Enpä usko että täällä on monellakaan vastaavanlaista ongelmaa...(täällä kun niin usein vain puhutaan siitä, että "olen varma, että puolisoni pettää minua" tms...)
Olen jo vuodesta 1998 tietynlaisessa on-off -suhteessa, eli välillä ollaan oltu tiiviimmin yhdessä, välillä ei...(= suhde melkein katkolla)
Tässä on ollut niin PALJON kaikenlaista, että voisi varmaan romaanin kirjoittaa...yritän tiivistää...
Alunperin oli tämä tilanne: minä (= lapseton) ja leskimies LAPSINEEN
NYT on: minä ja leskimies, jolta kuoli yksi lapsi viime syksynä...
Eli: Koko SUURIN syy siihen, miksi vaiheessa x olin tumppaamassa koko miehen, oli se, että en kestänyt sitä "lapsi-kuviota"...(koin olevani jotenkin "listan viimeinen"...tms...)
Ja NYT sitten koen olevani lohduttajan/hoitajan roolissa, koska hänen nuorin lapsensa kuoli viime syksynä ja tunnen AITOA myötäsääliä häntä kohtaan...
Lisäksi hänen OMA terveytensä "repesi" siinä määrin (en jaksa mennä yksityiskohtiin), että hän ei ole pystynyt tekemään töitä moneen kuukauteen...
No kuka lähti apuihin...? MINÄ...koska kuitenkin (kaikesta huolimatta ja sen johdosta) VÄLITÄN hänestä...!
Sanoin aina itselleni, että "tulen välittämään tästä miehestä VÄHINTÄÄN ystävänä, pysyimme me yhdessä tai emme..."...
No nyt sitten ollaan tässä tilanteessa, että en tiedä, mitä tekisin oman elämäni kanssa...
Mies on ollut viime aikoina (ja jo pitemmän aikaa) kärttyinen ja kritisoiva...tottakai hänellä on SYYNSÄ kiukutteluun, mutta itse kai kaipaisin joustavampaa ja "helpompaa" elämää...
Joskus tuntuu siltä, että en kaipaa parisuhdetta ollenkaan...olen niin väsynyt parisuhteen mukana tuomiin stresseihin...kun omassa elämässä on ihan tarpeeksi stressiä...
En tiedä...sanokaa te jotain, jos on jotain järkevää sanottavaa..
Koen olevani osittain hyväksikäytetty tässä "kuviossa"...toisaalta välitän paljon ystävästäni...
Olen jo vuodesta 1998 tietynlaisessa on-off -suhteessa, eli välillä ollaan oltu tiiviimmin yhdessä, välillä ei...(= suhde melkein katkolla)
Tässä on ollut niin PALJON kaikenlaista, että voisi varmaan romaanin kirjoittaa...yritän tiivistää...
Alunperin oli tämä tilanne: minä (= lapseton) ja leskimies LAPSINEEN
NYT on: minä ja leskimies, jolta kuoli yksi lapsi viime syksynä...
Eli: Koko SUURIN syy siihen, miksi vaiheessa x olin tumppaamassa koko miehen, oli se, että en kestänyt sitä "lapsi-kuviota"...(koin olevani jotenkin "listan viimeinen"...tms...)
Ja NYT sitten koen olevani lohduttajan/hoitajan roolissa, koska hänen nuorin lapsensa kuoli viime syksynä ja tunnen AITOA myötäsääliä häntä kohtaan...
Lisäksi hänen OMA terveytensä "repesi" siinä määrin (en jaksa mennä yksityiskohtiin), että hän ei ole pystynyt tekemään töitä moneen kuukauteen...
No kuka lähti apuihin...? MINÄ...koska kuitenkin (kaikesta huolimatta ja sen johdosta) VÄLITÄN hänestä...!
Sanoin aina itselleni, että "tulen välittämään tästä miehestä VÄHINTÄÄN ystävänä, pysyimme me yhdessä tai emme..."...
No nyt sitten ollaan tässä tilanteessa, että en tiedä, mitä tekisin oman elämäni kanssa...
Mies on ollut viime aikoina (ja jo pitemmän aikaa) kärttyinen ja kritisoiva...tottakai hänellä on SYYNSÄ kiukutteluun, mutta itse kai kaipaisin joustavampaa ja "helpompaa" elämää...
Joskus tuntuu siltä, että en kaipaa parisuhdetta ollenkaan...olen niin väsynyt parisuhteen mukana tuomiin stresseihin...kun omassa elämässä on ihan tarpeeksi stressiä...
En tiedä...sanokaa te jotain, jos on jotain järkevää sanottavaa..
Koen olevani osittain hyväksikäytetty tässä "kuviossa"...toisaalta välitän paljon ystävästäni...
Vastaukset 4
Vanhimmat
riitä.....Ei mies tule kiittämään ja kumartamaan antamaasi tukea ja rakkauttasi.
Oletko kertonut hänelle miten koet suhteenne? Jos olet niin olet silloin varmasti myös tehnyt kaikkesi ja on aika vaihtaa vaihdetta silloin. Jos et niin aloitahan urakka ja katso mitä hedelmää se kantaa.
"mikään ei riitä",, stressiä on aina koko elämä.
Suhde stressaa kun onkin se suhde sitä varten että, saa siltä vaatia ja odottaa sekä jopa pakoittaa juuri apua siihen stressiin mikä tulee elämästä ja työstä ym sinua itseäsi kohtaan. Helpoin :SYLLIINEN ON AINA SIINÄ TAPUKSESSA Mies!!!! eli suhde kumppani.
