Moi,
onko kellään kokemuksia parisuhdeterapiasta? Jos on niin auttoiko yhtään? olikokyseessä kirkon vain yksityinen vai kaupungin vai minkätyylinen terapia?
Itse kuumeisesti mietin ettäpitäisikö ehdottaa miehelle että yritettäisiin terapiaamutta on se itsellekin suuri kynnys.
Meillä on tilanne se että mies on tosi rakastunut minuun ja haluaa olla minun kanssa. Naimissa ollaan oltu kohta 5 vuotta ja lapsia on 2 siunaantunut. Minäkin rakastan miestä mutta en tiedä rakastanko häntä vain ystävänä vai aviomiehenä. Mitään intiimisuhdetta meillä ei ole oikeastaan ollut n. kolmeen vuoteen, muutamaa kertaa lukuunottamatta jolloin annoin periksi että mies olisi taas hetken poissa kimpusta.
Syy miksi en tunne vetoa miestäkohtaa on se että hän on ollut koko aviliittomme ajan työtön eikäedes etsi töitä. Hän ei halua opiskelemaan (hänellä ei ole minkäänlaista ammatillista koulutusta). Hän ei ole ostanut minulle edelleenkään vihkisormusta. hän on kuin koomassa kokoajan, joskus tekis mieli ravistella että herrää ja katso ympärille, 2 lasta tarvii ruokaa pöytään! Hän kyllä touhuaa paljon lasten kanssa ja laittaa ruokaa ja käy kaupassa ja on muuten hyvä isä, joskus vain tuntuu että hän on vaan niin tyhmä ja lapsellinen ettei vielä ymmärrä ottaa vastuuta perheestä.
Hänellä ei myöskään ole ajokorttia eikä sellaista edes halua. Eikämeilläole autoakaan. Muistan erään tapauksen kahden vuoden takaa joka kaivaa mieltä edelleen; olin 8.:lla kuulla raskaana ja lähdin pyörällä viemään esikoista (n.2v. silloin) hoitoon. Päiväkoti sijaitsi monen kilometrin päässä kaupungin toisella puolella. Silloin oli pyörätiet ihan sohjossa ja räntää satoi niin ettei eteen meinannu nähdä. Esikoinen siis istu pyöräni lastenistiuimessa ja siinä sitten räntäsateessa poljin ison mahan kanssa monta kilometriä ja päiväkodilta poljin taas takaisin kaupunkii ja menin päiväksi kouluun. Olin koko päivän itku silmässä kun mies vaan iloisesti toivotti hauskaa päivää kun lähdin esikoisen kanssa aamulla. Kuvittelisin että "normaali" mies säälisi vaimoaa ja tulisi sellainen tunne että pakko saada töitä ja saada se ajokortti ja ostaa auto ettei vaimon tarvitse enää kokea samaa mutta ei hänen mieleen edes tullut moinen ajatus. Kotimatkalla sitten taas hain pojan ja kävin kaupassa ja poljin kotiin ruokakassit pyöränsarvilla. Mies taisi silloin olla jollain työkkärin kurssilla päivisin.
Joskus tunnen olevani äiti miehelle. hän on iältään minua vuoden vanhempi, täyttää ensi vuonna 30, ei kyllä uskois!
jo jos...ja kun useesti niin käy että rahat loppuu, niin itse itken sitä kun ei ole rahaa ostaa lapsille ruokaa ja menetän yöunet ja kun kysyn mieheltä ettäeikö häntä stressaa yhtää että rahaa on n. 2euroa ja sillä olisi viikko selvittävä, niin mies sanoo että hän ei stressaa mistään!!Eikö kuulosta vähän siltä ettei hän ole ihan hereillä!? Se vielä pitää sanoa että hän ei käytä huumeita eikäoikein alkoholiakaan että siitä tämä apaattisuus ei johtu.
Kaikesta tästä mollauksesta huolimatta nautin usein hänen seurastaan, on kiva katsela telkkaria iltaisin ja elää ihan sitä perusarkea. Olisin todellaonnellinen hänen kanssaan ja haluaisin lisää lapsia jos hän vain ryhdistäytyisi, hankkisi sen ajokortin ja menisi töihin tai kouluun. nyt en tiedä mitä tekisin. Meillä ei oikeastaan tapella koska olen kyllästynyt aina jauhamaan tätä samaakun ei se jauhominen mitään auta.
