Moi pojat,
miten paljon naiset ottavat osaa keskusteluihin treffeillä?
Itse kävin tuossa pari viikkoa sitten elämäni ensimmäisillä nettitreffeillä ja ne olivat todella surkeat. Kun sitten tavattiin puhuin ehkä noin 5 minuuttia aiheesta ja kysyin sitten naisen mielipidettä, johon hän vastaa muutamalla sanalla ja syvä hiljaisuus.
Esimerkki:
M:Kerroit käyneesi Milanossa. Mistä pidit eniten siinä kaupungissa?
N:Se oli niin täynnä historiaa.
M: Jos pidät historiasta, niin piditkö rakennusten arkkitehtuurista vai mistä?
N: No se oli vaan ihana.
Tämän jälkeen vain tuijotusta.
Tämän jälkeen jatkan muista asioista ja sama toistuu eli kysyn naiselta jotain ja hän vastaa samalla tavalla parilla sanalla jääden odottamaan, että minä loisin tunnelmaa.
Jotenkin jäi tunne, että olin tilattu viihdytyskone ja sitten kun jutut alkoivat loppua, niin nainen katsoi vain tuskastuneena. Lopuksi noin tunnin jälkeen nainen nousee pöydästä ja pahoittelee aamuista heräämistä ja kävelee ulos ravintolasta jättäen minut maksamaan ( ei siinä mitään, mutta kysyminen voisiko hän maksaa osansa laskusta (hän ehdotti treffejä) olisi ollut kiva).
Sitten tulee sähköposti, kiitos, mutta ei kiitos. Tuo kiinnostuksen puute ei todellakaan haitannut. Jotenkin jäi sellainen tunne, että käykö nainen sarjatreffeillä illallistamassa miesten piikkiin vai mistä oli kyse. En sano olleeni kaikkien aikojen supliikkimestari ensimmäisistä treffeistä kun oli kyse. Ulkonäöstä ei ole voinut olla kyse, sillä olen yli 180 cm ja hyvännäköinen ja normaalipainoinen. Nainen oli sen sijaan normaalikokoinen joskin kasvoiltaan harmaavarpusen näköinen, mutta lähdin treffeille, kun kerran pyydettiin. Pitäisikö pidättäytyä ruokaravintolatreffeistä ja miettiä joku muu tapaamispaikka?
miten paljon naiset ottavat osaa keskusteluihin treffeillä?
Itse kävin tuossa pari viikkoa sitten elämäni ensimmäisillä nettitreffeillä ja ne olivat todella surkeat. Kun sitten tavattiin puhuin ehkä noin 5 minuuttia aiheesta ja kysyin sitten naisen mielipidettä, johon hän vastaa muutamalla sanalla ja syvä hiljaisuus.
Esimerkki:
M:Kerroit käyneesi Milanossa. Mistä pidit eniten siinä kaupungissa?
N:Se oli niin täynnä historiaa.
M: Jos pidät historiasta, niin piditkö rakennusten arkkitehtuurista vai mistä?
N: No se oli vaan ihana.
Tämän jälkeen vain tuijotusta.
Tämän jälkeen jatkan muista asioista ja sama toistuu eli kysyn naiselta jotain ja hän vastaa samalla tavalla parilla sanalla jääden odottamaan, että minä loisin tunnelmaa.
Jotenkin jäi tunne, että olin tilattu viihdytyskone ja sitten kun jutut alkoivat loppua, niin nainen katsoi vain tuskastuneena. Lopuksi noin tunnin jälkeen nainen nousee pöydästä ja pahoittelee aamuista heräämistä ja kävelee ulos ravintolasta jättäen minut maksamaan ( ei siinä mitään, mutta kysyminen voisiko hän maksaa osansa laskusta (hän ehdotti treffejä) olisi ollut kiva).
