miehen

ensin haukut minut selän takana, että ei kiinnosta. Nyt vuosia myöhemmin ilahdut minut nähdessäni, haluat seuraani, katsot kaipaavasti..ja ai niin, olenhan nyt varattu. Mitä logiikkaa mieheltä..
4193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niin että nainen on ainoo joka saa muuttaa mielipidettään...

Joskus poikien on vaan esitettävä kovaa jätkää, joidenki asioiden kustannuksella. Prioriteetit muuttuvat pojista kasvaa miehiä ja vasta sillon ymmärtää mitä onkaa tullu tehtyä. Asialle ei voi enää mitään, sillä ylpeys ei anna periks myöntää omia virheitään ja tuskin siekää kääntäsit sit kelkkaas vaan yhden anteekspyynnön takia.

Äänestä

että ihmiset puhuu paskaa. Ne oikeesti pahimmillaan tekee sitä niin ahkerasti, että saa kenen tahansa ihmisten välit solmuun ja sotkuisiksi. Eli tuossakin sopassa on voinut olla muutama muukin lusikka teidän lisäksenne hämmentämässä.

Toiseksi, niinkuin Fredukin jo sanoi, niin aikaa kun kuluu niin asioihin voi suhtautua ihan eri lailla.

Äänestä

kenties, että on lähtenyt soitellen sotaan eikä parempaa ole tarttunut matkaan kaikista niistä vuosista juoksuhaudoissa. Nyt jo voisi palata maailmalta kotiin sen luokse, joka aiemmin välitti.

Oletko täysin varma siitä, että mies on haukkunut selän takana? Ihan siis täysin varma, yhtä varma kuin nimestäsi? Nimittäin ulkopuoliset ihmiset osaa olla vittumaisia toisilleen ja osaavat olla eteviä säveltäjiä. Kerro nyt vielä että miten teidän juttu, tai "juttu", aiemmin lopahti? Ei kai vaan sen tähden jotta "mies oli haukkunut sinua selkäsi takia"? Eihän?

Äänestä
  • aina tuntuu olevan se "joku", jolla on joko oma lehmä ojassa tai muuten vaan ei kestä toisten onnea, vaan on pakko jollain lailla laittaa kapuloita rattaisiin. Vaikka sitten selän takana juoruilemalla tai keksimällä valheita. Noitakin pystyy tekemään niin monin eri tavoin. Sellainen ihminen on varmaan itse epäonnistunut jossain, eikä kateellisuuttaan tai katkeruuttaan toivo muillekaan onnea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


logiikkaaa? kirjoitti:

ensin haukut minut selän takana, että ei kiinnosta. Nyt vuosia myöhemmin ilahdut minut nähdessäni, haluat seuraani, katsot kaipaavasti..ja ai niin, olenhan nyt varattu. Mitä logiikkaa mieheltä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu