Olen elänyt avoliitossa pari vuotta ja en vieläkään tiedä haluanko vaiko en.
Punnitsen joka viikko erotakko vaiko ei.
Kumppanissa on hyviä puolia paljon, mutta samoin huonoja. Miten ihmeessä pääsisin jotenkin selville mitä oikein haluan?
Punnitsen joka viikko erotakko vaiko ei.
Kumppanissa on hyviä puolia paljon, mutta samoin huonoja. Miten ihmeessä pääsisin jotenkin selville mitä oikein haluan?
Vastaukset 17
Vanhimmat
sitten et rakasta sitä toista osapuolta, niin yksinkertaista se on.
Asian tekee hankalaksi se, että en yleensäkään
rakastu. Mitä rakkaus on, tunnen hellyyttä ja kiintymystä mutten ole koskaan ollut häneen rakastunut.
mulla sama kesti 3 vuotta ja vasta eron myötä ymmärsin, kuinka tärkeää on täydellinen henkinen sitoutuminen puolisoon. Kyllä sen toinen aistii jos olet koko ajan toinen jalka oven välissä, sanoit asiasta ääneen tai et. Mitä näet kun katsot häntä? Näetkö hänet lapsesi vanhempana, kumppaninasi vanhuksena kiikkutuolissa? Jos silloinkin epäiröit, niin kyllä taidat vaan olla väärän ihmisen kanssa. Kun rakastaa niin ajatuskin erosta (kuvittele esim. jos saisit tietää toisen uskottomuudesta) tekee kipeää. Et voi tehdä elämän isoja valintoja järjellä, ne tehdään sydämellä. Se sinut johtaa ennemmin tai myöhemmin, jopa pakottamalla valinnantekoon. Näin kävi itsellenikin ja yksin jatketaan, eheämpänä ja oppineena, sydän säröillä ja usko koeteltuna. Mutta tämä on elämää. Aina täytyy olla itselleen rehellinen. Silloin toisellakin on hyvä olla rinnallasi.
Uskon kuitenkin, että ero satuttaisi ja ikävöisin hänen tiettyjä puoliaan. Helpottunut olisin ettei tarvitsisi kestää toisia puolia.
Mieti mitä ne huonot puolet on? Voiko ongelmillenne tehdä jotain vai ei? Ja onko ne asioita joiden kanssa voit hyvin elää vai ei?
Jos todella joka viikko harkitset eroa niin vaikuttaa, että kumppanisi ei ole sinulle oikea ja tulette eroamaan ennen pitkää. On väärin kumppaniasi kohtaan, jos hän ei edes tiedä mitä ajattelet. Ja voi luulla, että teillä menee hyvin. Vai oletko kertonut ajatuksistasi?
Ei kannata pitkittää asiaa enää enempää.
Ratkaisu on se, että todennäköisesti joudut eroamaan. Ainoastaan yksin ollessasi sinulla on mahdollisuus kehittyä omaksi itseksesi. Parisuhde ajaa symbioosiin, jota et nyt halua. On tutustuttava itseensä.
Olen elänyt pitkään yksin ennen tätä suhdetta joten osaan hyvin elää yksin, siitä ei ole kyse.
En koe eläväni symbioosissa.
SOsiaalinen eläin kasvaa muiden joukossa.
Kaikissa on hyviä ja huonoja puolia. Täydellistä ei ole olemassakaan.
Jos kestät kumppanisi huonoja puolia, älä turhaan vaihda. Saatat joutua ojasta allikkoon.
Juuri siksi en ole vielä eronnutkaan koska tiedostan sen, että tod.näköisesti seuraavassa suhteessa mättäisi sitten joku muu asia.
Ehkäpä tässä suren sitä, että sitä unelmien kumppania ei sitten taida ollakkaan.
Tosin tunnen ihmisiä jotka sopivat kumppaniensa kanssa todella hyvin yhteen.
Mutta tässä shteessa on niin paljon hyvää, että surisin kyllä menetystä.
Parempi tämä suhde kuin täysin yksin eläminen.
Eihän se varmaa ole löytyisikö sopivampaa edes.
Hei hei tuo on aika raakaa sitä toista kohtaan... seki vois jatkaa elämää. kyl se susta yli pääsee, pistä omalle kohalle haluaisikko et sulle kerrottais tollasest.summa sum maarum:kerrot kumpanilles tunteistas jos yhtään arvostat sitä!
Olen kertonut, mutta nyt olen päättänyt etten kiusaahäntä enää jahkailullani vaan eroan jos eroan enkä kiusaa häntä epävarmuudellani.
Ehkä käyn tässä jonkinlaista surutyötä siitä, että en sitten saanutkaan sitä unelmieni kumppania.
Tässä ihmisessä o oikeasti hienoja piirteitä, mutta haaveilin aina toisenlaisesta ihmisestä jonka kanssa jakaisin elämäni.