Sitten tulee sähköposti, kiitos, mutta ei kiitos. Tuo kiinnostuksen puute ei todellakaan haitannut. Jotenkin jäi sellainen tunne, että käykö nainen sarjatreffeillä illallistamassa miesten piikkiin vai mistä oli kyse. En sano olleeni kaikkien aikojen supliikkimestari ensimmäisistä treffeistä kun oli kyse. Ulkonäöstä ei ole voinut olla kyse, sillä olen yli 180 cm ja hyvännäköinen ja normaalipainoinen. Nainen oli sen sijaan normaalikokoinen joskin kasvoiltaan harmaavarpusen näköinen, mutta lähdin treffeille, kun kerran pyydettiin. Pitäisikö pidättäytyä ruokaravintolatreffeistä ja miettiä joku muu tapaamispaikka?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Itse en kyllä menisi ruokaravintolaan treffeille ensimmäisillä treffeillä. Tosiaankaan huvita maksaa siitä ilosta, että pakit saa näiltä sarjadeittaajilta kumminkin. Juoman voi vielä tarjota, mutta siihen saa jäädä.
Itse tavattiin livenä mieheni kanssa parin kuukauden kirjoittelun jälkeen. Menimme syömään, yökerhoon ja sitten takseilla omiin koteihimme. Mies antoi vielä taksirahankin ja toivotti hyvää yötä - olin myyty, mikä herrasmies! Olin valmis maksamaan osuuteni ja varsinkin taksin tietty, mutta hän on näin päättänyt. No siitä alkoikin ihana rakkaustarina, joka jatkuu aina vaan parempana. Ja mies kiittää usein sitä päivää kun tavattiin, ei ainakaan ole katunut treffejä.
vaan tavata livenä. Tuon vuoksi syntyi kuva sarjatreffaajasta. En voi uskoa ainakaan, että olisi ollut kyse ulkonäön puutteessa, sillä kerroin realistisesti, että olen hyvännäköinen ja saavuin paikalle siisteissä vaatteissa. Muutenkin se ensi tapaaminen oli sellaista "Moi, mikä se ravintola olikaan, minne piti mennä?"...
Tosiaankin taidan skipata nuo ruokaravintolatreffit, kun vielä on ensimmäinen tilikausi menossa.
Tämä sarjatreffaaja kuulostaa sanana yhtä pahalta kuin sarjaraiskaaja tai -murhaaja.
Eikö tällaisen nettideittailun tarkoitus juuri ole tarjota helposti tarjolle useita potentiaalisia kumppaniehdokkaita, joita voidaan sitten tavata livenä? Livenä sitten näkee miltä tuntuu.
En ymmärrä miksi joku haluaa kirjoitella pitkään ennen tapaamista. Seksuaalisesti epäviehättävä ei muutu pitkälläkään kirjoittelulla kaveria kummemmaksi.
Tunnustan olen sarjatreffaaja, etsiessäni jotain joka on edes lähellä sitä oikeaa.
mutta jos nainen ehdottaa tapaamista ruokaravintolaan, niin olisi ihan kiva maksaa sitten oma laskunsa. Ja jos haluaa keskustella jostain, niin olisi kiva, jos vastattaisiin enemmän kuin parilla sanalla ja sitten vain tuijotetaan ja luotetaan siihen, että mies vetää maratonijutut ja viihdyttää.
Kirjoittamalla edes pari kertaa A5-sivun verran aikaa kuluu ehkä yhteensä puoli tuntia. Tuolloin syntyisi vähän parempi kuva, kannattaako sitä kuluttaa tuntia siihen treffeille menoon ja sitten 15-60 minuuttia treffeihin.
Pakkohan sitä on olla vähän sarjatreffaaja, jos netistä seuraa etsii. Mä en kans usko siihen, että ensin viisi vuotta kirjoitellaan, ja sitten tavataan. :)
Haluan nähdä ihmisen melko pian.
