Oikeasti kyvyttömät miehet

"Mutta ainakin minun ja käsittääkseni monen muunkin naisen kohdalla suurin turn-off on mies, joka ei ole kiinnostunut mistään, ei tee mitään, ei harrasta mitään... Sellaisen olmin kanssa keskustelu on vaikeaa. Sen sijaan mies, joka on innostunut jostakin, on kiinnostava.

Mielestäni ei ole persoonallisuuden muuttamista, jos opettelee tuomaan ajatuksiaan esiin. Tosin ensin pitää olla niitä ajatuksia, ja tämä vaatii sitä itsensä kehittämistä. Mutta kai nyt jokaisella edes jokin kiinnostuksen kohde on? Jos joka ilta lyssähtää sohvan ääreen ja turtana tuijottaa kuvavirtaa osaamatta edes siitä sanoa mitään, niin onko kummakaan, ettei kukaan halua istua vieressä sillä sohvalla?"

Siis luulisi juuri tämän minkään tekemättömyyden ja kiinnostuksen kohteiden puutteen aiheuttaman keskustelukyvyttömyyden olevan se joka ajaa niitä naisia pois luotasi.

Ihmetyttää nämä AT jorinat kun kaverit on kuulemma normaalin näköisiä, käyvät ulkona ja baareissa, jutun juurta riittää ja uskaltavat - ainakin humalassa - keskustella naisten kanssa. Jos kaikella tällä ei onnistu oman tasoistaan naista iskemään edes kerran 10 vuodessa, niin HUH HUH! Saa olla aikamoinen imbesilli.

Keskustelukyvyttömillä on asiat oikeasti huonosti.
191625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Ihmetyttää nämä AT jorinat kun kaverit on kuulemma normaalin näköisiä, käyvät ulkona ja baareissa, jutun juurta riittää ja uskaltavat - ainakin humalassa - keskustella naisten kanssa. Jos kaikella tällä ei onnistu oman tasoistaan naista iskemään edes kerran 10 vuodessa, niin HUH HUH! Saa olla aikamoinen imbesilli."

En ole älyllisesti vammainen, mutta aika pahasti sosiaalisesti. Osaan puhua ja ihan selvinpäin, mutta naisiin tutustuminen seurustelu- tai seksimielessä on toisille todella vaikeaa. Nuorena kun olet liian kauan ujo ja yksinäinen, niin vanhana olet henkisesti kusessa.

Kaksi esimerkkitarinaa: kanadalainen sinkkunainen ja suomalainen sinkkumies.

http://www.iltalehti.fi/viihde/200808048049207_vi.shtml

http://www.city.fi/artikkeli/Selibaatti/1760/

Äänestä
  • Osaat kuitenkin ilmaista itseäsi kirjoittamalla. Oletko yrittänyt löytää naisseuraa netin kautta? Tiedän, että se on pirullisen vaikeaa, kun miestarjonta ylittää niin suuresti naistarjonnan, mutta ujommalle ihmiselle kuitenkin varmaan se helpompi keino on tutustua kirjoittamalla...

    Varmasti ujoudesta ylipääseminen on vaikeaa, mutta toisaalta puhumaan oppii vain puhumalla. Kuinka helppoa/vaikeaa sinun on puhua naisten kanssa noin yleensä? (Muutoin kuin seurustelu-/seksimielessä.)
    Tämäkin neuvo on annettu jo 1001 kertaa, mutta sanonpa taas: te, jotka koette olevanne sosiaalisesti rajoittuneita, hankkikaa harrastus, jonka parissa on molempia sukupuolia. Silloin on luonnollista keskustella harrastukseen liittyvistä asioista myös paikalla olevien naisten kanssa, ja vaikkei itselle seuraa siitä joukosta löytyisikään, niin kaikki keskustelu käy harjoittelusta tulevia treffitilanteita varten.

    Äänestä

Ensi kerralla siellä baarissa nappaat vaan tytön käden omaan kouraasi lyhyen juttelun jälkeen. Ja työnnät munasi sen suuhun.

