Olen ollut pitkän suhteen jälkeen sinkkuna noin vuoden. Koen, että olen jo kypsä uuteen suhteeseen, entiset jutut on jäänyt taakse ja olen sinut menneisyyden ja itseni kanssa. Ongelma on se, että en tahdo millään löytää seurustelukumppania. En notku baareissa, nettitreffikokeilut lähinnä olleet katastrofeja jne. eli toisin sanoen treffikumppani ollutkin jotain iha muuta, mitä on sanonut olevansa.. Ei ulkoisesti, vaan muuten. Yksi oli mm. varattu, kertoi vasta tapaamispaikalla, ettei voi mennä kahvilaan, ettei vaimon tutut vaan näe. just näin...valehdellut siis päin naamaa minulle siviilisäätynsä.
Olen ihan tavallinen suomalainen nainen, ei mikään kaunotar, mutta ilkeen minä liikkua kylillä. Painoa on liikaa, mutta en minä takuulla ainoa ylipainoinen ole. Olen huumorintajuinen, enkä mikään tyhjännipottaja. en ole takertumassa keneenkään, haluan vaan saada aikuista seuraa, kiire pesänrakentamiseen ei ole..
Missä se tökkii oikein?
Olen ihan tavallinen suomalainen nainen, ei mikään kaunotar, mutta ilkeen minä liikkua kylillä. Painoa on liikaa, mutta en minä takuulla ainoa ylipainoinen ole. Olen huumorintajuinen, enkä mikään tyhjännipottaja. en ole takertumassa keneenkään, haluan vaan saada aikuista seuraa, kiire pesänrakentamiseen ei ole..
Missä se tökkii oikein?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja kysyt, missä tökkii?
Niin ymmärsin.
Myös se kertoo aika paljon liikapainostasi, jos myönnät sen itsekin. Kyse ei selvästikään ole parista kilosta.
Ajattelet asioita liikaa. Laihduta ja palaa astialle uudelleen.
MInä en jaksa oikeasti uskoa, että kyse on pelkästään painosta.. Meitä ylipainoisia kun on muitakin ja suuri osa onnellisesti parisuhteessa, mutta kiitän näkökulmasta...
Joo-o.
Mutta, miten moni onnistuu aloittamaan itselleen rittävän laadukkaan suhteen. Kun, painoa liikaa?
Jos paino on ollut suhteen alussa kohdallaan ja suhde kestänyt vuosikaudet. On ymmärrettävää, että suhdetta ei pistetä heti poikki. Tämän vuoksi näet ylipainoisia, jotka elävät parisuhteessa.
Väitteen kärki on: Ylipainoisena voi olla vaikeaa / hyvin haastavaa löytää potentiaalista kumppania, joka olisi sinusta kiinnostunut as you are today.
Laihduttaminen muuttaa tilannetta.
Myös Kimi Räikkösen auto pääsee todennäköisemmin paalupaikalle, kun kaikki ylipaino on pois (tankki lähes tyhjä). Siltikään se ei ole 100% varmaa, mutta todennäköistä.
itse elin 10v suhteessa, jonka alkaessa olin painavempi kuin suhteen loppuessa, joten en jaksa uskoa, että kaikki on kiinni vain minun painosta.
..vähän siitä kuinka ylipainoinen olet. Hyvin suuri ylipaino viestittää epäterveellisistä elämäntavoista tai siitä, ettei pidä itsestään huolta. Sellainen "normaali" vaikuttaa kyllä ensivaikutelmaan, mutta sen voi korvata muila avuilla, kuten iloisuudella, hynyllä ja puhetaidoilla.
Älä suotta heitä toivoasi nettideittailussa. Kyllä siellä kivoja miehiä on. Rehellisillä vaan on usein vähemmän houkutteleva profiili eikä niitä siksi tule valittua kiinnostavampien ilmoitusten joukosta. Yritäpä seuraavaksi enemmän arvioida tätä puolta.
Tsemppiä sinulle!
Eli miehet EI VOI VALITTAA naisen ylipainosta, koska vain n. 40 % naisista on ylipainoisia, ja miehistä jo yli 50 %.
Miehet on läskimpiä. Eli - siinä samalla menee oikeus valittaa ja valikoida kun itse on pahemmassa jamassa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Stm Nuorten miesten elämän riskit viina ja ylipaino/1135219584190
ja lisää
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomalaiset keskimäärin ylipainoisia kaikilla alueilla/1135224137096
Erityisesti se on näiden maalaistollojen ansiota. Tuosta kartastakin näkee, että missä on suuri kaupunki niin siellä on selkeästi vähemmän ylipainoisia. Jos tarkasteltaisiin vielä nuoria kaupunkilaisia, niin mitään ylipaino-ongelmaa ei olisi. Kyseessä on siis keski-ikäisten, maalla asuvien ja erityisesti miesten ongelma.
Aikuinen (35-45?) mies on yleensä a)varattu
b)petetty/jätetty(katkera)
c)menee niin lujaa ettei tavallinen naisimmeinen pysy perässä
myös pitkään elänyt parisuhteessa. Nyt olen yksin ja yksinäinen. Olen ihan hauskannäköinen, ei ylipainoa, mutta silti miestä ei vaan ole löytynyt. Toki en ole varsinaisesti miestä "hakenut", mutta toivoisin kumppania kuitenkin. En käy kapakoissa ja muutenkin liikun vähän, joten ei tietysti voi oikein valittaa, että ei ole ketään. Ongelmani lieneekin, miten päästä tutustumaan, mutta en usko kapakasta löytyvän. Kiitän vinkistä, jos joku osaa neuvoa.