Koska tuolla alhaalla oli niin vinoonviety näistä naisten puukotustapauksista tuo juttu, niin teen uuden aloituksen puhtaalta pöydältä.
Siis kaikissa kolmessa tapauksessa oli mies pahoinpidellyt naistaan, ja ei varmaankaan ensimmäsitä kertaa.
Naiset sitten tarttuivat tällä hakkaamiskerralla puukkoon, eli aseistuivat.
Mitä heidän olisi pitänyt tehdä, ottaa kiltisti lisää turpiinsa ja jopa asettua vapaaehtoisesti meistensä tapettaviksi?
Taitaa se aika olla ohi nyt.
Minusta naiset tekivät aivan oikein, jos ei enää muuten voineet omaa henkeään puolutstaa.
Siis kaikissa kolmessa tapauksessa oli mies pahoinpidellyt naistaan, ja ei varmaankaan ensimmäsitä kertaa.
Naiset sitten tarttuivat tällä hakkaamiskerralla puukkoon, eli aseistuivat.
Mitä heidän olisi pitänyt tehdä, ottaa kiltisti lisää turpiinsa ja jopa asettua vapaaehtoisesti meistensä tapettaviksi?
Taitaa se aika olla ohi nyt.
Minusta naiset tekivät aivan oikein, jos ei enää muuten voineet omaa henkeään puolutstaa.
Vastaukset 29
Vanhimmat
mikään ei oikeuta tarttumaan puukkoon, puhumattakan tapamisesta. tiedät istsekkin hyvin että väkivalaista miesä pääsee pakoon muillakin keinoilla
Kuis helposti uskot päälle karkaavaa hakkaajaa pääsevän pakoon?
Joskus aseellinen puolustautuminen on paikallaan, esim silloin kun henki on uhattuna.
Taitaa valitettavasti laki lähteä siitä, että jos satut puolustaessasi omaa tai läheisen henkeä ja terveyttä vahingoittamaan hyökkääjää, niin oikeuteen joudut vastaamaan. Ja varsinkin jos puolustaudut veitsillä tms. aseella ja hyökkääjä vammautuu tai kuolee, olet todella heikoilla.
Laki suojelee ihmisiä hyvin. Valitettavasti sama suoja on myös murhaajilla ja ryöstäjillä. Ja usein vielä parempi, ainakin ryöstötapauksissa, kun syytetty saa oikeusavun yhteiskunnan varoin. On varmaa, että jos olet ryöstötilanteessa puolustanut omaasi niin, sinua siitä rangaistaan.
Kun tuollainen itsepuolustuksen mestari olet, niin käypä esittämässä tietämystäsi kamppailulaji -keskustelufoorumilla. Voi käsityksesi muuttua.
"Siis kaikissa kolmessa tapauksessa oli mies pahoinpidellyt naistaan, ja ei varmaankaan ensimmäsitä kertaa." Ole hyvä' jä kerro/näytä linkki, mistä tuo asia selviää? Onko poliisi todellakin julkistanut jo tuommoista tietoa?
Vai onko niin, että vanha kunnon feministi on nyt miettinyt tämän asian selväksi, ja avot, näinhän sen on OLTAVA.. kun feministin mielestä yksinkertaisesti muuta vaihtoehtoa EI voi olla.
Siellähän siitä kerrottiin.
"Siis kaikissa kolmessa tapauksessa oli mies pahoinpidellyt naistaan, ja ei varmaankaan ensimmäsitä kertaa.
Kuis helposti uskot päälle karkaavaa hakkaajaa pääsevän pakoon?
Joskus aseellinen puolustautuminen on paikallaan, esim silloin kun henki on uhattuna." Siinä otteita kahdesta eri viestistäsi. Ensin toteat hakkamisen olleen toistuvaa, seuraavaksi toteat, ettei paikalta helposti pääse ilman asetta...mietippäs nyt ihan itse, tuo on vähän ristiriitaista.