"3. Yksin olemisen syy lopulta

Olen ainakin itse päätynyt siihen, että suurin
syy yksin olemiseen ei ollut sosiaalisuuden
puute tai ulkonäköni, vaan se että en tajunnut
sosiaalisen pelin sääntöjä. Suurin sääntö on,
että nainen ei tee KOSKAAN aloitetta. Eli jos
mies ei tee koskaan aloitetta, mitään ei tapahdu.
Tässäkin ne kuukausien "seurustelut" ilman
seksiä ovat juuri tätä. Itsellänikin kun sain
netitse treffeille pyydettyä naisia, ne eivät
edistyneet kun en vaan uskaltanut tehdä aloitetta. Sittemmin tajusin vaan edetä - ottaa
kädestä kiinni leffassa, suudella, kämpillä edetä
seksiin asti. Itse asiassa, kirosin itseäni
ja paljon, kun tajusin että lähes kaikki
aiemmatkin useaan treffiin kestäneet jutut
olivat stopanneet siihen, etten tehnyt aloitetta
fyysiseen kanssakäymiseen. Summa summarum:
se on vaan miehen pakko potkia itsensä tekemään
aloitteita asioihin, tai mitään ei koskaan
tapahdu - nainen olettaa, ettei mies ole
kiinnostunut kuin kaverina, jos ei tee aloitetta
fyysiseen kanssakäymiseen."

Äänestä
  • ... mutta en nyt ihan noin suoraa lähestymistä kenellekään suosittelisi, että heti munaa suuhun (vasta sitten kun pääsee sinne kämpille asti).
    Lainaanpa tähän oman tekstini aikaisemmasta viestiketjusta:

    Herrasmiesmäisyys on sinänsä hyvä piirre, mutta herrasmieskin voi olla tosi monella tavoin. Itse kun olen aina viehättynyt niistä ujoista nörttipojista, olen usein törmännyt juurikin tähän ongelmaan: treffeillä minulla on tunne, kuin olisin miehen mielestä suunnilleen yhtä eroottisesti kiehtova kuin mummunharmaa villasukka. Ilmassa ei ole kipinää, kemiaa tai millä nimellä sitä nyt sitten haluaakaan kutsua, tai se vaikuttaa yksipuoliselta, että minä olen ainut kiinnostunut. Ja kun mies kohtelee minua kuin epäseksuaalista olentoa -- kaveria -- niin vedän siitä johtopäätöksen, että ollaan sitten kavereita. Jos myöhemmin käy ilmi, että hän olisikin ollut kiinnostunut muussa mielessä, niin siinä vaiheessa olen ehtinyt jo lukita oven suhteen mahdollisuudelta, ja varmuuden vuoksi vielä pultannut sen kiinni ja muurannut umpeen. Siinä vaiheessa jäljellä on vain kaverivaihtoehto.

    Tosin nämä kokemukset ovat edellisiltä sinkkuilukausilta ja nykyisin kokemuksesta viisastuneena olen päättänyt tehdä siten, että jos yhtään arvelen ilmassa olevan kipinää, niin otan vaikka miestä niskasta kiinni ja pussaan suoraan suulle. Siinä sen luulisi selviävän, onko kemiaa hänenkin puolellaan vaiko pelkästään minun.

    Summa summarum: On tosi mukavaa, ettei tarvitse treffeillä kuulla "mennäänks paneen"-heittoja tai jakaa litsareita, kun äijä käy suoraan rinnuksiin kiinni, MUTTA olisi silti ihan kiva tuntea olevansa nainen ja haluttava. Tässä on niiden fiksujen mutta ujojen miesten akilleen kantapää naisiin tutustuessa.