Itse elän vastaavassa suhteessa toisena osapuolena ja voin sanoa, että se on todella raastavaa! Olen yrittänyt antaa kumppanilleni aikaa miettiä mitä hän haluaa, onhan hän ensimmäisessä vakavassa parisuhteessaan, mutta nyt alkaa tuntua, etten enää jaksa tätä jatkuvaa epävarmuutta. Välillä hän vakuuttaa, kuinka haluaa kanssani yhteisen tulevaisuuden, mutta toisena hetkenä on taas täysin eri mieltä. Olen pohtinut itsekin asiaa pääni puhki ja kun hänelle ehdotin, että ehkä on sitten parempi erota, hän yllättyi ja kertoi, kuinka paljon hän haluaakin olla juuri minun kanssani! Kuitenkin hän jahkailee asioita ja haluaa aikaa miettiä. En tiedä, mitä pitäisi tehdä... Rakastan häntä todella paljon ja haluaisin hänen kanssaan yhteisen elämän, mutta miten voin koskaan luottaa että hän on tosissaan kanssani? Sinulle voin antaa vain neuvon, että tee päätöksesi mahdollisimman pian, ettet satuta toista enää yhtään enempää.
Olen nyt päättänyt, että olen hänen kanssaan koska nämä huonot puolensa eivät ole tahallisia piirteitä ja yritää oikeasti ottaa minut huomioon.
Kun hänellä on tämä asenne jaksan.
Itse ilmaisin heti alussa, että en ole mitenkään hirveän rakastunut. Hän lähti tietoisena epävarmuudestani suhteeseen.
Olin rehellinen enkä mitenkään kaunistellut asioita.
Sinulle sanoisin, että lähde jos et kestä epävarmaa kumppania. Hän saattaa olla sitä pitkään.
Itse ajattelen, että syy miksi minä olen sitä on se, etten yleensäkään ole ihastuvaa sorttia, näen ihmiset realistisesti. Suurinosahan näkee toisen ensin ruusunpunaisten lasien lävitse.
Kumppansi voi olla samanlainen, ettei luota hetken tunteisiin.
Tod. näköisesti hän kuitenkin tykkää sinusta koska säikähti lähtöäsi.
Voisit ottaa iste etäisyyttä hiukan ja sanoa, että mieti rauhassa.
Se voisi saada hänet todella näkemään etäältä hyvät puolesi.
Kaiketi meitä on muitakin jotka ovat ehkä aikuistumassa sen suhteen, että se joku haavekuvien kumppani on vain haavekuva.
rakastatko kumppaniasi? jos et ole koskaan ollut varsinaisesti rakastunut, niin miksi yleensäkään lähdit hänen kanssaan suhteeseen? tavan vuoksi? sen takia että kun "kuuluu seurustella"? onkohan kumppanisi kunnolla ymmärtänyt asian?
Siis ajatteletko jotenkin että nyt uhraudut ja jäät koska hän ei ole vain niin rakastettava noiden ko.luonteenpiirteidensä vuoksi. Ehkä totuus on vain se että SINÄ et rakasta häntä enää ja jollekin toiselle hän olisi täydellinen mies.
Miten voit pyyhkiä oman aiheuttamasi epävarmuuden ja kärsimyksen sanomalla,että "ehkä minä nyt siedän häntä kun on hänessä niitä hyviäkin puolia"?Tajuatko että se syö miestä jos A)tiedät että toinen ei ole varma tunteistaan ja B)se syö vielä enemmän jos ajattelet että se johtuisi jotenkin sinun huonoista piirteistäsi..? Joskus rohkeutta on myös ajatella toisen parasta myös!!
Olen seurustellut mieheni kanssa pari kuukautta vajaa 4v (asunut avoliitossa 2kk seurustelun alusta lähtien) ja paininut tunteideni kanssa 1v..
Ensimmäiset 2½v oli ihanaa aikaa ja tiesin rakastavani,tunsin sen.
Mutta nyt viimisen vuoden verran musta on alakanut tuntua ettei mulla ole enään "sitä" tunnetta ja olen sen kertonut miehelleni monesti ja ihan ekoista tunteista lähtien...
Välillä tuntuu siltä ettei enään ole mitään syytä jatkaa ja toisinaan miksi haluaisin jättää miehen joka todella on lähes täydellinen vain siksi etten tunne sitä kohtaan enään muuta kuin sen mitä voisin tuntea kun olen ystävä jonkun kanssa.
Mieheni kanta asiaan on että kyllä musta joskus vielä tulee onnellinen ja saan tunteeni takaisin, eli hän ei halua erota.
Olen kerran ollut kassit valmiina eteisessä ja juuri lähdössä ja ukko on tullut kotiin ja olen sanonut ettei enään tule mitään.. pieni keskutelu ja olin taas samassa pisteessä kuin ennenkin.. miettimässä mitä haluan...
Miksi on rakastanut ennen ja enää ei ole sitä? mihin se voi vaan kadota?
Nyt uutena asiana on tullut se että tulin paksuksi, tämä yllätyksenä (menossa rv13, en aijo tehdä aborttia)...
Olen enemmän sekaisin...