Mies halusi erota.
Jopa tämän kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia.
En halua uskoa että olen nyt yksin (lasten kanssa).
Teen töitä kuin hullu, kotona jatkan sitä raatamista, illalla nukahdan väsyneenä sohvalle.
Siitä on nyt kulunut kuukausi, eilen sain hillittömän itkukohtauksen, tuli kuin hanasta.
En oikein uskalla ajatellakaan, että tämä on tosiaan loppu(?).
Puranko tunteeni (patoanko) tuohon hulluun työntekoon, koko aika pitää tehdä, ettei tarvitsisi ajatella?
Auttakaa. En uskalla ajatella tulevaisuutta.
Jopa tämän kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia.
En halua uskoa että olen nyt yksin (lasten kanssa).
Teen töitä kuin hullu, kotona jatkan sitä raatamista, illalla nukahdan väsyneenä sohvalle.
Siitä on nyt kulunut kuukausi, eilen sain hillittömän itkukohtauksen, tuli kuin hanasta.
En oikein uskalla ajatellakaan, että tämä on tosiaan loppu(?).
Puranko tunteeni (patoanko) tuohon hulluun työntekoon, koko aika pitää tehdä, ettei tarvitsisi ajatella?
Auttakaa. En uskalla ajatella tulevaisuutta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Elät juuri nyt on varmaan henkisesti raskainta vaihetta. Mene heti lääkärille käymään ja muista että sinulla on lapset. Helpottaa kyllä pikkuhiljaa. Kokemusta on sanoo eräs Yhmies.
Aika auttaa erosta selviämiseen, vaikka voi tässä vaiheessa kuulostaa vanhalta kliseeltä.
Kirjoitat, että "et halua uskoa olevasi nyt yksin" ja "en uskalla ajatellakaan, että tämä on tosiaan loppu" Tuo tosiasia sinun on vain hyväksyttävä ja avioerot ovat nykyaikana yleisiä!
Oma avioerosta toipumiseni alkoi, kun hyväksyin eron tosiasiana.
Miehesi elämä on nyt toisaalla ja sinun pitää alkaa rakentaa oman elämäsi tulevaisuutta.
on vain ajateltava että ansaiset parempaa kuin mitä liittosi pystyi sinulle tarjoamaan!
Lääkärissä varmasti voi käydä; nopein ja helpoin tapa voi olla työterveyshuollon kautta, jos vain mahdollista. Itse olen puoli kuukautta ajallisesti edellä prosessissa ja työterveyshuollon kautta 'ensiapua' kipuun ja tuskaan saanut.
Eroseminaaria odotellessa olen yrittänyt kirjastosta joitakin oppaita lukea: kyllä niistä vahvistuu käsitys, miten uskomattoman tuskainen kokemus ero on. Sen voi ymmärtää vain sellainen, joka on itse sen kokenut, voi olla jopa raastavampi kuin puolison kuolema.
Eron kieltämiselläkin voi olla tarkoitus, se voi olla yksi suojakeino liiallisen kivun siirtämiseen tuonnemmaksi, kunnes olet vahvistunut sen kohtaamaan. Mutta tuon kivun tunteminenkin jo antaa mahdollisuuden jatkaa eteenpäin. Rohkeasti päivä kerrallaan. Jokainen päivä eteenpäin on saavutus, josta voi olla ylpeä ja kiitollinen.
Kivun tilalle ja rinnalle tulee melko varmasti melkoista vihaa, suoranaista raivoa, joka voi kääntyä masennukseksikin ennenkuin menetyksen todella voi hyväksyä.
Hienoa olisi, jos voisit jutella kaikista tunteista ja elämäntilanteesta muutamien luotettavien ystävien kanssa. Kannattaa muutenkin uskaltaa pyytää apua käytännöllisempiinkin asioihin. Ja itke, kun itketyttää, oikein reilusti.
Voimaa näihin raastavan vaikeisiin päiviin!
kiitos viestistäsi. itse elin muutama vuosi sitten samanlaisen tilanteen. elämä oli yhtä helvettiä kun erosimme, ja syy oli minussa. en kirjoittaisi tänne jos en sitä voisi myöntää. joten kaikki jotka vetävät tästä herneen niin poistukaa. sovimme kuitenkin asiat ja nyt elämme elämämme onnelisinta aikaa. sitä samaa myös sinulle . kukaan ei uskonut että selviäisimme, mutta meillä oli luja tahto toisiimme ja taas olemme yhdessä jo pitkän aikaa. kiitos kaikille.
Terve!
Mies ilmoitti ensimmäinen kerta jo kuukausia sitten, ettei enää rakasta niin kuin ennen.Myönnän en minäkään, mut eiköhän se ole normaalia.Ollaan oltu yhdessä 7v,lapsia kaksi 6 ja 4 vuotiaat.Meillä on ollut ns.myrskyisä liitto alusta alkaen, olis kai pitänyt tajuta kauan sitten asiat.Viime vuoden lopulla mies kävi väkivaltaiseksi minua kohtaan, ennen ollut vain henkisesti väkivaltainen.En nostanut syytettä,jälkiä ei tullut(muuta kuin sisälle,syvään arpeutuneet jäljet).Mies lupasi hankkia apua, mutta sitä päivää ei ole tullut.Viinaspäissään uhkailee päättävänsä sen mihin viimeksi jäi.Ikävintä asiassa on se, että hän ei enää välitä kuuleko lapset vai ei näitä uhkailuja.Tiedän,olen tyhmä ja heikko, kun vielä olen tässä kirjoittamassa asiasta, enkä eroa ottamassa, mutta onnettominta asiassa on se, että luulen rakastavani tätä k..päätä.Olen kyllä ajatellut, että elämäni olisi helpompaa henkisesti ilman miestäni, mutta en ole uskaltanut tehdä sitä isoa päätöstä!Mitä tapahtuu, jos päätän erota!Hän on ilmoittanut tekevänsä elämästäni helvetin, jos minä jätän hänet!?sori,tästä tulikin pidempi ja vissiin sälittäväkin purkaus,ei ollut tarkoitus näåin ruveta vuodattamaan!
Itse pääsin heti eron jälkeen eroseminaariin ja siitä tulikin senhetkisen elämäni käännekohta. Seminaarissa voin turvallisesti käsitellä kaikki vaikeat tunteet; surun, vihan, erilaiset pelot, loukatun itsetunnon, luottamuksen ym. Siellä opin paljon parisuhteestani ja eheydyin. Pystyin irrottautumaan menneestä ja auttamaan myös lapsianikin erokriisissään. Moni osallistuja sanoi että seminaari pitäisi käydä ennen 1. parisuhteeseen ryhtymistä, niin antoisa se on, ja voin allekirjoittaa tuon. Nykysin olen jo ollut vuosia toimivassa parisuhteessa. Suosittelen lämpimästi, katso lisätietoja vaikkapa www.fisher.fi.