    Äänestä

  • Emma kirjoitti:

    ... mutta en nyt ihan noin suoraa lähestymistä kenellekään suosittelisi, että heti munaa suuhun (vasta sitten kun pääsee sinne kämpille asti).

    voit olla sen nörttipojan mielestä hyvinkin haluttava. Se nörttipoika voi hyvinkin illalla tumputella ajatellen sinua. Mutta koska hän on psyykkinen naisasialuuseri niin hän ei pysty ilmaisemaan seksuaalista kiinostustaan sinuun ja koska hän on estynyt niin hän näyttelee, että hänellä ei ole haluja sinua kohtaan vaikka ne voivat olla hyvinkin kovat.

    Naisen on siis alettava ymmärtää, että ulospäin täysin kylmä ja antiseksuaalinen mies voi omata ja omaakin kovat seksihalut juuri sinua kyseistä naista kohtaan. Se näennäinen haluttomuus on juuri sitä psyykkistä naisasialuuserismia, jota itsekkin tässä edustan.

    ongelma että pitää olla samaan aikaan kahta vastakkaista asiaa. Pitää tuoda oma kiinnostus esille, mutta senkin saa tehdä vain tietyillä tavoilla.

    Tämä on juuri naisille tyypillistä. Halutaan jotain, mutta vain tietyillä hyvin rajatuilla ehdoilla. Ja ehdoilla, joita ei varsinkaan voi selittää. Miehen pitää vain aina jotenkin mystisesti tietää mikä on kenenkin naisen kohdalla sallittua, vaikka naisetkin ovat yksilöitä monenkirjavine mielipiteineen siitä mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.

    Minkä helvetin takia teidän pitää olla niin monimutkaisia?

    Äänestä

  • on juuri se kirjoitti:

    Jos haluat seksisuhteen etkä rakkaussuhdetta, niin pyri aikaisessa vaiheessa fyysiseen kontaktiin. Jos haluat rakkaussuhteen etene hitaammin, jotta todella kerkiäisitte tutustua toisiinne ensin.

    Niin ja nainen voi tehdä saman jutun, ei tämä mikään miesten yksinoikeus ole. ;)

    Äänestä

  • on juuri se kirjoitti:

    ongelma että pitää olla samaan aikaan kahta vastakkaista asiaa. Pitää tuoda oma kiinnostus esille, mutta senkin saa tehdä vain tietyillä tavoilla.

    Tämä on juuri naisille tyypillistä. Halutaan jotain, mutta vain tietyillä hyvin rajatuilla ehdoilla. Ja ehdoilla, joita ei varsinkaan voi selittää. Miehen pitää vain aina jotenkin mystisesti tietää mikä on kenenkin naisen kohdalla sallittua, vaikka naisetkin ovat yksilöitä monenkirjavine mielipiteineen siitä mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.

    Minkä helvetin takia teidän pitää olla niin monimutkaisia?

    ole monimutkaisia. Se on itseasiassa niin yksinkertaista, että jos nainen on kiinnostunut, niin et voi tehdä juuri mitään väärin (ei tarkoita pettämistä yms. vaan repliikkejä jne.). Monimutkaista tästä tulee, jos kuvittelet lemmenjuomamaisesti löytäväsi joskus oikeat repliikit ja käytöksen, jolla saat naisen kuin naisen. Se ei onnistu, sillä nainen kiinnostuu mielivaltaisesti juuri sen tyyppisistä miehistä, kuin itse kokee sopiviksi (oli se sitten käytännössä hyvä tai huono asia). Näistä syistä miehen (eikä naisen) ei kannata yrittää liikaa, vaan siirtyä seuraavaan, jos homma on kuin norsua vetäisi perässään.

    Äänestä

  • on juuri se kirjoitti:

    ongelma että pitää olla samaan aikaan kahta vastakkaista asiaa. Pitää tuoda oma kiinnostus esille, mutta senkin saa tehdä vain tietyillä tavoilla.

