

Viimeinen luokka 4 kk koulua, yksi varsinaisessa loput kolme kk Lausteen (pahamaineisessa)poikakodissa.
Okei, se maine oli tullut ja mennyt ennen minun sinne menoa.

Siihen aikaan, kun olin Lausteella löytyi 4 tai 5 taloa, missä asui oppilaita.
Kun kävin noin viiden vuoden päästä katsomassa, oli jäljellä koulu ja keittiö.
Suurin osa oppilaista asui koululla.

Toipumiseni kuitenkin alkoi siitä, kun koulun jälkeen.
Tällä kertaa tarkoittaen päästötodistuksia, satuin menemään kotiinpäin ja törmäsin pääasiallisiin kiusaajiini.
Ei tullut turpiin, tarjosivat pussikaljat.

Myöhemmin sattumala tavattiin kylän kaupan luona, tyhjennettiin kolmistaan kossupullo.

Mennyt siis oli mennyttä.
Tietysti kiusaaminen jättää arpensa, kun ne hyväksyy, pärjää paremmin.

Useamman vuoden kiusaaminen aina jättää omat siemenensä sieluun ja pyrkivät kasvaa tietyissä tilanteissa.

Sen verran myöhemmin kuulin, että yksi noista kiusaajista otti ammattirikollisen uran.
Ei kuitenkaan fiksu ollut, esim. kävi huoltoasemalla ikkunan kautta ostoksille ja meni myymään saalistaan paikalliseen kerrosasuintaloon, mistä poliisit aina ensimmäisenä kävi etsimässä rikollisia.

Mikäli sinulla on tunne, ettet pääse tapahtumista ylitse, sinun kannattaa hakea ammattiauttajan apua.

Kusipäitä kiusaajat. Toivon pahaa heille.

Vanhaan ketjuun vähän vauhtia

Ai miltä tuntuu, ei miltään. Olin kiusattu ja siitä muutuin kiusaajaksi.

Jossain vaiheessa päätin vain antaa takaisin kahta pahemmin, väkivaltaisesti, ja se onkin historiani jota kannan loppuikäni.. Muutaman tapauksen muistan oikein hyvin:

Yksi kiusaajistani muutti yli kymmenen vuotta sitten pois, jonnekin päin suomea. Ei tarvinnut sitäkään kuin pari kertaa "taputella" niin alkoi pelkäämään vaikka pienikokoisempi olinkin. Toinen näistä kiusaajista olikin jo hieman päästään vialla muutenkin, muutaman kerran annoin pahoinpidellä minua ja tietysti kerroin asiasta, ei koulua kiinnostanut.. Kunnes päätin, että on aika kostaa. Hänen ensimmäinen virhe oli uhkailla teräaseella, sillä siitä ei ollut mitään hyötyä enää siinä vaiheessa kun muovasin tälle naaman uuteen kuntoon. Omasta mielestään kovasta kundista tuli aivan lammas. Tuon hakkaamisen jälkeen kehtasi vielä yllättää kerran, käymällä päälle, jolloin meitä olikin jo isompi sakki "sattumalta" kasassa, jos ohikulkija ei meitä olisi pysäyttänyt silloin, niin olisi ollut aika olemattomat mahdollisuudet tällä nähdä seuraavaa päivää. Tämä tyyppi josta kerroin, koki kohtalonsa joitain vuosia sitten huumeiden yliannostuksen säveltämänä. Kuulemieni tietojen mukaan ei käynyt kouluja pahemmin mielenterveydellisen tilansa vuoksi.

Ne muutamat joita en ihan tarkkaan enää muista teoiltaan, olen lähinnä kuullut heistä kavereiden välityksellä. Muutama on saanut elämästään kopin, ovat töissä, opiskelemassa tai jossain päin maailmaa viettämässä mukavaa elämää. Sitten on muutama joista ei ole tullut yhtään mitään muuta kuin yhteiskunnan elättejä.

Ne muutama jota kiusasin sanallisesti, olen pyytänyt heiltä anteeksi myöskin aikoja sitten. Pahalta se edelleen tuntuu kun ajattelee, mutta mennyttä ei voi muuttaa. Toivon heille kaikkea hyvää. Nämä muutamat jotka vaativat turpaa vetoa aikoinaan, toivon heille, että ovat saaneet asiat järjestykseen, ja jos eivät niin siinä tapauksessa kuvittelen heidän elämänsä olevan yhtä helvettiä edelleen.