En usko, että oikeasti olet sitä mieltä, että avio/avopuolison saa mielestäsi yrittää tappaa puukolla vaikkapa, oli nyt sitten tekijänä nainenkin.Tai, jos todella ajattelet noin....et ole aivan täysipäinen.
taustalla on pahoinpitelyt, on vm.77:n saivartelu niljakasta. Tällä palstalla juhlii miehiä, jotka eivät millään halua tunnustaa, että valitettavan lukuisien miesten lähes esteettä harrastama törkeä väkivalta fyysisesti heikompia kohtaan on törkeää väkivaltaa. Sanahelinää ja irvailua irtoaa, niinkuin asia olisi bagatelli.
Aseellinen puolustautuminen on mielestäni oikea tapa joskus, tilanteissa, joissa muuta reagointikeinoa ei ole tai ei ole aikaa tyynesti harkita vaihtoehtoisia ratkaisuja tai päästä pakoon tai kun uhrikin on lopulta ymmärrettävästi menettänyt hermonsa.
Laki ja oikeuskäytäntö kieltää Suomessa tällaisen puolustautumisen, toisaalta viranomaisapuakaan ei saa. Se on väärin, virallinen Suomi ymmärtää väkivaltaa loputtomasti.
"jos taustalla on pahoinpitelyt, on vm.77:n saivartelu niljakasta" Siis...veditkö sinä todellakin hatusta tuon, että kaikkia puukottajanaisia on piinattu väkivallalla? Sinulla ei ollut mitään tarkempaa tietoa asiasta? Totesit vain: "alhaalla on vinoonviety näitä puukotustapauksia". Alhaalla oleva kirjoitus oli mediasta, osa siitä oli myös poliisin lausuntoa.
Tämä uusi, "oikeinviety" aloitus asiasta on sairaan feministin päästä, joka kirjoitteli tälle palstalle viime talvena eri nimimerkillä.
Ihan oikeasti, olet sairas. Oletat, että jokainen naisen miestä vastaan tekemä väkivallanteko on automaattisesti miehestä johtuva, jollakin tavoin miehen vika.
En ole todennut mitään "vinoonviemisistä" enkä automaattisesti miehistä johtuvista väkivallanteoista, sotket kirjoittajat ja panet omiasi. Aika tyypillistä sinulta, mitä olen seurannut.
Kirjoitin, että "JOS taustalla on pahoinpitelyt" jne. tietenkin siksi, etten tiedä. Minusta on aina hyvä pysyä totuudessa eikä kieroilla, johon sinä tunnut sortuneen. Pidätkö sitä hyvänä keskustelukulttuurina?
Lopeten tähän kanssasi.
sotkin sinut ja idan keskenään. Työnteon lomassa ei ole hyvä pongahtaa välillä tänne riitasointuiselle feministipalstalle.
Idahan se todellakin oli se, joka perättömästi väitti, ilman todisteita kaikkien kolmen naisen puukottaneen vain itsepuolustukseksi.
Pyydän anteeksi, Sohvi.
Aina voi tietysti sanoa, että naisen olisi pitänyt lähteä jo ensimmäisen lyönnin jälkeen. Tosin monia hakattuja pitää kotona se tieto, että mies uhkaa tappaa, jos nainen lähtee. Ja nainen tietää, että mies varmasti seuraa häntä vaikka toiseen maahan. Silloin ehkä kotona pysyminen ja sovun rakennus alkaa tuntua järkevältä, vaikka se ulkopuolisista järjetöntä olisikin. Mies voi uhata myös lapsia ja naisen sukulaisia ja ystäviä.
Nämä miehet ja naiset tietävät, että Suomen poliisi on melko voimaton, kun on esitetty pelkkä uhkaus. Toisaalta lähestymiskieltokaan ei ole mikään fyysinen este, ja kiireisessä kaupungissa/ maaseudulla poliisi ei ehkä ehdi paikalle, vaikka nainen soittaisi, että ex-mies tuli juuri kirveen kanssa ovesta läpi. Sivullisetkaan eivät uskalla auttaa, kun pelkäävät tulevansa syytetyiksi.
sinä tiedät, että näissä kolmessa, saman viikonlopun aikana tapahtuneessa teossa oli kyse meiehn ensin naiseen kohdistamasta väkivallasta?
Siihen en ottanut kantaa. Kommentoin siltä pohjalta, että mikäli tilanne oli alkukirjoittajan kuvaamanlainen.
Tuskinpa.
vain miehiä .
Kyllä niitä naispoliisejakin melko monta löytyy.