    Tämä on juuri naisille tyypillistä. Halutaan jotain, mutta vain tietyillä hyvin rajatuilla ehdoilla. Ja ehdoilla, joita ei varsinkaan voi selittää. Miehen pitää vain aina jotenkin mystisesti tietää mikä on kenenkin naisen kohdalla sallittua, vaikka naisetkin ovat yksilöitä monenkirjavine mielipiteineen siitä mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.

    Minkä helvetin takia teidän pitää olla niin monimutkaisia?

    No ei todellakaan ole vaikeaa. Eikö sitä kiinnostusta voi tuoda muka millään muulla tavalla esiin kuin tarraamalla tisseihin kiinni? Kyllä siihenkin saa edetä eka treffeillä, mutta EI heti ensimmäisenä. Ensin olis ihan kiva koskettaa vaikka kättä tai vierekkäin istuessa painaa "vahingossa" polvi polvea vasten.

    Onko tuo muka niin vaikeaa? Hidas eteneminen pienistä jutuista koko ajan isompiin ja kyllä sen naisesta huomaa, missä vaiheessa ollaan siinä rajalla, että tämä riittää näillä treffeillä -- jos viitsii pitää silmät auki.

    Äänestä

  • Naisasialuuseri kirjoitti:

    voit olla sen nörttipojan mielestä hyvinkin haluttava. Se nörttipoika voi hyvinkin illalla tumputella ajatellen sinua. Mutta koska hän on psyykkinen naisasialuuseri niin hän ei pysty ilmaisemaan seksuaalista kiinostustaan sinuun ja koska hän on estynyt niin hän näyttelee, että hänellä ei ole haluja sinua kohtaan vaikka ne voivat olla hyvinkin kovat.

    Naisen on siis alettava ymmärtää, että ulospäin täysin kylmä ja antiseksuaalinen mies voi omata ja omaakin kovat seksihalut juuri sinua kyseistä naista kohtaan. Se näennäinen haluttomuus on juuri sitä psyykkistä naisasialuuserismia, jota itsekkin tässä edustan.

    Tulee ihan mieleen eräät treffit edellisellä sinkkuilukaudellani, viitisen vuotta sitten: Sain miehen kiinni siitä, että hän tuijotti rintojani. Itse suhtauduin asiaan huvittuneesti, mutta mies selvästi ahdistui ja alkoi vuolaasti pyydellä anteeksi käytöstään. Totesin hänelle, ettei ole häpeä olla hetero ja että periaatteessa heterous on mielestäni ihan vaan plussaa miehissä (homojen kanssa ei oikein pääse puusta pitkään), mutta tunnelma ei ollut enää pelastettavissa. Vaikka kyseessä oli periaatteessa ihan fiksu ja kiva mies, en halunnut tavata häntä toistamiseen. Arvelin, että jos hänellä oli niin valtavia vaikeuksia hyväksyä omakaan heteroutensa, voisi olla aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa hyväksyä minun heterouteni.

    Eli ehkä niiden psyykkisten ATM:ien pitäisi ensin päästä sinuiksi oman seksuaalisuutensa kanssa (ja sen kanssa, että naisetkin ovat voimakkaasti seksuaalisia) ja sitten vasta lähteä treffeille?

    Äänestä

  • Emma kirjoitti:

    No ei todellakaan ole vaikeaa. Eikö sitä kiinnostusta voi tuoda muka millään muulla tavalla esiin kuin tarraamalla tisseihin kiinni? Kyllä siihenkin saa edetä eka treffeillä, mutta EI heti ensimmäisenä. Ensin olis ihan kiva koskettaa vaikka kättä tai vierekkäin istuessa painaa "vahingossa" polvi polvea vasten.

    Onko tuo muka niin vaikeaa? Hidas eteneminen pienistä jutuista koko ajan isompiin ja kyllä sen naisesta huomaa, missä vaiheessa ollaan siinä rajalla, että tämä riittää näillä treffeillä -- jos viitsii pitää silmät auki.

    on sopivaa esim. käydä millään tavalla (viattomastikaan) koskettamaan. En vain tiedä.