Mutta AP on silti oikeassa: kyllä treffeillä tulee käyttäytyä jotenkuten. Ei saa maksattaat toisella, ja pitää omalta osaltaan yrittää pitää keskustelua yllä. Ja siksi, kuten alla sanoin, suosin ihan eka treffeinä lyhyitä tilaisuuksia, jos juttu ei luistakaan. Ja jos luistaa, niin voihan kahvilassakin istua monta tuntia, tai siirtyä muualle juttelemaan.
Eniten mua rasittaa noi ohari-tyypit. Niitä on mun kohdalle ainakin sattunut useita. Eli ei miehellä ole edes pokkaa sanoa, että en aiokaan tulla; häviää vain savuna ilmaan - bitteinä avaruuteen.
Mä yritän olla fiksu, ja sanon suoraan, jos ei kiinnosta. Vaikeaahan se on, mutta itseä rasittaa niin toi ala-arvoinen käyttäytyminen. Samaten, jos tekstin perusteella joku ei innosta yhtään (ne ekat yhteydenotot, viestit) niin sanon sen - eli yleensä mieluummin vaikka pieni valkea valhe, että "joku toinen on kiinnostavampi; ja en nyt valitettavasti sinun kanssasi lähde treffeille" tai jotain.
että olet hyvännäköinen? Kuka sen on sanonut? Äiti ja kaverit? Jokaisella meistä on oma makunsa niin miesten kuin naistenkin suhteen. Joku mun silmissä komea on ystäväni mielestä aivan hanurista ja toisinpäin. Luultavasti omakehusi meni pikkasen yli, ja naamasi oli pettymys.
Olisko käynyt niin että tyty ei ollukkaan käynyt missään Milanossa vaan Mäntsälässä ja alkoi maa polttaa jalkojen alla :))
Mutta voipi olla niin, että nainen pettyi sinuun kun tapasitte ja hiljeni sen takia. Ja odotti suunnilleen kotiinlähtöä.Muista että ulkonäköjuttu on makuasia. Tai sitten oli muuten vain onneton keskustelija.
Hän olisi toki voinut maksaa osuutensa joka tapauksessa, törkeää tuollainen uloskävely.
No älä lannistu, jatka etsimistä.
ehdotti ruokaravintolaa tapaamispaikaksi ja teki aloitteen.
Tätä en oikein tajua, että pitää kokonaan masentua toisen nähdessään, kun ei miellytä. Mä muistan aikoinaan treffeille mennessäni, nainen jonka tapasin ei ollut ihan minun tyyppiäni, mutta ajattelin vain: "no 20min junalla tulin tänne niin voisi kai sitä nauttia toisen seurasta siitä huolimatta" ja meillä oli valtavan hauskaa yhdessä.
Törkeä oli tuo nainen, joka lähti maksamatta! Ei pidä olettaa miehen aina maksavan ellei tästä ole sovittu erikseen.
Vahingosta viisastuneena en sovi koskaan enää treffejä tilanteisiin, jotka voivat muodostua pitkiksi (ajallisesti), eli elokuva, illallinen ym. Sillä jos treffikumppani on täysin mahdoton, niin en halua kiduttaa itseäni hänen seurallaan tuntia/tunteja. Kahvitreffit, jäätelölle tms. nopeaa ekoisksi treffeiksi on parempi. Lisään tähän vielä, että treffailen oman kaupungin ihmisiä, sillä olisihan kohtuutonta tietysti, jos joku tulee pitkien matkojen päästä minun takiani, niin syödä vain jäätelötikku seurassa.
Ja: olen aina maksanut itse omat kuluni.
sama homma tai sillon oltiin kyllä sen muijan kotona. Illan aikana muija kysyi minulta 2 kysymystä. VOi vittu, että oli hauskaa jutella.
Sitten tuli parin päivän päästä tekstari, että ei ehkä sovita toisillemme, arvaappa harmittiko? No ei...
Munkin mielestä naisen olisi pitänyt maksaa oma osuutensa, ehdottomasti!
Itse kyllä juttelen kovasti eka treffeillä, vaikka vastapuoli ei sitten niin kovasti kiinnostaisikaan. Mutta ilmoitan kyllä myös sitten sen, että hommaa on turha jatkaa.