Ajatus avioerosta ja siitä että ottaisin uuden miehen, tuntuu todella oudolta ja kaukaiselta mutta aika onnetonta elämäni tulee olemaan jos joudun yksin elättämään perheen koko loppuelämäni!
Huh tulipa vuodatus, tuskin moni jaksaa edes loppuun asti lukea mutta aina vähän mieltä keventää kun saa tyhjentää pään.
onko kellään kokemuksia parisuhdeterapiasta? Jos on niin auttoiko yhtään? olikokyseessä kirkon vain yksityinen vai kaupungin vai minkätyylinen terapia?
Itse kuumeisesti mietin ettäpitäisikö ehdottaa miehelle että yritettäisiin terapiaamutta on se itsellekin suuri kynnys.
Meillä on tilanne se että mies on tosi rakastunut minuun ja haluaa olla minun kanssa. Naimissa ollaan oltu kohta 5 vuotta ja lapsia on 2 siunaantunut. Minäkin rakastan miestä mutta en tiedä rakastanko häntä vain ystävänä vai aviomiehenä. Mitään intiimisuhdetta meillä ei ole oikeastaan ollut n. kolmeen vuoteen, muutamaa kertaa lukuunottamatta jolloin annoin periksi että mies olisi taas hetken poissa kimpusta.
Syy miksi en tunne vetoa miestäkohtaa on se että hän on ollut koko aviliittomme ajan työtön eikäedes etsi töitä. Hän ei halua opiskelemaan (hänellä ei ole minkäänlaista ammatillista koulutusta). Hän ei ole ostanut minulle edelleenkään vihkisormusta. hän on kuin koomassa kokoajan, joskus tekis mieli ravistella että herrää ja katso ympärille, 2 lasta tarvii ruokaa pöytään! Hän kyllä touhuaa paljon lasten kanssa ja laittaa ruokaa ja käy kaupassa ja on muuten hyvä isä, joskus vain tuntuu että hän on vaan niin tyhmä ja lapsellinen ettei vielä ymmärrä ottaa vastuuta perheestä.
Hänellä ei myöskään ole ajokorttia eikä sellaista edes halua. Eikämeilläole autoakaan. Muistan erään tapauksen kahden vuoden takaa joka kaivaa mieltä edelleen; olin 8.:lla kuulla raskaana ja lähdin pyörällä viemään esikoista (n.2v. silloin) hoitoon. Päiväkoti sijaitsi monen kilometrin päässä kaupungin toisella puolella. Silloin oli pyörätiet ihan sohjossa ja räntää satoi niin ettei eteen meinannu nähdä. Esikoinen siis istu pyöräni lastenistiuimessa ja siinä sitten räntäsateessa poljin ison mahan kanssa monta kilometriä ja päiväkodilta poljin taas takaisin kaupunkii ja menin päiväksi kouluun. Olin koko päivän itku silmässä kun mies vaan iloisesti toivotti hauskaa päivää kun lähdin esikoisen kanssa aamulla. Kuvittelisin että "normaali" mies säälisi vaimoaa ja tulisi sellainen tunne että pakko saada töitä ja saada se ajokortti ja ostaa auto ettei vaimon tarvitse enää kokea samaa mutta ei hänen mieleen edes tullut moinen ajatus. Kotimatkalla sitten taas hain pojan ja kävin kaupassa ja poljin kotiin ruokakassit pyöränsarvilla. Mies taisi silloin olla jollain työkkärin kurssilla päivisin.
Joskus tunnen olevani äiti miehelle. hän on iältään minua vuoden vanhempi, täyttää ensi vuonna 30, ei kyllä uskois!
jo jos...ja kun useesti niin käy että rahat loppuu, niin itse itken sitä kun ei ole rahaa ostaa lapsille ruokaa ja menetän yöunet ja kun kysyn mieheltä ettäeikö häntä stressaa yhtää että rahaa on n. 2euroa ja sillä olisi viikko selvittävä, niin mies sanoo että hän ei stressaa mistään!!Eikö kuulosta vähän siltä ettei hän ole ihan hereillä!? Se vielä pitää sanoa että hän ei käytä huumeita eikäoikein alkoholiakaan että siitä tämä apaattisuus ei johtu.
Kaikesta tästä mollauksesta huolimatta nautin usein hänen seurastaan, on kiva katsela telkkaria iltaisin ja elää ihan sitä perusarkea. Olisin todellaonnellinen hänen kanssaan ja haluaisin lisää lapsia jos hän vain ryhdistäytyisi, hankkisi sen ajokortin ja menisi töihin tai kouluun. nyt en tiedä mitä tekisin. Meillä ei oikeastaan tapella koska olen kyllästynyt aina jauhamaan tätä samaakun ei se jauhominen mitään auta.