Kirjoituksestasi paljastuu se tavallinen itsensä hyväksi ja jopa täydelliseksi tekeminen ja sitten saada mukaan muita ajattelemaan esitetyllä tavalla?
Kun mies tai nainen voidaan ajatella "tumpata" tai ym on arvovalinnat kovin pintakeskeisiä ja tarvitsee koiran , kännykän, purulelun, tai vastaavan mutta ei ansiatse ihmistä "kohteekseen".
ei myös ole ketään kohtaan (kirjoittajaakaan) oikein että, elämän ym kiemuroita ajatellaan, käsitellään ja muka kasvetaan tai että viisastuttaisiin arvostamaan omaa tai toisten elämän ja ihmisyyden arvoa. Suhdekumppanina tai edes muutoinkaan.
Leskimies, jonka lapsi on vielä kuollut. Siinä on niin paljon menetyksiä, enemmän kuolemaa kuin yhden miehen kohdalle on kohtuullista.
Lapsen ja vanhemman välinen rakkaus on niin voimakas, että sen tajuaminen on lapsettomalle vaikeaa. En minäkään tajunnut ennen omien lasten syntymää. Sen suhteen tasolle vaan ei kahden aikuisen aikuisiällä alkanut ihmissuhde pysty kehittymään. Se fakta on hyväksyttävä. Vaikka ehkä olit aikuisista tärkein, niin lapset ajavat kaiken edelle. Toki sinulla on oikeus "saada osasi", eli jos koet jatkuvasti jääneesi viimeiseksi, kannattaa siitä toiselle puhua.
Lapsen kuolema on niin iso juttu, että siitä toipumiseen voi mennä useampi vuosi. Toki suurin akuutti hätä vuodessa yleensä pitäisi hälvetä. Mutta kokonaisuudessaan asian käsittely vie aikaa. Eli jos mies muuten tuntuu hyvältä, niin kannattaa malttaa ja yrittää jaksaa että hän ehtii käsitellä asiaa. Kehitystä pitää toki tapahtua, eikä kannata alistua hyväksikäytetyksi olkapääksi.
Et sitä kirjoituksessasi suoraan sano, mutta siitä välittyy läpi oma väsymyksesi tai stressisi. Mitenkähän on oma elämänhallintasi. Millaisessa tasapainossa on oma elämäsi suhteen ulkopuolella? Ja mikä on sinun roolisi suhteeessa, onko se muutakin kuin auttaja ja lohduttaja tms.?
Omassa suhteessani puolisolla on ollut paljon vaikeuksia. Olen yrittänyt parhaani mukaan tukea ja auttaa. Mutta jossain vaiheessa tulee raja vastaan, jolloin kyllästyn. En halua alkaa kokpäiäviseksi tukikepiksi ja kodinkoneeksi. Hänellä on tapana tehdä itsestään uhri ja repiä säälilllä muut auttamaan. Olen kuvion oppinut ja nykyään osaan rajoittaa hänen minuun tukeutumista. Muuten menisi oma elämä kankkulan kaivoon myös. Yllättäen rajan vetämisestä ei tullutkaan katastrofia vaan hän ottaa nykyään enemmän vastuuta itsestään ja omista tekemisistä. Teillä voi olla toinen tilanne, mutta meillä kyse oli lopulta toisen tukeutumisesta toiseen. Nykyään meillä on jonkinlainen tasapaino tuen ja itsenäisyyden välillä.
"Omassa suhteessani puolisolla on ollut paljon vaikeuksia. Olen yrittänyt parhaani mukaan tukea ja auttaa. Mutta jossain vaiheessa tulee raja vastaan, jolloin kyllästyn. En halua alkaa kokpäiäviseksi tukikepiksi ja kodinkoneeksi. Hänellä on tapana tehdä itsestään uhri ja repiä säälilllä muut auttamaan. Olen kuvion oppinut ja nykyään osaan rajoittaa hänen minuun tukeutumista. Muuten menisi oma elämä kankkulan kaivoon myös. Yllättäen rajan vetämisestä ei tullutkaan katastrofia vaan hän ottaa nykyään enemmän vastuuta itsestään ja omista tekemisistä."
Joo, pisti silmään tuo sana "kodinkone"...jep - minähän se siivooja ja pesijä tässä kuviossa olen...(Toisaalta hänen tämänhetkinen terveyden/sairaudentilansa estää sen, että hän voisi siivota itse paljoakaan...)
Mutta...periaatteessa hän on muutenkin aika vanhoillinen tämän asian suhteen ja itse asiassa teen vielä tuon kaiken ihan MIELELLÄNI, jos vain omat energiavarat riittävät...
Viime aikoina on vain ollut niin kummallisen väsynyt olo...itsekin jouduin vähän aikaa sitten toipumaan eräästä viruksesta, minulla on jotenkin peruslevoton olo/vaikeuksia keskittyä...
Tiedän, että pystyn keskittymään tekemisiini (kuten työhöni = free lance) paremmin, jos olen "omissa oloissani", mikä ei ole tässä kuviossa mahdollista...
Kai tämä osittain on omaa saamattomuutta, mutta toisaalta on tässä jotain muutakin...ihminen on kuitenkin vain rajallinen olento kaikessa suhteessa...
Ja jos nyt jättäisin miehen, tuntisin suurta syyllisyydentunnetta asiasta...lisäksi välitän hänestä aidosti, mikä tietysti on jo ennenkin tehnyt lähdöstä vaikeaa, vaikkei "kuvio" paras mahdollinen minun kannaltani ole ollutkaan...
No nyt taidan jo toistaa itseäni...
Kiitos kommenteistasi...