    Minun tilannettani hankaloittaa se, että epätyypillisesti miehille en ihastu tai kiinnostu kuin todella harvoista naisista, ja kun kiinnostun niin kiinnostun kunnolla.

    Siinä mielessä harmittaa jos pitää toimia kuten tuossa toisessa vastauksessa, jossa sanottiin että "siitä vain sitten seuraavaan". Kun ei kiinnosta se seuraava, ihastukset tai kiinnostus minun kohdallani syttyy ehkä kerran vuodessa jos silloinkaan.

    Enkä toisaalta jaksa yhden panon takia kiertää ja kaartaa kokeilemassa monia naisia. Tämä ei nyt muuten tarkoittanut että olisin kiinnostuessani kiinnostunut vain seksistä. Kun kiinnostun, niin kiinnostun ihmisestä kokonaisuutena. tarkoitin vain että en jaksa "sen oikean" puuttuessa hirveästi panostaa edes irtosuhteisiin.

    Sehän tässä eniten nimenomaan rassaa, että kun ihastuu/kiinnostuu harvoin, niin mahdollisuudet ovat itseä vastaan todella rankasti. Ja silloin kun ihastuu/kiinnostuu kunnolla, niin ei uskalla samalla tavoin "vain" kokeilla miten toinen siihen reagoi, koska silloin itsellä on paljon vaakalaudalla.

    Äänestä

  • Emma kirjoitti:

    Tulee ihan mieleen eräät treffit edellisellä sinkkuilukaudellani, viitisen vuotta sitten: Sain miehen kiinni siitä, että hän tuijotti rintojani. Itse suhtauduin asiaan huvittuneesti, mutta mies selvästi ahdistui ja alkoi vuolaasti pyydellä anteeksi käytöstään. Totesin hänelle, ettei ole häpeä olla hetero ja että periaatteessa heterous on mielestäni ihan vaan plussaa miehissä (homojen kanssa ei oikein pääse puusta pitkään), mutta tunnelma ei ollut enää pelastettavissa. Vaikka kyseessä oli periaatteessa ihan fiksu ja kiva mies, en halunnut tavata häntä toistamiseen. Arvelin, että jos hänellä oli niin valtavia vaikeuksia hyväksyä omakaan heteroutensa, voisi olla aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa hyväksyä minun heterouteni.

    Eli ehkä niiden psyykkisten ATM:ien pitäisi ensin päästä sinuiksi oman seksuaalisuutensa kanssa (ja sen kanssa, että naisetkin ovat voimakkaasti seksuaalisia) ja sitten vasta lähteä treffeille?

    kuvitella että on hirveän vaikea olla sinut oman seksuaalisuutensa kanssa jos ei ole mitään muuta seksuaalista kokemusta kuin sooloseksi.

    Minusta tuo johtopäätös siitä että miehellä oli vaikeaa hyväksyä oma seksuaalisuus tai sinun on aika outo. Onhan miehiä kautta aikain moitittu siitä että he tuijottavat ja objektisoivat naisen.

    Tämä mies todennäköisesti pelästyi että on tehnyt väärin ja että sinä joka tapauksessa, vaikka leikkiä laskitkin asiasta, otit sen pahalla. Ja onhan se vähän keskustelunlamauttaja jos toinen yhtäkkiä pamauttaa jotain tuollaista kesken keskustelun. Silloin keskustelu on viety suoraan seksin osa-alueelle, eikä mies välttämättä enää tiennyt että onko tässä nyt sitten hyvä puhua asiasta vai ei.

    Miten sinä olisit halunnut että hän reagoi? Olisiko pitänyt kehua rintoja "anteeksi että tuijotin, mutta kun ovat niin hyvännäköiset?" tms? Mitä siinä olisi pitänyt tehdä? sanoa vain poikamainen virne päällä, että "heh, sait minut kiinni joo" tai "näin taisi käydä..."