Ajatus avioerosta ja siitä että ottaisin uuden miehen, tuntuu todella oudolta ja kaukaiselta mutta aika onnetonta elämäni tulee olemaan jos joudun yksin elättämään perheen koko loppuelämäni!
Huh tulipa vuodatus, tuskin moni jaksaa edes loppuun asti lukea mutta aina vähän mieltä keventää kun saa tyhjentää pään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei kyllä miehesi työhaluja tuo takaisin (tai käynnistä jos niitä ei koskaan ole ollutkaan). Onhan tuo sun kertomuksesi kyllä jokseenkin pöyristyvää luettavaa miten mies perheeseen on sitoutunut (tai sii kuinka vähän). Mutta rehellisesti sanottuna jokin syy on siihen että häntä ei työ kiinnosta. Ymmärrän kyllä myös sen että tunnet juuri noin kun kuvasit tuntemuksiasi. Monesti vaan elämä on vähän kuin oravanpyörä -yksi johtaa toiseen ja toinen taas kolmanteen. Kolmannella on taas vaikutus ensimmäiseen jne... Voi myös olla että miehesi on masentunut ja siksi kyvytön ottamaan itseään niskasta kiinni. Näin mm kävi itselle kun esikoiseni syntyi. Minulle se oli hienoin hetki mitä olen kokenut mutta pian minua tarvittiin vain rahan kotia tuontiin. Läheisyyttä sain vain jos ei ollut mitään niistä kymmennistä syistä joiden varjolla seksistä pysty vaimo kieltäytymään. Siitä alkoi viha sisällä kasvamaan ja on jatkunut näihin päiviin.
Eli kyllä teidänkin tapauksessa yksinkertaisin tapa on vaan toimia niin että kumpikin purkaa vilpittömästi tuntujaan toiselle niin kuin asiat on. Sen jälkeen alatte laatia pelastautumisohjetta ja etenette suunnitelmien mukaan. Siitä se lähtee. Jollakin voi olla hyviä kokemuksia terapiasta mutta minä en suoranaisesti sen voimaan usko.
Yksi tapa käydä kommunikointia on kirjoittaa tuntemukset paperille ja antaa toisen lukea se. Sillä nimittäin välttää riitelyn koska kirjoitetussa muodossa pystyy asian esittämään jotenkin syväälisemmin eikä toinen keskeytä heti ensimmäisen asian jälkeen. On myös helpompi jäsentää asiat niin.
kiitos että jaksoit lukea ja vastata. Olet oikeassa, ei kai sillä terapeutilla taikasauvaa ole jolla muuttaa miehen koko luontee mutta mietin vain että auttaisiko jos joku ulkopuolinen puhuu hänelle järkeä. Hän on muuten iloinen eikä näytä masentuneelta ja joskus kysyn että onko hänellä ikävä kotiin (kotoisin amerikasta) mutta ei ainakaan myönnä. Auttaisi jos hän joskus kertoisi että nytahdistaa tai ottaa päähän mutta en olekoskaan kuullut hänen haluavan mitään tai valittavan mistään tai ylipäätään olevan mitään mieltä mistään, ei toi voi olla normaalia! Ei ole mitään haaveita tai päämääriä, itse taas olen vastakohta. Kun tuntuu ettei voida keskustella kahdestaan niin jos auttaisi että joku ulkopuolinen ammattilainen ohjaisi keskustelua. Mutta jos terapiaan päädytään niin haluan että vastassa on oikeasti ammattilainen. Esim kirkko tarjoaa teologien neuvoja parisuhteen hoitoon....en välttämättä usko että tämä olisi meille sopiva ratkaisu...
mutta kiitos mielipiteestäsi, kiva että joku jaksoi lukea vuodatukseni.
Muuten se vielä piti sanoa kun sanoit että esikoisen syntymämuutti sinua....meilläkin alkoi heti mennä suhde alamäkeä kun esikoinen syntyi ja myös seksi loppui silloin.
sinä tuollaiselle lapsia hankit??? Mene yksilöterapiaan, omat valintasikin ovat niin vastuuttomia. Et voi lähteä siitä, että joku kallonkutistaja muuttaa siippasi: Sinä hänet olet valinnut joten itse tarvitset hoitoa ensisijaisesti.
Sinusta oli suuresti apua!! :-)