Mutta kerronpa mitä mulle sattui tuossa uuden vuoden aattona. Mies, jonka kanssa oli vaihdettu muutamia viestejä ehdotti aattoyönä, että tavataan lähellä hänen asuntoaan ja jatketaan siitä metsään kilistämään skumppaa ja katsomaan raketteja (oli sellanen paikka, missä ihmisiä kokoontuu). No mähän sitten yllytyshulluna innostuin kun ei ollut muutakaan ja nappasin taksin kotoani ja kävin noutamassa hänet (asui ns. hienostoalueella) ja jatkettiin taksilla vielä sinne tapaamispaikkaan ja mä maksoin taksin. Mies ei oikein ollut mun makuun, mutta juttelin hänen kanssaan niitä näitä ja juotiin skumpat ja n. tunnin päästä lähdettiin takaisin. Tilattiin taksi sinne metsään, hän jäi omalla kohdallaan pois ja mä jatkoin kotiin ja arvaa kuka maksoi?? Mies ei tarjoutunut maksamaan kyydistä mitään, mulla meni varmaan yli 50 euroa taksiin.
Kerroin taksikuskille tarinan ja hänkin oli kauhuissaan kuinka huonosti mies käyttäytyi. No vähän harmitti, kun tuli kalliit treffit, varsinkin kun mies niitä ehdotti, mutta eipä voi kai muuta kuin hymyillä :) Että voi sitä käydä näinkin päin!
No se oli selvästikin skumppa mies. Herrasmies tarjoaa edes shampanjaa...;-)
enemmänkin ja saattanu käydä kiinnikin jos olisit kiinnostanut häntä enemmän.
kahvikupillinen jossain ja jo etukäteen molemmilla tiedossa, ettei aikaa (syystä tai toisesta) ole kuin puolisen tuntia! Jos kiinnostus on molemminpuolinen niin sittenhän voi sopia uudet treffit vaikka seuraavalle illalle.
Jos tosissas kyselit tuollaisia vai oliko vain esimerkki vai mikä se oli, mutta jos totta, niin naisen päässä liikkui varmasti että tuon täytyy olla ylitylsä heppu, ketä ny arkkitehtuuri kiinnostais, miehiä ja baarejahan siellä vain katseltiin, ja mieli tekis lähteä samantien treffeiltä pois :)))
Ehkä muija ei ollu kiinnostunu susta, tai ei vaan jaksanu kuunnella jotain tyhmii arkkitehti höpinöitä.... :P Emmä ainakaa olis jaksanu kuunnel.
kuin kahvilaan tai vaikka pikku kävelylle:-). Kävely itse asiassa voisi olla ok, mieli on vapautuneempi ja juttua on helpompi keksiä! Minä ajattelisin, että tuo nainen oli tosi ujo. Oli ihan kauhuissaan, että pitäisi osata puhua, mitä teen, mitä sanon, mutta ei osannut. Toinen mahdollisuus on se, ettei ollut enää kiinnostunut. Olin minäkin kerran kohteliaasti rekkakuskin kanssa kahvilla vaikkei mulle tarjonnut, juttelin puolisen tuntia tosi ylimielisiä juttuja ja kuuntelin iloisen sosiaalisesti. En vielä pitkään aikaan pystynyt sanomaan, etten ole kiinnostunut! Liian kiltti:-(.
Ei siihen niin kummoisia selityksiä tarvi. Sinä et ehkä tykkää naisen kengistä/kengättömyydestä, nainen ei sun hengityksen hajusta tai puheen parresta.
Itse ainakin kirjoittelin sen verran spostia ehdokkaiden kanssa, etten ihan toivottomaan seuraan joutunut! Päin vastoin: tapasin kaksi mahtavaa miestä...ja yhden mukavan juttukaverin. JA lopuksi nykyisen oman rakkaani - vajaa 2 v sitten:-))!