    Ajatellaan hypoteettisesti että jos olisit erehtynyt katsomaan vaikka miehen haaroväliin ja mies olisi sanonut siitä, niin miten itse olisit reagoinut?

    Äänestä

  • mutta voin kuitenkin kirjoitti:

    Siis kertomanihan ei ollut treffien päätös vaan vasta alkua. Hän ei kertakaikkiaan päässyt yli "mokastaan", vaikka yritin puhua aivan muista aiheista, yritin kertoa, ettei se haitannut jne. Hän vain hautoi juttua koko illan ja palasi pyytelemään anteeksi.

    Sori vaan. En jaksanut. Olisin halunnut hänen reagoivat ihan miten tahansa muuten kuin pukeutuen säkkiin ja sirotellen tuhkaa päälleen loppuillan. Siinä meni ilta pilalle molemmilta.

    reaktion aiheutti, niin ymmärrettäväähän se silloin on. Tosin en tiedä miksi sinun ylipäänsä piti mies katsomisesta narauttaa, vai oliko kyse siitä että hän ei muualle katsonutkaan kuin tisseihin?

    Mutta joo, kyllähän se ilta tuosta varmasti pilalle meni.

    Äänestä

  • Emma kirjoitti:

    Tulee ihan mieleen eräät treffit edellisellä sinkkuilukaudellani, viitisen vuotta sitten: Sain miehen kiinni siitä, että hän tuijotti rintojani. Itse suhtauduin asiaan huvittuneesti, mutta mies selvästi ahdistui ja alkoi vuolaasti pyydellä anteeksi käytöstään. Totesin hänelle, ettei ole häpeä olla hetero ja että periaatteessa heterous on mielestäni ihan vaan plussaa miehissä (homojen kanssa ei oikein pääse puusta pitkään), mutta tunnelma ei ollut enää pelastettavissa. Vaikka kyseessä oli periaatteessa ihan fiksu ja kiva mies, en halunnut tavata häntä toistamiseen. Arvelin, että jos hänellä oli niin valtavia vaikeuksia hyväksyä omakaan heteroutensa, voisi olla aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa hyväksyä minun heterouteni.

    Eli ehkä niiden psyykkisten ATM:ien pitäisi ensin päästä sinuiksi oman seksuaalisuutensa kanssa (ja sen kanssa, että naisetkin ovat voimakkaasti seksuaalisia) ja sitten vasta lähteä treffeille?

    "Eli ehkä niiden psyykkisten ATM:ien pitäisi ensin päästä sinuiksi oman seksuaalisuutensa kanssa (ja sen kanssa, että naisetkin ovat voimakkaasti seksuaalisia) ja sitten vasta lähteä treffeille?"

    Olisinpa tiennyt parikymppisenä tuon naisten voimakkaan seksuaalisuuden. Siihen aikaan missasin sujuvasti kaksi orastavaa suhdetta ihan mukaviin tyttöihin, näin jälkeenpäin ajateltuna syy oli todennäköisesti tuossa herrasmiesmäisyydessäni.

    Pienenä poikana ainakin minut opetettiin suojelemaan ja turvaamaan naisen elämää. Taisin olla 22 vuotias, kun olin tietoinen siitä, että naisetkin nauttivat seksistä ja jopa haluavat sitä.
    Jossain muistan aikoinaan kuulleeni seuraavaa; alastoman naisen nähdessään mies kiihottuu, nainen taas nauraa nähdessään alastoman miehen.

    Näin se ikisinkku muistelee kymmenen vuotta vanhoja tapahtumia. Oikeasti on huvittavaa muistella kuinka avuton olen ollut, luullessani itseäni herrasmieheksi tarjoten minusta kiinnostuneelle naiselle seurustelusuhdetta pakottamatta seksiin ollenkaan :)

    Nyt vanhempana on keskityttävä aivan muihin juttuihin, 28 vuotias ns. seurusteluneitsyt kun ei tunnu olevan sitä himoituinta miestyyppiä.

