Mitä sanotte tähän kun olen isäpuolena ottanut vastuun vaimon kahdesta tyttärestään vuosikaudet taloudellisesti (isommat tulot kuin vaimolla, yli puolet kaikista kustannuksista)ja muutoinkin hoitanut heidän asioitaan, vaikka vaimo tietysti pääsääntöisemmin. Itse olen kuitenkin mielestäni hoitanut jo toisten lapsia niin taloudellisesti (kymmenillä tuhansilla vuodet kun laskeskelee)kuin muutenkin auttaen jo ihan tarpeeksi. Nyt haluan "vapaata", koska sitä omaa lasta ei siunaantunut.
Olemme yrittäneet lasta, mutta eipä tullut isää minusta, joka olen elämäni ollut uskollinen ja rehellinen ja varmasti hyvä ja vastuunottava. Suhdekin on mennyt niin kuin vaimo on halunnut ja hyvä se on tietysti minustakin ollut ja voiko yksinhuoltajana ollut enempää toivoakaan, kuin että on saanut hyväluontoisen kumppanin.
No nyt hän sitten kaipaa sellaista asiaa, että tahtoisi auttaa yksinhuoltajaa ja ottaa tällaiselta lapsi viikoloppuisin kerran kuussa hoitoonsa ja minä sanon ei ja hän tyrmää, että olen tylsä tms.. Tiedätte varmaan systeemistä?.
Itse käyn vuorotöissä ja yhteiset viikonloput ovat muutoinkin joskus aika harvassa. Olenko julma tai kylmä, kun sanon, että en tahdo enää hoitaa muiden lasten asioita, vaikka kyse olisikin ihan jalomielisestä auttamisesta ja onko tietoja, kokemuksia voiko tällaisesta aiheutua harmiakin jopa auttajalle?
Kumman puolella olette?
Olemme yrittäneet lasta, mutta eipä tullut isää minusta, joka olen elämäni ollut uskollinen ja rehellinen ja varmasti hyvä ja vastuunottava. Suhdekin on mennyt niin kuin vaimo on halunnut ja hyvä se on tietysti minustakin ollut ja voiko yksinhuoltajana ollut enempää toivoakaan, kuin että on saanut hyväluontoisen kumppanin.
No nyt hän sitten kaipaa sellaista asiaa, että tahtoisi auttaa yksinhuoltajaa ja ottaa tällaiselta lapsi viikoloppuisin kerran kuussa hoitoonsa ja minä sanon ei ja hän tyrmää, että olen tylsä tms.. Tiedätte varmaan systeemistä?.
Itse käyn vuorotöissä ja yhteiset viikonloput ovat muutoinkin joskus aika harvassa. Olenko julma tai kylmä, kun sanon, että en tahdo enää hoitaa muiden lasten asioita, vaikka kyse olisikin ihan jalomielisestä auttamisesta ja onko tietoja, kokemuksia voiko tällaisesta aiheutua harmiakin jopa auttajalle?
Kumman puolella olette?
Vastaukset 2
Vanhimmat
varmasti minun sympatiat ovat sinun puolella. Tuollainen vaatii aina molempien suostumuksen ja toisen täytyy ymmärtää jos kumppani ei sitä halua. Sama koskee minusta myös omien lapsien tekoa -eli molempien tulee asia hyväksyä muutoin koko jutulla ei ole oikea pohja.
Puhuu varmaan tukiperheenä toimimisesta, ja sen vaatii koko perheen yhteistyön. Etenkin toisen vanhemman. Jos vaimolla kova hinku auttamiseen on, löytyy varmasti tapa jolla hän voi sitä toteuttaa vetämättä sinua mukaan. Sinulla on moisesta toiminnasta täysi oikeus kieltäytyä. Auttamisen pitää lähteä vapaasta tahdosta ja halusta auttaa, ei velvollisuudesta tai pakosta. Niin minä ainakin asian ajattelen.
Toiveesi yhteisestä, kahdenkeskisestä ajasta on erittäin ymmärrettävä aikä varmasti vaimollekaan mikään kauhistus :D mutta ymmärrän hänen halunsa tehdä hyvää ja auttaa, koska hän itsekin kokee olevansa onnekas saatuaan sinusta kumppanin ja avun elämässään. Onnellinen ihminen usein haluaa antaa muillekin onnestaan. Tup tukiperhetoimintakin varmasti onnistuu niin että hän voi sitä tehdä yksittäisenä ihmisenä, vaikkapa ihan auttamassa näitä yh-vanhempia heidän kotonaan, silloin kun aikaa on. Ehdottomati hänen tulisi ajankäytössään huomioida myös sinut vähintäänkin tasavertaisesti.
***