Mulle tuli tosta ekana mieleen, että naista ei enää vaan kiinnostanut. Muuten ois voinut pistää ujouden piikkiin, mutta jos se kerta oli sähköpostilla sanonut ettei kiinnostunut niin asiahan on sillä selvä.
Kahvi ja kävely on parhaita ensitreffaus tapoja. Nopeita, mutta helppoa tutustua ja erityisesti kävellessä jännitys laukeaa helpommin, kun ei tarvitse koko ajan tuijottaa silmiin.
Kyllä kiinnostunut ihminen keksii juttua vaikka kivestä, jos hiljaiset hetket vaivaa. Tosin eri juttu jos toinen on ujo ja oikeasti ahdistunut hiljaisista hetkistä.
Olin joskus treffeillä enkä tuntenut tätä jätkää jonka kanssa menin treffeille puhuttiin jonkin verran mutta oli jotenki latistunu tunnelma on oltiin paljo hiljaa.No se alkaa näppäilee sen puhelinta ja hymyilee ittekseen.En tosiaankaan viittiny sanoa mitään siitä sille joten kattelin vierestä.Myöhemmin kuitenki sanoin että mitä nyt niin kiinnostavaa siellä on.No hän sitte lähti melkee heti vetää koko paikasta.Nykyään tämä
jätkä on mun yks parhaista kavereista nauretaan yhessä tolle aina.
Kun asuin vielä Lontoossa oltiin kaverini kanssa viettää uuttavuotta baarissa.Olin mukavassa nousuhumalassa ja menin pokaa jotain miestä joka osottautu suomlaiseks.
Puhuin sille ihan mitä sattuu ja tykkäsin ainoastaan sen ulkonäöstä muuten vaikutti aika tylsältä tyypiltä.No joku viikko siitä myöhemmin istun kahvilassa ja nään sen tulevan samaan kahvilaan.Yritän kattoo muualle ja olla kun en olis paikalla ja tietenki
se huomaa mut ja tulee istumaan mun viereen.Siitä sitte mentii pian ensi treffeille
ja meillä oli niin paljo puhuttavaa et olis voinu viettää monta päivää niillä treffeillä.
Jos joku häippäsee jostain treffeiltä voi olla ettei se ole yhtään kiinnostunu tai sitten se
jännittää paljo eikä kestä sitä tilannetta.Uskoisin et jos ite kokeilis netti deittiä olisin aikas hiljanen.Mä en lähe treffeille yleesä ihmisten kanssa jotka on ventovieraita
yleensä haluun tuntee vähän sitä ja varmistaa ettei se ole semmonen tyyppi joka
tekee treffeistä ihan lässähtäneet ja sitä sitten miettii et miks ihmeessä piti edes
´mennä treffeille.
Sehän on vain ihmisestä kiinni, kuka on puhelias(tai halukas keskustelemaan?) ja kuka tulee ilmaisen ruoan perässä. Itse en lähtisi ensitreffeille syömään, koska en halua kiusallista tilannetta siitä, kumpi maksaa ja mitä. Itse haluan maksaa mieluiten omat asiani. Jos menee vaikka kahville ja mies välttämättä haluaa maksaa, asia ei välttämättä ole niin kiusallinen, koska kyseessä on vain se kahvi.
Voin kertoa, ettei kaikki naisseuralaiset ole kyseisen deittisi ruumiillistumia. Ja onhan se niinkin, että vaikka kuinka puhelias toinen olisi, on ehkä vaikeaa keksiä puhuttavaa edes tunniksi, jos ei toinen lähde millään tavalla mukaan keskusteluun. Jos lähtisin treffeille ja tapaisin miehen, joka ei kiinnosta, yrittäisin kuitenkin tehdä olomme tapaamisen ajaksi mukavammaksi juttelemalla sen ajan. Onhan se paljon epämiellyttävämpää istua tuskastuneena kuin yrittää puhua jostain, vaikka ei seuralainen kiinnostaisikaan.