    Äänestä

  • pr23 kirjoitti:

    parhaansa mukaan olla kunnollinen ja hyvä, niin kuuleekin olleensa ihan täysin väärässä ja käyttäytymisellään on vielä saanut toiset tuntemaan itsensä huonoiksi ja epähaluttaviksi.

    Minä olen aina tiennyt että naiset nauttivat ja haluavat seksiä, mutta olen siitä huolimatta kuvitellut että herrasmiesmäisyys, sekä turhien lääppimisten jättäminen alussa sivuun olisi hyvä.

    Olen luulut että kemia voi syntyä tutustumisen jälkeen ja kipinä löytyä kun on tuntenut kauemmin. Kun on paljastanut itsestään asioita, jotka paljastetaan vasta myöhemmin kun toisen tuntee.

    Mutta ei kai se sitten ole niin. Kipinää pitää olla heti ja se kaikki tulee seksuaalisuudesta. Älyyn tai keskustelutaitoihin, maailmankatsomukseen tai muuhunkaan ei kukaan ihastu, ei ainakaan ilman sitä seksuaalista kipinää, jonka pitää löytyä ihan heti tai ensimmäisen tapaamisen aikana.

    Äänestä

  • tiedä milloin kirjoitti:

    on sopivaa esim. käydä millään tavalla (viattomastikaan) koskettamaan. En vain tiedä.

    Minun tilannettani hankaloittaa se, että epätyypillisesti miehille en ihastu tai kiinnostu kuin todella harvoista naisista, ja kun kiinnostun niin kiinnostun kunnolla.

    Siinä mielessä harmittaa jos pitää toimia kuten tuossa toisessa vastauksessa, jossa sanottiin että "siitä vain sitten seuraavaan". Kun ei kiinnosta se seuraava, ihastukset tai kiinnostus minun kohdallani syttyy ehkä kerran vuodessa jos silloinkaan.

    Enkä toisaalta jaksa yhden panon takia kiertää ja kaartaa kokeilemassa monia naisia. Tämä ei nyt muuten tarkoittanut että olisin kiinnostuessani kiinnostunut vain seksistä. Kun kiinnostun, niin kiinnostun ihmisestä kokonaisuutena. tarkoitin vain että en jaksa "sen oikean" puuttuessa hirveästi panostaa edes irtosuhteisiin.

    Sehän tässä eniten nimenomaan rassaa, että kun ihastuu/kiinnostuu harvoin, niin mahdollisuudet ovat itseä vastaan todella rankasti. Ja silloin kun ihastuu/kiinnostuu kunnolla, niin ei uskalla samalla tavoin "vain" kokeilla miten toinen siihen reagoi, koska silloin itsellä on paljon vaakalaudalla.

    Käy käsiksi, niin saat ainakin harjoitusta.
    Sitten kun on tositilanne niin hallitset homman.
    Mutta, muista aina kunnioittaa toista osapuolta, eli kaikkiin ei kannata kajota.

    Himskatti, vanha unohti jo alkuperäisen aiheen.. 8) ..no mutta laitetaan nyt tämä..

    Äänestä

  • Nainen isolla N:llä kirjoitti:

    Käy käsiksi, niin saat ainakin harjoitusta.
    Sitten kun on tositilanne niin hallitset homman.
    Mutta, muista aina kunnioittaa toista osapuolta, eli kaikkiin ei kannata kajota.

    Himskatti, vanha unohti jo alkuperäisen aiheen.. 8) ..no mutta laitetaan nyt tämä..

    naisesta kiinni vyötäröltä ja suudella, eikä se ole tahditonta? Tiedän, riippuu tapauksesta, mutta entäpä näin yleisestiottaen?

    Jos pitää vastata että kannattaako näin tehdä vai ei, ja vastata saa vain sanoilla kyllä tai ei, niin kumman valitset?

    Äänestä

  • tiedä milloin kirjoitti:

    on sopivaa esim. käydä millään tavalla (viattomastikaan) koskettamaan. En vain tiedä.