= itsensä tai omaisuutensa puolustamista oikeudettomalta hyökkäykseltä.
Hätävarjelun liioittelu = liian voimakkaiden keinojen käyttöä puolustautumisen yhteydessä.
Hätävarjelusta henkilöä ei tuomita. Sen sijaan hätävarjelun liioittelu on rangaistava teko.
Tuomioistuin ratkaisee asian. Peruslähtökohta: Samoilla keinoilla voidaan puolustautua kuin hyökkäys tapahtuu. Eli nyrkeillä nyrkkejä vastaan jne. Tämä ei tietenkään aina pelaa. Osapuolet saattavat olla hyvin eri tasolla lähtökohtaisesti. Esim. pieni nainen ja iso mies humalassa.
Tapaukset saattavat olla joskus hyvin vaikeita myöskin tuomioistuimille ja joskus ratkaisut saattavat tuntua oikeusmurhilta. Tulee mieleen joidenkin huoltoasemayrittäjien puolustautuminen, kun samalle asemalle tullaan joka viikko jne.
Yksi tapaus vuosien takaa nousee myöskin mieleeni. Siinä vähän yli parikymppinen nuori mies tuli humalassa n. 7-kymppisen miehen mökille käyttäytyen uhkaavasti. Vanhus sai lukittua mökin oven. Tällöin nuorimies rikkoi ikkunan ja pyrki tulemaan siitä sisään.
Tuolloin papparainen haki haulikon ja antoi palaa. Nuorukainen kuoli.
Tässäkin asetelma oli hyvin epätapainoinen ajatellen papparaisen pärjäämistä nyrkeillä tms. Toisaalta toisen ihmisen surmaaminen ON AINA liian voimakas toimepide. Ihmishenkeä pitää kunnioittaa.
Tuomioistuimen päätös:
Vuosi vankeutta ehdollisena.
Eli oikeus katsoi teon hätävarjelun liioitteluksi, mutta olosuhteet huomioiden antoi hyvin lievän tuomion. Papparainen ei joutunut vankilaan, koska tuomio oli ehdollinen.
Helvetti tollasta "jeesustelua", että ihmishenkeä pitää kunnioittaa. Jos joku ei kunnioita minun koskemattomuuttani, niin minun ei tarvitse kunnioittaa semmoisen tyypin henkeä tippaakaan...
Yhä useammin nainen jo puolustautuu jollakin kättä pitemmällä.
Naiset ovat saaneet tarpeekseen.
mikään "jeesustelu" vaan Suomen rikoslainsäännön sisältö.
Sinä saat tehdä mitä haluat ja sen jälkeen yhteiskunnan koneistot lähtemään pyörimään omalla tavallaan.
Kyseinen rikoslain kohta on "jeesustelua".
Joka tapauksessa olen valmis tappamaan, jos terveyttäni ja henkeäni uhataan. Jos jään kiinni, niin joudun vankilaan, ei voi mitään, mutta varmuudeksi paras käyttää vahvoja voimakeinoja kun puolustaa itseään...
Koskee tietenkin myös naisen hyökkäystä vastaan, ei pelkästään miehen...
säätää Suomessa lait oman kykynsä ja viisautensa pohjalta.
Säätäisitkö sinä parempia lakeja kuin eduskunta?
Tietenkin minun säätämät lait olisivat parhaita mahdollisia, ainakin siis minun mielestäni.
Mutta diktaattorin elämä on vaarallista, aina löytyy kumouksellisia... :)
mun mielestä naisessakin mätää jos ei ekan kerran jälkeen jätä vaan jää odottamaan seuraavaa...sado/maso?????????
Naisen on siis jätettävä kotinsa kun mies hakkaa?
Eikös olisi parempi jos mies älyäis häipyä ennenkuin alkaa hakata?
Nainenko se on aina vain vastuussa miehenkin tekemisistä.
Naisten onkin aseistuttava ja puolustauduttava.
Käytit aikaisemmin nimimerkkiä Tytsy
"Naisen on siis jätettävä kotinsa kun mies hakkaa?"
Eikös koti ole myös miehen? Koti on yhteinen? Eikö silloin parasta olisi, että se poistuu, joka kokee olemisessa/elämisessä kodissa joitakin epäkohtia?