Mistähän johtuu että kaikki surutyö tehdään kerralla. Minulta on mummo kuollut viime kuun alusta, ja hautajaisetkin pidettiin mutta kun siitä järkytyksestä aloin toipua, niin meiltä kuoli pieni perheenjäsen - marsu.
Koville otti molemmat ja en tiedä kuinka pääsen näistä kaikista yli, olen melko herkkä elämän muutoksille. Molempia taivaan kotiin saattaessa koeton vain olla mieli kovana mutta kotiin takaisin kun pääsin niin alkoi itkeminen. Kuinka kauan ihmisen on luvallista surra menneitä tärkeitä ihmisiä ja perheenjäseniään? Työkykyni menettäneenä nyt vain mietin tätä asiaa onko ihan normaalia masentua kokonaan tällaisista näinkin pitkäksi aikaa?
Koville otti molemmat ja en tiedä kuinka pääsen näistä kaikista yli, olen melko herkkä elämän muutoksille. Molempia taivaan kotiin saattaessa koeton vain olla mieli kovana mutta kotiin takaisin kun pääsin niin alkoi itkeminen. Kuinka kauan ihmisen on luvallista surra menneitä tärkeitä ihmisiä ja perheenjäseniään? Työkykyni menettäneenä nyt vain mietin tätä asiaa onko ihan normaalia masentua kokonaan tällaisista näinkin pitkäksi aikaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
muu ei auta. Ikäviä asioita tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa. Kaikkiin tapahtumiin emme voi vaikuttaa. Voimme vain tai Joudumme vain ottamaan ne vastaan.
Muutama vuosi sitten olin itse lähellä kuolemaa äkillisen sairauden yllättäessä. Toivuin, mutta tie on ollut kivinen. Oletin, että kuolema ei enää olisi niin kipeä paikka, kun sitä on katsonut silmiin ja pelko on pois. Vääräs olin. Vuosi sitten jouduin luopumaan rakkaasta koirastani ja muutama kuukausi sitten lähti sen velipoika koirien taivaaseen. Olen pohjattoman surullinen ja ikävissäni. Istun joka päivä ystävieni haudalla juttelemassa. Maailma jatkaa taivaltaan, mutta minun elämäni pysähtyi. Joku päivä tästä noustaan. Nyt on vielä surun aika.
Sure sinä vaan aikasi rauhassa. Ei sopivaa aikaa voi kukaan sanoa. Toisille se on viikko, toisille vuosi. Suru ei poistu, se vain muuttaa muotoaan.
kuin marsunkin kuolemiset kuuluvat tähän mitä kutsutaan elämäksi. Kaikki menee näin, sen on jokainen tiennyt aina syntymästään asti, että kerran täältä lähtee kaikki. Näihin elämänlakeihin ei omat haluamiset auta, joten ota kasvuna ja viisautena, äläkä valita sellaisesta mikä on jokaisen osa.
Sitä minäkin ihmettelen. Kun ei se suru lopu koskaan, aina sitä vaan ikävöi ja suree.
Itse olen menettänyt mummoni, koirani ja nyt varmaan äitini. Alkaa olemaan toivo ihan loppu ja itsekin tässä hautaan joutaisi koska ei siitä työstäkään mitään näin surkeena tule.
Otan osaa suruusi. Itse oppinut jo jotenkin käsittelemään mutta takaraivossa raksuttaa vielä niin paljon, että ei täetä työmaailmaan kyllä päästä. Tosi harmi, mutta elämä on aikalailla perseestä jos sen noin niinkuin rumasti suoraan ilmaisee...
no voi vittu, vai kuoli teiltä marsu!!!
oliko tekstisi provo, oli tai ei sen loukkaava kaikkia niitä kohtaan jotka ova elämässä oikeasti kokeneet surua