    Minun tilannettani hankaloittaa se, että epätyypillisesti miehille en ihastu tai kiinnostu kuin todella harvoista naisista, ja kun kiinnostun niin kiinnostun kunnolla.

    Siinä mielessä harmittaa jos pitää toimia kuten tuossa toisessa vastauksessa, jossa sanottiin että "siitä vain sitten seuraavaan". Kun ei kiinnosta se seuraava, ihastukset tai kiinnostus minun kohdallani syttyy ehkä kerran vuodessa jos silloinkaan.

    Enkä toisaalta jaksa yhden panon takia kiertää ja kaartaa kokeilemassa monia naisia. Tämä ei nyt muuten tarkoittanut että olisin kiinnostuessani kiinnostunut vain seksistä. Kun kiinnostun, niin kiinnostun ihmisestä kokonaisuutena. tarkoitin vain että en jaksa "sen oikean" puuttuessa hirveästi panostaa edes irtosuhteisiin.

    Sehän tässä eniten nimenomaan rassaa, että kun ihastuu/kiinnostuu harvoin, niin mahdollisuudet ovat itseä vastaan todella rankasti. Ja silloin kun ihastuu/kiinnostuu kunnolla, niin ei uskalla samalla tavoin "vain" kokeilla miten toinen siihen reagoi, koska silloin itsellä on paljon vaakalaudalla.

    Tämä viesti oli hauska lukea, sillä ilmoittaudun toiseksi mieheksi, joka kiinnostuu vain harvoista naisista. Ikää on jo yli 40 ja tasan kahdesta naisesta olen ollut kiinnostunut kunnolla. Lisäksi oli yksi, josta en ollut niin kiinnostunut, joten ei siitä kovin monen kuukauden suhdetta voinut tullakaan. Nämä kaksi muuta sen sijaan olivat pitkä ja tooooooodellla pitkä suhde.

    Joku aika sitten tuli tavattua nainen, jossa oli sitä jotain, ja joka sai sydämmen värisemään. Ikävää, kovin ikävää, että hän ei tuntenut samalla tavalla. Kyllä harmitti, ja harmittaa muuten vieläkin, kun voi melko varmasti sanoa, että menee taas pitkään ennenkuin seuraava löytyy - tai voihan olla ettei löydykään.

    ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

...................... kirjoitti:

"Mutta ainakin minun ja käsittääkseni monen muunkin naisen kohdalla suurin turn-off on mies, joka ei ole kiinnostunut mistään, ei tee mitään, ei harrasta mitään... Sellaisen olmin kanssa keskustelu on vaikeaa. Sen sijaan mies, joka on innostunut jostakin, on kiinnostava.

Mielestäni ei ole persoonallisuuden muuttamista, jos opettelee tuomaan ajatuksiaan esiin. Tosin ensin pitää olla niitä ajatuksia, ja tämä vaatii sitä itsensä kehittämistä. Mutta kai nyt jokaisella edes jokin kiinnostuksen kohde on? Jos joka ilta lyssähtää sohvan ääreen ja turtana tuijottaa kuvavirtaa osaamatta edes siitä sanoa mitään, niin onko kummakaan, ettei kukaan halua istua vieressä sillä sohvalla?"

Siis luulisi juuri tämän minkään tekemättömyyden ja kiinnostuksen kohteiden puutteen aiheuttaman keskustelukyvyttömyyden olevan se joka ajaa niitä naisia pois luotasi.

Ihmetyttää nämä AT jorinat kun kaverit on kuulemma normaalin näköisiä, käyvät ulkona ja baareissa, jutun juurta riittää ja uskaltavat - ainakin humalassa - keskustella naisten kanssa. Jos kaikella tällä ei onnistu oman tasoistaan naista iskemään edes kerran 10 vuodessa, niin HUH HUH! Saa olla aikamoinen imbesilli.

Keskustelukyvyttömillä on asiat oikeasti huonosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu